Anteeksi

Liian myöhään

Ehkä alitajunnassani jo epäilin rakkauttasi. Epäily hiipi kaiken onnen keskelle, murentaen luottamusta, vaikka siten ajoin sinut vain kauemmaksi.

Sihisin hampaideni välistä, murjotin, pidin mykkäkoulua, nalkutin, jankutin... Välillä taas yritin olla itse täydellisyys, venyin jaksamisrajan ylikin, suoritin, puunasin, harrastin tilannekomiikkaa, järkkäilin kutsuja ja yhteistä tekemistä... Että olisit huomannut parisuhteeseen tarvittavan kahta. Jakamaan arkeakin.

Yritin ja yritin, koska näin mitä se olisi voinut olla. Muistin mitä se oli ollut aiemmin.

Rukoilin, rakastin, kirosin-samassa lauseessa.

Turhaan. Sinä et enää muistanut.

Säntäilit häkkiin teljetyn villieläimen tavoin huomaamatta, että portti oli kokoajan ollut auki, sinun mennä ja tulla.

Murisit ja kynsiäsi vilauttelit, vaikka rapsuttaa vain tahdoin. Hieroa kireät lihaksesi rentouden tilaan. Ei pakosta, ei säälistä, ei laskelmoidusti.
Rakkaudesta.

Nykyään niin turhasta sellaisesta.

Miten naurettavaksi itseni teinkään, kun en ollut sitä silmistäsi jo huomannut. Rakkauden tunnustuksistasi kyllä oli jo aikaa.

Järkeilin, "kyllä tämä tästä". "Sillä on vielä vaikeampaa kuin minulla".
Vaikka ei se niin ollut.
Kumman tärkeäksi se puhelin oli muuttunutkin viime aikoina.

Silti rakastan.
Typerää kyllä.
Mieluummin käyttäisin jo imperfektiä.
Minkä tunteilleen mahtaa?

Pää eron tietää, mutta sydän ei ymmärrä.
Kuten ei pieni lapsikaan.
-(piip) ei rakasta (kiukuttelua).
-Kyllä rakastaa, sinua kultaseni.
-Ei rakasta.
-Rakastaa ja äiti myös.

Joskus sinne missä ei ole vettä, eikä juuri ravinteitakaan, kasvaa kuin ihmeen kaupalla sitkeä orkidea. Ja kukkii kauan kenenkään sitä näkemättä.

4

1622

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ???

      .........

    • vain..

      ..voinut tehdä mitään. joskus rakkaus vain kuolee itsestään.

      • .........

        Ei siinä toisen osapuolen rakkauden loppumisessa mitään ihmeellistä olekaan... Voihan niin käydä. Se on selvä tosiasia! Kyse onkin pikemminkin sen edelleen rakastavan tunteiden hiljaisesta tukahduttamisesta ja siitä että halusi tehdä toiselle eron helpoksi. Et tainnut ihan ymmärtää jutun pointtia...


      • Mimi
        ......... kirjoitti:

        Ei siinä toisen osapuolen rakkauden loppumisessa mitään ihmeellistä olekaan... Voihan niin käydä. Se on selvä tosiasia! Kyse onkin pikemminkin sen edelleen rakastavan tunteiden hiljaisesta tukahduttamisesta ja siitä että halusi tehdä toiselle eron helpoksi. Et tainnut ihan ymmärtää jutun pointtia...

        olisit voinut kirjoittaa sen selkokielellä. Tosiaan rakkaus voi loppua...jos ihastuminen ei saa jatkumoa. Syy ei ole toki yksin sinussa vaan jättäjässä itsessäänkin voi olla syy ja jättäjä voi tulla katuma päälle jonain päivänä. Ota ed.suhteesta vaarin ja jatka elämääsi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe