Luottamus

Seurustelin kuutisen vuotta saman ihmisen kanssa, mutta en oppinut luottamaan häneen sinä aikana. Nyt olen seurustellut puolisen vuotta uuden miehen kanssa ja yritän kovasti oppia luottamaan häneen, ettei tarvitsisi enää riidellä samoista asioista kuin edellisessä suhteessa.

Olen onnistunut jo vähän paremmin, mutta siltikin olisi paljon parantamisen varaa.
En tiedä mistä tämä luottamisen vaikeus juontaa juurensa. Pelkään aina kun olemme erossa, että hän tapaakin jonkun paremman kuin minä.
Ehkä pelkään vain menettäväni hänet.

Mistä voi olla varma että mies myös todella tarkoittaa mitä sanoo, hokiessaan rakastavansa ja kehuessaan ja että todella on sellainen kuin näyttää olevansa. Ettei hänestä yhtäkkiä paljastuisi 'jotakin kumallista'.

Olen vähän huono ilmaisemaan itseäni näin kirjallisesti, mutta toivottavasti joku sai kiinni mitä ajan takaa.
Ainainen pelko toisen menettämisestä kalvaa, en tosin ole puhunt tästä miehelle, tai kieltänyt häntä menemästä minnekään.
3428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on ainoa neuvoni.

Äänestä

Tuo luottamus on kyllä melkoisen tärkeää, sinuun hän voi ilmeisesti täysin luottaa, mutta epäilet toisen luottamuksen arvoisuutta. Ehkä olet mustasukkainen ja pelkäät todellakin hänen menettämistään. Kannattaisi keskustella asiasta hänen kanssaan. Toiseen voi vain luottaa ja jos jotain "ylläriä" olisikin olemassa, ne paljastuvat kyllä. Ei ketään silti voi vaatia tilittelemään menoistaan/soitoistaan yms. Vapaus molemmilla, tietyin rajoituksin kylläkin. Ei toista voi omistaa...vain rakastaa. Ja sitä sinä varmasti teet.

Sori, mutta kerron samalla tarinaani. Itselläni sama juttu, En tiedä kumpi satuttaisi enemmän, se että saisi tietää, että luottamus häneen mennyt, vai se, ettei koskaan saisi tietää jos toinen on pettänyt. Tunnen hänet tosi hyvin ja tiedän, koska sieltä suukusta pullahtaa sammakko. Olen niin monta kertaa saanut kiinni valheesta.
Toinen asia mikä ärsyttää ja lisää sitä luottamuspulaa, on se, että kännykkä pidetään piilossa/kiinni ja aina kun olen läsnä, "puhelu katkeaa" joskus jopa monta kertaa puhelu katkeaa.
Tiedän, että eräs nainen soittelee, mutta ei kauaa, rajansa kaikella!! Tiedän hänen numeronsa ja sähköpostinsa ja voi olla varma, että pian minä puutun asiaan.

Olenkin päättänyt, että yksikin valhe vielä, niin silloin ovet ovat auki ulospäin luotani.

Että näin...tätä on kyllä turha kommentoida.

Äänestä

Ymmärrän mitä tarkoitat. se on hankalaa, muttaon vain pakko opetella luottamaan.Esimerkiksi, jos ajattelisit, että eihän se mitään haittaa, jos sinä itse esim. suutelet toista miestä ja ajattelet siitä, että "ei se mitään, että minähän voin tehdä näin.." Silloin täytyy muistaa, että sinun täytyisi hyväksyä sama teko myös seurustelu-kumppaniltasi, jos kerta sallit sen itsellesi..
Ei kannata pelätä turhaan, että menetät miehen. Turha pelko vain syö suhdetanne, minkä seurauksena mitä todennäköisimmin menetät miehen. Opettele luottamaan ja uskomaan miehen sanoihin, silläne ovat totta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Neito kirjoitti:

Seurustelin kuutisen vuotta saman ihmisen kanssa, mutta en oppinut luottamaan häneen sinä aikana. Nyt olen seurustellut puolisen vuotta uuden miehen kanssa ja yritän kovasti oppia luottamaan häneen, ettei tarvitsisi enää riidellä samoista asioista kuin edellisessä suhteessa.

Olen onnistunut jo vähän paremmin, mutta siltikin olisi paljon parantamisen varaa.
En tiedä mistä tämä luottamisen vaikeus juontaa juurensa. Pelkään aina kun olemme erossa, että hän tapaakin jonkun paremman kuin minä.
Ehkä pelkään vain menettäväni hänet.

Mistä voi olla varma että mies myös todella tarkoittaa mitä sanoo, hokiessaan rakastavansa ja kehuessaan ja että todella on sellainen kuin näyttää olevansa. Ettei hänestä yhtäkkiä paljastuisi 'jotakin kumallista'.

Olen vähän huono ilmaisemaan itseäni näin kirjallisesti, mutta toivottavasti joku sai kiinni mitä ajan takaa.
Ainainen pelko toisen menettämisestä kalvaa, en tosin ole puhunt tästä miehelle, tai kieltänyt häntä menemästä minnekään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu