Nyt se on pakko myöntää. Olen ollut todella tyhmä! Ja tunnen itseni todella halvaksi!
Tuttu juttu, rakastuin naimisissa olevaan mieheen, hän minuun, puhuttiin yhteisestä tulevaisuudesta ja erosta. Erosin omasta miehestäni voidakseni olla tämän miehen kanssa. Toki oma liittonikaan ei ollut kaikilta osin tyydyttävä, mutta ilman tätä miestä, en olisi eronnut. Hän oli kaikkea sitä mitä miehessä etsin.
Mies puhu koko ajan, että kyllä hän eroaa. Tuli sitä ja tätä ja tota, ja mitään ei tapahtunut. Silti luotin edelleen, että jonain päivänä...Kun yritin lopettaa, mies panosti meihin enemmän ja kertoi miten paljon rakastaa, ja sai mut aina lopulta jatkamaan. Kehtasi vetää hihasta vielä, että miten voisin kuvitellakaan, että hän ei olisi kanssani loppuelämäänsä, kun kerran olin osoittanut rakkauteni häneen niin vahvasti, eroamalla hänen vuokseen!
MIes alko puhumaan mulle yhteisestä joulusta, että siihen mennessä hän eroaa. Mitään ei tapahtunut ja tiesin jo, ettei tulisi tapahtumaankaan. Eilen kysyin häneltä, mitä hän jouluna aikoo, ja mies myönsi lähtevänsä perheensä kanssa sukulaisiin. Tiukkasin häneltä, että miten hän pystyy toimimaan noin - sanomaan minulle rakastavansa ja olevansa eroamassa, ja sitten vaan painumaan vaimonsa ja lastensa kanssa sukulaisiin jouluksi aivan pokkana? Hän sano mulle, että ku suku on hänelle niin tärkeä, ni ei hän vaan voi pilata sitä joulutraditiota, mitä he ovat vuosia ja vuosia viettäneet. Selvä!
Se taisi olla mulle se viiminen pisara! Rakastan häntä, mutta hän on vienyt luottamuksen ja samalla pohjan suhteeltamme ja mahdollisela tulevaisuudelta. Tunnen itseni todellakin idiootiksi. En kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään, minkälainen ihminen pystyy toimimaan noin?! Viettämään aikaa, öitäkin, mun kanssa, vakuuttaa rakastavansa, kannustaa eroamaan, luvata eroavansa ja elämän kanssani... ja sitten kuitenki aina menee kotiin niinku mitään ei olis menossa?!
En tunnista itseäni enää. Olin ennen itsevarma ja iloinen. Täynnä energiaa! Tää mies, jota oon kuunnellu, joka on saanut kaataa kaikki huolensa mulle ja oon ymmärtänyt, jota rakastan ja joka väittää rakastavansa mua - hän on imenyt musta kaiken energian itteensä ja tainnut rikkoa todella pahasti ja syvältä. Nyt ällöttää ajatuskin siitä, että olen kertonut syvimmät asiani ja rakastellut hänen kanssaan... Miten tästä ikinä pääsee yli ja eteenpäin?
Että sitä tuntee itsensä tyhmäksi!
115
2214
Vastaukset
- hslksrfh
Katse eteenpäin, ja lopeta toi roikkuminen
- velat maksettu
Tunnetko vaimon? Kerro hänelle,siinäpä uus traditio jouluun. Vaimo varmaan tahtoisi tietää.
- 4+10
Totta, se on ansainnut sen, käräytä se mies! Niin minä tekisin.. Siinä vasta joulupossu! Ja aina naisia syytetään, vaikka miehet on tällaisia munattomia possuja. Saakeli tästä eteenpäin pitäydyin joulukalkkunassa, eli siis ryhdyn joko lesboksi, tai nunnaksi.
- sekoita sinäkin
Käräytä mies. Hänelle on sopinut se, että sinä eroat. Se on helpottanut teidän tapaamisianne, kun sinun luona voi tavata, eikä tarvitse pelätä sun miestä. Täytyy olla tosi kovanaama tän miehen. Käräytä hänet. Hän ei tule muuksi muuttumaan. Vaimo varmasti haluaa tietää, minkä kanssa elää. Sen jälkeen, unohda koko tyyppi, jos suinkin kykenet. Joulusi tulee joka tapauksessa olemaan kurja tämän valehtelevan pelkuri/petturin vuoksi. Hän vei sinun energiasi ja sekoitti koko elämäsi. Tee se sama hänelle.
- ehjäksi joskus
Toisaalta mietin, että pitäisikö käräyttää, mutta kun en ole koston kannalla, ollut koskaan. Miksi mun pitäis kertoa vaimolle?? Miksi mies ei kerro?? Ehkä vaimo tahtoisi tietää, mä ainakin haluaisin vastaavassa tilanteessa, mutta voihan olla, että vaimo tietääkin/aavistaa, mutta ei välitä. En voi tietää sitä. Nyt on kaiken suhteen epävarmempi olo ku koskaan, kun tajusin, että mies voi oikeasti olla noin läpeensä kiero!
Jotenkin taas haluaisin kaikesta huolimatta olla tilanteen yläpuolella, enkä alentua enää sorkkimaan heidän elämään. Mies petti mut rankemman kautta, uskotteli ja manipuloi, ehkä rakastaa, ehkä ei, oli innoissaan ku erosin, kun vihdoin oltiin "lähempänä yhteistä elämää". Toisaalta ajattelen, että miksi en luottais toisen sanaan, mutta sit taasjust tällä hetkellä tunnen vaan itteni niin tyhmäksi ja halvaksi!
Hauskaa kulissijoulua vaan heillekin! - näin se toimii
ehjäksi joskus kirjoitti:

Hauskaa kulissijoulua vaan heillekin!Mies ei kerro vaimolle, koska hänelle tämä on mitä parhain ja ratkiriemukkain kuvio. Hän ei tule koskaan kertomaan. Sen kai jo olet käsittänyt. Teidän suhde jatkuu nyt tuollaisena niin kauan kuin sinä annat sen jatkua. Mies ei lopeta suhdetta sinuun eikä vaimoon. Sinusta on tullut nyt kakkonen. Se palvelee miestä. Ei sinun tarvitse sorkkia heidän elämää vaan pitää puolesi. Miehen sanaan et voi luottaa.
- ent.kakkonen
näin se toimii kirjoitti:
Mies ei kerro vaimolle, koska hänelle tämä on mitä parhain ja ratkiriemukkain kuvio. Hän ei tule koskaan kertomaan. Sen kai jo olet käsittänyt. Teidän suhde jatkuu nyt tuollaisena niin kauan kuin sinä annat sen jatkua. Mies ei lopeta suhdetta sinuun eikä vaimoon. Sinusta on tullut nyt kakkonen. Se palvelee miestä. Ei sinun tarvitse sorkkia heidän elämää vaan pitää puolesi. Miehen sanaan et voi luottaa.
Allekirjoitan täysin. Alkuperäinen teksti oli kuin itseni kirjoittama......
Mutta kun kerran minulle luvattiin, että vain minua rakastetaan, muulla ei väliä... niin mitäpä siinä sitten. Kerroin vaimolle.
Siinä tilanteessa todellisuudessa vasta näkee, mikä mies on miehiään - voin taata!!!! Ja mitä oli tosissaan ajatellut...... - Realismia kehiin
ehjäksi joskus kirjoitti:
Toisaalta mietin, että pitäisikö käräyttää, mutta kun en ole koston kannalla, ollut koskaan. Miksi mun pitäis kertoa vaimolle?? Miksi mies ei kerro?? Ehkä vaimo tahtoisi tietää, mä ainakin haluaisin vastaavassa tilanteessa, mutta voihan olla, että vaimo tietääkin/aavistaa, mutta ei välitä. En voi tietää sitä. Nyt on kaiken suhteen epävarmempi olo ku koskaan, kun tajusin, että mies voi oikeasti olla noin läpeensä kiero!
Jotenkin taas haluaisin kaikesta huolimatta olla tilanteen yläpuolella, enkä alentua enää sorkkimaan heidän elämään. Mies petti mut rankemman kautta, uskotteli ja manipuloi, ehkä rakastaa, ehkä ei, oli innoissaan ku erosin, kun vihdoin oltiin "lähempänä yhteistä elämää". Toisaalta ajattelen, että miksi en luottais toisen sanaan, mutta sit taasjust tällä hetkellä tunnen vaan itteni niin tyhmäksi ja halvaksi!
Hauskaa kulissijoulua vaan heillekin!Miksikö mies ei kerro? Yksinkertaisesti suurimmalla osalla miehistä ei vaan ole selkärankaa siihen! Ne pelkää joutuvansa vastuuseen teoistaan, vastuuseen itsestään, kaiken lisäksi vielä eroon vakituisista panoistaan ja näin ollen näkemään vaivaa saadakseen pesää. Suurin osa miehistä on oikeasti niin selkärangattomia ja epäitsenäisiä, että ne tekee kaikkensa säilyttääkseen saavutetut edut: ympärivuorokautisen ylöspidon ja vielä seksipalvelut kaupanpäälle!
Moniko näistä luusereista on ikinä elänyt itsenäisesti kuukautta kauemmin? Aika iso osa on itseasiassa muuttanut suoraan äidin helmoista ja lihapatojen äärestä suoraan vaimon hyysättäväksi...
Se, että näissä tilanteissa saattaa totuuden vaimon tietoon jollain konstilla ei ole kostoa, pikemminkin palvelus. Jokainen vaimo sitten pohtikoon omalla kohdalla miten tilanteesta jatkaa. Onko parisuhde petollisen puolison kanssa onnellinen vai ei? Jatkaako elämää onnettomassa liitossa, vai ei. Jokainen aikuinen ihminen tekee nuo ratkaisut itse, sitä ei päätä kakkonen, pettävä puoliso, eikä naapurin Elli.
Jos näet jonku kauppiaan pettävän asiakkaitaan laskuttamalla olemattomia ostoksia, tai vääriä hintoja, niin puututko siihen? Infoatko muita asiakkaita? Suurin osa kyllä tekee niin ja tuossa on kyse vain rahasta. Pettäjän kohdalla on kyse monen ihmisen koko elämästä, eikö se siis ole vähintäänkin yhtä arvokas asia saattaa asianomaisten tietoon!!!???
- 1111133
Mistä tiedät että mies rakastui sinuun?
- 3333111
Mitä väliä sillä enää tässä vaiheessa on rakastuiko vai ei? Ap sai sen kuvan, ja toimi sen pohjalta. Varmaan mies halusi antaakin sen kuvan, että hyväksikäyttö oli helpompaa. Nyt rakastumiskortti on paljastunut, ja sillä ei ole arvoa. Ihan turhaan kyselet.
- vain miehen nilkkaan
Voihan olla, että vaimo olisi tiedosta helpottunutkin. Jos mies voi viettää öitäkin luonasi, niin tuskin vaimo kauhean suuren romahduksen kokee, vaikka saisi tietää. Saisipa vihdoin pätevän syyn erota, kun tähän asti on sitä salaa mielessään ehkä jopa toivonut. Tässä tapauksessa mies näyttäisi roistolta ihan kaikkien silmissä, ja vaimo saisi kaikkien sekä omien että miehen sukulaisten myötätunnon. Kun et paljasta itseäsi käräytyksen yhteydessä vaan järjestät käryn muuten, niin mies tipahtaa vaivoiksesi itsestään.
- kokeile!
Itse olisi ollut tyytyväinen jos olisi saanut miehen salasuhteesta tietää aikaisemmin. Aavistin kyllä, mutta ei ollut todisteita ja ilman todisteita on paha sanoa mitään. Lähetä vaikka vaimolle viesti. Älä omasta vaan sala liittymästä ja sala nimellä. Sano, että mittasi on tullut täyteen, kun olet hänen miehensä nähnyt toisen naisen kanssa monen monta kertaa jne.. Silloin olet antanut vaimolle tiedon ja on vaimon asia miten hän asiaan reagoi. vaimo varmasti testaa ja tentaa sinua lisää tai soittaa ja kysyy lisätietoa, kun puhelin numerosi on toinen ei mies tunnista sinua ja mieskin on saanut ansionsa mukaan..
- ryhtiä kiitos
Voi hemskatti sinua kokeile! Ei ole ala-arvoisempaa tapaa kuin lähettää nimettömiä viestejä! Ja vielä sala nimellä! Täysin typerää ja naurettavaa. Henkilö joka tuollaista tekee todistaa olevansa täysi moukka. Tiedän koska olen ollut vastaavan moukan kiusan kohde. Sinulle ap. älä sorru moiseen jos tunnet tarvetta kertoa vaimolle ota suoraan omalla nimellä yhteyttä. Sinua nauravat naapurin variksetkin jos menet tuohon prepaid salanimi jutskaan mukaan. On aina nostettava itsensä tuollaisten yläpuolelle. Mies on pettänyt vaimoaan hän ottakoon vastuun.
- hyvä kokeilu
Hyvä idea nimimerkki Kokeile! Onhan niitä ns. kerrostalokyttääjiä. Olisit muka joku sellainen.
- eikä ole
Kyllä pitää ihmisellä sen verran olla selkärankaa, että kertoo asiasta ihan omalla nimellään. Ei se siitä muuksi muutu, tehty mikä tehty. Harva ihminen uskoo nimettömiä viestejä. Nimettömänä asiasta kertominen antaa miehelle tilaisuuden puolustautua, kertoa vaimolle, että joku pöljä tuollaisia laittelee.
Ap on ollut hölmö, kun on luottanut sokeasti ukkomieheen. Mun mielestä hänen kuuluisi kärsiä yksin omasta hölmöydestään, surra sydänsurunsa ja jatkaa elämää jotain oppineena eteenpäin. Hän on tiennyt tilanteen alusta asti. Vaimo ei. Vaimon niskaan ei pidä omaa pettymystään kaataa.
- Turhaa kitiset
Mitäs sekaannuit ukkomieheen, aivan oma vika, sitä saa mitä tilaa. Ei tuollaista käy sääliksi, myötätuntoni on vaimon puolella. Toivottavasti kärsit, se on sinulle oikein.
- tsemppia
'Turhaa kitiset'. Toivottavasti sinä raukka ressukka saat pitää sen oman petturimiehesi ikuisesti. Sen tyypin miehet, jollaisen vaimolta vaikutat, ovat joka naisen perässä vonkaamassa. Näkisitpä kuinka miehesi kunnian päälle käy, kun joku kieltäytyy hänen tarjouksistaan. Onneksi hänellä on sinut odottamassa, sillä se lohduttaa miestä aina pakit saatuaan.
- Tex Willerin huora
tsemppia kirjoitti:
'Turhaa kitiset'. Toivottavasti sinä raukka ressukka saat pitää sen oman petturimiehesi ikuisesti. Sen tyypin miehet, jollaisen vaimolta vaikutat, ovat joka naisen perässä vonkaamassa. Näkisitpä kuinka miehesi kunnian päälle käy, kun joku kieltäytyy hänen tarjouksistaan. Onneksi hänellä on sinut odottamassa, sillä se lohduttaa miestä aina pakit saatuaan.
Sinulta ei pakkeja saa ainakaan kukaan. Senhän näkee jo hyökkäävästä kirjoituksestasi että oikein ilomielellä rankaiset tuon tyypin vaimoja, jumala kun olet.
- Vhvää
Ihan totta.Ukkomiehet pistävät monen tytön pään sekaisin ja nauravat partaansa.
Kakkonen haukkuu sitten vaimoa ja suuntaa vihansa häneen.Tietysti, koska on mustasukkainen.
Ei se ukkomies vaan tosissaan ota, älä sinäkään enää samaan vipuun mene.
En ole mennyt mäkään ja olen onnellinen sellaisen miehen kanssa, jota ei tarvitse jakaa.
Onnea parempaan PARIsuhteeseen- Kyllä kelpaa
Mikä sen mukavampaa kun on kaksi naista, voita on molemmin puolin leipää. Miehellä ideaalitilanne, saa kummastakin suhteesta parhaat puolet. Homma pyörii niin kauan kuin kakkonen uskoo sadut ja tarinat eikä vaimo saa tietää. Kakun voi syödä ja säästää samaan aikaan!
- monelaisia
Osa naisista on sellaisia, että kun mies käryää vieraasta suhteesta, he takertuvat entistä enempi mieheensä. Heillä ei ole itsearvostus kohdallaan ja he alkavat vahtia miestä ja haukkua kakkosta. He kuvittelevat miehen muuttuvan sellaiseksi, joka korvaa sen "pahan miehen" teot. Osalla naisista on itsetuntoa, ja he potkaisevat petturin ulos elämästään.
Sitten on niitä naisia, ja heitä on paljon, jotka ovat jo pitkään olleet tympääntyneet omaan aviomieheensä ja haaveilleet erosta. Jos miehen jättää ilman pätevää syytä, osuu se miehen kunnian päälle. Tämä alkaa uhoamaan ja uhkailemaan kaikin tavoin. Kuten että tahtookin yhtäkkiä tavata lapsia jatkuvasti tai pitää lapset kostoksi. Tällaisen miehen vaimo toivoo ja odottaa, että tulisi pätevä syy erota. Sellainen, että mies ei pääsisi raivoamaan ja uhkailemaan. Jos sinun rakkautesi kohteen vaimo sattuu olemaan näitä jälkimmäisiä naisia, olisi se hänelle mitä parhain joululahja, kun käräyttäisit miehen. Vaimolle tulisi pätevä syy erota niljakkeesta. Vaimo voisi sanella ehdot, koska mies saa tavata lapsia ja miten omaisuus jaetaan. Mieti sitä, millaisen vaimon kanssa tämä mies elää. Mies varmaan on kertonut vaimostaan. Onko vaimo tuota roikkujalajia tai osoittaako vaimon käytös sitä, että hän ei enää paljoakaan välitä miehestä?- ehjäksi joskus
Uskoisin, miehen kertoman perusteella, hänen olevan "roikkujalajia". Mies on kertonut vaimon sanoneen pariinkin kertaan, että "tee mitä vaan haluat, kunhan et halua erota".
Vaimokaan ei siis taida olla kovin onnellinen, eikä avioliitto hyvällä tolalla, muutta jokin pitää kulisseja silti pystyssä.
- Voi ei teitä
Älkää jakako vaimoja kahteen ryhmään, roikkujiin ja jättäjiin. Pettäjillä monenlaisia vaimoja, ihan koko naiskirjo on edustettuna.
"Uskoisin, miehen kertoman perusteella,,..."
Voi ei, ei kannata uskoa yhtään sanaa,jota pettäjä puhuu vaimostaan. Ne puhuvat mitä vaan puppua, aina omaksi edukseen. Tämä mies on selvästi siirtänyt manipulaatiopuheellaan vastuun eroamattajättämisestään itseltään vaimonsa harteille. Tämä on ihan pettäjien normikamaa: "Minä en voi erota koska vaimo ei suostu.."- Vaimo haluaa tietää
Täällä on paljon keskusteltu asiasta haluaako vaimo tietää, ja suurin osa haluaa. Pettävän vaimo, kun hänet näkee osottautuu yleensä rehelliseksi ja kotitaloudesta huolta pitäväksi kunnon ihmiseksi. Koska rehellinen luulee muidenkin olevan, vaimo on yleensä uskonut miehen valheet sinisilmäisenä. Kuten myös kakkonen. Reippaasti ja rohkeasti yhteyttä vaimoon.
- harmillista
Vaimo haluaa tietää kirjoitti:
Täällä on paljon keskusteltu asiasta haluaako vaimo tietää, ja suurin osa haluaa. Pettävän vaimo, kun hänet näkee osottautuu yleensä rehelliseksi ja kotitaloudesta huolta pitäväksi kunnon ihmiseksi. Koska rehellinen luulee muidenkin olevan, vaimo on yleensä uskonut miehen valheet sinisilmäisenä. Kuten myös kakkonen. Reippaasti ja rohkeasti yhteyttä vaimoon.
Ikävää että tämä vaimo on niitä roikkujia. Niin monessa tapauksessa ilmoitus vaimolle vieraasta suhteesta olisi lahja ja valttikortti, jolla päästä ukosta eroon siististi ja pisteet kotiin.
- vaikeita
Onhan naisia joka lähtöön, mutta toiset ottaa eron, kun miehen salasuhde paljastuu ja toiset ei. Vaikea kuvitella, että miten liitosta enää käryn jälkeen voisi saada onnellisen. Luottamus on mennyt ikuisesti ja petturi jatkaa puuhiaan, koska ei muuksi muutu. Sitä en käsitä, että mitä petetty nainen saa, kun jää jatkamaan epätoivoista suhdettaan? Koston ilon ehkä, kun sai miehen, eikä kakkonen saanut? Voi nöyryyttää itseään roikkumalla miehessä ja miettiä joka päivä, että pettääkö mies tai ei. Miettiä sitä, että miksi mies jäi eikä lähtenyt? Oliko ehkä raha tai velat syynä. Tietenkin mies voi heittäytyä niin säälittäväksi, että holhousvietti herää naisella, ja hän jää hoitamaan petturimiestään. Tuntuu jatko näissä suhteissa kovin onnettomalta tilanteelta.
- onneksi jo irti
vaikeita kirjoitti:

Näkeehän sen jo siitäkin, että useimmiten käryn jälkeen pölyn laskeuduttua viimeistään, mies jatkaa suhdetta tähän toiseen naiseen.
Näin kävi meilläkin. Jotenkin tiesin sen koko ajan, aavistin, vaikka mies ei myöntänytkään. Enkä mäkään oikeastaan uskaltanut kysyä. Tai halunnut.
Lopulta mies sai jotenkin kerättyä rohkeutta ja sanoi liittomme olevan lopussa, että haluaa erota. Silloinkin yritti vielä väittää, ettei suhde toiseen naiseen ollut enää jatkunut. Lopulta myönsi, ettei se koskaan päättynyt. Käryn jälkeen jatkoivat selkäni takana vielä vuoden ennen kuin mies halusi eron.
Itse uskon, että jos mies olisi minua vielä rakastanut, hän olisi lopettanut suhteen naiseen käryn jälkeen. MUtta koska ei lopettanut, ei hän ainakaan minua enää rakastanut. Tiedä sitten rakastaako tätä toista. - Kokemus tämäkin
onneksi jo irti kirjoitti:
Näkeehän sen jo siitäkin, että useimmiten käryn jälkeen pölyn laskeuduttua viimeistään, mies jatkaa suhdetta tähän toiseen naiseen.
Näin kävi meilläkin. Jotenkin tiesin sen koko ajan, aavistin, vaikka mies ei myöntänytkään. Enkä mäkään oikeastaan uskaltanut kysyä. Tai halunnut.
Lopulta mies sai jotenkin kerättyä rohkeutta ja sanoi liittomme olevan lopussa, että haluaa erota. Silloinkin yritti vielä väittää, ettei suhde toiseen naiseen ollut enää jatkunut. Lopulta myönsi, ettei se koskaan päättynyt. Käryn jälkeen jatkoivat selkäni takana vielä vuoden ennen kuin mies halusi eron.
Itse uskon, että jos mies olisi minua vielä rakastanut, hän olisi lopettanut suhteen naiseen käryn jälkeen. MUtta koska ei lopettanut, ei hän ainakaan minua enää rakastanut. Tiedä sitten rakastaako tätä toista.Minulla on kokemus vuosien takaa. Seurustelin hetken varatun kanssa ja kun hän kärähti lopetin suhteen välittömästi.
Mies ehdotti, että annetaan pölyn laskeutua ja jatketaan sitten, mutta juuri tuo hänen ehdotuksensa avasi silmäni. Häpesin syvästi ja päätin, että ei enää koskaan ja päätös on pitänyt. - Idiootteja ovat
Kokemus tämäkin kirjoitti:
Minulla on kokemus vuosien takaa. Seurustelin hetken varatun kanssa ja kun hän kärähti lopetin suhteen välittömästi.
Mies ehdotti, että annetaan pölyn laskeutua ja jatketaan sitten, mutta juuri tuo hänen ehdotuksensa avasi silmäni. Häpesin syvästi ja päätin, että ei enää koskaan ja päätös on pitänyt.Nää on oikeesti ihan parhaita :D :D :D Ne luuserit luulee ihan tosissaan, että homma voi jatkua taas pölyn laskeuduttua - kokemusta on ja vastaus oli "Kiitos mitta ei kiitos". Hiemanko naama venähti ;D
- Vaimo taisi se
Kokemus tämäkin kirjoitti:
Minulla on kokemus vuosien takaa. Seurustelin hetken varatun kanssa ja kun hän kärähti lopetin suhteen välittömästi.
Mies ehdotti, että annetaan pölyn laskeutua ja jatketaan sitten, mutta juuri tuo hänen ehdotuksensa avasi silmäni. Häpesin syvästi ja päätin, että ei enää koskaan ja päätös on pitänyt.Vai että SINÄ lopetit?
- Ihanaa lukea näitä
juttuja.
- niin makaa kuin p...
Sitä kun on alkuhuumassa rakastunut ja ihastunut, niin kaikki muu ympärillä häviää. Sitä ajattelee vain rakkauden kohdetta ja halua olla hänen kanssaan, oli kohde varattu tai ei. Todellisuus häviää. Ei huomaa toisessa mitää epämiellyttäviä asioita. Varmaan samoin tunsit ex miestäsi kohtaan alkuaikoina. Totuus on kuitenkin se, että alkuhuuman hävittyä (kestää yleensä 1-2v.) elämä tasoittuu ja alkaa näkemään asiat toisella tavalla.
Ei koskaan kannta erota toisen takia, vaan itsensä takia. Ei koskaan kannta laskea mitään toisen varaan, ettei tule pettymyksiä. Niinkuin sinulle kävi. Onnellisuus lähtee aina ensin itsestä.
Toivottavasti sait nyt opetuksen, ettei kannata varattuun mieheen luottaa ja ylipäätänsä alkaa olemaan heidän kanssaan.
Toivotan sinulle kuitenkin kaikkea hyvää elämääsi. - irroita itsesi
Olet nyt ap tajunnut millaisen miehen kanssa olet jakanut elämääsi. Paska.amainen homma, mutta tehty mikä tehty, ja ainoa oikea suunta on nyt eteenpäin.
Ota opiksi kaikesta, älä anna miehelle enään pisaraakaan elämästäsi tai elinvoimastasi. Sotkeutumalla ja miettimällä vaimolle kertomisia tai kostoa, pidät vain itsesi kiinni tilanteessa ja parempi tulevaisuus on askeleen kauempana.
itse tein tuossa tilanteessa sen, että pistin kertaheitolla kaiken poikki. Teki tosi kipeää vaikka mies olikin paljastuikin samanlaiseksi huijariksi ja vedättäjäksi kuin sinun tapauksessasi. Rakkautta vannoi naama punaisena, mutta teot olivat jotain ihan muuta. Ero oli pitkän aikaa tapahtumassa "huomenna". Huomista ei vain kahteen vuoteen tullut.
Nyt jälkikäteen olen tosi tyytyväinen itseeni siitä, että en alkanut mitään nimettömiä tai nimellisiä tiedonantoja vaimolle jakamaan. Ei heidän sotku kuulunut minulle, mutta minulle kuului kaikki ne voimavarat, jotka sain itsestäni irti.
Nyt siitä on jo aikaa muutama vuosi, ja voin sanoa, että mistään en ole niin onnellinen kuin siitä, että en saanut loppuelämäni riesaksi sellaista selkärangatonta ihmistä. Sitä jotenkin silloin sumeni päässä ja alkoi pitää kaikkea kieroilua ja valehtelua jotenkin normaalina. Mutta usko pois, ei elämän kuulu olla sellaista. Kamalin hetki kaikessa oli oikeastaan se hetki, kun tajusin, että tämän on loputtava. Että tämä kaikki on minulle itselleni kamalan huonoa ja haitallista. - et silleen
Vali vali.Eikö sulla ole mitään oikeita ongelmia patja?
- et silleelle
No sulla näyttää olevan.....
- et silleen
Mulla niitä ei ole ja jos onkin niin ne ei todellakaan liity rakkaan ihmisen pettämiseen ja huijaamiseen.Yleiseen kieroiluun.Tällä hetkellä vain ja ainoastaan joulukiire painaa päälle.Sua taitaa painaa ihan joku muu..
- energiaavirtaasulle
Kaikesta pääsee yli ja eteenpäin, tahdonvoimalla. Vaikka tarinasi sattuu sinuun tällähetkellä, niin juuri se ja "höynäytetyksi" tuleminen auttaa sinua pääsemään asian ylitse. Mikä sinut sai luottamaan ukkomiehen sanaan? Mieshän on ilmiselvä energiasyöppö.
- rillumareirei
Onks tää juttu jatkoo sille riemu-Iitalle vai ylläpidon keksimää kun ei oikein keskustelua ala muuten palstalla syntyä...
Ihan on aloitus samanlaista kuin pariviikkoo sitten kun mies otti jo eron.- samaa matskua
Eikö täällä ole muutenkin aina samat ihmiset kirjoittamassa näitä aloituksia.
Tämä aloittaja ja sitten toinen palstanvaltaaja petetty ex jota riivaa exmiehensä uusi onnellinen elämä.
- Been there
Hei haloo: petit myös itse omaa miestäsi. Et ole sen parempi, kanna oma vastuusi. Otit tietoisen riskin, vaikka mies onkin Kusipää. Jokainen kantaa oman taakkansa, elämä on tälläista. Sinun tehtävä ei ole naiselle kertoa, sillä hänkin avaa silmänsä ennemmin tai myöhemmin jos niin haluaa. Jos ei halua, sinun jälkeen tulee muita ja muita.
- samalla mitalla
Romauta joulutraditio, käräytä mies ja nauti!
- ehjäksi joskus
En usko, että joulutraditio romahtaisi kärystä. Uskon, että nainen vain nielisi sen ja jatkaisi joulun laittamista. Kertoisi ehkä joulun jälkeen miehelle, että kerroin hänelle kaiken, mutta hän ei silti halua erota, ja minä saisin miehen vihat päälleni. Ei mitään mieltä.
Liitto tuntuu siltä, että seksi ja läheisyys ovat loppu, rakkaus ei ole ylläpitänyt sitä enää aikoihin. Mies elää erillistä elämää ja käy nukkumassa yhteisessä kodissa, ja vaimo ei välitä missä mies on, kunhan kulissit eivät säry. - 890+890
ehjäksi joskus kirjoitti:
En usko, että joulutraditio romahtaisi kärystä. Uskon, että nainen vain nielisi sen ja jatkaisi joulun laittamista. Kertoisi ehkä joulun jälkeen miehelle, että kerroin hänelle kaiken, mutta hän ei silti halua erota, ja minä saisin miehen vihat päälleni. Ei mitään mieltä.
Liitto tuntuu siltä, että seksi ja läheisyys ovat loppu, rakkaus ei ole ylläpitänyt sitä enää aikoihin. Mies elää erillistä elämää ja käy nukkumassa yhteisessä kodissa, ja vaimo ei välitä missä mies on, kunhan kulissit eivät säry.Mistä se kakkonen oikeasti tiettää, kuinka paljon vaimo välittää? Vaikka olisi he...in huolissaan tilanteesta ja suunnittelisi jo kaikenlaista eron varalle. Ukkomiehen puheisiin ei kannata luottaa, johan sen osoittaa se, kuinka vaimolleen valehtelee.
- Viisauden alku
Et vain tunne että olit, olit ihan oikeasti tyhmä. Viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Lopeta vihdoin kaikenlainen "rakastan häntä" itsepetos ja katso tosioistoia silmiin. Tunnusta että mies on a**hole. Tunnusta että itse teit pahasti väärin omaa ex-puolisoasi kohtaan, ja hyvitä hänelle pahuutesi, jos vielä jotenkin voit.
- oiuoiup
Tyhmäähän tuo, ei siihen muuta voi sanoa.Itse olen ollut siinä jätetyn miehen osassa, ja voisin kuvitella ettei tuo mies ole perhettään jättämässä.Olisi sen jo tehnyt.
Näin jälkikäteen ajateltuna en tunne enää edes kiukkua tai muuta asiasta, lähinnä käi sääliksi niitä naisia jotka tällaisiin tilanteisiin itsensä haluavat laittaa.- ei halua laittaa
Ei niihin tilanteisiin kukaan nainen halua itseänsä laittaa. Siihen vain joudutaan. Ukkomiehet ovat niin innokkaita vonkaamaan ja nainen ei ymmärrä ennen kuin kovan koulun jälkeen, mistä on kyse. Naiset rakastuu näihin miehiin, eikä käsitä, että ne juoksee vain seksin perässä. Näin naiset jäävät ansaan. Ei siihen kukaan tieten tahtoen mene. Mies pitää kakkosta roikkumassa lupailemalla, että joskus ehkä eroaa kaameasta ykkösestä.
- niin nähty
ei halua laittaa kirjoitti:

Erityisen innokkaita ovat vannomaan ja vakuuttamaan rakkauttaan silloin, kun kakkonen alkaa tekemään lähtöä ja yrittää irrottautua suhteesta. Juuri silloin ero vain "ajan kysymys"...
- kolmen veto
niin nähty kirjoitti:
Erityisen innokkaita ovat vannomaan ja vakuuttamaan rakkauttaan silloin, kun kakkonen alkaa tekemään lähtöä ja yrittää irrottautua suhteesta. Juuri silloin ero vain "ajan kysymys"...
Se onkin niin ihme, että miten nämä kolmoiskuviot kestää niin tiiviisti. Normaalisti parisuhteissa kyllästytään ja erotaan, mutta kun kuvioon tulee toinen nainen, niin silloin ei erota eikä kukaan irroita. Kahden naisen mieheen kumpikin nainen takertuu. Onkohan se mies niin huippu hyvä, että siksi naiset sekoaa? Miksihän on niin, kun normaalisti suhteita tulee ja menee?
- Surullinenkakkonen
ei halua laittaa kirjoitti:
Ei niihin tilanteisiin kukaan nainen halua itseänsä laittaa. Siihen vain joudutaan. Ukkomiehet ovat niin innokkaita vonkaamaan ja nainen ei ymmärrä ennen kuin kovan koulun jälkeen, mistä on kyse. Naiset rakastuu näihin miehiin, eikä käsitä, että ne juoksee vain seksin perässä. Näin naiset jäävät ansaan. Ei siihen kukaan tieten tahtoen mene. Mies pitää kakkosta roikkumassa lupailemalla, että joskus ehkä eroaa kaameasta ykkösestä.
En minäkään halunnut sotkeentua ukkomieheen. Mutta varattu mies sai minut uskomaan meihin, sanoi ettei asioita niin nopeasti selvitetä, että toivoo että luotan häneen, että rakastaa minua, ettei halua enää elää ilman minua, että on tullut riippuvaiseksi minusta. Eikä koskaan ole haukkunut vaimoaan, on vain todennut että rakkaus on kuollut, pyörittävät arkea yhdessä, lapset tärkeitä. Rakastan häntä, kaikesta huolimatta. Tiedän että hän tekee väärin, minäkin.
Minäkään en ole vieläkään, yli kolmen vuoden jälkeen, pystynyt irrottautumaan. Olen yrittänyt, tai molemmat olemme, siinä onnistumatta. Miten ihmeessä pääsen tästä energiasyöpöstä eroon? Kertomalla vaimolle? Mikä olisi paras keino? Olen oikeasti kohta epätoivoinen, elän vain hetkistä jotka vietämme yhdessä. Onko mies kuitenkin vain seksin perään? - Hei haloo
Surullinenkakkonen kirjoitti:
En minäkään halunnut sotkeentua ukkomieheen. Mutta varattu mies sai minut uskomaan meihin, sanoi ettei asioita niin nopeasti selvitetä, että toivoo että luotan häneen, että rakastaa minua, ettei halua enää elää ilman minua, että on tullut riippuvaiseksi minusta. Eikä koskaan ole haukkunut vaimoaan, on vain todennut että rakkaus on kuollut, pyörittävät arkea yhdessä, lapset tärkeitä. Rakastan häntä, kaikesta huolimatta. Tiedän että hän tekee väärin, minäkin.
Minäkään en ole vieläkään, yli kolmen vuoden jälkeen, pystynyt irrottautumaan. Olen yrittänyt, tai molemmat olemme, siinä onnistumatta. Miten ihmeessä pääsen tästä energiasyöpöstä eroon? Kertomalla vaimolle? Mikä olisi paras keino? Olen oikeasti kohta epätoivoinen, elän vain hetkistä jotka vietämme yhdessä. Onko mies kuitenkin vain seksin perään?3 vuotta? Haloo.
- no ei todellakaan
Surullinenkakkonen kirjoitti:
En minäkään halunnut sotkeentua ukkomieheen. Mutta varattu mies sai minut uskomaan meihin, sanoi ettei asioita niin nopeasti selvitetä, että toivoo että luotan häneen, että rakastaa minua, ettei halua enää elää ilman minua, että on tullut riippuvaiseksi minusta. Eikä koskaan ole haukkunut vaimoaan, on vain todennut että rakkaus on kuollut, pyörittävät arkea yhdessä, lapset tärkeitä. Rakastan häntä, kaikesta huolimatta. Tiedän että hän tekee väärin, minäkin.
Minäkään en ole vieläkään, yli kolmen vuoden jälkeen, pystynyt irrottautumaan. Olen yrittänyt, tai molemmat olemme, siinä onnistumatta. Miten ihmeessä pääsen tästä energiasyöpöstä eroon? Kertomalla vaimolle? Mikä olisi paras keino? Olen oikeasti kohta epätoivoinen, elän vain hetkistä jotka vietämme yhdessä. Onko mies kuitenkin vain seksin perään?Ei kukaan seksin perässä kolmea vuotta rinnakkaissuhteessa ole.
- Surullinenkakkonen
no ei todellakaan kirjoitti:
Ei kukaan seksin perässä kolmea vuotta rinnakkaissuhteessa ole.
Tunnen, että hän rakastaa minua, en vain aina ole varma tilanteen vuoksi. Onko se vain pelkuruutta, ei pysty tekemään isoa ratkaisua. Minun pitäisi se siis tehdä, ja katsoa mitä mies sitten tekee. Tuleeko luokseni vai ei. En haluaisi painostaa. Mutta joku on sanonut että tällainen mies pitäisi juuri pistää valitsemaan. Neuvoja ja eri näkökulmia otan mieluusti vastaan. Enkä itse ole mikään kokematon hempukka, itse eronnut huonosta liitosta, ulospäin vahva itsenäinen nainen...
- itsekkyysjyllää
no ei todellakaan kirjoitti:
Ei kukaan seksin perässä kolmea vuotta rinnakkaissuhteessa ole.
Hyvin voi olla. Sitähän ne varatut miehet yleensä hakee!
- ei haloo
Hei haloo kirjoitti:
3 vuotta? Haloo.
3 vuotta rinnakkaissuhdetta on monesti vasta alkutaival.
- ei voi yleistää
itsekkyysjyllää kirjoitti:
Hyvin voi olla. Sitähän ne varatut miehet yleensä hakee!
Eivät kyllä hae, vaan asioita, tunteita, jotain sellaista, mitä omasta liitosta ei saa. Hyvin usein se on kadonnut henkinen yhteys, hellyys, kosketukset, läheisyys. Monesti tilanne on se, että oman puolison kanssa koetaan jaettavan enää se arki, mutta vaikka rakastuu toiseen, pitkästä liitosta lähteminen on todella vaikeaa.
- ei voikaan
ei voi yleistää kirjoitti:
Eivät kyllä hae, vaan asioita, tunteita, jotain sellaista, mitä omasta liitosta ei saa. Hyvin usein se on kadonnut henkinen yhteys, hellyys, kosketukset, läheisyys. Monesti tilanne on se, että oman puolison kanssa koetaan jaettavan enää se arki, mutta vaikka rakastuu toiseen, pitkästä liitosta lähteminen on todella vaikeaa.
yleistää, voi olla tämä pettäjä itse kadottanut henkisen yhteytensä ihan omasta aloitteestaan ja sitten menee ja kaataa kaiken kakkosen niskaan. Heikko itsetuntoisena ja kehuja kaipaavana saa kakkoselta nuoleskelua, jota ei kotona enää saa, kun mies on käyttäytymisellään viestittänyt, ettei siedä koskettelua ja suutelemista, pelkkä akti riittää. Vuosikausia pelkkää aktia ei vaan riitä toiselle, joka haluaisi muunlaistakin hellyyttä, eikä kylmyyttä. Näistä ongelmistaan, jotka aikaa myöten tulevat siihen uuteenkin suhteeseen, kun nuolenta loppuu, ei pettäjä koskaan pääse eroon, koska ei kykene keskustelemaan ongelmistaan. Osaa vonkata, mutta ei hoitaa arkipäiväistynyttä suhdettaan.
- Aikavyohyke
niin nähty kirjoitti:
Erityisen innokkaita ovat vannomaan ja vakuuttamaan rakkauttaan silloin, kun kakkonen alkaa tekemään lähtöä ja yrittää irrottautua suhteesta. Juuri silloin ero vain "ajan kysymys"...
"Ajan kysymyspä" hyvinki! Se, että millon "se aika" tulee, jää aina täydeksi arvoitukseksi, tosiasiassa sitä ei tule ikinä.
- vonkaajan vaimo
ei voikaan kirjoitti:
yleistää, voi olla tämä pettäjä itse kadottanut henkisen yhteytensä ihan omasta aloitteestaan ja sitten menee ja kaataa kaiken kakkosen niskaan. Heikko itsetuntoisena ja kehuja kaipaavana saa kakkoselta nuoleskelua, jota ei kotona enää saa, kun mies on käyttäytymisellään viestittänyt, ettei siedä koskettelua ja suutelemista, pelkkä akti riittää. Vuosikausia pelkkää aktia ei vaan riitä toiselle, joka haluaisi muunlaistakin hellyyttä, eikä kylmyyttä. Näistä ongelmistaan, jotka aikaa myöten tulevat siihen uuteenkin suhteeseen, kun nuolenta loppuu, ei pettäjä koskaan pääse eroon, koska ei kykene keskustelemaan ongelmistaan. Osaa vonkata, mutta ei hoitaa arkipäiväistynyttä suhdettaan.
Täydellinen kuvaus pettäjäpuolisostani!
- ,.,...
Surullinenkakkonen kirjoitti:
En minäkään halunnut sotkeentua ukkomieheen. Mutta varattu mies sai minut uskomaan meihin, sanoi ettei asioita niin nopeasti selvitetä, että toivoo että luotan häneen, että rakastaa minua, ettei halua enää elää ilman minua, että on tullut riippuvaiseksi minusta. Eikä koskaan ole haukkunut vaimoaan, on vain todennut että rakkaus on kuollut, pyörittävät arkea yhdessä, lapset tärkeitä. Rakastan häntä, kaikesta huolimatta. Tiedän että hän tekee väärin, minäkin.
Minäkään en ole vieläkään, yli kolmen vuoden jälkeen, pystynyt irrottautumaan. Olen yrittänyt, tai molemmat olemme, siinä onnistumatta. Miten ihmeessä pääsen tästä energiasyöpöstä eroon? Kertomalla vaimolle? Mikä olisi paras keino? Olen oikeasti kohta epätoivoinen, elän vain hetkistä jotka vietämme yhdessä. Onko mies kuitenkin vain seksin perään?"varattu mies sai minut uskomaan meihin,"
No niin varmaan. Herää nyt hyvä ihminen ja kanna vastuu edes itsestäsi. Varattu mies roikkuu sinussa ja sinä hänessä. Rakasta itseäsi ja jätä mies. Pystyt irroittautumaan, kun vain haluat. Tarpeen vaatiessa hakeudu terapiaan. - ....................
Surullinenkakkonen kirjoitti:
En minäkään halunnut sotkeentua ukkomieheen. Mutta varattu mies sai minut uskomaan meihin, sanoi ettei asioita niin nopeasti selvitetä, että toivoo että luotan häneen, että rakastaa minua, ettei halua enää elää ilman minua, että on tullut riippuvaiseksi minusta. Eikä koskaan ole haukkunut vaimoaan, on vain todennut että rakkaus on kuollut, pyörittävät arkea yhdessä, lapset tärkeitä. Rakastan häntä, kaikesta huolimatta. Tiedän että hän tekee väärin, minäkin.
Minäkään en ole vieläkään, yli kolmen vuoden jälkeen, pystynyt irrottautumaan. Olen yrittänyt, tai molemmat olemme, siinä onnistumatta. Miten ihmeessä pääsen tästä energiasyöpöstä eroon? Kertomalla vaimolle? Mikä olisi paras keino? Olen oikeasti kohta epätoivoinen, elän vain hetkistä jotka vietämme yhdessä. Onko mies kuitenkin vain seksin perään?Hups, ukkomies on tullut riippuvaiseksi minusta...eikös sen pitänyt olla se vaimo, joka tässä pelissä oli se riippuvainen?
- raskasta oli
vonkaajan vaimo kirjoitti:
Täydellinen kuvaus pettäjäpuolisostani!
Komppaan edellistä, täydellinen kuvaus vikittelijämiehestäni. Omasta aloitteestaan oli kadottanut yhteyden, jota vaimona yksipuolisisesti yritin ylläpitää.
- Pettäjälle yllärit
Sinuna soittaisin vaimolle ja kertoisin rehellisesti aivan samalla tavalla, kun nyt meillekin.
- ehjäksi joskus
Kävin sen keskustelun eilen unessani, mutta aamulla ajatus tuntuu yhtä honolta kuin tähänkin asti. Miksi kertoisin vaimolle? Auttasiko se mua pääsemään eteenpäin? Voisiko vaimo kenties kertoa mulle jotain sellaista, joka auttais ymmärtämään tai avais mun silmät, jotta pääsisin eteenpäin? Vaimolle se tois ainakin varmuuden siitä, että miehensä pettää, mutta en usko, että sillä ois vaimoon sen suurempaa vaikutusta, tai ainakaan heidän liittoonsa. Ja jos he kerran ovat tykönään päättäneet, että siinä liitossa pysytään, niin miksi satuttaisin vaimoa kertomalla jotain, joka ei muuta mitään? Ehkä hän haluaa ellää ilman varmuutta pettämisestä. Vaikka itse haluaisin tietää, en voi olettaa, että tämä nainen haluaisi.
- Hauskaa loppuelämää

Vaimo voisi kertoa sinulle sen, kuinka mones kakkonen olet heidän liittonsa aikana. Tai ainakin sen kuinka mones vaimon tietämä kakkonen olet. Vaimot, jotka eivät jätä pettäviä miehiään, ovat tottuneet siihen, että miehet pettävät. Heidän ei koskaan tarvitse pelätä, että miehet jättäisivät heidät. Miehen ei tarvitse, kakkosen voi vaihtaa siinä vaiheessa, kun käyvät liian vaativiksi. Vaimo ei taas lähde mihinkään.
- ikäväloppuelämäuhrin
Hauskaa loppuelämää kirjoitti:
Vaimo voisi kertoa sinulle sen, kuinka mones kakkonen olet heidän liittonsa aikana. Tai ainakin sen kuinka mones vaimon tietämä kakkonen olet. Vaimot, jotka eivät jätä pettäviä miehiään, ovat tottuneet siihen, että miehet pettävät. Heidän ei koskaan tarvitse pelätä, että miehet jättäisivät heidät. Miehen ei tarvitse, kakkosen voi vaihtaa siinä vaiheessa, kun käyvät liian vaativiksi. Vaimo ei taas lähde mihinkään.
Ja samalla vaimo voisi kertoa sinulle muutakin siitä ihanasta ukkomiehestä eli millainen hän oikeasti on, kun ei tarvitse mitään esittää ja näytellä kakkoselleen. Voisi olla, että olisitkin kiitollinen ja samalla helpottunut, että tiedät muutakin kuin mitä sinulle ukkomies on satuillut elämästään. Ja tuleekin fiilis, pelastuin täpärästi...
- surullinen joulu
ikäväloppuelämäuhrin kirjoitti:
Ja samalla vaimo voisi kertoa sinulle muutakin siitä ihanasta ukkomiehestä eli millainen hän oikeasti on, kun ei tarvitse mitään esittää ja näytellä kakkoselleen. Voisi olla, että olisitkin kiitollinen ja samalla helpottunut, että tiedät muutakin kuin mitä sinulle ukkomies on satuillut elämästään. Ja tuleekin fiilis, pelastuin täpärästi...
Oma mieheni on parisuhdeihmisiä, eli ei harrasta yhdenillanjuttuja vaan pitkiä rinnakkaissuhteita. Ensimmäisen kerran sain kuulla pettämisestä noin parinkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Mies vaan ilmoitti minulle olleensa suhteessa toiseen naiseen pari vuotta ja nyt hän on päättänyt lähteä tämän naisen matkaan! Pam!! Mutta sitten kävi niin, että tämä nainen jäikin kotiin vaikka olivat mieheni kanssa yhdessä sopineet yhteisestä loppuelämästä.
En tiedä, miksi minä jatkoin silloin liittoamme. En kai osannut ajatella muutakaan ja kun lapset olivat pieniä, eikä minulla ollut ketään toista. Rakastin miestäni. Suhteemme ei koskaan ollut enää ennallaan, mutta arki pyörii.
Reilu vuosi sitten mieheni jäi kiinni suhteesta, joka oli silloin jatkunut melkein vuoden. Sanoi rakastavansa tätä toista naista, mutta ei ollut vielä valmis eroamaankaan. Minä en todellakaan halunnut erota. Meni hetken aikaa, kunnes mies sanoi katkaisseensa sen suhteen. Halusin uskoa, mutta vaistot sanoivat toisin. Vaiensin ne. Nyt minulle on selvinnyt, ettei se suhde koskaan katkennut vaan jatkuu erittäin tiiviinsä.
Tuntuu todella pahalta myöntää itselleen, että meidän suhde on loppu. Taidetaan olla suhteessa vaan tottumuksesta ja lasten vuoksi. Tajuan, että mies ei ole onnellinen kanssani, kun jo toiseen kertaan on todella pitkässä suhteessa toiseen naiseen. Emme tee enää mitään yhdessä, paitsi pyöritämme arkea. Mies taitaa pelätä erota, koska tuo edellinen toinen nainen perui heidän suunnitelmansa. Vaikka tämä nainen on nyt eronnut, mies taitaa silti pelätä. Mitä minä pelkään? Yksinäisyyttä kai. Mitä voisi elämä olla ilman miestäni, kun tähän on niin tottunut? - wesrdfthgjk,
surullinen joulu kirjoitti:
Oma mieheni on parisuhdeihmisiä, eli ei harrasta yhdenillanjuttuja vaan pitkiä rinnakkaissuhteita. Ensimmäisen kerran sain kuulla pettämisestä noin parinkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Mies vaan ilmoitti minulle olleensa suhteessa toiseen naiseen pari vuotta ja nyt hän on päättänyt lähteä tämän naisen matkaan! Pam!! Mutta sitten kävi niin, että tämä nainen jäikin kotiin vaikka olivat mieheni kanssa yhdessä sopineet yhteisestä loppuelämästä.
En tiedä, miksi minä jatkoin silloin liittoamme. En kai osannut ajatella muutakaan ja kun lapset olivat pieniä, eikä minulla ollut ketään toista. Rakastin miestäni. Suhteemme ei koskaan ollut enää ennallaan, mutta arki pyörii.
Reilu vuosi sitten mieheni jäi kiinni suhteesta, joka oli silloin jatkunut melkein vuoden. Sanoi rakastavansa tätä toista naista, mutta ei ollut vielä valmis eroamaankaan. Minä en todellakaan halunnut erota. Meni hetken aikaa, kunnes mies sanoi katkaisseensa sen suhteen. Halusin uskoa, mutta vaistot sanoivat toisin. Vaiensin ne. Nyt minulle on selvinnyt, ettei se suhde koskaan katkennut vaan jatkuu erittäin tiiviinsä.
Tuntuu todella pahalta myöntää itselleen, että meidän suhde on loppu. Taidetaan olla suhteessa vaan tottumuksesta ja lasten vuoksi. Tajuan, että mies ei ole onnellinen kanssani, kun jo toiseen kertaan on todella pitkässä suhteessa toiseen naiseen. Emme tee enää mitään yhdessä, paitsi pyöritämme arkea. Mies taitaa pelätä erota, koska tuo edellinen toinen nainen perui heidän suunnitelmansa. Vaikka tämä nainen on nyt eronnut, mies taitaa silti pelätä. Mitä minä pelkään? Yksinäisyyttä kai. Mitä voisi elämä olla ilman miestäni, kun tähän on niin tottunut?Kiitos kirjoituksestasi. Samantapainen tilanne. Kerro sinä minulle miten tästä lähdetään, niin ettei itseään rikkoisi enempää!
- rikonko itseni?
wesrdfthgjk, kirjoitti:
Kiitos kirjoituksestasi. Samantapainen tilanne. Kerro sinä minulle miten tästä lähdetään, niin ettei itseään rikkoisi enempää!
Samanlainen tilanne myös täällä. Miten jatkaisi, ettei rikkoisi itseään enempää?Tällä hetkellä olen saanut rikkinäiset palaset liimattua jälleen kerran yhteen, mutta luottamus toiseen on kuin hauras riite veden pinnalla. Tuntuu, että ero on ylimainostettua nyky-yhteiskunnassa ja on jotenkin väärin yrittää korjata tilannetta joustamalla ja anteeksiantamalla. Uhrata en kuitenkaan halua itseäni sellaisen puolison vuoksi, joka ei anteeksiantoa osaa arvostaa ja se tässä nyt mietityttääkin. Jos/kun toinen tekee sen uudestaan, koska asiasta ei avoimesti puhuta, ja on siten ollut liian arvokas sille toiselle, se on kuolinisku jo sitten fyysisestikin. Olen myös huomannut, että tietyissä työkuvioissa pettäminen onnistuu erittäin helposti ja on ikäänkuin jotakin "kivaa ja jännittävää" leikkiä, jota se ei koskaan saisi olla. Pettämisleikki olisi varmasti vähäisempää, jos yhä se olisi tuomittava rikos, kuten ennen oli.
- Peilin aika
rikonko itseni? kirjoitti:

No mietipä pari kertaa, tekeekö tuo hauras liitto sut onnelliseksi? Oikeasti? Ellei, niin MIKSI ihmeessä jatkaisit sitä? Loppupeleissä on paljon parempi elää itsenäisenä onnellisesti, kuin olemattomalla pohjalla olevassa suhteessa pettävän puolisen kanssa.
Pelkäätkö elää itsenäisesti? Jos pelkäät, niin MIKSI? Ellei aikuinen ihminen kykene elämään itsenäisesti, niin miten hemmetissä sitä kykenee sillon elämään parisuhteessakaan, varsinkaan onnettomassa sellaisessa?!?!?!?!?!
- skalcmal
Ei se vaimo mitään kertoisi, mitä et jo tietäisi. Jos mies tai nainen lähtee liiton ulkopuoliseen suhteeseen, niin se kertoo jo jotain kyseisen henkilön arvomaailmasta.
Taitaa tässä kohtaa koskea sekä aloittajaa ja miestä...
Jos olette jo yhden liiton rikkoneet, miksi pitäisi rikkoa toinenkin ja lisätä ulkopuolisten murheita?
Ei vaimo ole syyllinen siihen, jos mies suhteen hankkii. Selvittäkää itse välinne ilman että tarvitsee lisää muiden mieltä pahoittaa. - näin se menee
Petetyn vaimon kannalta tämä toinenkin liitto on jo rikottu. Vaimo tässä tapauksessa vain elää harhassa ja tietämättömänä. Hän ehkä tahtoisi tehdä toisenlaisen ratkaisun, jos tietäisi tilanteen? Miehelle tämä tilanne on tietenkin ihanteellinen. On huippuihanaa, kun on oma perhe ja vaimo ja sitten kaiken päälle rakastajatar! Sen paremmin ei voisi elämä olla. Sen takia on mahtavaa olla avioliitossa ja perheellinen, koska siltä pohjalta on kiva seikkailla vieraiden kanssa. Jos jää sinkuksi, niin joutuu ensin etsimään vakiosuhteen ja sitten vasta voi alkaa hauskanpidon.
- ainasamaa
Ei se sukupuolesta ole kiinni, myös vaimot käyvät "tyttöjen kanssa" juhlimassa, työmatkoilla ja alkavat viihtymään ylitöissä aikasempaa useammin.
Onhan se hauskaa, kun saa purkaa romantiikankaipuunsa rakastajan/rakastajattaren avulla mutta samalla viettää mukavaa perhe-elämää puolison ja lasten kanssa.
Yleensä salailu kuitenkin jossain kohtaa käy liian vaikeaksi ja useimmilla ihmisillä kuitenkin on tietynlainen sisäänrakennettu kyky vaistota, jos jokin on pielessä.
Yhtäkaikki, tällainen käytös tuntuu vain kuuluvan ihmisen perusluonteeseen ainakin siitä päätellen, kuinka paljon tälläkin palstalla riittää näitä tarinoita.
Ehkäpä moniavioisuus ei olisikaan niin huono ratkaisu. - ikävä puuha
Se on ongelma, kun puolisoaan ei voi määrätä leikkimään vain oman puolison kanssa. Se on ikävää puuhaa, kun yrittää rajoittaa toisen vapautta. Avioliiton on keksineet tietääkseni kristityt, että "synti" saataisiin näyttämään pienemmältä. Tietenkin se on ollut hyvä omaisuuden kannalta, että ei joudu vieraan lapsia elättämään. Ei sitä enää nykyaikana tarvitse niin pilkulleen tulkita, nyt kun isyydenkin voi jo todistaa.
- unkyg
Avioliittoon olen kerran erehtynyt, toista kertaa ei tule.
Äkkiä naimisiin mennään, mutta erosta saa itselleen niin helvetinmoisen työmäärän etten toista kertaa samaan sotkuun erehdy.
Ei parisuhde tarvitse byrokratiaa (eikä kirkkoa). - Vaikeaako muka?!
unkyg kirjoitti:
Avioliittoon olen kerran erehtynyt, toista kertaa ei tule.
Äkkiä naimisiin mennään, mutta erosta saa itselleen niin helvetinmoisen työmäärän etten toista kertaa samaan sotkuun erehdy.
Ei parisuhde tarvitse byrokratiaa (eikä kirkkoa).Helppoa se on, riittää tasan tarkkaan kaksi erohakemusta ja that's it. Olen eronnut kaksi kertaa, eikä ollut ollenkaan hankalaa, yksi kaavake, muutama ruksi ruutuun ja allerkirjoitus, sitten kaavake kuoreen ja postiin. Sama uudelleen puolen vuoden päästä ja homma on selvä.
- fjsieo
Vaikeaako muka?! kirjoitti:
Helppoa se on, riittää tasan tarkkaan kaksi erohakemusta ja that's it. Olen eronnut kaksi kertaa, eikä ollut ollenkaan hankalaa, yksi kaavake, muutama ruksi ruutuun ja allerkirjoitus, sitten kaavake kuoreen ja postiin. Sama uudelleen puolen vuoden päästä ja homma on selvä.
Niin,vain yksi kaavake. Ja lisäksi lapset, huoltajuussopimukset, asuntolainat, omaisuudenjako yms.yms.
Helppoa kuin heinänteko.
- toope vai se toinen?
Miten mies ei tajua, miltä hänen toimintansa minusta tuntuu, vai eikö hän oikeasti vain välitä vaikka väittää muuta?! Loukkaantuu syvästi, jos sanon minun tuntevan oloni hyväksikäytetyksi, tai hänen vain leikkivän tunteillani.
Itse kyllä ihan pokkana ensin soittaa minulle kertoen miten kaipaa ja rakastaa ja haluaisi tavata joulun välipäivinä, ja sitten jo huikkaakin, että täytyy mennä, kun vaimo odottaa kaupassa avuksi!!- hän vain pelaa
Miestä ei kiinnosta, miltä sinusta tuntuu. Se on pääasia hänelle, että sinä jatkat suhdetta tuntui miltä tuntui. Kun hän on alkanut pettää vaimoaan, on hän ottanut tietoisen riskin, että jää kiinni. Hän ei siis välitä myöskään siitä, miltä vaimosta tuntuu. Jos vaimo jättäisi miehen ja mies alkaisi sinun kanssa, niin hänellä jo siinä vaiheessa olisi harkinnassa uuden kakkosen etsiminen. Tällainen miestyyppi haluaa elää kahden naisen kanssa. Hänelle riittää, että sinulla ja vaimolla on tunteita häntä kohtaan niin paljon, että jatkatte suhdettanne häneen. Se minkälaisia tunteenne ovat, ei häntä kiinnosta, kunhan kuvio palvelee häntä.
- ei päästä irti!!!
hän vain pelaa kirjoitti:

Entä jos kysymyksessä on mies, joka vasta kahdenkymmenenviiden avioliittovuoden jälkeen pettää vaimoaan ensimmäistä kertaa? Siis aloittamalla pitkän rinnakkaissuhteen, eikä siinä tilanteessa osaa irrottaa kummastakaan??
- Säälittävää
ei päästä irti!!! kirjoitti:

Joka ainoa pettävä mies sanoo kakkosensa olevan ensimmäinen... uskokoon ken haluaa.
- Vanhan liiton pettäj
ei päästä irti!!! kirjoitti:
Entä jos kysymyksessä on mies, joka vasta kahdenkymmenenviiden avioliittovuoden jälkeen pettää vaimoaan ensimmäistä kertaa? Siis aloittamalla pitkän rinnakkaissuhteen, eikä siinä tilanteessa osaa irrottaa kummastakaan??
On ihmisiä, jotka vasta hyvin pitkän avioliiton jälkeen sortuvat pettämään. Heidän syitään ovat mm. avioliiton arkipäiväistyminen, avioseksin kaavoihin kangistuminen, ikäkriisit (vanhenemisen pelko, esim. erektion heiketesssä miehet haluavat todistella olevansa miehiä), seikkailun hakeminen...
Joskus syy on myös rakkauden loppuminen ja uuden alkaminen, mutta ei aina näinkään. Joskus nämä pettäjät tietävätkoko ajan rakastavansa puolisoaan tai heräävät käryssä että rakastavat, mutta se on ollut itsestäänselvyys, ehkä piilossa..Parisuhdeterapiaan, jos molemmat haluavat jatkaa, sillä avioliitto voi pelastua, muuttua elinikäiseksi ja äärimmäisen vahvaksi, parhaimmillaan, kun uskottomuus kriisi on joskus ohitettu.
Löytyy niitäkin, jotka ovat pitkään uskottomia, ja eka käry tulee vastaan vasta nyt. Ovat oppineet valehtelemaan hyvin, ja väittävät tietenkin tätä kertaa ensimmäiseksi.
Mikä totuus on, selviää ajan kuluessa. - vain hullu mies
ei päästä irti!!! kirjoitti:
Entä jos kysymyksessä on mies, joka vasta kahdenkymmenenviiden avioliittovuoden jälkeen pettää vaimoaan ensimmäistä kertaa? Siis aloittamalla pitkän rinnakkaissuhteen, eikä siinä tilanteessa osaa irrottaa kummastakaan??
Jos mies ensimmäisen kerran alkaa rinnakkaissuhteen, kun avioliitto on kestänyt jo 25, niin hän kyllä osaa päättää. Nämä, joilla on koko ajan rinnakkaissuhde, ovat sellaisia, että heistä on kiva tilanne, kun on kaksi naista. Toki vanhakin mies saattaa mennä onnesta sekaisin tällaisessa kahden naisen tilanteessa. Hän vasta silloin käsittää, mihin pyörritykseen hän kelpaa. Se hivelee itsetuntoa, kun kaksi naista tiukkaa häneltä, että kumpaa mies rakastaa. Mieletön huippu tunne, kun kaksi naista on valmiita tuhoamaan oman elämänsä hänen ihmeellisen uroksen vuoksi. Kuka hullu siinä jommankumman jättäisi! Pitkä rinnakkaissuhde on siitä hyvä, että se toimii. Jos on lyhyitä, ei ikinä tiedä, kuinka hullun kakkosen aina löytää. Jokuhan voi soittaa vaikka vaimolle ja sotkea koko onnen.
- Simppeli juttu
Ja nielet tuon satuilun suodattamatta? Jos kerran vaimo kaipaa, niin sanopa seuraavalla kerralla suoraan: "Ehkäpä se vaimo kaipaa myös välipäivinä, joten tää oli kuule nyt tässä. Mua ei kiinnosta enää leikkiä mitään kuurupiiloleikkejä. Ei tarvi soitella, Moido!"
Mitä muuta tuohon tarvis? Ei muuta. Kyse on vain salasuhteesta, joka loppuu just sillon kun itse haluat. Uusia suhteita tulee ihan varmasti aikanaan, siinä kohtaa kannattaakin sitten miettiä huoliiko varatun salarakkaan, vai ottaako vapaan julkirakkaan..
Nyt pikkusen realismia sinne mietintöihin! - Kaksinaista aikansa
vain hullu mies kirjoitti:
Jos mies ensimmäisen kerran alkaa rinnakkaissuhteen, kun avioliitto on kestänyt jo 25, niin hän kyllä osaa päättää. Nämä, joilla on koko ajan rinnakkaissuhde, ovat sellaisia, että heistä on kiva tilanne, kun on kaksi naista. Toki vanhakin mies saattaa mennä onnesta sekaisin tällaisessa kahden naisen tilanteessa. Hän vasta silloin käsittää, mihin pyörritykseen hän kelpaa. Se hivelee itsetuntoa, kun kaksi naista tiukkaa häneltä, että kumpaa mies rakastaa. Mieletön huippu tunne, kun kaksi naista on valmiita tuhoamaan oman elämänsä hänen ihmeellisen uroksen vuoksi. Kuka hullu siinä jommankumman jättäisi! Pitkä rinnakkaissuhde on siitä hyvä, että se toimii. Jos on lyhyitä, ei ikinä tiedä, kuinka hullun kakkosen aina löytää. Jokuhan voi soittaa vaikka vaimolle ja sotkea koko onnen.
Aikansa kutakin, aikansa kaksi naista. Lopulta jompi kumpi herää, yleensä fiksumpi, ja poistuu kolmoissotkusta. Yksinkertaisempi ja epärehellisempi jää miehen ykköseksi. Joskus molemmat jättävät miehen.
- ah hallelujah
Mieti nyt oikeesti kumpi on toope. Jos mies väliin reittä kohti hamuaa että haluaa joulu pyhinä tavata. ja sitten on kiire vaimon luo.
Niin kysytkö pokkana kuka on tyhmä jos reitensä avaa tälle tyyppille ??
- rimpuilee ja riuhtoo
Kun sinusta tuntuu tuolta, siihen on aivan varmasti syynsä. Eikä se välttämättä ole se tällä palstalla viljelty, "mitäs olet tyhmä patja!" -tyylinen. Vaan mies oikeasti loukkaa sinua, tahallaan tai tahtomattaan.
Itse yritän myös irrottautua ukkomiehestä ja se on vaikeinta, mitä olen koskaan käynyt läpi. Avioeroni oli helppoa tämän rinnalla, ainakin emotionaalisesti. Tunteet liitossani olivat niin jo laimenneet ja tässä suhteessa ne roihuavat! Yritän lukea paljon muiden kakkosten kommentteja, nimenomaan niitä ahdistavia, niiden jotka ovat päässeet irti ja yli, sekä niitä, joissa kerrotaan, miten mies on todennäköisesti emotionaalisesti heikko ja tarvitsee jatkuvasti ulkopuolista huomiota. En tietenkään haluaisi uskoa miehen käyttävän minua tarkoituksella hyväkseen, mutta tätä kautta koitan nähdä sen, miten hän roikuttaa minua löysässä hirressä. Kun yritän irrottautua, hän vetoaa tunteisiini, kerta toisensa jälkeen. Olen voimaton hänen edessään. Mutta yritän, ja toivottavasti vielä onnistun. - skalcmal
Rakastumiselle ei tietenkään mitään voi, mutta se että satuttaa puolisoaan sen takia on väärin.
Vanha suhde pitää ensin saada selväksi, ennenkuin hyppää uuteen.Sen verran luulisi löytyvän arvostusta sitä ihmistä kohtaan,jota on aikaisemmin luvannut rakastaa ja kunnioittaa.
Tähän luulisi jokaisen edes likimain normaalin elämänasenteen omaavan ihmisen pystyvän, mutta vaikeaa tuntuu olevan.Suurimmalle osalle se oma napa on tärkein, tällaiset varatut ja "kakkoset" sopivat kyllä erinomaisesti toisilleen. - Oman onnen seppä
Miksi helvetissä ihmiset tekee itse omasta elämästään piinaa ja sitten kitisee kun on vaikeaa...?!
JOS kerran on pokkaa elää vuosikausia varatun miehen jalkavaimona ja jos se kerran on niin helvetin piinaavaa, niin ottakaa nyt perhana itseänne niskasta kiinni ja KERTOKAA sille vaimolle missä mennään. Ne nyhväeröluuseriukot ei ikimaailmassa tule sitä itse tekemään, niin paljoa niissä ei ole munaa.
Tehkää siis loppu OMASTA piinasta ja käräyttäkää se nyhverö suoraan vaimolle.
Siinäpä saa jokainen osapuoli sitä mitä tilaa. Itse pääsette piinasta, nyhverö joutuu kohtaamaan tosielämän ja huolehtimaan itsestään, petetty vaimo puolestaan saa ansaitsemansa totuuden.
Kiitos ja vilpitöntä joulunaikaa teille kaikille!- Kiitos!
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!
Munattomat miehet ruotuun ja äkkiä, niin saadaan parempi elämä kaikille ja ikuinen valehtelu puolisolle loppumaan. - yök!
Kiitos! kirjoitti:
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!
Munattomat miehet ruotuun ja äkkiä, niin saadaan parempi elämä kaikille ja ikuinen valehtelu puolisolle loppumaan."Munattomat miehet ruotuun ja äkkiä, niin saadaan parempi elämä kaikille ja ikuinen valehtelu puolisolle loppumaan."
Jep ja samalla h.u.o.r.a.a.v.a.t vaimot ruotuun, niin saadaan parempi elämä kaikille ja ikuinen valehtelu puolisolle loppumaan.
Olen tullut siihen tulokseen, että naiset ovat miehiä halpamaisempia pettäessään. He ovat laskelmoivia ja kieroja. Hyi helvetti.
- Haloo, onks valoo?
Kuka mies olisikaan niin typerä, että luopuisi ukkomiehen elämästä, poikamiehen oikeuksin?
- Natsikenraali
Se on helppoa! Lopeta itsesi! Jos kaikki kakkoset tekisi niin, maailma olisi parempi paikka! Olet huono ihminen, eikä mieskään sinua rakasta. Eihän huoria rakasteta, niitä nussitaan!! Sanoo rakastavansa, joopa joo.. Ja sinä olet niin tyhmä että uskot moista lööperiä... uskotko jos kerron sinulle että joulupukki on musta mies jolla on pesäpallomailan kokonen musta molo???! Listataan lopuksi siis: Olet kelvoton, huono, panopatjahutsu, tyhmä jota kukaan ei kaipaa eikä rakasta.. ainoa mitä voit tehdä on tuo toinen lause!! Jos et tyhmyyttäsi osaa, niin varmaan ohjeita saat netistä jos osaat käyttää..
- Allekirjoitan
Natsikenraali, allekirjoitan osan tuosta ex-vaimona.. Ex-mieheni valehteli kakkoselle kuukausitolkulla suoraan silmiin katsoen suurta rakkauttaan, kuulin vannoovan naiselle puhelimessam myös "Mä en koskaan petä sua!". Mutta kun käry kävi, puhuikin minulle halveksivasti, juuri sinun käyttämilläsi sanoilla, tuosta naisesta, eikä suhde jatkunut eromme jälkeen. Sen sijaa, eronnut mies painui baariin etsimään uusia naisia.
- akkanatsi?
Tällaisiako muka ovat miehet? Kuten natsikenraali? Taitaa olla sittenkin naisen kirjoitus? Jonkun petetyn surkimusvaimon viinin huuruista katkeraa löpinää.
- Eräät ovat
akkanatsi? kirjoitti:
Tällaisiako muka ovat miehet? Kuten natsikenraali? Taitaa olla sittenkin naisen kirjoitus? Jonkun petetyn surkimusvaimon viinin huuruista katkeraa löpinää.
Eivät kaikki miehet. Mutta eräät. Kerroin totta, oma kokemukseni. Älkää olko sinisilmäisiä, naiset.-ex-vaimo.
- natsin lääkitys?
Natsikenraalin pitää hakea hoitoa itselleen. Noin suuri katkeruus tuhoaa sinut itsesi. Hae apua ennen kuin alkaa tapahtua vahinkoja. Se mitä toisista ajattelet on sinun oma kuvasi itsestäsi. Siirrät sen muihin, ja siksi tilasi on vaarallinen juuri itsellesi.
- Natsikenraali
Allekirjoitan kirjoitti:
Natsikenraali, allekirjoitan osan tuosta ex-vaimona.. Ex-mieheni valehteli kakkoselle kuukausitolkulla suoraan silmiin katsoen suurta rakkauttaan, kuulin vannoovan naiselle puhelimessam myös "Mä en koskaan petä sua!". Mutta kun käry kävi, puhuikin minulle halveksivasti, juuri sinun käyttämilläsi sanoilla, tuosta naisesta, eikä suhde jatkunut eromme jälkeen. Sen sijaa, eronnut mies painui baariin etsimään uusia naisia.
Olipa sika ukko! Sekin olisi voinut tehdä Harakirin!
- Natsikenraali
natsin lääkitys? kirjoitti:
Natsikenraalin pitää hakea hoitoa itselleen. Noin suuri katkeruus tuhoaa sinut itsesi. Hae apua ennen kuin alkaa tapahtua vahinkoja. Se mitä toisista ajattelet on sinun oma kuvasi itsestäsi. Siirrät sen muihin, ja siksi tilasi on vaarallinen juuri itsellesi.
Älä jauha p.askaa!! Itse tarvitsisit lääkitystä.. nimittäin Zyklon-B:tä!! Olen kirurgi joka leikkaa ihmiskunnan mädän osan pois, kuten kaikki kakkoset. Mies olen muuten.
Ei ole mitään surkimusvaimoja olemassakaan. Eihän ne sille mitään voi että on kammiohoitoon vain kelpaava puoliso. Eihän petetyt vaimot mitään pahaa tehneet ole.
- katse peiliin
Itse kyllä ihan pokkana ensin soittaa minulle kertoen miten kaipaa ja rakastaa ja haluaisi tavata joulun välipäivinä, ja sitten jo huikkaakin, että täytyy mennä, kun vaimo odottaa kaupassa avuksi!!
lainaus 20.12.2012 toope vai se toinen
Mietitkö ihan oikeesti tuollaisen miehen näkemistä vielä ?? - tilaus toimitettu
Sitä saa mitä tilaa.
Petit miestäsi ryhtymällä suhteeseen naimisissa olevan kanssa. Mikä voi olla sen itsekkäämpää ja tyhmempää? Pilasit oman liittosi ja ja sitten osallistut toisen liiton sotkemiseen. Mitä sinä valitat? Sait juuri sitä mitä halusit. - Neuvo petetyille
Pettäjät ovat vastuuttomia, eivät käy testeissä mutta eivät käytä kondomia, koska oma seksinautinto on heille tärkeintä.
Neuvoni kaikille petetyille ja kakkosillekin: menkää sukupuolitautitesteihin, myös hiv-testi, joka voi olla pettäjällä tietämättään, sillä hiv on vuosia oireeton.
Pettäjät voivat myös olla bi, härskeinä jätkinä voivat myös kännihomoilla kännireissuillaan. - ehjäksi joskus
Nyt kun joulu on takana, ja miehen kanssa ei ola pariin päivään pidetty yhteyttä, olo on paljon parempi. Minulla ja lapsilla oli mukava ja leppoisa joulu, ja kun ei tarvinnut odottaa mieheltä viestejä, se oli suunnattoman helpottavaa. Joululahjan sain häneltä ja huomenna hän taas varmasti minulle soittaa, mutta en todellakaan ole enää varma haluanko häntä elämääni? Jos hän olisi vapaa niin kyllä, mutta varattuna, enpä taida...
- ei käsitä
Jos on parempi ja helpottunut olo, niin mitä sitten edes mietit?
Miksi roikut tilanteessa, mistä saat vain huonon olon? - yöks
Oliko arvokaskin lahja? Kannattiko olla kakkosena? Mitäköhän ykkönen sai vastaavasti?
- etsi uusi mies
Voi kyllä hän sinut puhuu ympäri. Hän tarvitsee kipeästi vaihtelua seksielämäänsä pitkien pyhien jälkeen, ja tekee kaikkensa, että teidän suhde jatkuu. Olet satimessa. Turha muuta uskotella. Sinun pitäisi löytää joku uusi kohde, jonka avulla pääset yli. Sitten olisi toivoa. Muuten sama jatkuu. Suhteenne on kestänyt jo liian kauan, että pääsisit siitä ulos ilman apua.
- Hertta
Annat mallia myös omille lapsillesi. Haluatko olla tuollainen "naisen malli" omille lapsillesi? elät riippuvuussuhteessa varattuun mieheen ja miehen aikataulut tapaamisille vaikuttavat myös sinun elämääsi (lue: lastesikin elämään.)
Yrittäisit nyt koota itsearvostuksesi ja antaa lapsillesi terveen mallin parisuhteesta. suhteennehan ei ole tasapuolinen eikä tasa-arvoinen. Sinä odotat almupaloja ja haluat kovasti uskoa kaiken negatiivisen, mitä mies vaimostaan sanoo... Elät murusista ja rippeistä, joiden kuvittelet olevan rakkautta.
Mies on jokatapauksessa käytöksellään osoittanut sen, että hänen vaimonsa, lapsensa ja sukunsa on tärkeämpi kuin sinä. Sanoja voi sanoa kuka vaan, teot kertovat rakkaudesta.
yrittäisit nyt siirtyä eteenpäin...Lopeta roikkuminen ja lattialta murujen syöminen... jos et itsesi takia, niin edes lastesi. - itsenäinen nainen ;)
Mies on jokatapauksessa käytöksellään osoittanut sen, että hänen vaimonsa, lapsensa ja sukunsa on tärkeämpi kuin sinä. Sanoja voi sanoa kuka vaan, teot kertovat rakkaudesta.
Tässä oleellinen ukkomiesten lupauksista ja rakkaudesta.
Älä käytä kallisarvoista aikaasi v. 2013 tuollaiseen paskaan.- rikottu*
Tyhmä et ole, mutta tiedän niin, miltä tuntuu tuntea itsensä tyhmäksi tuommoisen jälkeen. Itsellä niin pitkä ja kimurantti historia, että sitä ei kukaan edes uskoisi, mutta "ukkomiehen" jäljiltä diagnosoitu keskivaikea masennus. Kun liian pitkään uskoo ja luottaa toiseen ja sitten käy ilmi, että toinen on pitänyt sua siinä valhein, seuraukset ovat nämä. En jaksa edes enää tuntea - minusta on tullut turta. Olen huomannut, että itkeä voi jopa ilman että tuntuu miltään.
- petetty2
8 voutta olin mieheni kanssa.Mies petti minut Thaimaissa n,puolen vuoden ajan(teki kolme reissua Thaimaahan) kunnes asia selvisi syyskuussa.. Sanoi minulle että suhde on vakava, on rakastunut ja aiko tuoda muijansa suomeen. Sanoi vielä että ei ole kuitenkaan valmis luopumaan minusta, vaan rakastaa minua. Lopetin suhde hänen ja myöhemmin hän ilmoitti haluvaan nähdä, on ikävä eikä nainen ole enää kuvioissa. Uskoin ja aloitettiin pikkuhiljaa viettää aika yhdessä. Nyt viikon sitten mies laittoi työpuhelimensa vastaajaan eikä hänestä ole kuullunut mitään. Luultavasat hän on siellä Thaimaassa sen muijan luona. Olen ihan rikki ja yritän jatkaa eteenpäin..uskon että hän yrittää ottaa yhteyttä minun heti kun tulee Thaimaasta mutta yritän olla niin etten vastaa hänen soittopyyntöihin. Onko neuvoja miten pystyyn vahvana enkä päästää lähelläni?
- petetty2
uskoin et kun on hän oli Thaimassa enonsa luona joka asu siellä, niinkuin hän minulle joka kertaa kertoi. Aina kun hän tuli suomeen meillä oli kaikki hyvin seksi yms..Pahin pelko nyt että hän on tarttunut minulle jokin sukupuolitautia..kävin testeissä mutta vielä mitään vastausta ei ole tullut. Haluan että hän aloittaa suhteensa rauhassa sen muijan mutta kun ei vaan jätä minut rauhaan, soitteelee jatkuvasti ja haluan tulla käymään, luultavsati seksin takia tai on vaan niin yksinäinen tääl Suomessa. Luulen et se Thai muija käyttää häntä hyväksi päästäkseen Suomeen ja mies on sinisimäinen et usko sitä muija todellakin rakastaa hänet. Ehkä kun se muija tulee suomeen niin hän jättää minut sitten rauhaan, se ei ole enää mun asia. Onko kellä kokemuksia Thai muijan kanssa? Pääsekö ne helposti Suomeen asumaan tai vierailemaan?
p.s En ole itsesuomalainen (en thaimaalainen)joten kirjoitusvirheitä varmasti on. - Myötätuntoni
petetty2 kirjoitti:
uskoin et kun on hän oli Thaimassa enonsa luona joka asu siellä, niinkuin hän minulle joka kertaa kertoi. Aina kun hän tuli suomeen meillä oli kaikki hyvin seksi yms..Pahin pelko nyt että hän on tarttunut minulle jokin sukupuolitautia..kävin testeissä mutta vielä mitään vastausta ei ole tullut. Haluan että hän aloittaa suhteensa rauhassa sen muijan mutta kun ei vaan jätä minut rauhaan, soitteelee jatkuvasti ja haluan tulla käymään, luultavsati seksin takia tai on vaan niin yksinäinen tääl Suomessa. Luulen et se Thai muija käyttää häntä hyväksi päästäkseen Suomeen ja mies on sinisimäinen et usko sitä muija todellakin rakastaa hänet. Ehkä kun se muija tulee suomeen niin hän jättää minut sitten rauhaan, se ei ole enää mun asia. Onko kellä kokemuksia Thai muijan kanssa? Pääsekö ne helposti Suomeen asumaan tai vierailemaan?
p.s En ole itsesuomalainen (en thaimaalainen)joten kirjoitusvirheitä varmasti on."miten pystyyn vahvana enkä päästää lähelläni? "
30% thaimaalaisista ilotytöistä on HIV, lisäksi huippuvaarallinen kuppa on siellä (ei Suomessa) ja kaikki muut taudit. Käytännössä kaikki ulkomaisten mieten naistet on ilotyttöjä, vaikka he toista väittävät. Baareista he nämä thainaisensa löytävät. Naiset ovat ehkä lapsesta asti pakotetut prostituoiduksi, joten he ovat käyneet pitkän ja kovan elämänkoulun, ja osaavat huiputtaa heidän silmissään rikkaan ulkomaisen miehen aviopuolisoksi, parempaa elämää saadakseen.
Et voi päästää miestä enää lähellesi,sillä jos päästät, voit saada itsellesi kuolemanvakavan taudin! Näiden thainaisten kanssa vehtaavien ukkojen kanssa ei voi ole tekemisissä! Sinun on pakko irrottautua ja katkaista kaikki välit tuohon mieheen, joka on myös julma sinua kohtaan. On jo henkistä pahoinpitelyä se, että yrittää pilkata sinua toisten naisten avulla. Älä jää kuuntelemaan sitä, poistu miehen elämästä kokonaan.
Etsi keskustelukumppaniksesi oman maan naisiasi ja pyydä apua heiltä. Varmaan löytyy sinua auttavia järjestöjäkin, kun etsit.
Paljon voimaa ja jaksamista sinulle, nainen. Et ole yksin kovan kokemuksesi kanssa, olemme hengessä mukanasi - eskoseni...
"(teki kolme reissua Thaimaahan) "
Olet aivna liian sinisilmäinen.
Thaimaahan on tunnetusti Aasian suurin huorala. Jos sinne joku äijä tahtoo yksikseen matkustella, niin ei se sinne kyllä sukeltamista mene harrastamaan!!!!
Järki käteen noita tekosyitä miettiessä! Olen itse mies, mutta jos olisin nainen ja mieheni lähjtisi thaimaaseen, laittaisin eropaperit SAMANTIEN vetämään. Ihan saa mikä se tekosyy sinne thaikkuihin menossa olisi.
semmoiseen huoralaa ei mennä yksikseen.
- kusipääootsäki.com
onneksi olkoon olet vitun tyhmä. eiks se saatana kerro jo aika paljo jos toinen o naimisissa vitun ämmä!!!!!!!!!!!!!!!
- Anonyymi
Mitä tehdä
- Anonyymi
Jaoit pillua sille, toiselle miehelle. Samalla sulla oli mies joka oli mennyt sun kanssa naimisiin eikä vaan sanonut tekevänsä niin. Varmaankin merkitsit sille paljon muutakin kuin pillua. Sä kusetit ja petit omaa miestäs ja sä ihmettelet miten sun kävi kun levittelet haarojas muille. Oletko kuullut karmasta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882