Erosin jokunen vuosi sitten ihan muuten hyvästä miehestä, paitsi että petti jatkuvasti. Oli kauniit kulissit. Ei vaan enää tuntunut miltään. Olin valmis eroon samoin mies. Vaikka polvillaan itki ja vannoi rakkauttaan hetkeä aiemmin. Mies oli ylimielinen eikä paljoa kiinnostanut minun ja lasten asiat. Olin kuitenkin vahva ja pääsin heti kiinni omasta elämästä, tosin olin ennen eroa käynyt pitkät itsetutkiskelut läpi. Löysin miehen ja saimme lapsia. Välit exään ihan hyvät. On hyväksynyt uuden puolisoni ja käyttäytyy korrektisti.
joskus juttelemme niitä näitä ja aina tulee sama tunne että mies haluaa minut takaisin. Ihan kuin olisin pieni tyttö jota täytyy katsoa perään. Paapoo ja kyselee miten menee kuin toivoen että päin persettä menee palataanko yhteen. Naisia hänellä on näinä vuosina riittänyt. Ei yhtään pitempää, toinen toisiaan oudompia. Haluaisin hänelle onnea. Hän menetti perheensä, yksinäinen miesparka. Ei perhettä, yksinäiset joulut, juhlatpyhät jne. Kun se normaali elämä ei riittänyt. Itsekin suren sitä joskus vaikken enää menneeseen halua. En pysty vihata säälin vain. Jos vain pystyis estämään edes jonkun pettämistä ajattelevan ja aikovan aikeet, takoa järkeä päähän, ettekö te oikeasti tajua mitä voitte menettää???
joskus juttelemme niitä näitä ja aina tulee sama tunne että mies haluaa minut takaisin. Ihan kuin olisin pieni tyttö jota täytyy katsoa perään. Paapoo ja kyselee miten menee kuin toivoen että päin persettä menee palataanko yhteen. Naisia hänellä on näinä vuosina riittänyt. Ei yhtään pitempää, toinen toisiaan oudompia. Haluaisin hänelle onnea. Hän menetti perheensä, yksinäinen miesparka. Ei perhettä, yksinäiset joulut, juhlatpyhät jne. Kun se normaali elämä ei riittänyt. Itsekin suren sitä joskus vaikken enää menneeseen halua. En pysty vihata säälin vain. Jos vain pystyis estämään edes jonkun pettämistä ajattelevan ja aikovan aikeet, takoa järkeä päähän, ettekö te oikeasti tajua mitä voitte menettää???
Vastaukset 8
Vanhimmat
hyvä kirjoitus. Erilainen. Kiitos tästä.
Ihan hyvä kirjoitus, pisteet kans. Mutta annat siinä aika yksipuolisen kuvan, varmaankin ihan tarkoituksella. Tarkoitan että jälkimauksi jää että olet vahva, pärjäät paremmin, entinen miehesi on reppana ja vinkuu perääsi. Nautit tilanteesta, ikäänkuin makustelet kostoasi - vaikka sitä et tuohon kirjoittanutkaan.
Oletko kuitenkin yhä katkera ? En tiedä.
Mutta voihan hyvinkin olla että entinen miehesi on ja onkin onnellinen nykyisessä tilanteessaan. Mikäli sinulle yksinäinen joulu tms on helvetti. Se voi toiselle ollakkin helpotus. Ilman hillitöntä rumbaa ja hässäkkää ja hössötystä.
Oletko ihan varma että miehesi kokee että on menettänyt niin paljon kuin kuvittelet ?
Oma tilanteeni on että tukevasti naimisissa, mutta vielä tänään olen menossa tapaamaan vierasta naista. Pidän kuitenkin tästä status quo tilanteesta mikä tällä hetkellä on. En tahtoisi ehdoin tahdoin laittaa eroa vireille, lastenkin takia. Mutta mikäli ero tulisi, en kokisi sitä välttämättä pahana. Saisin olla omissa oloissani :) Tehdä mitä haluan ja milloin haluan.
Minä nautin siitä että voin tehdä asioita yksin ja itsekseni. Voisihan jopa olla että erottuani olisinkin onnellisempi. En tiedä. Aika näyttäköön. Voihan olla että jonkun henkilön, ja varmastikkin naispuoleisien mielestä voin olla erittäinkin selkärangaton ja inhottava ihminen. "Mielipiteet on kuin persereikä, meillä kaikilla on oma"
Kaikki onnelliset ovat samanlaisia, jokainen onneton on onneton omalla tavallaan. Mutta tosiasia Suomessa on, että keskikaljabaarit ovat täynnä yksinäisiä eronneita,näitä entisiä pettäjiä.
Katsohan vaan kun käry käy ja ero tulee. Aikansa on kivaa, sitten tulee tyhjyys ja hups, ei enää ole kivaa olla yksin. Nyt syöt kakkua ja säästät, ajattelematta yhtään vaimoa ja lapsia. En tule koskaan ymmärtämään tuota toimintaa, en koskaan. Miksi menit naimisiin, jos yksin oleminen on niin kivaa?
Minäkään en pidä mitään perhejoulua toivottavana tai ihailtavana olotilana. Olen ollut yksin ja suhteessa, avoliitossa ja avioliitossa. Eniten nautin yksinolosta. Perhe ei ole kaikille ihmisille kaikki kaikessa. En koe menettäneeni mitään vaan päinvastoin saavuttaneeni vapauden. Luulen että miehesi ns. paapoo sinua koska yhä tuntee huonoa omaatuntoa pettämisestään. Ehkä hän katselee hektistä elämääsi säälien salaa, miettien miten jaksat ja pärjäät lastesi kanssa, helpottuneena ettei tarvitse enää kuskata lapsia harrastuksiin tai vaihtaa vaippoja tai kuunnella kitinää. Katselet asioita omasta suppeasta näkökulmastasi ap. Se mitä sinä pidät hyvänä elämänä ei ehkä ole muille sitä.
Mulle on kyllä ottanut tämä eron jälkeinen tyhjyys ihan helvetin koville. Vaikka ennen eroa kuvittelin, että sen jälkeen elämä menee paremmaksi kun pääsen kertaheitolla eroon riidoista ja syyttelystä. Joo, ei. Mun elämän isoin virhe tämä on ollut ja vaikka en hössötyksen päälle ymmärrä niin joulun viettäisin enemmän kun mielellään vaimon ja lasten kanssa. Tai ihan vaan minkä tahansa päivän.
Kumma juttu, miten jätetyt ja petetyt kertovat ja vuodattavat mieten ex itkee perään? Taidan olla ainoa tässä maassa joka ei ole exää takasin ruikuttanu......
Ne, jotka kertovat, että ex itkee perään, niissä kuvio on usein tämä: fiksu ja vahva, kotitaloutta ylläpitävä vaimo & heikko, ehkä viinaanmenevä pettäjämies. Heikko mies kaipaa kotiaan takaisin, jota piti itsestäänselvänä ja eli itse kahta elämää, salaista omaansa ja perhearkea, ennen kuin tuli ulkoruokinta vastaan.
Jokainen ratkaisee eronsa omalla tavallaan. Minä laitoin välit kokonaan poikki, että ei tarvitse roikkua, puolin eikä toisin.