Naiset eivät tykkää herkistä ja kilteistä

miehistä. Kannattaa pyrkiä olemaan tunteettomampi ja antaa naiselle helpommin tylyä palautetta, kun hän käyttäytyy pas.kamaisesti. Myös kaikissa muissa asioissa kannattaa näyttää, että on pokkaa ja kovuutta pitää perheen tai naisen puolia. Liika herkkyys on (monelle) naiselle yhtä kuin heikkous.

Tuota ei pidä sekoittaa siihen, että naisia kannattaa ymmärtää. Pitää vain toimia oman linjansa mukaan, eikä antaa naisen helposti aaltoilevien tunteiden heiluttaa itseään järkeväksi katsotulla linjalla.

Kaikki naiset eivät tietenkään ole samanlaisia, tässä ei ole tosiaan otettu yksilöitä huomioon, mutta käytöstä ei kannatakaan suunnata aluksi massasta erottuvien mukaan.
75868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Lienenkö sitten se poikkeus joka vahvistaa säännön (???)
Mutta mielestäni herkkyys ei todellakaan ole sama asia kuin heikkous.
Herkkä mies se vasta vahva onkin ja tosimies tietää tämän.

Äänestä
  • Niin varmaan! Kuitenkin oikeasti kelpuutat vain sen kusipään pahiksen kuin jonkun herkän, tunnollisen ja "mukavan" miehen! En voi oikeastaan syyttää sinua, koska tämä johtuu naisen evolutionaarisesta biologiasta. Ennen vahvat alfaurokset vain ottivat naisen ja heikommat yksilöt jäivät sitten ilman. Nainen kun ei kovin paljon pystynyt tähän vastaan laittamaan, niin tämä lopulta kehittyi hiljaa hyväksymään alistumisensa, koska vastustelu olisi kuitenkin turhaa ja kuluttaisi vain energiaa. Tukholman syndrooman tavoin nainen sitten lopulta kiintyi tähän sieppaanjaansa ja oppi jopa nauttimaan tästä. Tämä heijastuu yhä nykypäivän käyttäytymiseen, jossa tatuidot ähkijäalfat saavat naisen, koska vain ottavat tämän ronskisti mukaansa. Nainen on rakentunut hyväsymään ja jopa ihannoimaan tätä käytöstä.

    Äänestä

  • Kyynismies kirjoitti:

    Niin varmaan! Kuitenkin oikeasti kelpuutat vain sen kusipään pahiksen kuin jonkun herkän, tunnollisen ja "mukavan" miehen! En voi oikeastaan syyttää sinua, koska tämä johtuu naisen evolutionaarisesta biologiasta. Ennen vahvat alfaurokset vain ottivat naisen ja heikommat yksilöt jäivät sitten ilman. Nainen kun ei kovin paljon pystynyt tähän vastaan laittamaan, niin tämä lopulta kehittyi hiljaa hyväksymään alistumisensa, koska vastustelu olisi kuitenkin turhaa ja kuluttaisi vain energiaa. Tukholman syndrooman tavoin nainen sitten lopulta kiintyi tähän sieppaanjaansa ja oppi jopa nauttimaan tästä. Tämä heijastuu yhä nykypäivän käyttäytymiseen, jossa tatuidot ähkijäalfat saavat naisen, koska vain ottavat tämän ronskisti mukaansa. Nainen on rakentunut hyväsymään ja jopa ihannoimaan tätä käytöstä.

    Mitä jos nainen ei pidäkkään sinusta vaan on ihastunut toiseen. Voisitko silti tehdä noin eli sotkea jonkun romanssin. Mietippä sitä.

    Äänestä

  • Kyynismies kirjoitti:

    Niin varmaan! Kuitenkin oikeasti kelpuutat vain sen kusipään pahiksen kuin jonkun herkän, tunnollisen ja "mukavan" miehen! En voi oikeastaan syyttää sinua, koska tämä johtuu naisen evolutionaarisesta biologiasta. Ennen vahvat alfaurokset vain ottivat naisen ja heikommat yksilöt jäivät sitten ilman. Nainen kun ei kovin paljon pystynyt tähän vastaan laittamaan, niin tämä lopulta kehittyi hiljaa hyväksymään alistumisensa, koska vastustelu olisi kuitenkin turhaa ja kuluttaisi vain energiaa. Tukholman syndrooman tavoin nainen sitten lopulta kiintyi tähän sieppaanjaansa ja oppi jopa nauttimaan tästä. Tämä heijastuu yhä nykypäivän käyttäytymiseen, jossa tatuidot ähkijäalfat saavat naisen, koska vain ottavat tämän ronskisti mukaansa. Nainen on rakentunut hyväsymään ja jopa ihannoimaan tätä käytöstä.

    höpö höpö.... älä puhu kun et tiedä

    "koska vain ottavat tämän ronskisti mukaansa"

    Ei nykyään voi väkisin mitään tehdä, mutta varmaotteiset miehet tekevät luontevasti aloitteita, eivätkö epäröi missään vaiheessa.

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    höpö höpö.... älä puhu kun et tiedä

    Kiistät vain varjellaksesi "kunniaasi". Sisimmässäsi tiedostat itsekin tämän!

    Äänestä

  • Kyynismies kirjoitti:

    Kiistät vain varjellaksesi "kunniaasi". Sisimmässäsi tiedostat itsekin tämän!

    haha, humoristi ja luolamies samassa paketissa! mitä ihmeen kunniaa?

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    haha, humoristi ja luolamies samassa paketissa! mitä ihmeen kunniaa?

    Nimimerkkisi on "Kympin nainen". Tämän voidaan päätellä tarkoittavan toista näistä kahdesta:

    A: Olet oikeasti kympin tasoinen, YTN, joka on tottunut ympärillä pyöriviin vonkaajiin ja tietää huikean markkina-arvonsa. Tästä syystä myös ylpistynyt ja pinnallisia arvoja kannattava, koska tietää saavansa kenet tahansa miehen kiedottua pikkusormensa ympärille. Elämä on helppoa.

    B: Olet oikeasti perus KTN, joka yrittää pönkittää itsetuntoaan esittämällä parempaa kuin onkaan. Jopa pelkkä leikkimielinen nimimerkki riittää tähän, koska potee hitusen kateutta YT-sisariaan kohtaan.

    Ensimmäinen kirjoituksesi on nyt ristiriidassa ollaksesi kohta A. YT-naisena olisit jo sisimmässäsi tajunnut minun olevan oikeassa. Toisaalta useimmat naiset haluavat sulkea silmänsä totuuksilta.

    Hmmm... hiukan eksyy nyt alkuperäisestä aiheesta, mutta pitäisi sitten varmaankin palata siihen, miten määritellään YTN? Omasta mielestäni YTN ei ole ylpeä eikä kannata pinnallisia arvoja, päinvastoin.

    Enkä ymmärtänyt mikä kohta kirjoituksessani oli ristiriidassa ollakseni YTN.
    Ehken sitten ole YTN (sinun mielestäsi), mutta tiedän olevani Kympin Nainen.

    Mutta omasta nimimerkistäsi päätellen olemme varmasti tästä ja monesta muustakin asiasta erimielisiä - ironia on ihan mahtava huumorinlaji, mutta kyynisyys... niin se ehkä lipsahtaa sinne surullisen puolelle enkä kyynisistä "totuuksista" juuri perustakaan, elämä on liian lyhyt kyynisyyteen hukattavaksi.

    Täytyy myöntää olevani hieman hämmentynyt nyt. Itsetuntosi vaikuttaa olevan hyvin korkealla, jos kerran tiedät olevasi kympin nainen. Muutenkin kirjoituksesi huokuvat kärkevää itsevarmuutta. Tämän luulisi tarkoittavan ylvästä YTN:ää. Toisaalta ensimmäinen viestisi herättää ristiriitoja. "Mutta mielestäni herkkyys ei todellakaan ole sama asia kuin heikkous." Tämä kun ei ole niitä tyypillisimpiä YTN:ien ajattelutapoja. Toisaalta YTN on yhä hyvin monitulkintainen ja kiistanalainen käsitys, joten taidan päätyä siihen lopputulokseen, että olet POIKKEUKSELLINEN YTN. Onneksi olkoon! Olet korkealla palstan ATM:ien yläpuolella ja saat kenet tahansa vain haluat!

    En mä mitään yläpuolella ole. Mä haluan vain munaa.

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    En mä mitään yläpuolella ole. Mä haluan vain munaa.

    Haha! täällä on näköjään enemmänkin humoristeja, mut toisen nimimerkin varastaminen on aika p...stä...

    Äänestä

Äläs nyt hei. Tietenkin naisille tulee hylkimisreaktio, jos tuntematon mies esim. itkee. Oman poikaystävän itku on kuitenkin maailman paras asia, jos se ei tapahdu yli kolmea kertaa vuodessa.

Äänestä
  • Miksi oman poikaystävän itku olisi maailman paras asia? Vaikka se tapahtuisi harvoinkin? Ilman perusteluja, en usko.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Miksi oman poikaystävän itku olisi maailman paras asia? Vaikka se tapahtuisi harvoinkin? Ilman perusteluja, en usko.

    Minulla ei ole perusteluja. En itke oikeasti koskaan ja yksi exäni sai aina hellyyskohtauksen, kun leikkasin sipulia. Oikea itku pari kertaa viikossa olisi varmasti liikaa kaikille.

    Äänestä

Tästä lähtien yritän käyttäytyä tunnekylmästi naisia kohtaan vaikka oikeasti olen herkkä ja kiltti mies luonteeltani. Päätin että jos uskallan tehdä naiselle aloitteen ja saan pakit niin alan käyttäytyä röyhkeästi. Tähän asti en ole kyllä uskaltanut tehdä aloitteita mutta se vois ottaa tavoitteeksi. Pakit saatuaan vois lähteä draamaattisesti pois tilanteesta ja sanoa hyvästi, en mä tässä mitään menettänyt. Vaatii kyllä pokkaa mutta aina voi yrittää.

Äänestä

Aloittajan otsikko-väite ei kylläkään pidä paikkaansa! Ehkä joidenkin kovaluontoisten naisten kohdalla, mutta ei varmaan läheskään kaikkien.

Äänestä

Minä olen herkkä mies, pidän pörröisistä eläimistä ja halailusta. Voin liiikuttua myös kyyneliin jossain tilanteessa. En ole saanut naista.

Äänestä
  • Ei ole silti mitään syytä olettaa, että naisettomuus johtuisi juuri herkkyydestäsi.,

    Äänestä

Kerrotko tarkemmin millainen on tämä puhumasi herkkä ja kiltti mies? Jonkinlaisia esimerkkejä kiitos.

Äänestä
  • Esimerkkejä:

    Herkkä mies:
    - itkee usein ja vuolaasti
    - kun naiset kiusottelevat baarissa, menee puihin ja loukkaantuu
    - puhuu aika usein romantiikasta, mutta suhde seksiin on jotenkin välttelevä tai ylikohtelias.
    - kun oma tyttöystävä korottaa ääntään tai poistuu ovea paukutellen huoneesta, huolestuu ja muuttaa mielipidettään ettei vain menettäisi häntä.
    - kun kaverit tai muut tutut miehet kiusottelevat kevyesti, loukkaantuu helposti.

    Kiltti mies:
    - kun nainen kiukuttelee, antaa periksi.
    - karttelee liikaa kaikkia konflikteja, myös kun pitäisi vaatia kodinkoneliikkeestä uutta konetta särkyneen tilalle.
    - antaa lasten / kaverien / naisen käyttää itseään hyväkseen, eli tekee palveluksia heille vaatimatta takaisin paljoakaan.
    - kun nainen ei halua seksiä, on kiltisti monta vuotta ilman seksiä ärsyyntymättä, tai ainakaan näyttämättä sitä.
    - ei kohteliaisuudesta tee seksuaalisia aloitteita kovinkaan usein.

    Jotkut menevät överiksi, mutta noihin suuntiin.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Esimerkkejä:

    Mielestäni kuvailit kiusatun ja nurkkaan ajetun tyypin. Ei ole mistään herkkyydestä tuossa edes kyse.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Esimerkkejä:

    Herkkä mies:
    - itkee usein ja vuolaasti
    - kun naiset kiusottelevat baarissa, menee puihin ja loukkaantuu
    - puhuu aika usein romantiikasta, mutta suhde seksiin on jotenkin välttelevä tai ylikohtelias.
    - kun oma tyttöystävä korottaa ääntään tai poistuu ovea paukutellen huoneesta, huolestuu ja muuttaa mielipidettään ettei vain menettäisi häntä.
    - kun kaverit tai muut tutut miehet kiusottelevat kevyesti, loukkaantuu helposti.

    Kiltti mies:
    - kun nainen kiukuttelee, antaa periksi.
    - karttelee liikaa kaikkia konflikteja, myös kun pitäisi vaatia kodinkoneliikkeestä uutta konetta särkyneen tilalle.
    - antaa lasten / kaverien / naisen käyttää itseään hyväkseen, eli tekee palveluksia heille vaatimatta takaisin paljoakaan.
    - kun nainen ei halua seksiä, on kiltisti monta vuotta ilman seksiä ärsyyntymättä, tai ainakaan näyttämättä sitä.
    - ei kohteliaisuudesta tee seksuaalisia aloitteita kovinkaan usein.

    Jotkut menevät överiksi, mutta noihin suuntiin.

    vastauksesi osoittaa ettet tiedä oikeasta kiltteydestä tai herkkyydestä pätkääkään

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    vastauksesi osoittaa ettet tiedä oikeasta kiltteydestä tai herkkyydestä pätkääkään

    Miehet kutsuvat "oikeaa" kiltteyttä ja herkkyyttä luultavasti vähän eri nimillä sitten.
    Kerro sinä, mitä se oikea k & h mielestäs on. En pidä tätä minään oikeassaolemiskilpailuna.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Miehet kutsuvat "oikeaa" kiltteyttä ja herkkyyttä luultavasti vähän eri nimillä sitten.
    Kerro sinä, mitä se oikea k & h mielestäs on. En pidä tätä minään oikeassaolemiskilpailuna.

    Herkkyys:
    - tunneälyä, eli aistii toisen ihmisen fiiliksiä ja sitä kautta osaa ottaa toisen ihmisen paremmin huomioon. tätä kautta herkkä mies on myös erinomainen rakastaja, aistii naisen tunnetilat ja sopeuttaa oman toimintansa siihen sopivaksi (esim. yhtenä päivänä herkempää ja hitaampaa, toisena päivänä rajumpaa tms).
    - tarkoittaa myös sitä että tuntee itsensä ja on sinut itsensä kanssa, jolloin on henkisesti vahva, eli ei suinkaan esim. mene puihin jos naiset kiusoittelee (sinun vertaustasi lainatakseni), vaan on niin vahva että menee vielä pidemmälle ja heittää herjaa itsestään.
    Kiltteys:
    - empatiaa muita kohtaan ja jälleen toisten huomioimista, auttaa esim. omaa ikääntyvää äitiään lumitöissä tms, toimii naisensa kuskina tms.

    Eli siis ihan päinvastaisia juttuja kuin olit laittanut - ei herkkyys ja kiltteys tarkoita että näiden miesten yli kävellään, vaan se tarkoittaa että he ovat henkisesti niin vahvoja etteivät edes joudu tilanteeseen jossa voisi joutua ylikävellyksi (he ovat ne tilanteet ratkaisseet jo etukäteen). Heillä on niin hyvät sosiaaliset taidot että kaikki heistä pitävät.

    Nuo sun esimerkit kuulostivat siltä, että heillä on sosiaalista taitoa ja tunneälyä. Sano jollekin miehelle, että arvostat herkkyyttä ja kiltteyttä, niin he ymmärtävät hyvin todennäköisesti väärin.

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    Herkkyys:
    - tunneälyä, eli aistii toisen ihmisen fiiliksiä ja sitä kautta osaa ottaa toisen ihmisen paremmin huomioon. tätä kautta herkkä mies on myös erinomainen rakastaja, aistii naisen tunnetilat ja sopeuttaa oman toimintansa siihen sopivaksi (esim. yhtenä päivänä herkempää ja hitaampaa, toisena päivänä rajumpaa tms).
    - tarkoittaa myös sitä että tuntee itsensä ja on sinut itsensä kanssa, jolloin on henkisesti vahva, eli ei suinkaan esim. mene puihin jos naiset kiusoittelee (sinun vertaustasi lainatakseni), vaan on niin vahva että menee vielä pidemmälle ja heittää herjaa itsestään.
    Kiltteys:
    - empatiaa muita kohtaan ja jälleen toisten huomioimista, auttaa esim. omaa ikääntyvää äitiään lumitöissä tms, toimii naisensa kuskina tms.

    Eli siis ihan päinvastaisia juttuja kuin olit laittanut - ei herkkyys ja kiltteys tarkoita että näiden miesten yli kävellään, vaan se tarkoittaa että he ovat henkisesti niin vahvoja etteivät edes joudu tilanteeseen jossa voisi joutua ylikävellyksi (he ovat ne tilanteet ratkaisseet jo etukäteen). Heillä on niin hyvät sosiaaliset taidot että kaikki heistä pitävät.

    Että olet oikeasti kympin nainen :) Onnellinen on se mies joka sinut saa.

    "toimii naisensa kuskina"

    Eli siis tottelevainen mies? "Naisensa". Ugh. Kuulostaa aika Tarzanilta touhulta. Tottelevainen Tarzan. Selkis.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Esimerkkejä:

    Herkkä mies:
    - itkee usein ja vuolaasti
    - kun naiset kiusottelevat baarissa, menee puihin ja loukkaantuu
    - puhuu aika usein romantiikasta, mutta suhde seksiin on jotenkin välttelevä tai ylikohtelias.
    - kun oma tyttöystävä korottaa ääntään tai poistuu ovea paukutellen huoneesta, huolestuu ja muuttaa mielipidettään ettei vain menettäisi häntä.
    - kun kaverit tai muut tutut miehet kiusottelevat kevyesti, loukkaantuu helposti.

    Kiltti mies:
    - kun nainen kiukuttelee, antaa periksi.
    - karttelee liikaa kaikkia konflikteja, myös kun pitäisi vaatia kodinkoneliikkeestä uutta konetta särkyneen tilalle.
    - antaa lasten / kaverien / naisen käyttää itseään hyväkseen, eli tekee palveluksia heille vaatimatta takaisin paljoakaan.
    - kun nainen ei halua seksiä, on kiltisti monta vuotta ilman seksiä ärsyyntymättä, tai ainakaan näyttämättä sitä.
    - ei kohteliaisuudesta tee seksuaalisia aloitteita kovinkaan usein.

    Jotkut menevät överiksi, mutta noihin suuntiin.

    Aika nappiin menevää arvioita herkästä ja kiltistä miehestä. Siis tosi näkemyksiä minustakin, kun olen mainitun kaltainen.

    - itkee usein ja vuolaasti

    Itken jopa päivittäin, tuskin nyt ihan vuolaasti, mutta draamaelokuvat saa kyyneliin ja esim. surulliset uutiset, kuten USA:n ampumistapaus.

    - kun naiset kiusottelevat baarissa, menee puihin ja loukkaantuu

    Kiusottelu saa aina minut puihin. Loukkaannunkin siitä, mutta en näytä ulospäin. (Toivoa sopii ettei siis näy.)

    - puhuu aika usein romantiikasta, mutta suhde seksiin on jotenkin välttelevä tai ylikohtelias.

    Ajattelen romantiikasta myönteisesti ja se on elämässä tärkeää. Seksiä en tuo aktiivisesti esiin, vaan kohteliaasti pilke silmäkulmassa.

    - kun oma tyttöystävä korottaa ääntään tai poistuu ovea paukutellen huoneesta, huolestuu ja muuttaa mielipidettään ettei vain menettäisi häntä.

    Toki huolestuisin, jos tyttöystävä käyttäytyisi noin aggressiivisesti. En hkä muuttaisi mielipidettä, mutta yrittäisin olla sovitteleva.

    - kun kaverit tai muut tutut miehet kiusottelevat kevyesti, loukkaantuu helposti.

    Loukkaannut, mutta en näytä sitä vaan voin heittää takaisin törkeääkin tekstiä, millä suojelun herkkää luonnettani.

    Eli siinä oli tunneherkkyyttä. Kiltteydestä kuvailit kuitenkin ehkä jo liian kiltin miehen.

    - kun nainen kiukuttelee, antaa periksi.

    En anna periksi, mutta pyrin kuitenkin sovittelemaan ja kyselen, mistä nyt tuulee ja kuuntelen myös vastauksen (jos sitä saan).

    - karttelee liikaa kaikkia konflikteja, myös kun pitäisi vaatia kodinkoneliikkeestä uutta konetta särkyneen tilalle.

    No, tuskinpa sentään tällaisissa asioissa. Mutta tyttöystävän ja muunkin läheisen suhteen konfliktien karttele on tapana.

    - antaa lasten / kaverien / naisen käyttää itseään hyväkseen, eli tekee palveluksia heille vaatimatta takaisin paljoakaan.

    Tähän en sorru, vaikka joskus minulle on sanottu, että älä tule hyväksikäytetyksi. Tästä voi päätellä, että hän on arvioinut minulla olevan taipumusta tulla hyväksikäytetyksi.

    - kun nainen ei halua seksiä, on kiltisti monta vuotta ilman seksiä ärsyyntymättä, tai ainakaan näyttämättä sitä.

    Aika paha, mutta valitettavasti niin totta. :-(

    - ei kohteliaisuudesta tee seksuaalisia aloitteita kovinkaan usein.

    Tämä riippuu kyllä erittäin paljon siitä seurasta. Herkemmille tytöille ei ihan niin usein voi tehdä seksuaalisia aloitteita kuin vähän ronskeimmille tulee sitten tehtyä. Mutta joo, ei mitään törkeyksiä vaan kohteliaasti edeten.

    Äänestä

  • Pakko myöntää kirjoitti:

    Että olet oikeasti kympin nainen :) Onnellinen on se mies joka sinut saa.

    Tuolla herkän ja kiltin miehen määrittelylläkö minusta tuli kympin nainen? mielenkiintoista... tai sitten tämä on sarkasmia?
    joutuiko peräti kyynismies piiloutumaan toisen nimimerkin taakse... ;)

    Äänestä

  • Minä Tarzan kirjoitti:

    "toimii naisensa kuskina"

    Eli siis tottelevainen mies? "Naisensa". Ugh. Kuulostaa aika Tarzanilta touhulta. Tottelevainen Tarzan. Selkis.

    Tarzan on nyt sotkeutunut liaaniinsa...
    tarkoitin esim. näin: nainen on lähdössä työmatkalle ja hänellä on isohko matkalaukku. Nainen on ajatellut mennä julkisilla lentokentälle, mutta mies toteaa: "Nyt kyllä rakas minä vien sinut kentällä ettei sinun tartte tuolla julkisissa sitä laukkua kantaa ja muutenkin pääset kentälle nopeammin". Ei kuuntele naisen vastalauseita vaan kantaa laukun (ja ehkä naisenkin) autoon.
    Eli kiltti (ei tottelevainen), mutta vahva. Kiltti ja tottelevainen ei siis ole sama asia.

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    Tuolla herkän ja kiltin miehen määrittelylläkö minusta tuli kympin nainen? mielenkiintoista... tai sitten tämä on sarkasmia?
    joutuiko peräti kyynismies piiloutumaan toisen nimimerkin taakse... ;)

    Eikä se ollut sarkasmia. Tarkoitin sillä sitä, että harvassa on ne naiset jotka ymmärtävät noinkin paljon ihmismielestä. Mies voi olla sinun kanssasi oma itsensä eikä hänen tarvitse esittää jotain muuta kuin on. Enkä usko, että hänen tarvitsee hävetä kyyneliäkään sinun seurassasi ilman, että epäilet hänen miehuuttaan.

    Äänestä

  • En ole kyynis kirjoitti:

    Kiva kuulla ettei ollut sarkasmia, jotain toivoa siis ehkä...
    Juuri näin se menee, ja miksi ihmeessä kenenkään pitäisi hävetä kyyneliään???
    Vahva ihminen ymmärtää ettei tunteet tee hänestä heikompaa, päinvastoin, kun näyttää tunteensa niin samalla otta ne haltuun.

    Tunteet ei tee miehestä heikompaa, mutta suuri osa naisista ei pidä kovin seksikkäänä miestä, joka vollottaa. Pidätkö itsekään?

    Äänestä

  • Schwanzenstein kirjoitti:

    Tunteet ei tee miehestä heikompaa, mutta suuri osa naisista ei pidä kovin seksikkäänä miestä, joka vollottaa. Pidätkö itsekään?

    Kysymys on absurdi, koska tilanteessa, jossa ihminen (mies tai nainen) on surullinen ja häntä itkettää, ei muutenkaan ajattelisi seksiä, vai kuinka?

    Esimerkki: aiemman miesystäväni koira kuoli. Hänellä oli ollut koira 15v ja koira oli hänen läheinen metsästys- ja kalastuskaveri ja siinä määrin perheenjäsen kuin nyt lemmikki voi olla (ja on). Moni muu asia oli vuosien varrella vaihtunut ja heilahdellut, mutta koira oli aina ollut se uskollinen kaveri. Mies itki vuolaasti kun koira kuoli.

    Miehen itku ei vähentänyt hänen arvoaan / statustaan / miehisyyttään silmissäni missään kohtaa - päinvastoin. Kunnioitin ja rakastin miestä vielä enemmän koska hänellä oli pokkaa olla "heikko" naisen edessä, koska hänelle koiran sureminen oli sillä hetkellä tärkeintä (eli näin että mies on kosketuksissa siihen mikä tilanteessa oikeasti tärkeää) eikä ylläpitää jotain kulissia tai ajatella että menettää kasvonsa. Oli minulle osoitus harvinaisen vahvasta ihmisestä.

    Toisaalta on mielestäni myös äärimmäinen luottamuksen osoitus toista ihmistä kohtaan kun jakaa surunsa hänen kanssaan, eli tuossa tilanteessa entinen miesystäväni luotti ja arvosti minua niin paljon että uskalsi olla tilanteessa ihan täysin auki ja haavoittuvainenkin. Silloin oltiin vielä aika tuore pari joten yllätyin miehen uskalluksesta olla niin avoin ja haavoittuvainen edessäni - mutta se sai minut rakastamaan häntä vielä enemmän. Lisäksi yhdessä koettu suru (vaikka minä olinkin lähinnä lohduttaja) hitsasi meitä vielä enemmän yhteeen.

    Itkun / pahimman surukohtauksen aikana ei ollut seksi kummallakaan todellakaan mielessä, mutta myöhemmin kyllä, ihan "normaaliin" tapaan. Ja itseasiassa tämän "herkistelyn" jälkeen oli suhteemme ihan eri tasolla, jokaisella mahdollisella tasolla, myös seksuaalisesti.

    Eli puhdas win-win tilanne, ainakin tämän naisen mielestä.

    Esimerkkisi on absurdi, koska vahvimmallakin miehellä on "lupa" herkistyä läheisten kuolemista, ja miksei läheisen lemmikinkin kuolemasta. Muu olisi epäinhimillistä melkein.
    Eikä kyse ole seksikkyyden vähenemisestä juuri siinä tilanteessa, vaan myöhemmin, kun vollottavan pehmomiehesi kuva palautuu tuskaisesti verkkokalvollesi.

    jos sussa ois mitään herkkyyttä, tai edes älyä, oisit edes lukenu vastauksen loppuun - joo, aika paljon vaadittu...

    Äänestä

Söpöä. ja ihan tarpeeksi miehekästä.;)

Äänestä
  • YTM ei koe tarvetta alistaa ketään, koska hänen omanarvontuntonsa ei kaipaa moista vanhakantaista pönkittämistä

    Äänestä

  • aha, kyse on siis vaan miten itse kukin määrittelee YTM:n?
    Minun määritelmäni YTM:stä on ihan erilainen kuin sinun, mutta taidankin olla ihan pihalla - tai tarkemmin ajateltuna en ole mielestäni ollenkaan pihalla, en vaan halua enkä viitsi lähteä kanssasi määritelmistä kinaamaan.

    Siinä olet kuitenkin täysin väärässä että arvostaisin YTM:iä (siis tuota sinun määritelmäsi mukaista) - et voi niin sanoa, kun et minua tunne.
    Sanot että naiset ovat omalta tavallaan osallisia tämän systeemin ylläpitämisessä - minä kuitenkin joka päivä arjessani ylläpidän ihan toisenlaista systeemiä - sitä jossa ne minun YTM:t liikkuu (tai ehkä sinä sitten kutsuisit heitä herrasmiehiksi?). Heitä työskentelee jopa minun alaisuudessani niin ihan joka päivä heitä tapaan ja he minulle raportoivat....
    Maailma muuttuu eskoseni, vai miten sitä sanotaan.
    Rakkaudella, poikkeuksellinen YTN

    Äänestä

  • Kympin Nainen kirjoitti:

    aha, kyse on siis vaan miten itse kukin määrittelee YTM:n?
    Minun määritelmäni YTM:stä on ihan erilainen kuin sinun, mutta taidankin olla ihan pihalla - tai tarkemmin ajateltuna en ole mielestäni ollenkaan pihalla, en vaan halua enkä viitsi lähteä kanssasi määritelmistä kinaamaan.

    Siinä olet kuitenkin täysin väärässä että arvostaisin YTM:iä (siis tuota sinun määritelmäsi mukaista) - et voi niin sanoa, kun et minua tunne.
    Sanot että naiset ovat omalta tavallaan osallisia tämän systeemin ylläpitämisessä - minä kuitenkin joka päivä arjessani ylläpidän ihan toisenlaista systeemiä - sitä jossa ne minun YTM:t liikkuu (tai ehkä sinä sitten kutsuisit heitä herrasmiehiksi?). Heitä työskentelee jopa minun alaisuudessani niin ihan joka päivä heitä tapaan ja he minulle raportoivat....
    Maailma muuttuu eskoseni, vai miten sitä sanotaan.
    Rakkaudella, poikkeuksellinen YTN

    YTM on perinteisesti määritelty täällä niin, että hän voi valita naisten parhaimmistosta, eli kaikkein tavoitelluimmista naisista. Tai oikeastaan mistä ryhmästä itse haluaa. Siihen YTM-porukkaan kuuluu sekä alistamiseen taipuvaisia että ihan asiallisiakin tyyppejä.

    Äänestä

  • Hyviä kommentteja, olen pitkälle samaa mieltä, mutta asia on mielestäni monitahoinen:

    1) Jos aikuinen henkilö on sisäisesti vahva, hän on yleensä itsevarma myös ulkoisesti. Ja nyt EN tarkoita itsevarmuudella jyräävän sorttista, äänekästä (minä, minä, minä) itsevarmuutta vaan se on positiivista itsevarmuutta joka perustuu itsensä tuntemiseen ja arvostamiseen. Itsevarma ihminen voi olla myös se porukan hiljaisin, hän tietää ettei hänen tarvitse huutaa tullakseen kuulluksi. Aikuinen ihminen siis (mies taikka nainen), joka on päänsä sisältä jo omat demoninsa käsitellyt ja niiden kanssa oppinut elämään. Eli aikuisella, kypsällä ihmisellä mielestäni hänen sisäinen ja ulkoinen olemuksensa/käytöksensä on sopusoinnussa ja "moraalisten ja henkisten avujen ilmaisu on kehittynyt." Eli tämä tarkoittaa sitä, että esim. ujon perusluonteen omaava heniklö on oppinut hyväksymään tämän piirteen itsessään ja ajan myötä kehittänyt omaa kommunikointiaan niin, että ujoudesta huolimatta saa oman äänensä kuuluviin (odottaa esim. että ne innoikkaimmat saavat oman mielipiteensä sanottua).

    2) Toinen asia on sitten vielä "kypsymisvaiheessa" olevat henkilöt (miehet taikka naiset), eli paljon on ihmisiä, jotka täyttävät täysi-ikäisyyden rajat mutta eivät ole vielä aikuisiksi yllä mainitsemassani mielessä kypsyneet. Näillä henkilöillä voi olla ihan älyttömästi potentiaalia ja paljon hyvää sisällään, annettavaksi parisuhteessa, työelämässä tms, mutta he koska he ovat vielä, tavalla tai toisella, kypsymättömiä, he eivät välttämättä itsekään tiedä kuinka käyttää kaikkea tuota potentiaalia taikka mitä haluavat elämältään ja tämä näkyy epävarmuutena.

    Toisaalta ei heidän tarvitsekaan tietää, kuuluu juuri siihen aikuistumisen prosessiin, että kokeilevat kaikkea - erilaisia ihmissuhteita, työpaikkoja jne - kunnes kokeilujen kautta toivottavasti löytävät sen oman juttunsa, sen duunin missä ovat hyviä ja sen ihmisen jonka voivat tehdä onnelliseksi ja jonka kanssa olla itse onnellisia. Tässä ryhmässä saattaa olla henkilöitä, jotka ovat ulkoisesti kovinkin itsevarmoja, mutta sisäisesti epävarmoja - taikka toisin päin (tai jotain siltä väliltä). Kumpikin näkyy, enemmin tai myöhemmin, mutta tästä huolimatta näillä ihmisillä saattaa olla paljon annettavaa kunhan ei anna sisäisen ja ulkoisen olemuksen/käyttäytymisen välillä olevan epäsuhdan (kypsymättömyyden) antaa häiritä itseään.

    3) No sitten sosiaalinen status/suosio, hmm... tämä onkin hieman kimurantimpi juttu, koska se riippuu aina yhteisöstä - toisessa ryhmässä/kontekstissa suosittu henkilö ei välttämättä sitä ole jossakin toisessa ryhmässä. Tästä johtuen, kakkosryhmäänkin kuuluva henkilö voi olla suosittu (esim. räyhäävä, kypsymätön 20v jääkiekkoilija) joissakin piireissä, mutta jossain muualla (esim. yrityksen johtoryhmässä) hänellä ei ole korkeaa sosisaalista statusta.

    Joillakin kypsymättömillä henkilöillä saattaa olla melko hyvät sosiaaliset taidot (ja se yleensä ilmenee ulkoisena itsevarmuutena, ovat ns. supliikkimiehiä tai -naisia) ja he siksi jo epäkypsinäkin saattavat saavuttaa hyvän aseman. Mutta selvää on, että ykkösryhmän kypsät aikuiset kyllä näkevät tämän näennäisen ja pinnallisen itsevarmuuden läpi aika helposti. Ja toisaalta, henkilö joka esim. nuorempana oli hyvin ujo, tai vaikka koulukiusattu, on aikuistuttuaan ja kypsyttyään ottanut opikseen aiemmista kokemuksistaan ja kääntänyt nämä kokemukset vahvuuksiksi - ja sitä kautta esim. opetellut sosiaalisia taitoja, keskittynyt omien vahvuuksiensa vahvistamiseen ja mahdollisesti edennyt hyvinkin korkean sosiaalisen statuksen asemaan vuosien varrella.

    Tämän pitkän alustuksen jälkeen toteaisin siis:
    Ihmisen persoona (tai ainakaan sen ilmentymä) tai sosiaalinen asema ei ole kiveen hakattu asia, vaan jokainen muuttuu ja kehittyy iän ja kokemusten myötä. Idealistisesti toivoisin itse että ihmiset näkisivät toinen toisensa sellaisina kuin he oikeasti ovat ja keskittyisivät ensisijaisesti siihen hyvään mitä kussakin meistä on.

    Itse olen jo aikuinen nainen joten parisuhteeseen haen toista aikuista ihmistä, joka jo ainakin pääosin on omat etsikkoaikansa läpikäynyt.

    Muutoin lähipiirissäni on paljon myös tuohon kakkosryhmään kuuluvia ihmisiä - olen esim. omaan työtiimiini valinnut monia "hiomattomia timantteja" - heillä on paljon potentiaalia ihmisinä ja työntekijöinä, ovat vielä kypsymättömiä, osa todella epävarmoja (osasta minulle jopa sanottu "miksi tuon hiljaisen nysverön rekrytoit?"), mutta avoimessa ja rohkaisevassa työyhteisössä, jossa keskitytään itse kunkin vahvuuksiin, he ovat päivä päivältä enemmän ja enemmän helmiä.
    Mahtavaa olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa, opin heiltä itsekin joka päivä!

    Äänestä

Siis toi söpöä oli suunnattu sille joka pitää mm. halailusta. :)

Äänestä

Näin on. Jos kaltaiseni herkkä, hyvinkäyttäytyvä ja kunnollinen mies haluaa päästä pillureiän päälle ähkimään, niin pitää esittää paatunutta panomiestä, jolta sujuu vittuun vetämisen lisäksi rutiinilla myös turpaan vetäminen. Tämä ei minulta luontevasti ja uskottavasti onnistu, joten en tietenkään saa sitä vitun reikää.

Äänestä
  • Kannattaa lopettaa tuo ähkimisestä puhuminen niin voit päästä jopa saattamaan naista kotiinsa. Ja se todellakin on ensimmäinen asia tuo kotiin saattaminen jonka naista kunnioittava mies tekee. korkeintaan poskelle voit antaa pusun kotiovella ja siihen se sitten jääkin, onko selvä!

    Äänestä

Olen epävarma mutta silti rohkea. En ole antanut epävarmuuteni estää itseäni menemästä vaikeisiin tai vaarallisiin tilanteisiin. Epävarmuuteni kuitenkin näkyy naamastani ja se ei ole naisten mielestä seksikästä. Vaikka pelastaisin naisen palavasta talosta tämä ei ihastuisi minuun juuri tästä syystä.

Äänestä

Vaikea kyllä uskoa että naiset yleisesti ottaen arvostais herkkyyttä ja kiltteyttä miehessä. Itselläni on kummatkin ominaisuudet vaan ei ole ollut ensimmäistäkään naista. Tuntuu siltä että naiset toimii aivan päinvastoin mitä puhuvat. Tarkoitan että naiset sanoo arvostavansa kilttejä ja rauhallisia miehiä mutta silti antavat pillua väkivaltaisille häiriköille ja kiusaajille. Vaikka voihan tämä mun huono menestykseni naisten suhteen johtua siitäkin kun en uskalla mennä juttelemaan naisille ja avata sisintäni. Mene ja tiedä.

Äänestä
  • Mitä todennäköisemmin nainen tulkitsee sinut heikkoitsetuntoiseksi luuserimiehksi.

    Äänestä

  • Älä mee tekemään sitä virhettä, että alat avaamaan naiselle liikaa sisintäsi. Naiset eivät ole mitään terapeutteja. Ja niin se juuri sanoo, lähtiessään: "Mä en oo mikään sun terapeutti! Mä luulin, että sä olit Tosi Mies (tm)."

    Äänestä

No kyllä se liiallinen herkkyys on heikkouden merkki niin miehille kuin naisillekin, yleensähän se nyt vaan tarkoittaa sitä että on muutenkin aivan nössö.

Äänestä
  • No liiallinen on aina liiallista, oli kyse mistä luonteenpiirteestä tahansa. Mutta on ihan selvästi huomattavissa että kun nainen alkaa katsella lapsilleen potentiaalista isää, alkaa positiivisen kiltteyden ja herkkyyden painoarvo kasvaa huimasti.

    Äänestä

  • Huomio-T kirjoitti:

    No liiallinen on aina liiallista, oli kyse mistä luonteenpiirteestä tahansa. Mutta on ihan selvästi huomattavissa että kun nainen alkaa katsella lapsilleen potentiaalista isää, alkaa positiivisen kiltteyden ja herkkyyden painoarvo kasvaa huimasti.

    Tarkoitat siis isää niille lapsilleen, jotka se on tekaissut jonkun tatuoidun jyystärikarjun kanssa?

    Äänestä

  • isä lapsilleen kirjoitti:

    Tarkoitat siis isää niille lapsilleen, jotka se on tekaissut jonkun tatuoidun jyystärikarjun kanssa?

    Vaikka sinulle onkin noin ikävästi käynyt, Suomi on täynnä ihan lapsettomiakin naisia joilla biologinen kello alkaa tikittää kolmen kympin korvilla.

    Ps. kyynisyys ei tee kenestäkään haluttavaa...

    Äänestä

Missä olet herkkä ja mukava? Tule tänne, keitän teetä ja laitoin justis uunin päälle ;) Saako sua halata ja pussata? Tarttisin sellaisen halattavan ja pussattavan.

Nytpä heitän pommin: lähes kaikki tuntemani opiskelleet naiset haluavat nimenomaan kunnollisen ja mukavan, herkän miehen. Mielellään päättäväisen mutta ei määräävää. Ei kilpailevaa vaan osallistuvaa. Mikään kaljaa kittaava huumeveikko vattuilija ei todellakaan käy. Kunhan mies elättää itsensä ja pitää itsestään huolen. Kantaa vastuunsa. Puhuu ja pussaa. Raju ylipaino tulkitaan itsehillintäongelmaksi, kaljotteluksi tai laiskuudeksi. Ei tarvitse olla adonis, kunhan yleiskunto on edes riittävä. Tottakai hyvä yleiskunto näkyy ihmisestä. Ryhdissä ja liikkumisessa. Hyvä yleiskunto tuo myös hyvää mieltä kantajalleen.

Usko tai älä, yllättävän moni päättäväinen (opiskellut) nainen haluaisi juuri herkän miehen ja haluaisi hänen myös pysyvän sellaisena. Ihminen ihmisenä, enkä tarkoita mitään komenneltavaa toyboyta. Vaan miten sä uskaltaisit kohdata sellaisen naisen? Pitäisikö saada rohkaisuryyppy vai lähtisitkö juttusille selvinpäin.

Eli ehkä naiset ovat ennen halunneet rintaansa röyhentelevää murisijaa, mutta mitä se kertoo miehestä naiselle? Viestiikö se arvosta, varakkuudesta.....jota opiskelleet naiset eivät tarvitse! Vaan mukavaa seuraa.

Pitäiskö teidän miesten nyt nähdä tässä tilaisuus tai ainakin toinen näkökulma?

Äänestä
  • Missä mies voi tavata tuollaisia vapaita naisia?

    Äänestä

  • Käytännössä naiset ovat kuitenkin valmiita tinkimään siitä herkkyydestä. Jos komea mies onnistuu viemään naiselta "jalat alta" r röyhkeydellään ja määrätietoisuudellaan niin vaatimukset herkkyydestä jäävät nopeasti unohduksiin.

    Äänestä

  • herkkyydestä tingitä kirjoitti:

    Käytännössä naiset ovat kuitenkin valmiita tinkimään siitä herkkyydestä. Jos komea mies onnistuu viemään naiselta "jalat alta" r röyhkeydellään ja määrätietoisuudellaan niin vaatimukset herkkyydestä jäävät nopeasti unohduksiin.

    Minun jalat menee kyllä alta sen kiltin, herkän mutta määrätietoisen edessä.
    Jalat alleni otan jokaisen röyhkeän edessä, röyhkeydessä ei ole mitään viehättävää, silloin tämä daami lähtee kävelemään.
    Itsevarmuus/määrätietoisuus on tietoisuutta omasta itsestään, täysipäisyyttä, aikuisuutta. Röyhkeys on pelkkää k..ipäisyyttä.

    Äänestä

  • Yksi herkkä ja mukav kirjoitti:

    Missä mies voi tavata tuollaisia vapaita naisia?

    Sas, se. Olen jo poistunut treffiradoilta. Olen eroni jo eronnut ja treffini käynyt. Olen herkkä ja enkä kestä enää arvostelua ja valtapeliä kotona. Sitä mitä valtaosa pitää normaalina parisuhdetaitona.

    Sinkkututtavani (naiset) 30-40 vuotiaat ovat jo luovuttaneet kuten minäkin. Nyt etsitään elämästä muita iloja. Onhan se ihmeellistä, että tuttavapiiristäni vain röyhkeimmät ottajat ovat avioituneet ja se luonteenpiirre vain kärjistyy häiden jälkeen. Miten ihmisestä tuleekin sellinen? Itsekritiikki poistuu, naapuritkin saavat oman osasa kasvaneesta vallantunteesta Grrggg.....

    Myönnän että tapailin tai paremminkin kohtasin jonkin aikaa pelkkiä renttuja, mutta sanoisin, että hyväksyin heidät lähelle koska he eivät vaatineet eivätkä kyselleet. Niillä muutamalla kunnollisella oli ihan kamalat vaatimuslistat ja pankkitilit piti selvittää ennen mieliruokia. Ihan outoa. Pari nelikymppistä olivatkin 50 ikäisiä. Viimeisin herkkä ja ihana nörtti olikin sulkeutunut ja lopulta hyvin vihamielinen.

    En todellakaan suunnitellut jääväni yksin, mutta näin tässä kävi. En viihdy baareissa. Minua näkee töissä, harrastuksissa ja erilaisissa projekteissa. Päiväsaikaan, selvinpäin. Kyllähän tekemistä löytää. Vaikka mikään ei korvaa ihan oikeaa halausta, kosketusta ja välittämistä. Sitä en vain saanut. (n, pks)

    Äänestä

  • .. ..+ kirjoitti:

    Kuulostat äkkiseltään sympaattiselta tyypiltä. Harmi että olet jäänyt yksin.

    Äänestä

  • Yksi herkkä ja mukav kirjoitti:

    Kuulostat äkkiseltään sympaattiselta tyypiltä. Harmi että olet jäänyt yksin.

    Nii, kiitos. Kuin myös. Sitä olenkin mutta pehmeys naisessa tulkitaan heikkoudeksi ja yllättävän moni haluaa käyttää sitä heti hyväkseen. Sitä saa todistaa yllättävän monen uhittelua ja vallanmerkkejä jos tuolla näyttää itsestään herkän puolen. Töihin mennään kovemmalla kuorella. Se puetaan aamulla päälle kuin työvaate. Kotona voi olla sitä mitä on oikeasti.

    Älä luovuta vielä. Etsi tyttöystävää vaikka harrastuksista. Esim jos pidät matkailusta niin mene yhdelle espanjankielen kurssille tai eräkurssille. Tai kokeile kokkauskurssia tms. Jokin sellainen aihe joka sinua voisi kiinnostaa. Sehän olisi jo valmiiksi teitä yhdistävä kiinnostava asia. Musiikki...mene kuoroon :) Jotain ...missä kohtaa samanhenkisiä ihmisiä.

    Äänestä

Joo eikä miehetkään tykkää herkistä ja kilteistä naisista. Miksi muutenkaan olisin yksin? En ryyppää enkä rellestä, eli olen täysi hylkiö.

Äänestä

Mikähän siinä on, että agressiivisin sanoin kilttejä ja romanttisia miehiä puolustavat, ovat itse pelkkiä luusereita. Tosimiehet voivat olla niitä tatuoituja alfauroksia, jotka voivat samalla olla myös helliä, romanttisia ja kilttejä. Yleensä hyvä itsetunto tekee ihmisestä aidosti kiltin ja huovaavaisen. Kiltteys ja herkkyys eivät tarkoita alistumista. Ne jotka sen ymmärtävät ovat voitolla.

Äänestä
  • Väitän että tatuoituja alfauroksia ei yleensä luonnehdi parhaiten kiltteys eikä hellyys. Romanttisuudesta en niin tiedä, mutta sekin kuulostaa vähän yllättävältä.

    Äänestä

KARU TOTUUS

Äänestä

On niitäkin naisia jotka tykkää.

Äänestä

Niin siis mitä se "kiltteys ja herkkyys" miehissä on?

Väitän että naisten ja miesten käsitys asiasta - ja myös realiteetti - eroavat toisistaan kuin yö päivästä.

Naiset haluavat paperilla kuvailtavan kiltteyden ja herkkyyden, mutta se miten nuo ominaisuudet ilmenevät edes keskivahvalla tavalla reaalielämässä ovat sitten puolestaan luotaantyöntäviä.

Niin kauan kuin käsitys miehen tunteista ja herkkyydestä suodatetaan joko naiskirjailijan tai Tommy Tabermanin kautta on herkkyys, tunteikkuus ja muu naisille mieleen. Kun kyse on aidosta tunteesta joka sulkee miehen kolmeksi vuodeksi neljän seinän sisään ja vaikkapa ahdistuksesta joka on aitoa ja syvää ja ilmenee todellakin ahdistuksena kuoriutuu herkkyydestä kaikki kaunis pois ja torso on valmis biojätteeseen.

Oleellista on se että naiset eivät tajua näin kirjoitetussa muodossa kuinka rajoittunut heidän tunteidenkäsittely-potentiaalinsa on ja kuinka vähästä he itseasiassa siirtyvät esim. terveestä rakentavasta säälistä halveksuntaan ja inhoon.

Oikeasti - siis aikuisten oikeasti - suurin osa naisista kestää vain tunnespektrin kevyttä päätä. Naiset haluavat miehisen tunteen olevan Kaurismäkeläistä katselemista merenulapalle kyynel silmäkulmassa (Ai kun se on tunteva mies ja rohkea!) - kun realiteetti voi olla kolmen viikon kommunikoimattomuus kun mies painii todellisten painajaistensa kanssa ja sen seurauksena aito syvä hätäännys sekoiluineen onko jo liian myöhäistä (ja lähes poikkeuksetta on. Ei nainen suo miehelle oikeuta ja tilaa tuntea oikeasti ja olla sellainen kuin tunteet sanelevat kun ne sanelevat).

Väitän myös että kun mies menee ja elää tunteidensa mukaan hän tekee sen ihan aikuisten oikeasti. Väitän myös että naiset elävät kulttuurillista tunteidenosoitusrutiinia eivätkä toimi tunteidensa mukaan oikeasti. Naiset feikkaa tunteissaankin enemmän kuin miehet - ja seurustelusuhteissani olen todennut että kaikki naiset ovat esim. suuttuessaan samanlaisia. Aivan samanlaisia. Sensijaan miespuoliset ystäväni suuttuvat jokainen omalla yksilöllisellä tavallaan.

Kuka tässä kuviossa osaa tuntea aitoja tunteita ja toimia tunteen mukaisesti, nainen vai mies? Väitän että mies - ja se kun mies tuntee kauhistuttaa oikeasti naista. Siksi naiset haluvat kahlita miesten tunteet kaavoihin jotka ovat helposti hallittavia, aivan kuin naiset ovat kaavoittaneet itsensä.

"Haluan miehen olevan itsensä ja tunteva."... suurinta puppua ja kollektiivistä bullshittiä mitä naiset suustaan päästävät. Eiväthän he edes itse uskalla tuntea oikeasti, saati elää tunteidensa mukaan, ja vielä vähemmän kohdata miessukupuolen todellisia tunteita ja niiden ilmenemismuotoja. Reaalissa edes keskivahvaa tunnetta edustava mies koetaan sekopääksi; uhkaavaksi sekopääksi - etenkin jos tunteet ovat tavalla tai toisella negatiivisiä.

Yksi syy miksi en enää itke räkä poskella on se että siitä ei ole ollut koskaan mitään hyötyä. Tunne joka ilmeni minussa tuolla tavalla aikoinaan on kuollut lopullisesti ja syy tähän on se että tunteet ovat jokseenkin hyödyttömiä. Jos siitä poraamisesta olisi joskus ollut jotain hyötyä niin ehkä sitten, mutta koska ei niin lopulta paaduin ja siitä lähtien kaikki on ollut helpompaa ja olen saavuttanut enemmän. Tämä on realiteetti; miesten on tuhottava aidot tunteensa jotta he voivat esittää "tunteita" naisille sellaisessa muodossa missä naiset haluavat ne kokea, joko itsessään tai "miehen kokemana". Tämä siksi että aitoja tunteita tunteva mies on turhake eikä tunteiden tuntemisesta ole miehelle pätkääkään hyötyä eikä häntä koskaan siitä palkita tai siihen kannusteta. Tämä on reaalinen kulttuurillinen rooli jota toteutetaan, viimeistään alitajuisesti, ja tämän roolin kautta naiset kokevat miehet haluttaviksi tai ei-haluttaviksi. "Aidolle ihmiselle" ei ole tässä maailmassa tilaa tunteineen jos tuo ihminen on mies sukupuoleltaan.

Mutta tässä paatuneessa henkisessä muodossa ei ole sinänsä mitään vikaa. Kyllä te naiset saatte miehenne pitää kunhan palvelette heitä hyvin, ei tämä paatumus estä kokemasta naista hyväksi kapineeksi ja palvelemasta naista tarpeissaan jos siitä itse saa jotain hyödyllistä takaisin, hyvä diilihän se on.

Klassisesti mies itkee vasta äitinsä hautajaisissa koska varsin usein äiti on se olento joka on joskus hyväksynyt mies-ihmisen aidot tunteet joten äiti on se ihminen maailmassa johon aidot tunteet samaistuvat. Mutta ei tämäkään ole tulevilta kumppaneilta pois, jos nainen haluaa rinnalleen tuntevan olennon niin hankkikoon lapsia jotka tuntevat kunnes heidät turrutetaan ja taivutetaan kulttuurinormiimme tavalla tai toisella....

Äänestä
  • Kenties realistisin kirjoitus, mitä bittiavaruus suoltaa pihalle!

    Ja yhdyn siihen täysin.

    Äänestä

  • Aitoon tunneskaalaan kuuluu myös sellaisia tunteita, että niitä on naisen ikävä katsella muutamaa päiväkään. Suuri osa naisista haluaa nähdä miehen enimmäkseen ihailtavassa roolissa, perheen tukena ja turvana. Ja jos hän ei voi miestä niin nähdä, suhde alkaa usein mennä alamäkeä. Tällaista ei välttämättä näe niin suuressa määrin vanhemmissa sukupolvissa, joissa tietysti on katsottu toista jo monta kymmentä vuotta.

    Herkkyydessä on varmasti naisten kannalta hyviä puolia, mutta herkkyyttä ei kannata maksimoida, ainakaan ns. vääränlaista herkkyyttä. Ylemmästä kympin naisen vastauksesta herkkyyteen jne. voi taas kerran nähdä, että kommunikointi miesten ja naisten välillä ei ole aina helppoa.

    Tosiaan äiti on varmaan niitä ainoita ihmisiä miehen elämässä, jonka edessä voi näyttää kaikki tunteensa avoimesti. (Isä taas saisi olla se, jolta voi kysyä mitä tahansa)

    Äänestä

  • Fekmemkwfeefwfeef:

    Huh, aikamoisen pläjäyksen laitoit, toisaalta annoit ajattelmisen aihetta, toisaalta kyllä tulin aika surulliseksi jos näin on, taidan olla vielä vähän idealisti...

    Osassa asioita olen samaa mieltä kanssasi, mm. varmasti on eroja siinä miten miehet ja naiset tunteita käsittelee tai näitä asioita määrittelee ja uskoakseni molemmat sukupuolet sortuu tekemään yleistyksiä toisistaan (tai onko sitten enemmän yksilöiden välisistä eroista, mutta ne mielellään halutaan myös nähdä sukupuolten välisinä?). Oli miten oli, varmasti on kaikilla opittavaa tässä asiassa ja toinen toistemme ymmärtämisessä (avoimesti, mihinkään kategoriaan toista laittamatta).

    Joissakin asioissa olen kyllä täysin eri mieltä kanssasi, esim. yleistyksistä joita teet naisista, heidän tunneskaalastaan, tunteidenkäsittelytaidoistaan jne - kyllä naisetkin voi olla ihan paskana tunteidensa kanssa ja sekoilla tunteidensa vallassa... ja itse olen kyllä nähnyt hyvin erilaisia tapoja suuttua, sekä naisissa että miehissä.

    Joitakin kysymyksiä/kommentteja pakko heittää:

    1) Miten kiltteys, herkkyys tai tunteet (esim. ahdistus) vie miehen neljän seinän sisään vuosiksi? Puhutaanko nyt sairaudesta (mielenterveysongelmista) vai tunteiden piikkiin laitetusta sekoilusta/rikollisuudesta (vankila)? Mielestäni vähän eri asioita (tai ainakin tosi extreemiä tunteiden "ilmaisua"), ja mielestäni yksi hyvä syy käsitellä ne tunteet ja itkeä ne itkut on juuri se syy, ettei tilanne näin pahaksi pääsisi.

    2) Tunteiden sanelema sekoilu: kyllä meistä jokaisen tunteet varmasti saavat valtaansa joskus, mutta eri asia on tietysti miten pitkälle menee. Jos on parisuhteessa ja toinen katoaa kolmeksi viikoksi omille teilleen tunteiden vallassa, niin pitääkö sellaista hyväksyä? Eikö mies siis muuten pysty tunteitaan ilmaisemaan kuin katoamalla? Eli jälleen: eikö jossakin ole vika jos pitää kolmeksi viikoksi kadota - joko siinä parisuhteessa tai sitten miehen tunteidenkäsittelytaidossa? Hyvässä parisuhteessa asiat jotka voisi tämmöisiin katoamisiin johtaa käsitellään mielestäni etukäteen, jälkikäteen niitä voisi olla vaikea käsitellä. Vai hyväksyisitkö itse naiselta ihan mitä tahansa jos nainen olisi tunteiden vallassa, esim. pettämistä?

    3) Sanot että naiset asettavat niitä kaavoja miehille - mutta eikö nyt ainakin tässä keskusteluketjussa miehet ole asettaneet sen kaavan, kun taas naiset yrittävät sitä vastustaa? Eikö nyt uuden sukupolvet voisi pikku hiljaa irrottaa niistä ikiaikaisista käytösmalleista?

    Lopuksi: olen surullinen puolestasi että olet joutunut kivettämään itsesi, kysyisin että voiko mainitsemassasi "paatuneessa henkisessä muodossa" olla syvää parisuhdetta? Voiko silloin kaksi ihmistä ihan aidosti kohdata? Vai haluatko koskaa edes naista aidosti kohdata?

    Omasta kokemuksestani parisuhde on syventynyt (ja siitä oli sekä minulle että miehelle ihan konkreettista hyötyä) kun mies uskalsi räkä poskella itkeä. Mutta se onkin "vaan" naisen kokemus...yhtä tosi silti.

    Äänestä

Jos ei muuta, niin tämä ketju palautti mieleen, että kun naiset ja miehet puhuvat jostain asiasta, kuten herkkyydestä, niin olisi hyvä miettiä mistä he oikeastaan puhuvat, ja mitä se sana kenellekin tarkoittaa. Ja sama pätee varmasti sukupuolten sisälläkin, mutta tuntuu vähän siltä, että vielä useammin sukupuolten välillä.

Äänestä

Herkkä mies on parasta mitä voi olla. Mikään ei vie niin jalkoja alta kuin mies, jolla huomaa olevan oikeita tunteita. Superseksikästä!!! Nuo liirumlaarumit miehen jämäkkyydestä perhe-elämässä ei kyllä liity herkkyyteen. Paskamaiselle miehelle ei tältä naiselta heru. Todellinen turn off on miehen liian pullisteleva ego ja tunnekylmyys.

Äänestä
  • Ja tämä nainen haluaisi joskus nähdäkin miehen itkevän räkä poskella. Oma mieheni ei sellaista ole koskaan (yli 15 vuoteen) tehnyt - tai on pari kertaa, kännissä, ja silloinkin syy jonkun kaverin parisuhde tms. absurdi aihe. Ei koskaan esim. meidän kahden riita tai uhka parisuhteen katkeamisesta.

    Kyllä kylmentää omatkin tunteet, kun toisen ilme ei värähdäkään, jos on kyse puolison hädästä, parisuhteen ongelmista tai erosta. Korkeintaan sieltä kasvoilta leiskuu viha ja suusta tulee karjumista.

    Ehkä voisin vielä joskus tuntea todellista läheisyyttä ja rakkautta, jos kohdalleni osuisi mies, jolla on herkkiäkin tunteita. Ja en minäkään sitä odota, että mies jatkuvasti kyynelehtii ja heittelehtii täysin tunteiden vietävänä. En minäkään sellaista tee, mutta toivoisin mieheltä myös itkeä ja tuntea tuskaa, rakkautta, empatiaa, surua, kaipuuta jne. Ilman, että ne kaikki purkautuvat ulos raivona tai jäävät muurin taakse.

    Äänestä

  • *nainen kirjoitti:

    Ja tämä nainen haluaisi joskus nähdäkin miehen itkevän räkä poskella. Oma mieheni ei sellaista ole koskaan (yli 15 vuoteen) tehnyt - tai on pari kertaa, kännissä, ja silloinkin syy jonkun kaverin parisuhde tms. absurdi aihe. Ei koskaan esim. meidän kahden riita tai uhka parisuhteen katkeamisesta.

    Kyllä kylmentää omatkin tunteet, kun toisen ilme ei värähdäkään, jos on kyse puolison hädästä, parisuhteen ongelmista tai erosta. Korkeintaan sieltä kasvoilta leiskuu viha ja suusta tulee karjumista.

    Ehkä voisin vielä joskus tuntea todellista läheisyyttä ja rakkautta, jos kohdalleni osuisi mies, jolla on herkkiäkin tunteita. Ja en minäkään sitä odota, että mies jatkuvasti kyynelehtii ja heittelehtii täysin tunteiden vietävänä. En minäkään sellaista tee, mutta toivoisin mieheltä myös itkeä ja tuntea tuskaa, rakkautta, empatiaa, surua, kaipuuta jne. Ilman, että ne kaikki purkautuvat ulos raivona tai jäävät muurin taakse.

    "Todellinen turn off on miehen liian pullisteleva ego ja tunnekylmyys."

    "itkevän räkä poskella. Oma mieheni ei sellaista ole koskaan (yli 15 vuoteen) tehnyt "

    Katsokaa mitä nainen tekee, älkää kuunnelko mitä hän sanoo.

    Äänestä

No ite näin taiteilijana oon pakostikkin herkkä ja tunteellinen. Naisia kyl tuntuu riittävän.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Fakiiri Kronblom kirjoitti:

miehistä. Kannattaa pyrkiä olemaan tunteettomampi ja antaa naiselle helpommin tylyä palautetta, kun hän käyttäytyy pas.kamaisesti. Myös kaikissa muissa asioissa kannattaa näyttää, että on pokkaa ja kovuutta pitää perheen tai naisen puolia. Liika herkkyys on (monelle) naiselle yhtä kuin heikkous.

Tuota ei pidä sekoittaa siihen, että naisia kannattaa ymmärtää. Pitää vain toimia oman linjansa mukaan, eikä antaa naisen helposti aaltoilevien tunteiden heiluttaa itseään järkeväksi katsotulla linjalla.

Kaikki naiset eivät tietenkään ole samanlaisia, tässä ei ole tosiaan otettu yksilöitä huomioon, mutta käytöstä ei kannatakaan suunnata aluksi massasta erottuvien mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu