Lasten asioiden tiedottamiseksi olemme pitäneet yhteyttä meilillä. Olen myös oman ns oikeusturvani takia halunnut etävanhempana että jää jokin dokumentti mitä asioita olen tehnyt lasten kanssa ja muutakin infoa olen kertonut joka on omeellista toiselle tietää.
Etänä olisin toivonut sitä kautta lasten asioista keskustelua esim. Lasten elämään liittyvistä kouluasioista,sairauksien tms. Mistä olisi hyvä tiedottamisen lisäksi myös vaihtaa ajatuksia. Lisäksi lähivanhempi laittaa ennen tapaamista lasten tavaroista listan, jotta tavarat ovat tiedossa ja palautuvat hänelle. Minulta jää joka kerta joku yksittäinen vahingossa luokseni mistä tietenkin tjlee napinaa.
Olen halunnut muuttaa tapaamissopomusta lähes viikko viikko systeemiin mutta ex ei halua asiasta neuvotella saatikka kommentoida pyyntöjäni. Avustajani ei suosittele oikeudenkäyntiin menemistä koska en pysty saamaan muutosta sopimukseen koska lähi ei halua.
Aikamoinen valta lähivanhemmalla vaikka toinen hoitaa asiat hyvin ja lapset haluavat olla luonani enemmän.
Totesin mielessäni ettei minun yhteydenpidolla exään ole merkitystä kun muutenkin se on ollut hänen puoleltaan sisällöltään niukkaa. Lopetsn siid tiedottamisen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ymmärrän tavallaan sinuakin, uskoit todella olevasi jotakin enemmään kuin tuo vaimo, sinua loukkaa asia ja haluaisit kostaa.
En usko että halauaisit itsellesi miestä enää.
Mutta älä kosta lapsen kustannuksella, sillä voihan olla että mies on nyt harharetkensä tehnyt ja oppinut ja osaa olla ennenkaikkea isä tuolle lapselleen, toki toivoisi hänen oppineen arvostamaan vaimoaankin.
Uskon vaimon tietävän tästä suhteestanne, tuskin on jäänyt huomaamatta.
Aika näyttää kuinka tuo liitto kestää, riippuu miten vaimo jaksaa ymmärtää tuon pettämisen. Jos mies täysin muuttaa tapansa voi olla mahdollista muutoin ei.
Anna heidän selvittää tilanteensa ja elämänsä puuttumatta siihen lainkaan ja yritä mennä itse elämässä eteenpäin. Lapsi on tässäkin se tärkein, haluatko sotke lopullisesti lapsen elämän mahdollisuudet.