Mamutukien VÄÄRINKÄYTÖKSET tulee HYVÄKSYÄ!?

Suomi käytti 2012 TTTukeen 648.000.000 euroa

Vartailun vuoksi:
Kansainväliseen kehitysyhteistyöhän meni tänä vuonna YLI MILJARDI euroa!

Ensi vuonna 2013 > 1.334.000.000 e/v kehitysyhteistyöhön!!!

Eli yli 2x kertaa enemmän kuin tttukeen menee ulkomaille!

Valtiovelan korot oli tänä vuonna 2185.000.000 e

Eli lähes 4x kertaa tttuen määrä kuluu pelkkiin korkoihin!!?

Eli kun joku poraa tttuesta, niin se ei ole mitään verrattuna muuhun "hyväntekeväisyyteen".

Jos muille maille maksettavat tuet poistettaisiin tai niitä edes pienennettäisiin, niin suomalaisille köyhille voitaisiin antaa montakertaa enemmän tukea.

Suomalainen yksinäinen saa n. 470 e/kk eli 5.6400 e/vuosi.

Kummalle suomalaiset veronmaksajat mielummin antavat veronsa, Suomeen suomalaiselle vai jollekin muunmaalaiselle (joiden pitkäaikaisista väärinkäytöksistä on juuri raportoitu)?

Suomi antoi viime vuonna kehitysapua kaikkiaan yli miljardi euroa.

Ulkoministeriön tietoon tulee vuosittain vähintään noin kymmenen miljoonan euron edestä kehitysavun väärinkäytöksiä, kertoo Helsingin Sanomat.

Heidi Hautalan mukaan väärinkäytökset kuuluvat kehitysavun luonteeseen ja ne pitää hyväksyä?!! PITÄÄKÖ?? MIKSI MUKA?!!

Hyväksyykö joku SUOMALAISTEN tukien väärinkäytökset? Eli Hautalan mielestä suomalaisetkin voivat väärinkäyttää tukia, ja valtion pitää se vain hyväksyä?!

Nämä ilmenevät ministeriön omassa valvonnassa ja tarkastuksissa. Rahaa on yleensä joko käytetty muuhun kuin sovittuun tai sitä on pantu omaan taskuun.

Esimerkiksi osalla somalitaustaisista järjestöistä on lehden mukaan ollut puutteita kirjanpidossa. Hankkeiden kuitteja on voinut puuttua kokonaan. Somalia on maailman korruptoituneimpia maita.

Ulkoministeriön ylitarkastaja Sauli Heinimaa sanoo lehdelle, että Suomen tulisi tiukentaa kehitysavun valvontaa avunsaajamaissa.

Ministeri Heidi Hautalan (vihr) mukaan kehitysyhteistyöhön kuitenkin kuuluu tietynlaisen riskin hyväksyminen.

HYVÄKSYTKÖ sinä suomalainen veronmaksaja että RAHOJASI käytetään mamujohtajien omiin menoihin?
10171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Kelan,vakuutusyhtiöiden ,sossun rahojen huijaus kuuluu suomen kansalaisten "urheiluun" se täytyy vain hyväksyä.
MENISKÖ läpi jos jäis kiinni? "

"en enää yhtään ihmettele jos suurin osa avustuksia menee avustajien omiin tarpeisiin!Suomalaisten ei kannata enää jaella avustuksia kun oman kansan piiriin!Veroeurot tarvitaan tänne ei korruptioon ulkomaille! "

"Hautula aiheuttaa Suomelle suunnatonta tuhoa,hänellle ei merkitse miljoonat mitään kun vaan saa leikkiä hyvää ihmistä."

"Rahaa kerätään hyväuskoisilta ihmisiltä jos milläkin lailla. Vasta oli juttu puhelinyhtiöiden välistävedoista rahalahjoituksen tehneille puhelimitse. Kuinka monta senttiä menee 1 eurosta varsinaiseen keräys kohteeseen apurahoista. Vois senkin joku selvittää.Siksipä en koskaan anna rahaa millekkään apurahakerääjälle."

"MIKSI pitäisi tällaista katsoa sormien läpi ?!
Tapa jatkuu niinkauan kuin se sallitaan.
Nyt niille väärinkäytöksille on pantava piste ! "

No ne väärinkäytökset loppuu äkkiä,
kun päätetään ETTEI MAKSETA NIILLE MITÄÄN?!

"Kohta Vihreät ilmoittavat että heidän mukaansa maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen kuuluu tietynlaisen rikollisuuden hyväksyminen!"?

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=852865

Äänestä
  • Vihreäthän hyväksyvät jo joukkoraiskaukset ja lasten raiskaukset sillä ehdolla että tekijät maahanmuuttajia!!!!

    Äänestä

Minä olla ja sina ei olla. Mina tehda mita halua tai sina kokea iso vahinko.

Äänestä

Rahaahan se vaan on!

Suomessa vanhukset maatkoot omissa ulosteissaan, pääasia että gebardihattuiset diktaattorit saavat särvintä leivänpäälle.

Äänestä

Heidi -ressukalla on kaikki väärällään, varsinkin melipiteet.
Harmi vain, että näitä Suomelle vahinkoa aiheuttavia henkilöitä aina pääsee sopimattomiin tehtäviin.

Äänestä

Mihin kehitysapu menee? Kuuma keskustelu eduskunnassa

Kehitysapurahojen väärinkäytökset nousivat puheenaiheeksi eduskunnan kyselytunnilla.

Asiasta kysyi ensin kansanedustaja Maria Lohela (ps). Kysymyksiä ministeri Heidi Hautalalle esittivät etenkin perussuomalaiset.

Esimerkiksi kansanedustaja Tom Packalen (ps) tiedusteli, missä kehitysyhteistyön tulokset ovat, koska toiminta on jatkunut kymmeniä vuosia, vuosittain rahaa laitetaan miljardi ja suuria saavutuksia ei ole.

Hautala vakuutti, että kaikki ei jatku niin kuin ennen.

- OECD on arvostellut, että meillä ei ole ollut selkeitä tavoitteita. Nyt on asetettu tavoitteet ja mielelläni tästä selostan, Hautala totesi.

Kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) puolestaan päivitteli, että Suomi on vuosien saatossa tukenut - ehkä nostalgisista syistä - kommunistista Vietnamia 300 miljoonalla eurolla.

Vietnam ei kuitenkaan suostu vastaanottamaan Suomessa tuomittua ex-vietnamilaista.

Zyskowicz tiedusteli, että aikooko Suomi asettaa Vietnamin tuen ehdoiksi sen, että Vietnam vastaanottaisi Suomesta karkotettuja entisiä kansalaisiaan.


MIHIN SUOMEN MAKSAMAT RAHAT OVAT MENNEET???

Äänestä

Suomi joutuu ottamaan: 7.000.000.000 e LISÄÄ velkaa!!!

Valtiovelan korot oli tänä vuonna 2185.000.000 e!!!

Suomi ottaa lisää velkaa (ja maksaa korkoja), jotta voi ANTAA rahaa muille maille!

Suomen velat ovat nyt jo lähes 1.000.000.000.000 e
mikä on noin PUOLET bruttokansantuotteesta.!!!!

Miten Suomi meinaa kestää tämän tilanteen?

Jollei kehitysapua (jota ei edes käytetä siihen mihin pitäisi) annettaisi lainkaan, Suomi voisi maksaa silläkin summalla pois lainoja tai ainakin vähentää velanottoa!

Kumpi on suomalaisille tärkeämpää, se ettei Suomi enää velkaannu vai se että joku Afrikkalainen heimopäällikkö saa uuden Toyotan tai Brasilian lomamatkan?

Äänestä

Avun vastaanottajat olivat kylväneet rahoja tutuille ja kylänmiehille!

Suuria summia oli käytetty bensiiniostoihin. Kuitit hukassa! Ei minkäänlaista selvitystä siitä, keiden autoihin polttoaineita oli tankattu!!!

Kolme projektiin osallistunutta teki kalliin matkan Brasiliaan.

Suomalaisten rahoja oli käytetty paikallisten projektihenkilöiden omiin kulutusmenoihin.

Holtittomuus on jatkunut jo kolme vuotta!

Kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala (vihr.) vastuussa selvityksistä?!

"Hautala totesi, että nykyaikana käskyttämisen sijaan politiikkaa tehdään keskustelemalla ja ratkaisuja yhdessä pohtimalla."

Ai jaa että toi keskustelukulttuuri ja pohtiminen oli syynä siihen että SUOMALAISTEN rahat meni kavereille ja lomamatkoihin, eikä siihen mihin ne oli tarkoitettu?

Oiskohan vaan kannattanu "käskyttää" ja määrätä että ne suomalaisten antamat rahat käytetään siihen mihin ne on annettukin?

"Tiivis mutta hyvin valmisteltu ja onnistuneesti läpiviety vierailu vahvisti kehitysministerin ja Mosambik-tiimin näkemystä Suomen ja muiden avunantajien roolista Mosambikin tulevaisuuden tekemisessä."

Ketä siä Mosambik-tiimissä oikeen on?

"Kehitysministeri Heidi Hautala vieraili Mosambikissa lokakuussa 2012."

Mitä se siä jatkuvasti ramppaa eikä silti oo muka huomannu että niitä suomalaisten veronmaksajien antamia rahoja on käytetty väärin?

Luulis että 3 vuoden aikana niillä olis edes jotain mitä näyttää mihin ne rahat on menny?

Se ihmeen Huussi seura sentään sai ees yhden PCeen rakennettua niillä kaikilla rahoilla, mut mitä tuola on saatu aikaan?

"projektijohtaja sai käyttöönsä Toyota Land Cruiserin"

Ruotsi lopettaa suoran budjettiavun kehitysmaille

Ruotsin kehitysapuministeri haluaa Ruotsin lopettavan avun myöntämisen suoraan kehitysmaiden valtionkassoihin. Ministeri sanoi toivovansa, että hallitus ryhtyisi ripeisiin toimiin lopettaakseen suoran budjettiavun.

Euromaiden kehitysapu maailman köyhimmille maille laski 700 miljoonalla eurolla viime vuonna. 14 jäsentä leikkasi määrärahojaan.

Muut EU-maat tajuavat vähetää tukeaan. Miksi Suomi LISÄÄ?!!

Äänestä

Raha kuulua meiti,

Äänestä

Miksi Suomen pitää olla koko maailman sosiaalitoimisto. Kehitysavun lakkauttaminen pistäisi nuo kehitysmaat miettimään itse mitä pitää tehdä maansa hyväksi. Nyt vain odotellaan avustuksia tekemättä mitään oman asemansa parantamiseksi. Meillehän uskotellaan tuon porukan olevan niitä moniosaajia, nyt voisi kokeilla sitä löytyykö sitä osaamista. Yli 60 vuotta turhaa rahan menoa ja parannusta ei ole vieläkään näköpiirissä. Vertailun vuoksi Suomi nousi sodan jälkeen noin 20 vuodessa teollisuusvaltioksi ja hyvinvointimaaksi. Tosin nyt sitä tuhotaan taas kehitysmaan suuntaan tällä menolla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


H.Hautala sanoo kirjoitti:

Suomi käytti 2012 TTTukeen 648.000.000 euroa

Vartailun vuoksi:
Kansainväliseen kehitysyhteistyöhän meni tänä vuonna YLI MILJARDI euroa!

Ensi vuonna 2013 > 1.334.000.000 e/v kehitysyhteistyöhön!!!

Eli yli 2x kertaa enemmän kuin tttukeen menee ulkomaille!

Valtiovelan korot oli tänä vuonna 2185.000.000 e

Eli lähes 4x kertaa tttuen määrä kuluu pelkkiin korkoihin!!?

Eli kun joku poraa tttuesta, niin se ei ole mitään verrattuna muuhun "hyväntekeväisyyteen".

Jos muille maille maksettavat tuet poistettaisiin tai niitä edes pienennettäisiin, niin suomalaisille köyhille voitaisiin antaa montakertaa enemmän tukea.

Suomalainen yksinäinen saa n. 470 e/kk eli 5.6400 e/vuosi.

Kummalle suomalaiset veronmaksajat mielummin antavat veronsa, Suomeen suomalaiselle vai jollekin muunmaalaiselle (joiden pitkäaikaisista väärinkäytöksistä on juuri raportoitu)?

Suomi antoi viime vuonna kehitysapua kaikkiaan yli miljardi euroa.

Ulkoministeriön tietoon tulee vuosittain vähintään noin kymmenen miljoonan euron edestä kehitysavun väärinkäytöksiä, kertoo Helsingin Sanomat.

Heidi Hautalan mukaan väärinkäytökset kuuluvat kehitysavun luonteeseen ja ne pitää hyväksyä?!! PITÄÄKÖ?? MIKSI MUKA?!!

Hyväksyykö joku SUOMALAISTEN tukien väärinkäytökset? Eli Hautalan mielestä suomalaisetkin voivat väärinkäyttää tukia, ja valtion pitää se vain hyväksyä?!

Nämä ilmenevät ministeriön omassa valvonnassa ja tarkastuksissa. Rahaa on yleensä joko käytetty muuhun kuin sovittuun tai sitä on pantu omaan taskuun.

Esimerkiksi osalla somalitaustaisista järjestöistä on lehden mukaan ollut puutteita kirjanpidossa. Hankkeiden kuitteja on voinut puuttua kokonaan. Somalia on maailman korruptoituneimpia maita.

Ulkoministeriön ylitarkastaja Sauli Heinimaa sanoo lehdelle, että Suomen tulisi tiukentaa kehitysavun valvontaa avunsaajamaissa.

Ministeri Heidi Hautalan (vihr) mukaan kehitysyhteistyöhön kuitenkin kuuluu tietynlaisen riskin hyväksyminen.

HYVÄKSYTKÖ sinä suomalainen veronmaksaja että RAHOJASI käytetään mamujohtajien omiin menoihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu