Ystävyyden loppu

Minulla on siis ystävä, jonka luulin tunteneeni kymmenen vuotta. Tutustuimme ammattikorkeakoulussa ja siitä lähtien olemme olleet parhaita ystäviä. Asumme nykyisin melkein naapureina, molemmat olemme tahoillamme naimisissa ja kummallakin on kaksi lasta. Minulle selvisi viikonloppuna, että hän on tehnyt abortin ennen ystävyydemme alkamista. En ollut saada sanaa suustani kun hän kertoi asiasta eikä vaikuttanut yhtään siltä että tekoaan katuisi. Päinvastoin!! Sanoi asian ihan samaan tyyliin kun vaikka sanoisi hakevansa kaupasta maitoa. Olimme siis keskustelleet nuorista (teini) äideistä kun sellaisiin olimme puistossa törmänneet ja siinä yhteydessä sanoi tehneensä abortin kun oli 19. Onneksi olimme jo meidän talon nurkilla niin ei tarvinut mitään sanoa.

Olen aivan järkyttynyt. Miten ihminen, jota olen kunnioittanut ja ystävänä rakastanut on voinut syyllistyä tuohon maailman julmimpaan tekoon? Ystäväni onkin murhaaja... En usko että hän täydestä sydämestään edes poikiaan rakastaa.. Onkohan heidätkin halunnut abortoida. Halveksin häntä. En voi enää koskaan katsoakaan häntä silmiin, en sitten koskaan. Ei hän ansaitse ystäviä.
11436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sä et ansaitse ystäviä. Mikä sinä olet tuomisemaan muita varsinkin ystäviä?

Äänestä
  • sitä (teennäistä) ystävyyttä ois jatkaa jos se on tehny sellasta mitä ei vaan pysty hyväksyyn?!

    Miksei ap. ansaitsis ystäviä? Enemmän moraaliahan sellasella on joka suojelee lapsia eikä hyväksy niiden turhaa tappamista (eli kuolemaan tuomitsemista).

    Äänestä

No, tämä ihminen luultavasti on aivan yhtä yllättynyt ja hämmästynyt, kun hänelle nyt ensimmäistä kertaa ilmeni, että oletkin tuollainen tekopyhä hurskastelija. Sikiötä ei voi "murhata", koska sikiö ei ole henkilö. Outoa, ettei "ystävyytenne" aikana kertaakaan ilmennyt, että teillä on täysin erilaiset arvomaailmat. Mistä ihmeestä te sitten aina puhuitte? Kakkuresepteistä ja kakkavaipoista?

Äänestä
  • http://www.sanakirja.org/search.php?id=116391&l2=3

    >Määritelmät
    Substantiivit

    1. tahallinen, suunniteltu hengen riisto toiselta ihmiseltä>

    (huom. juridinen määritelmä vasta 2.sena, ja uhrin ei tarvi tosiaan olla henkilö vaan ihan IHMINEN..)

    Että siitä vaan vääntään aborttia ulos tästä määritelmästä.

    Äänestä

  • Voi voi, sieltähän se alkeellisinkin periskoulun yleissivistys näkyy uupuvan. Mene nyt kertaamaan sitä ihmisen biologiaa ja opettele painaan kalloos millonka se ihmisyksilön elämä alkoikaan. Kato kun ei oo mun keksintöö vaikkei sunkaltasia miellytäkään.

    Äänestä

Meillä tuli kanssa pitkäaikaisen kaverin kanssa loppu ystävyydelle, kun minulle selvisi, että hän on käyttänyt ehkäisyä. En ollut saada sanaa suustani kun hän kertoi asiasta eikä vaikuttanut yhtään siltä että edes katuisi. Päinvastoin! Sanoi asian ihan samaan tyyliin kun vaikka sanoisi hakevansa kaupasta maitoa.

Olen aivan järkyttynyt. En usko, että hän täydestä sydämestään edes nykyisiä lapsiaan rakastaa. On varmaan heidätkin halunnut ehkäistä. Halveksin häntä.

Äänestä
  • Heh! :D
    Tätä lisää...! ;D

    Äänestä

Mun ystävyys kariutui, kun kuulin, että ystäväni on ollut lihansyöjä ennen ystävyytemme alkamista. En ollut saada sanaa suustani kun hän kertoi asiasta eikä vaikuttanut yhtään siltä että tekoaan katuisi. Päinvastoin! Sanoi asian ihan samaan tyyliin kun vaikka sanoisi hakevansa kaupasta, no, jauhelihaa. Olimme siis keskustelleet kaiken maailman moraalittomista urpoista, kun sellaisiin olimme ravintolassa törmänneet ja siinä yhteydessä sanoi syöneensä lihaa vielä kun oli 19. Onneksi olimme jo meidän talon nurkilla niin ei tarvinut mitään sanoa.

Olen aivan järkyttynyt. Miten ihminen, jota olen kunnioittanut ja ystävänä rakastanut on voinut syyllistyä tuohon maailman julmimpaan tekoon? Ystäväni onkin murhaaja. En usko että hän täydestä sydämestään edes koiriaan rakastaa. Onkohan nekin halunnut syödä. Halveksin häntä. En voi enää koskaan katsoakaan häntä silmiin, en sitten koskaan. Ei hän ansaitse ystäviä.

Äänestä
  • Valtaosa ihmisistä syö lihaa ja käyttää jotakin ehkäsyjä. Lasten tappaminen on onneksi harvempien hommia.
    Mutta jokainen voi enemmiltä järkytyksiltä säästyäkseen pysytellä pienissä lesta- ja viherpiiperöpiireissään.

    Äänestä

Ystäväsi on ilmeisesti jo kohtuullisesti toipunut asiasta. Uskoisin asian häntä kuitenkin edelleen vaivaavan. Sinuun hän luotti kuten parhaaseen ystävään luotetaan ja kertoi sinulle. Tuen sijaan sinä lyöt häntä kalalla kasvoihin ja hylkäät, vaikka et tiedä hänen silloisesta tilanteestaan mitään.

Äänestä
  • Onneksi ystäväsi sai tietää todellisen luontosi ja pääsi sinusta eroon.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


...en kunnioita kirjoitti:

Minulla on siis ystävä, jonka luulin tunteneeni kymmenen vuotta. Tutustuimme ammattikorkeakoulussa ja siitä lähtien olemme olleet parhaita ystäviä. Asumme nykyisin melkein naapureina, molemmat olemme tahoillamme naimisissa ja kummallakin on kaksi lasta. Minulle selvisi viikonloppuna, että hän on tehnyt abortin ennen ystävyydemme alkamista. En ollut saada sanaa suustani kun hän kertoi asiasta eikä vaikuttanut yhtään siltä että tekoaan katuisi. Päinvastoin!! Sanoi asian ihan samaan tyyliin kun vaikka sanoisi hakevansa kaupasta maitoa. Olimme siis keskustelleet nuorista (teini) äideistä kun sellaisiin olimme puistossa törmänneet ja siinä yhteydessä sanoi tehneensä abortin kun oli 19. Onneksi olimme jo meidän talon nurkilla niin ei tarvinut mitään sanoa.

Olen aivan järkyttynyt. Miten ihminen, jota olen kunnioittanut ja ystävänä rakastanut on voinut syyllistyä tuohon maailman julmimpaan tekoon? Ystäväni onkin murhaaja... En usko että hän täydestä sydämestään edes poikiaan rakastaa.. Onkohan heidätkin halunnut abortoida. Halveksin häntä. En voi enää koskaan katsoakaan häntä silmiin, en sitten koskaan. Ei hän ansaitse ystäviä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu