Ehkä tämä nyt ei tullut oikeaan paikkaan koska en ole ollut avioliitossa mutta päätin nyt kiutenkin kirjoitella tänne. Pahoittelen myös kielioppi ja kirjoitus virheitä jota tämä teksti sisältää!
Olen tullut naiseni jättämäksi yhteisellä lomamatkalla josta tuli elämäni helvetillisin kokemus jos ei oteta äitini kuolemaa huomioon.Nyt olen kuitenkin onneksseni päässyt suomeen oltuani 3 päivää yksin vieraassa maassa ja kulttuurissa kehnohkolla kielitaidolla.
Rakastan tätä naista ja hänen lastaan edelleen yli kaiken ja olen tajunnut olevani itse suuri paska, vaikken nyt kaikkea syitä omalle niskalle kaadakkaan.Tähän ei liity kolmansia osapuolia eikä pettämistä mutta mustasukkaisuutta,itsekkyyttä,ahdistusta,masennusta ja loppuun palaneita hermoja sitäkin enemmän. Kaikki tämä minun puoleltani. Olen menettänyt kaiken mitä olen pelännytkin menettäväni ja suurin syypää siihen olen siis minä itse.
Olen aina tiennyt että naisellani on ollut raskasta elämässä samoin kuin itsellänikin ja olen häntä pyrkinyt auttamaan ja rakastamaan mutta olen kokenut etten ole saanut sitä samaa osakseni häneltä tarpeeksi. Hän on tuhannesti sanonut minulle rakastavansa minua mutta en ole ymmärtänyt tajuta sitä ja siksi hänellä on tullut kanssani mitta täyteen. Hän on yksi hienoimmista ihmisistä joka maa päällänsä kantaa virheistään ja vioistaan huolimatta.
Mustasukkaisuuteni,katkeruuteni elämälle sekä huonosti hoidettu masennukseni pilasi parisuhteemme. Hänellä oli mennyt hermot kanssani monesti ja siksi en kai aina niin paljon sitä kaipaamaani vastakaikua saanutkaan. Tämä johti sitten siihen että minusta tuli entistä ärsuttävämpi ihminen. Eli tietynlainen noidankehä oli syntynyt. Nyt ymmärrän täysin kaikkea kun on joutunut näitä todella miettimään.
Kummallakin henkisesti raskas työ hoitoalalla ja tällä naisella vielä tunne-elämän sairaudesta kärsivä lapsi joka nyt ei onneksi ole minun aiheuttamaa. Yhdistettynä erinnäisiin epäonnisiin tapahtumiin ja läheisten sairastumisiin sekä taloudellisiin huoliin yms...on ollut molemmille raskas taakka. Liian vähän yhteistä aikaa jolloin olisi voinut rentoutua ja pitää hauskaa kahdestaan. Alkoholi aiheutti myös itselläni enemmän ahdistusta ja pahensi ajatuksiani. Siitä olenkin pystynyt luopumaan lähes kokonaan. Mutta kuitenkin aina joskus tulin nauttineeksi naisen kanssa tai jossain ystävien kesken ja aina siitä seurasi riitaa ja näitä samoja jankutuksia kaksikertaa pahemmassa muodossa.
Harrastan mielelläni liikuntaa ja urheilua ja se on auttanut minua paljon antamalla energiaa. Viina taas on pilannut monta hyvää asiaa ja siitä nyt ero tuloksena!
Kun itse tajuaa olleensa paska ihminen ja toinen ei enää anna anteeksi ja on hylännyt täysin niin voinette uskoa että ei ole helppoa. Viimeinen pisara oli kun roikuin hotellin parvekkeella itsemurha mielessä. Olemme asuneet erillämme ja matkallakin oli eri huoneet koska lisävuodetta ei saanut. Tämäkin on minua ahdistanut.
Tahtoisin saada anteeksi pahat tekoni ja sanani ja todella muuttua ihmisenä vahvemmaksi ja eheämmäksi mutta tuskimpa minä ainakaan anteeksi saa ja ehkä se on minulle ihan oikein. Olen menettänyt parhaan ystäväni ja rakkaimpani ja olo on hyvin paha sekä yksinäinen.
Olen saanut monta mahdollisuutta ja kaikki olen kai käyttänyt! Sain myös mahdollisuuden muuttaa käsityksiäni asioista ja jotain olen tajunnut ja oppinut nyt! Olen luopunut erästä kansaa koskevista rasistisista käsityksistäni ja se on minusta hieno asia. Sain aivan uuden kuvan tuon maan ihmisistä ja tajusin että hekin ovat yksilöitä eikä saa kaikkia tuomita! Minua auttoi siellä kun olin yksin,eräs ravintolan sisään/ulosheittäjä juttelemalla ja antamalla hyviä neuvoja ja tukea. Tämä kaveri on myös joutunut elämässä koville mutta hän on niistä selvinnyt ja muutunut myös ihmisenä. Hänestä huokui tyyneys ja rauhallisuus kovakuntoisesta kehosta. Hän kertoi harrastavansa taistelulajeja ja joogaa. Näitä hän minulle suositteli harrastukseksi. Muutamalle muullekkin saan olla kiitollinen heidän avustaan ja tuestaan. Sekä myös suomessa asuville ystäville/kavereille jotka ovat minua jeesanneet.
Tälläinen oli oma tarinani puutteineen ja virheineen, mutta toivottavasti saitte jonkun käsityksen tästä asiasta. Nyt yritän selvitä ja muuttua ihmisenä sekä hakea apua ongelmiini. Vielä minussa elää pieni toivo että saisin mahdollisuuden tämän naisen kanssa ja voisimme olla onnellisia ja tasapainoisia. Taitaa vaan olla turha haave!! Mutta onnekseni olen pohjimmiltani hyvä ja taistelija luonne ehkäpä ne auttavat minua eteenpäin. Antakaa toiselle tilaa ja älkääkä roikkuko toisessa kiinni. Keskittykää myös oman pään hoitoon. Arvostakaa itseänne ja toisia ihmisiä. Rakastakaa aidosti ja miettikää mikä on elämässä tärkeintä. Menkää joskus itseenne ja ajatelkaa mitä voisitte tehdä toisin. Kiitos kun jaksoitte lukea! Toivottavasti tästä oli jollekkin edes hyötyä. Ise sain purkaa hieman huonoa oloa!
Jätetty!
4
845
Vastaukset
- sama
En huomannut että olisit maininnut kuinka kauan olitte yhdessä ja kuinka kauan tuosta erosta on.Haluaisin vain tietää että kauan menee että pääsee pitkästä suhteesta yli,tosin taitaa olla aika ihmiskohtaista.Itselläni tuli ero nyt juhannuksena viiden ja puolen vuoden suhteen jälkeen ja meillä on vielä 1 1/2v lapsi.Sattuu ihan sairaasti.En todellakaan tiedä mitä tehdä.Tuntuu että rinassa ahdistus vain kasvaa päivä päivältä pahemmaksi.Mutta voimia vaan sullekkin.
- Dragon76
Suhde kesti reilut kolme ja puoli vuotta ja ero tuli muutama päivä sitten. Ei kai tässä ole kuin kaksi suuntaa. Ylös tai alas! Ylös pääseminen vie aikaa ja varmaan on hyvin vaikeaakin välillä mutta alas pääsee aina ja lujaa! Tsemppiä ja jaksamista! Yksin ei kenenkään tarvitse mielestäni kärsiä!Kaikki on viel ainakin omissa käsissä niin mulla ku sullaki!
- myös jätetty
Dragon76 kirjoitti:
Suhde kesti reilut kolme ja puoli vuotta ja ero tuli muutama päivä sitten. Ei kai tässä ole kuin kaksi suuntaa. Ylös tai alas! Ylös pääseminen vie aikaa ja varmaan on hyvin vaikeaakin välillä mutta alas pääsee aina ja lujaa! Tsemppiä ja jaksamista! Yksin ei kenenkään tarvitse mielestäni kärsiä!Kaikki on viel ainakin omissa käsissä niin mulla ku sullaki!
Hienoa itseanalysointia sinulta,tuossa tilanteessa kun joutuu katsomaan rehellisesti itseään silmiin, vaikka kuinka raastaakin. Mutta aika on siitä ihana,että se varmastikin parantaa ja eheyttää. Työ on toinen. Paneudu työhösi,niin ei ole niin paljon aikaa pohtia noidankehässä pyöriviä ajatuksia. Minunkin puolisoni jätti minut aivan yhtäkkiä sanoen vaan kauniina juhannus aamuna että nyt lähden, enkä tule ikinä takaisin. Varmaan voit kuvitella miltä tuntui. Kaksi vuotta toipumiseen meni,tarvittiin myös uusi ihmissuhde. Nyt olen uudestaan aviossa ja elämä hymyilee. Jälkikäteen tarkasteltuna tuo kokemus oli minulle tarpeellinen,sillä en olisi voinut elää huonossa ihmissuhteessa,jota en silloin huonoksi tunnistanut. Voimia sinulle.
- Dragon76
myös jätetty kirjoitti:
Hienoa itseanalysointia sinulta,tuossa tilanteessa kun joutuu katsomaan rehellisesti itseään silmiin, vaikka kuinka raastaakin. Mutta aika on siitä ihana,että se varmastikin parantaa ja eheyttää. Työ on toinen. Paneudu työhösi,niin ei ole niin paljon aikaa pohtia noidankehässä pyöriviä ajatuksia. Minunkin puolisoni jätti minut aivan yhtäkkiä sanoen vaan kauniina juhannus aamuna että nyt lähden, enkä tule ikinä takaisin. Varmaan voit kuvitella miltä tuntui. Kaksi vuotta toipumiseen meni,tarvittiin myös uusi ihmissuhde. Nyt olen uudestaan aviossa ja elämä hymyilee. Jälkikäteen tarkasteltuna tuo kokemus oli minulle tarpeellinen,sillä en olisi voinut elää huonossa ihmissuhteessa,jota en silloin huonoksi tunnistanut. Voimia sinulle.
Kiitos Paljon! Kaikki apu on tarpeellista ja sitä osaan arvostaa!En ole ensimmäinen enkä viimeinen näiden murheiden ja ongelmien kanssa. Onneksi mitään peruuttamatonta ei ole käynyt kohdalleni tässä asiassa. "Koskaan ei saisi sanoa, ei koskaan".Ehkäpä minulla on vielä pieni mahdollisuus saada nainen takaisin. Siihen ei kuitenkaan pidä tuudittautua vaan keskittyä laittamaan itsensä kuntoon!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393