Perusuomalaisten kannatus hurjassa nousussa!!!

Suomessa taas neljä suurta – PS:n kannatus kasvanut

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/55852-hs-suomessa-taas-nelja-suurta-psn-kannatus-kasvanut

Jytkyä pukkaa taas tulemaan!!
41214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Myrkkyä Vihreille ja Vasemmistolle.

Äänestä
  • Vihreet olivat Sinnetännemäen suulla, taas lakkauttamassa Suomesta A-talk ohjelmassa työpaikkoja ( 17000 ) turkistarhauksesta ja siihen liittyvästä toiminnasta. Myös merkittävät vientitulot loppuisivat siltä osin. Siinä teille sitä vihreää työvoimapolitiikkaa maaseuduille. Ohjelman voi katsoa Areenalta.

    Äänestä

  • Tämä alkaa olemaan juuri sitä kuten Raakkuna on ennustanut jo yli 4 vuotta sitten, että Perussuomalaisten kannatus tulee nousemaan koko valtakuntaa hallitsevaksi ilmiöksi, eli kokonaisvaltaiseksi ja jopa ainoaksi kansalliseksi politiikan linjaukseksi suomessa. Joop.'

    Mutta pieni tarkennus tuohon "Laariin sataa" ilmaisuun, joka alunperin tarkoittaa varsin vahingollista ilmiötä jos Isännän laariin sataa, sillä silloin siemenviljatkin homehtuu. Joten ehdotan sen sijaan normaalia pronominia "Kannatus nousee"

    Äänestä

  • raakkuna1 kirjoitti:

    Tämä alkaa olemaan juuri sitä kuten Raakkuna on ennustanut jo yli 4 vuotta sitten, että Perussuomalaisten kannatus tulee nousemaan koko valtakuntaa hallitsevaksi ilmiöksi, eli kokonaisvaltaiseksi ja jopa ainoaksi kansalliseksi politiikan linjaukseksi suomessa. Joop.'

    Mutta pieni tarkennus tuohon "Laariin sataa" ilmaisuun, joka alunperin tarkoittaa varsin vahingollista ilmiötä jos Isännän laariin sataa, sillä silloin siemenviljatkin homehtuu. Joten ehdotan sen sijaan normaalia pronominia "Kannatus nousee"

    http://keskustelu.suomi24.fi/search/s24search/raakkuna1 Perussuomalainen tid:3353?term_keywords=raakkuna1 Perussuomalainen

    Äänestä


  • kepu on jo aloittanut takinkäännön ja myötäilee hallitusta .taustalla on kuviteltu menestys kunnallisvaaleissa .kepu tulee jälleen kerran pettämään äänestäjänsä ja päästyään hallitukseen ei oppositiolinjasta ole mitään jälkeä.Olen kerran erehtynyt äänestämään ke´pua ja voin taata että kepu pettää aina!

    Äänestä

No empä ihmettele, kun muut puolueet eivät osaa kuunnella kansaa. Vain oman edun puolustaminen on tärkeää, mutta äänestäjien etua ei kukaan aja.

Äänestä
  • Onko äänestäjät sittenkin vain tapojensa vankeja? Tuttua puoluetta ei sitten itse vaaleissa oikein uskalletakaan vaihtaa, vaikka harjoitettu politiikka arjen keskellä ei lainkaan miellytä. Tyypillinen keskustakustalainen kuvittelee ajattelevansa kuin kunnon keskustakustalainen. Kepuleiden käyttämä valta ja sen seuraukset ovat kuitenkin kaukana tämän yksittäisen äänestäjän arvomaailmasta. Sama pätee kokoomukseen, demareihin ja väsyneeseen vasemmistoon.

    Esimerkkinä voin kertoa omista vanhemmistani jotka kavahtivat ennen niin paljon Neuvostoliittoa ja äänestivät aina kokoomusta. Edelleenkin kokoomukset opit kelpaavat ja Eurostoliiton arvostelu on tabu, vaikka järjestelmä pysyy samanlaisena. Isäni kehui Ben Zyskowiczin puhetta, jossa tämä vaati rikollisia turvapaikanhakijoita "pois maasta". Kerroin hänelle, että tämä sama ben veikko kuitenkin toimii eduskunnassa juuri päinvastaisesti ja äänestää ryhmän mukaisesti omia puheitaan vastaan. Isäni ei sanonut mitään, mutta katsoi minua epäuskoisen näköisenä.

    Kunpa äänestäjät vielä oppisivat tunnistamaan kusetuksen. T: Kadunlakaisija.

    Äänestä

Soini oli eilenkin murskaava pressiklubissa. Vasemmiston pissis ja hesarin toimittaja eivät voineet Soinin älylle mitään.

Äänestä
  • Kiihko akka Li Andersson vei puolet ohjelmasta, eikä se hesarin Marko Junkkari päässyt juuri ääneen. Timo Soinin avatessa suunsa, alkoi Li Anderssonin valtava kiihkomielinen puheripuli päälle.

    http://areena.yle.fi/tv/1736372

    Äänestä

Kokkareilla on kiire tehdä lakeja Eu hyväksi eikä kukaan tee mitään.

Äänestä
  • Bryssä tuli viime eduskuntavaaleissa äärioikealta, kahden Kokoomuksen=Persut=Kokoomus kautta, suoraan veroparatiiseista.

    http://www.kansanuutiset.fi/kulttuuri/kirjat/2926453/porssikeinottelu-on-silmankaantamista

    Toinen Kokoomus=Persut löhöää passiivisena lahnana oppositiossa, kaikkea VALEVASTUSTAMASSA, että toinen Kokoomus saa sen varjolla varastaa kansan rahat veroparatiiseihin.

    Porvarit pettävät aina, äärioikeiston kaksi Kokoomusta=Persut=Kokoomus, kaksinverroin.

    Äänestä

Käyrä jöpöttää suoraan ylöspäin. Perussuomalaisten kannatus tulee olemaan seuraavissa vaaleissa yli 40% !!1!!

Äänestä
  • PetosjytkyKokkareitten alamäki oli jo nähtävissä kunnallisvaaleissa, kyllä on pahoja erektiohäiriöitä jo ja lerpumpaan suuntaan menee.

    Äänestä

"Mittauksessa kaikki suuret puolueet ovat tavallaan voittajia. Sdp on onnistunut säilyttämään hallituksen sisäisen opposition aseman, kun taas perussuomalaiset ovat nostaneet suosiotaan yli neljä prosenttiyksikköä kuntavaaleista".

http://www.hs.fi/kotimaa/Keskusta noussut kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi/a1355461438875

"Kärjen haastajat sijoittuvat keskimäärin prosenttiyksikön välein. Kuntavaalien jälkeen puhuttiin, että meillä on taas kolme suurta ja perussuomalaiset ovat pudonneet kelkasta, mutta tämän perusteella näin ei ole".

Vihreiden kannatus on nyt 8,6 ja vasemmistoliiton 7,6 prosenttia. Rkp:tä äänestäisi 4,0 prosenttia suomalaisista ja kristillisdemokraatteja 3,6 prosenttia.

Näiden puolueiden kannatusmuutokset ovat enimmillään 0,3 prosenttiyksikköä.

Äänestä

persut on LASKENUT 2,5% edellisestä kyselystä syksyltä!

Nyt niin enää äänestäisi 16%, sehän sulaa kokoajan.

Ei se mitään kasvanut oo

Äänestä

Miksi media manipuloi ja ketä näillä gallupeilla ? Kansaa, päättäjiä, markkinoita vai työnantajia ?

Seuraavaksi on EU vaalit joskus 2014, joissa valitaan 13 suomalaista tyyppiä meitä sinne "edustamaan".

Eduskuntavaalit on vasta 2015 ja silloin päivitetään puolueiden todelliset koot.

Äänestä

Kaikki peukutukset on näköjään poistettu ?

Äänestä
  • Kokoomuksen palsta.

    Äänestä

  • Voisvat poistaa kok peukutus systeemin, kun se ei saa näyttää todellisia lukemia.

    Äänestä

Persut=Kokoomus, sama puolue jaettuna kahdeksi.

Tätä kansaa voi pettää kerran, mutta toista kertaa, ei onneksi, enää tule.

Äänestä
  • Niinhän Li Andersson presiklubissa yritti väittää ja kun Stiller kysy mihin hän perustaa väiteensä, vastaus oli maahanmuutto kielteisyys ja kehitysavun moittimiseen.

    Äänestä

  • Li li li li anderson kirjoitti:

    Niinhän Li Andersson presiklubissa yritti väittää ja kun Stiller kysy mihin hän perustaa väiteensä, vastaus oli maahanmuutto kielteisyys ja kehitysavun moittimiseen.

    Itseäni on pitkään ihmetyttänyt se että, maahanmuuttokriittisyys ja tämän järjettömän mamubisneksen lakkauttamisen puolesta puhumisesta yritetään tehdä yhteiskunnassa rikos. Mihin se edes perustuu? Ei ainakaan perustuslakiimme, joka hyväksyy myös toisin ajattelun.

    Suoraan sanoen ajattelin itse tuota Liitä kuunnellessani. Että onkohan tuo tyttö itse koskaan laittanut viikkorahojansa noiden paperittomien siirtolaisten hyväksi, joita vaati veronmaksajien elätettäväksi? T: Kadunlakaisija.

    Äänestä

  • istuva anssi kirjoitti:

    Itseäni on pitkään ihmetyttänyt se että, maahanmuuttokriittisyys ja tämän järjettömän mamubisneksen lakkauttamisen puolesta puhumisesta yritetään tehdä yhteiskunnassa rikos. Mihin se edes perustuu? Ei ainakaan perustuslakiimme, joka hyväksyy myös toisin ajattelun.

    Suoraan sanoen ajattelin itse tuota Liitä kuunnellessani. Että onkohan tuo tyttö itse koskaan laittanut viikkorahojansa noiden paperittomien siirtolaisten hyväksi, joita vaati veronmaksajien elätettäväksi? T: Kadunlakaisija.

    Ei vaan hän elää kommunismissa jossa yhteiskunnalla riittää rahaa.

    Äänestä

  • Säälittää sinänsä kirjoitti:

    Ei vaan hän elää kommunismissa jossa yhteiskunnalla riittää rahaa.

    Vaikka kommunismi hupeloi rahansa jo yli kaksikymmentä vuotta sitten, niin meiltä löytyy silti näitä idiotisteja.

    Jos Suomella olisi suolakaivoksia, niin jokainen kommunisti olisi velvoitettava sinne pakkotöihin, jotta pääsisivät itse maistamaan sosialismin ihanuutta.

    Jykä voisi jatkaa valitsemassaan isä aurinkoisen roolissa. T: Kadunlakaisija.

    Äänestä

Sossuasiakas on keskiluokkaa kerran tienaa 3500e kuussa.

Äänestä

Vasemmistolla heikot eväät. Ihmisiä ei kinnosta se jos Arhinmäki ei pidä perussuomalaisista. Ihmiset nääs tykkää perussuomalaisista.

Äänestä

Eipä ole mikään kumma jos duunari ei enää tunne vasemmistoa omakseen kun puolueen johdossa sönkkää jokut puolikieliset hurrit kuten Li Andersson sekä omaaetuaan ajava ministeriksi nuoleskellut nuttunurin huupiö !

Turhapa on kenenkään edes haaveilla vasemmiston noususta , kyllä Persut on ja pysyy siinätehtävässä mihin se on profilitoitunut nimittäin Suomalaisen työläisen puollustajana ja koko maan edun pyynteettömänä ajajana !

Äänestä
  • Tosi on, vanhaa pankkimaistosta siteerakseni.

    Äänestä

mutta kun vaalit tulee nii kannatus laskee...näin se on..

Äänestä

Hienoa työtä perussuomalaisilta!
Ainoa Suomen kansalaisista välittävä puolue
jyrää !!

Äänestä

Mamut lunta lapioimaan, istuksivat vaan kauppakeskusten käytävillä ja kurmuavat seksiä, totta on seksi on kuulema hyvää aamulla, päivällä ja illalla, kun ei ole muuta tekemistä, huomaahan sen jo noista perheistäkin ei 1-2 lasta riitä. Elätettä-
viä on. Maahanmuuttikriittisyys on paikallaan. Eri asia on työ-
peräiset maahanmuutot. Suomessa on kyllä omiakin työttömiä
taitaa työreräinenkin mmuutto olla turhaa.
Vaikka niinhän on puhuttu: TYÖVOIMAPULA TULOO!
Sille näyttää, kun kaikki firmat irtisanovat väkeä ja verot vaan
nousevat ja kansa vaan äänestää noita vanhoja puolueita;
ovat näköjään erittäin tyytyväisiä nykyiseen hallitukseen ja
sen toimintaan.
TOIVOTTAVASTI PERUSSUOMALAISET NOUSEVAT JA
OTTAVAT HALLITUKSEN. On kyllä niin toheloitu pahasti ja
jaettu maamme rahoja että vaikea paikka on kenellekään
niitä korjata; pitäisi panna vastuuseen teoistaan.
Missä ne 100 000 työpaikkaa viipyvät, jotka Urpilainen lupasi
vaalilupauksena, MISSÄ JUTTA! Missä jutta siellä valhe.

Äänestä
  • KEPULIT. MARI KIVINIEMI PILASI KEPULEITTEN MAINEEN
    KUN UHMAKKAASTI HETI VAAN JAKELEMAAN OMAN
    MAAN RAHOJA AVUSTUKSIIN.
    OLISI HALUNNUT MYYDÄ MAANSA. MITÄ SUOMESTA
    KUN SAA VIRKANSA PITÄÄ. ONNEKSI PUTOSI ÄKKIÄ EIKÄ TAIDA ENÄÄ SEURAAVISSA VAALEISSA SAADA ÄÄNIÄ.

    Äänestä

No mutta sehän on kiva kuulla. Kyllä se siitä.

Äänestä
  • PERUSSUOMALAISET KUNNIAAN. EIVÄT OLE KÄÄNTÄNEET TAKKIAAN. SANOVAT EI PANKKITUILLE.
    EIVÄT MYY MAATANSA.

    Äänestä

  • 151 + 51 kirjoitti:

    PERUSSUOMALAISET KUNNIAAN. EIVÄT OLE KÄÄNTÄNEET TAKKIAAN. SANOVAT EI PANKKITUILLE.
    EIVÄT MYY MAATANSA.

    Entäs suhtautuminen EU:hun tai NATO:on?

    Äänestä

Kansa kostaa Käteisen,Laatusen ja Kokkilan vittuilut. Sataa persulaariin.

Äänestä

Tuossa Helsingin Sanomien käyrästössä Persujen kannatus on hurjassa laskussa: 19% ---> 16,7%, jos lasku jatkuu tuota vauhtia, kannatus on pyöreä nolla (0) noin vuoden kuluttua!!!

Äänestä

Ensi vaalien jälkeen Perussuomalaiset sanelevat kaapin paikan
entiset puolueet nujertuvat, nykyhallituksen toilailut riittävät
jo. On se kumma jos valtiolla ei ole lainata laivatelakalle 50
milj. euroa, niin tilaus menee Saksaan tai Ranskaan. Saksan
ja Ranskan pankkien tukemiseen menee miljardeja. Ei nyky-
hallitus kyllä ajattele vähääkään oman maan etua. Joutais
jo kaatua!!!

Äänestä

Se on ihan sama mitä noi luvut nyt näyttää. Ennen vaaleja tulee taas kaikenlaisia katastrofeja ja hölmöilyjä persuilta mitkä roskamedian puhaltamina paisuvat älyttömiin mittasuhteisiin, jolloin moni kansalainen taas säikähtää, eikä uskallakkaan äänestää perussuomalaista koska rasismi ynnä muu vanhojen puolueiden kansankiihotuspropaganda.

Äänestä

SEHÄN ON OLLUT päivän selvää OLLUT JO ALUSTA ASTI !!!

ja ne populistiksi syyttäjät saavat niellä omat paskansa, ja yökkiä minkä kerkiävät-omille jutuilleen !!!
MUTTA ON VARMAA, että ne perusSuomalaisten haukkujat alkavat matkia meitä, kun heillä alkaa totuus keikuttaa jakkaraa !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Mutta kaikki on muistissa, ja jonninjoutavat luuserit saavat makustella, miltä tuntuu, kun kansan JÄRKI lyö nyrkkinsä pöytään !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

JA KUN SE PÄIVÄ KOITTAA, NIIN KIITTÄKÄÄ JUMALAA, -TE JÄRJETTÖMÄT HUNSVOTIT !!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


laariin sataa taas kirjoitti:

Suomessa taas neljä suurta – PS:n kannatus kasvanut

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/55852-hs-suomessa-taas-nelja-suurta-psn-kannatus-kasvanut

Jytkyä pukkaa taas tulemaan!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu