Työtön

Olen tässä nyt lueskellut sekä töissä oleviem, yrittäjien ja muiden mielipiteitä.. Ajattelin tässä kertoa oman mielipiteeni asiasta ja nyky Suomesta näin työttömän ja pätkätyöläisen asemasta.. Ensinnäkin yksi asia mikä on silmiinpistävintä kaikkien ihmisten ajattelutavassa on oman navan tuijottelu, tämä toimii niin työnantajien kuin työntekijöiden puolella (vakituisten).

Aluksi menen työnantajiin, tämän päivän työnantajilla on kummallinen ajatusmaailma ja odostukset työvoimasta.. Ensinnäkin jos haetaan vaikka 6€ tuntipalkkaiseen työhön niin siihenkin vaaditaan korkeasti koulutettua ja osaavaa henkilöä. Hei haloo uskooko työnantajat että ihmiset rupeaa tekemään ilmaiseksi kun ovat kouluttaneet ja lisäksi eläminen on Suomessa melko kallista.. Enkä usko että Virostakaan tai muualta kovin kauaa tulee työvoimaa kun sielläkin alkaa olla työvoimapula.. Ei tämä Suomi nyt niin hyvä maa ole.. Lisäksi työnantajien irtisanomisvimma ihmetyttää kun samanaikaisesti he tekevät suuria voittoja ja kaikki pitäisi näyttää hyvältä. Vielä kun työnantajat puhuvat viellä työvoimapulasta, niin ihmetyttää niiden toiminta?? Työnantaja puoli on myös unohtanut että pahimpana lama-aikana ja vielä sen jälkeen työntekijöiden palkkoja ja etuuksia ei nostettu vaan työntekijöiden palkat nostettiin veronalennuksilla ts. työntekijät itse maksoivat omat palkankorotukset. Nyt olisi työnantajienkin solidaarisuus punnittava mutta eipä sitä näytä oleavan juuri lainkaan..

Toinen puoli on sitten nämä ns. työssä olevat ihmiset, heillä on kumma ahneus iskenyt.. Olen jutellut useammankin työssä olevan kanssa ja heidän mielestään työttömät ovat sosiaalipummeja ja laiskoja, suurin ongelma on että he eivät edes halua mennä töihin.. Itsen nämä sitten tekevät 16h päiviä ja vakuttaa kuinka raskasta tämän päivän työelämä on.. Työntekijäpuolella ei ole halukkuutta sanoa ei ylitöille, jolloin työnantajien olisi pakko lisätä työvoimaa. Näin saataisiin työpaikkoja ja uusia veronmaksajia! Mutta kun ei, ahneuksissaan otetaan itelle enemmän töitä kuin fysiikka kestää ja sitten poltetaan itsensä loppuun.. Tietysti valitettavasti on sitten osa-aikaisia työntekijöitä jotka eivät edes elä työllään ja aloja joissa on pakko tehdä aamusta iltaa töitä että saa perus tarpeet tyydytettyä..

Loppuyhteenvetona voisin sanoa että ei hyvältä näytä Suomen tulevaisuus, meillä on jäämässä miljoona ihmistä 15v. aikana työttömäksi ja jos meillä on samanaikaisesti joukkotyöttömyys niin tilanne ajautuu katasrofiin. Toivonkin että sekä työnantajat että työssä olevat tinkisivät omista eduistaan ja odotuksistaan ja yhdessä tekisimme edes jollain tavalla inhimillisemmän puolen.. En viitsinyt tähän ottaa kantaa ammattiliittojen tai työnantajien etujärjestöjen toimintaan sillä kumpikaan niistä ei ole paskan vertaa kiinostunut työttömistä eikä siitä miten ne elävät.. Onneksi itsellä on vielä riittänyt ruokaa pöydälle ja pysytynyt hoitamaan laskuni, vaikka työstä tämä kituuttaminenkin käy..
1175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun työmarkkinat pikku hiljaa vihdoin siirtyy kohti vapaampaa markkinataloutta nykyiset ongelmatkin korjaantuvat:
Laiskaksi käyneet työttömät aktivoituvat huolehtimaan itsestään kun vastikkeettomia rahahanoja kiristetään. Laiskaksi käyneet duunarit taas aktivoituvat työelämässä kun tajuavat vihdoin kuka sen palkan heille maksaakaan.
Työnantajat taas maksavat kyllä kohtuullista palkkaa saadakseen työväkeä. Markkinatalouden laki pitää siitäkin huolen.
Tämän hetken naurettavin ajatus tupopöydän aiheeksi on irtisanomissuojan parantaminen. Onko vielä tosiaan olemassa ihmisiä jotka luulevat että työllisyyttä voidaan parantaa sillä että työnantajia yritetään pakottaa pitämään tuottamattomia ihmisiä töissä. Kyllä markkinatalous opettaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ahneuden aikakausi kirjoitti:

Olen tässä nyt lueskellut sekä töissä oleviem, yrittäjien ja muiden mielipiteitä.. Ajattelin tässä kertoa oman mielipiteeni asiasta ja nyky Suomesta näin työttömän ja pätkätyöläisen asemasta.. Ensinnäkin yksi asia mikä on silmiinpistävintä kaikkien ihmisten ajattelutavassa on oman navan tuijottelu, tämä toimii niin työnantajien kuin työntekijöiden puolella (vakituisten).

Aluksi menen työnantajiin, tämän päivän työnantajilla on kummallinen ajatusmaailma ja odostukset työvoimasta.. Ensinnäkin jos haetaan vaikka 6€ tuntipalkkaiseen työhön niin siihenkin vaaditaan korkeasti koulutettua ja osaavaa henkilöä. Hei haloo uskooko työnantajat että ihmiset rupeaa tekemään ilmaiseksi kun ovat kouluttaneet ja lisäksi eläminen on Suomessa melko kallista.. Enkä usko että Virostakaan tai muualta kovin kauaa tulee työvoimaa kun sielläkin alkaa olla työvoimapula.. Ei tämä Suomi nyt niin hyvä maa ole.. Lisäksi työnantajien irtisanomisvimma ihmetyttää kun samanaikaisesti he tekevät suuria voittoja ja kaikki pitäisi näyttää hyvältä. Vielä kun työnantajat puhuvat viellä työvoimapulasta, niin ihmetyttää niiden toiminta?? Työnantaja puoli on myös unohtanut että pahimpana lama-aikana ja vielä sen jälkeen työntekijöiden palkkoja ja etuuksia ei nostettu vaan työntekijöiden palkat nostettiin veronalennuksilla ts. työntekijät itse maksoivat omat palkankorotukset. Nyt olisi työnantajienkin solidaarisuus punnittava mutta eipä sitä näytä oleavan juuri lainkaan..

Toinen puoli on sitten nämä ns. työssä olevat ihmiset, heillä on kumma ahneus iskenyt.. Olen jutellut useammankin työssä olevan kanssa ja heidän mielestään työttömät ovat sosiaalipummeja ja laiskoja, suurin ongelma on että he eivät edes halua mennä töihin.. Itsen nämä sitten tekevät 16h päiviä ja vakuttaa kuinka raskasta tämän päivän työelämä on.. Työntekijäpuolella ei ole halukkuutta sanoa ei ylitöille, jolloin työnantajien olisi pakko lisätä työvoimaa. Näin saataisiin työpaikkoja ja uusia veronmaksajia! Mutta kun ei, ahneuksissaan otetaan itelle enemmän töitä kuin fysiikka kestää ja sitten poltetaan itsensä loppuun.. Tietysti valitettavasti on sitten osa-aikaisia työntekijöitä jotka eivät edes elä työllään ja aloja joissa on pakko tehdä aamusta iltaa töitä että saa perus tarpeet tyydytettyä..

Loppuyhteenvetona voisin sanoa että ei hyvältä näytä Suomen tulevaisuus, meillä on jäämässä miljoona ihmistä 15v. aikana työttömäksi ja jos meillä on samanaikaisesti joukkotyöttömyys niin tilanne ajautuu katasrofiin. Toivonkin että sekä työnantajat että työssä olevat tinkisivät omista eduistaan ja odotuksistaan ja yhdessä tekisimme edes jollain tavalla inhimillisemmän puolen.. En viitsinyt tähän ottaa kantaa ammattiliittojen tai työnantajien etujärjestöjen toimintaan sillä kumpikaan niistä ei ole paskan vertaa kiinostunut työttömistä eikä siitä miten ne elävät.. Onneksi itsellä on vielä riittänyt ruokaa pöydälle ja pysytynyt hoitamaan laskuni, vaikka työstä tämä kituuttaminenkin käy..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu