Miesnäkökulmaa kaivattais

Mimi

sanotte, että haluatte naiselta myös älyä. Mitä se käytännössä sitten tarkoittaa se älykäs/seksikäs/ahkera nainen? Älykäs nainen, minkälainen on Teidän mielestänne älykäs nainen ja miten huomaatte sen?

16

2091

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kalle

      Se ettei rinnasta älykkyyttä akateemisuuteen kertoo ihmisen maalaisjärjestä (älykkyyttä parhaasta päästä!) jo paljon.

      • Mm63

        Kun tekee nopeasti muuttuvassa maailmassa päätöksiä vähän tiedon perusteella, on akateemisuus ihan hyvä mittari älykkyydestä. Todennäköisemmin löydän uuden vaimon akateemisesti koulutetuista kuin kouluttamattomista, joten en tuhlaa aikaani yleensä kouluttamattomiin.

        Tiedän ainakin yhden älykkään kouluttamattoman naisen. Eli kyse on todennäköisyydestä ja ajan käytöstä. Tämä ihastuttava alykäs nainen vain sattuu muista syistä olemaan ns mahdoton tapaus minulle. Jossain toisessa tilanteessa, hän olisi ollut loistava valinta, mutta nyt kaikki on ja jää vain kaveruusasteelle.

        Tunneäly onkin sitten ihan toinen asia. Kyky ymmärtää tunteita, lienee yksinkertaisin selitys sanalle. Se useammin puuttuu miehiltä kuin naisilta, joten riski törmätä naiseen, jolla on paha puute tällä alueella, on kohtuullisen pieni.


      • maija
        Mm63 kirjoitti:

        Kun tekee nopeasti muuttuvassa maailmassa päätöksiä vähän tiedon perusteella, on akateemisuus ihan hyvä mittari älykkyydestä. Todennäköisemmin löydän uuden vaimon akateemisesti koulutetuista kuin kouluttamattomista, joten en tuhlaa aikaani yleensä kouluttamattomiin.

        Tiedän ainakin yhden älykkään kouluttamattoman naisen. Eli kyse on todennäköisyydestä ja ajan käytöstä. Tämä ihastuttava alykäs nainen vain sattuu muista syistä olemaan ns mahdoton tapaus minulle. Jossain toisessa tilanteessa, hän olisi ollut loistava valinta, mutta nyt kaikki on ja jää vain kaveruusasteelle.

        Tunneäly onkin sitten ihan toinen asia. Kyky ymmärtää tunteita, lienee yksinkertaisin selitys sanalle. Se useammin puuttuu miehiltä kuin naisilta, joten riski törmätä naiseen, jolla on paha puute tällä alueella, on kohtuullisen pieni.

        Olen työelämässä vuosikymmenien aikana tavannut todella useita akateemisia naisia ja miehiä jotka koulutuksestaan huolimatta eivät osaa hahmottaa kokonaisuuksia eivätkä syy-seuraussuhteita. Usein nämä samat henkilöt eivät myöskään osaa siirtää yhtäällä löydettyä asiaa toiseen vastaavantapaiseen mikäli se on vähänkään erilainen. Abstrahointikyky puuttuu. Tutkinnot on varmaankin suoritettu ulkoa opiskelemalla ja kopsaamalla.
        Ammattikoulupohjalla täällä tallaavissa niin miehisä kuin naisissakin löytyy paljon älykkyyttä samoin kuin vireyttä seurata, ymmärtää ja opiskella maailman eri ilmiöitä. Nykyään on niin suuret mahdollisuudet kartuttaa tietojaan ja taitojaan ilman tutkintojen suorittamista ettei ihmisen koulutus ja edes ammatti välttämättä kerro yhtään mitään.
        Jokaisella ihmisellä on nykymaailmassa puutteita. Jokaisen ei tarvitse olla matemaatikko tai kielinero ollakseen älykäs. Älykkyys ei mielestäni olekaan taitoja vaan juuri tuota päättelykykyä ja asioiden hahmottamista.
        Tunneäly- yksinkertaistettuna kertoo onko ihminen moukka vai ei. Eli onko ihmiskäsitys kohdallaan.


    • pulmaa

      Enpä tiedä tuosta älykkyydestä. Sana voi merkitä mitä hyvänsä kirjoista ulkoa opetellun ja ongelmanratkaisukyvyn väliltä ja sen ulkopuoleltakin. Se ei oikeastaan kerro yhtään mitään ihmisestä jos tarkemmin tuumii asiaa.

      Viisaus on sanana parempi muttei ongelmaton sekään. On asioita joissa voi olla ja toimia viisaasti ja sama henkilö jossain muussa asiassa tai tilanteessa toimii kuin pahin tumpelo eikä ymmärrä asiasta mitään.

      Olen miettinyt itsekkin mitä haetaan tuolla älykkyydellä toivelistassa. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittanee, että henkilön tulisi olla käynyt muutakin kuin peruskoulu vaikka eihän se vielä kerro yhtään mitään kestään. Joku taas voi tarkoittaa, että henkilön tulisi olla kiinnostunut samoista asioista kuin itse ja harrastaa samoja, älykkäitä? harrastuksia kuin itse millä taas ei ole älykkyyden kanssa välttämättä mitään tekemistä.

      En viitsi enempää asettaa vaihtoehtoja mutta omasta toiveestani voisin sanoa, että toivoisin kumppanin pystyvän keskustelemaan politiikasta, kirjallisuudesta, käytännön psygologiasta, ihmissuhteista ja erittäin yleisesti ja erittäin laajasti yhteiskunnasta ja elämästä yleensä. En ole hakenut koskaan älykästä ihmistä vaan mietiskelevää keskustelijaa joka on lukenut enemmän yleiskirjallisuutta kuin oppikirjoja.

      • Mimi

        sellainen mies, jota olen odottanut elämäni;). Niin älykkyyttä on monenlaista, mutta mitäs olet mieltä tunneälystä? Älyä jota käytetään arjessa ja sosiaalisissa kanssakäymisissä? Olenko väärässä?


    • mies

      Älykkyys on ratkaisumallien keksimistä ongelmiin, joita ei ole ennen kohdannut. Älykkyys paistaa läpi keskustelussa, sillä älykäs ihminen pohdiskelee maailmaansa, ja kykenee kertomaan havainnoistaan. Älykäs ihminen osaa tulkita toisten tunteita ja toimia siten tilanteen mukaan. Älykäs nainen näkee tilanteet hetkeä pidemmälle: Hän ei kiukuttele pikkuasioista, eikä ole pikkumainen vaan ratkoo parisuhteen ja lastenkasvatuksen ongelmia rakentavasti.

      Älykkyyden seurauksena tulee myös viisaus eli opitaan soveltamaan opittuja ongelmanratkontatapoja joko omista tai muiden virheistä oppimalla.

    • yks akka

      Aika nopeesti sen jutellessa huomaa jos toinen on ihan kuutiopää.

    • öhöm

      Älykkäällä naisella kait tarkoitetaan sellaista, joka ei nolaa miestä, kun ovat yhdessä miehen kaverien kanssa. Ei juttele yleisesti bimbomaisista asioista (=esim. Horoskoopit muut typerät uskomukset ja naistenlehtien höpinät), ei puhu aina yhtä ja samaa, osaa olla hiljaa, hymyilee ja nauraa oikeissa kohdin.(Jos nauraa liikaa, voi saada bimbon maineen.) Ei ole liian avoimen seksuaalinen, jottei kaverit saa käsitystä, että ovat yhdessä vain SEN vuoksi. Omaa tyylitajua pukeutumisen ja olemuksen suhteen, meikkaa hillitysti, jos ollenkaan. On riittävän selvillä nykyhetken tilanteesta, tietää jostakin aina vähäsen, on siis jonkinlainen yleiskuva asioista. Ei ole tylsä, on empaattinen, kiinnostunut ihmisistä, ymmärtää ihmisen luonteen päälle, on utelias, muttei silti juorua, osaa pitää jotkin asiat omana tietonaan, on itsenäinen, ei liikaa oman kaveripiirinsa vaikutuksen alaisena. Ennen kaikkea älykäs nainen ajattelee.

      • alkuperäinen

        no sit täytyy sanoa, että olen älykäs;).


      • yök

        hyi... olin kerran just tollanen, noin yhden tunnin ajan (kännissä). arvaatte varmaan että hävetti myöhemmin. jouduin ko. tilanteeseen täysin yllättäen, enkä päässyt siitä pois kun vasta sen tunnin-kahden kuluttua. jälkeenpäin piti vaan yrittää takoa itselle päähän että 'en todellakaan ollut oma itseni ja muutkin olivat humalassa joten, unohda!'.


      • Yök sinulle
        yök kirjoitti:

        hyi... olin kerran just tollanen, noin yhden tunnin ajan (kännissä). arvaatte varmaan että hävetti myöhemmin. jouduin ko. tilanteeseen täysin yllättäen, enkä päässyt siitä pois kun vasta sen tunnin-kahden kuluttua. jälkeenpäin piti vaan yrittää takoa itselle päähän että 'en todellakaan ollut oma itseni ja muutkin olivat humalassa joten, unohda!'.

        En tosiaankaan ole ed.mainittu vaan aivan omanlaiseni. Iloinen, keskustelen politiikasta, historiasta, yleensä yhteiskunnallisista asioista olen hyvin kiinnostunut. Osaan kuunnella ja myös väitellä asioista ilman, että suutun ja en korota ääntäni. No any way, kaikille älykkäille keskustelijoille hyvää päivää:).


      • mies34

        semmoista että toisen jutut kiehtovat ja saavat omat aivonystyrät kihelmöimään. Eli kummatkin puhuvat samalla tasolla ja antavat jutuilla toisilleen. Osaa käytöstavat tilanteen mukaan. Mutta saa olla horoskoopeista ja naistenlehdistä ja seksuaalisuudesta kiinnostunut, olenhan minä itsekin:-)


    • MR. T.

      Älykäs nainen erottuu joukosta myönteisemmällä elämänkatsomuksellaan, paremmalla tavallaan kohdella kanssaihmisiään, mainiolla juttuseurallaan ja kaiken puolin älykkään järjettömällä ihanuudellaan.

    • Mies taustalta.

      Älykäs nainen,sellainen joka osaa keskustella asioista eikä esim myötäile toisen sanomisia,on omaa omia ajatuksia ja uskaltaa tuoda ne esille.On tavallaan oman elämänsä "herra"ei sellainen joka toisen pillin mukaan hyppii kun käsky käy,osaa väitellä asioista,sexikäs jokaisessahan on jotain sexikästä,se voi olla ulkoista,sisäistä,pukeutuminen ymym se on mielestäni yksilöllistä,toisen mielestä olet sexikäs toisen mielestä taas et ole hyvin yksilöllistä.Ahkera hoitaa työnsä tunnollisesti,ja muutenki reipas henkinen eikä vaan sohvan pohjalla makaa illat pitkät,mutta ne asiat yleensä lähtee itsestä eli miten itse itseään motivoi.Mutta nämä oli mun näkökantoja kysymykseesi joku toinen on toista mieltä.Toivottovasti tyydytti vastaukset.

      • alkuper.

        perspektiiviä miten miehet ajattelevat kys. aiheesta, kun nainen on kyseessä. En ole pitänyt itseäni kovin älykkäänä, vaikka monet sanovat minua älykkääksi...minun täytyy itse mieltää mikä on todella älykästä ennenkuin voin sanoa olenko älykäs vai en. Hyvää jatkoa Sinulle:).


    • sääski

      Älystä puhuminen tuohon tyyliin on hiukan harhaanjohtavaa; kuka tahansa joten kuten normaaliälyinen on nimittäin aivan riittävän "älykäs". Ja kääntäen, huippuäly ei takaa yhtään mitään.

      Suurin merkitys on sillä, mikä sen älyn käyttöä ohjaa, mihin sillä pyritään. Ts. minkälainen maailmankatsomus ja perspektiivi elämään ihmisellä on.

      Se taas riippuu monesta, monesta muusta asiasta kuin älystä..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe