Mitä mieltä miehestä jolla ei ole kavereita?
Onko kyseessä sosiaalisesti rajoittunut tapaus, niin ylivertainen että ei löydä hengenheimolaisiaan vai joku muu.
Itse olen kaveriton mies - mikäkö olen, en osaa itsekään antaa tyhjentävää vastausta.
Tätä kaverittomuutta en koe millään tavalla ongelmaksi - pikemminkin jollakin tavalla vapauttavaksi tilanteeksi ... saan olla ja mennä oman moraalini ja vallitsevien lakien mukaan, ilman että teen tiliä kenellekään tulemisistani, menemisistäni taikka tekemisistäni.
Kaveriton mies - yksinäinen susi , kuten itse olen on ainakin minun tapauksessa vahva yksilö joka kykenee ilman kenenkään apua tai toisten hyväksyntää tekemään kaikki tarvittavat asiat ja lisäksi omaan omia mielipiteitä - jota ei voi sanoa laajan kaveripiirin väestä - heillä on oltava enemmistön kanssa yhtenevät näkemykset asioista tai yhteisö alkaa hylkimään heitä.
Onko kyseessä sosiaalisesti rajoittunut tapaus, niin ylivertainen että ei löydä hengenheimolaisiaan vai joku muu.
Itse olen kaveriton mies - mikäkö olen, en osaa itsekään antaa tyhjentävää vastausta.
Tätä kaverittomuutta en koe millään tavalla ongelmaksi - pikemminkin jollakin tavalla vapauttavaksi tilanteeksi ... saan olla ja mennä oman moraalini ja vallitsevien lakien mukaan, ilman että teen tiliä kenellekään tulemisistani, menemisistäni taikka tekemisistäni.
Kaveriton mies - yksinäinen susi , kuten itse olen on ainakin minun tapauksessa vahva yksilö joka kykenee ilman kenenkään apua tai toisten hyväksyntää tekemään kaikki tarvittavat asiat ja lisäksi omaan omia mielipiteitä - jota ei voi sanoa laajan kaveripiirin väestä - heillä on oltava enemmistön kanssa yhtenevät näkemykset asioista tai yhteisö alkaa hylkimään heitä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Koskeeko kaverittomuus pelkästään miehiä vai myös naisia?
Miksei kaveripiirin omaavat voisi omata myös itsenäisiä mielipiteitä? Koetko heidät aina laumasieluisina?
No joo, sorry mutta sanon ihan suoraan, että tuo kyllä vaikuttaa äärimmäiseltä itsekkyydeltä. 'Saan olla ja mennä oman moraalini ja.....'. Tuohan kertoo myös siitä, että sä et välitä kenestäkään muusta kuin itsestäs. Kun täällä nyt voi esiintyä anonyymisti puolin ja toisin, niin harkitsepa terapiaa, sä olet avun tarpeessa. Mulla on juuri sun kaltainen tuttava, itse asiassa voit olla vaikka hän, mene ja tiedä, sen verran tutulta kuulostaa. Ainoa mitä mä häntä kohtaan tunnen on sääli ja ainoa mitä hänelle toivon, että menis terapiaan.
Ajattelen lähes samoin kuin sinä. Jos ihminen ei viihdy porukoissa niin sitten ei. Mitä pahaa siinä on?
Terv. nainen jolla ei ole kavereita
Jokaisella on omat syynsä kaverittomuuteen, kuka on yksin pakosta, kuka oman valintansa mukaisesti. Minulla olisi kyllä kavereita, mutten oikein ikinä lähde mihinkään mukaan, mihin he pyytelevät, enkä oikeastaan näe heitä koskaan muutenkaan.
Osittain tämä johtuu siitä, että tykkään enemmän viettää aikaa yksinäni tai tyttöystäväni kanssa. Merkittävät keskustelut käyn joka tapauksessa kulloisenkin puolisoni kanssa, ja muuten viihdyn hiljaisuudessa hyvin. Kun on yksin, jää enemmän tilaa ajatella asioita kuin ison porukan jäpätyksen keskellä.
Kyllähän minua tietenkin kiinnostaa, mitä kavereille kuuluu, mutta koska heille tuntuu aina kuuluvan pelkkää hyvää, en halua rasittaa heitä oman elämäni ongelmilla. Ajattelen, että heillä on mukavampaa, kun en ole masentamassa heitä jutuillani. Parempi pohtia ne läpi itsekseni.
Kerro nyt vielä että tuletko toimeen omillasi vai oletko riippuvainen sittenkin yhteiskunnan tuista?
Olen sitä mieltä, että oma asiansa. Mulla taas on kavereita, mutta en pidä yhteyttä heihin jatkuvasti eikä he minuun jatkuvasti. Sillon tällöin jommasta kummasta suunnasta kysellään kuulumisia puolin tai toisin ja vastaillaan kyllä aina toisillemme.
En kaipaa ystäviä enkä kavereita, joiden kanssa pitäisi olla vaikkapa viikottain kyläilemässä tai rampata kaupungilla tms. Mä koen semmosen jotenkin jääneen nuoruusvuosiin ja nyt eletään erilaista arkea, jossa kavereiden rooli ei ole niin suuri ja vaikuttava mitä nuorempana.
Taisin saada tarpeekseni vanhempieni kavereista jo lapsena, kun niitä ramppasi joka päivä meillä kylässä ja minusta ne haittas meidän perhe-elämää, vaikka lapsi silloin vasta olinkin.
Kyllä mullakin lapsena kaverit kävi päivittäin kylässä tai minä heillä ja teininäkin melkein päivittäin. Mutta aikuisena otin tietoisen hajuraon. Mä haluan omaa aikaa ilman, että joku on joka päivä juoksuttamassa johonkin tai sepittämässä suu vaahossa juttujaan. Itsekästä? Saa olla, omat rajansa tarttee tietää.
Kun taas parisuhteessa mua ei häiritse yhtään toisen jatkuva läsnäolo.
Taino sanotaan, että asiat meni niin kätevästi kun itse ja kaverit lähti kuka mihinkin päin opiskelemaan. Opiskelujen jälkeen ja lomassa asumaan ja elämään eri paikkakunnille ja pariutumaan ja perheytymään, että se hajuraon ottaminen oli aika helppoa siinä kohdassa. Oiva tilaisuus ottaa vähän happea.
Alkuun sitä jotenkinsa koitti enemmän päästä näkemäänkin, mutta aika pian huomasi että kaiken sen muun arjen tohinassa yhteinen aika on yllättävän hankalaa sovittaa yhteen ja aina on jotain muuta menoa jommassa kummassa päässä likipitäen. Taino harvemmin mulla..kun en ole kova järkkäämään itselleni menoa. Mähän olen enemmän kotihiiri ja kulutan kotini nurkkia.
Mut jossain kohtaa sit kävi niinkin, että kaverit rupes pitämään itsestäänselviönä, että mä olen se joka aina ravaa heidän luonaan.
He ei kykene tulemaan mun luo ja miljoona eri selitystä, joista varmaan osa oli ja on ihan tottakin. Tärkeysjärjestys oli vaan semmonen, että ei enää ole niin tarpeellista nähdä mua. Niinpä en ole tuntenut huonoa omaatuntoa ottaessani itsekään hajurakoa ja tapaavani silloin, kun mulle sopii. Ilman mitään stressiä siitä että olis pakko saada mahtumaan joku aikataulu omaan kalenteriin.
Ja loppujen lopuksi huomaan, että näin on parempi harvemmin kun liian tiiviisti.
"saan olla ja mennä oman moraalini ja vallitsevien lakien mukaan, ilman että teen tiliä kenellekään tulemisistani, menemisistäni taikka tekemisistäni."
Nyt tuli mieleen sun tekstistä, että sä et ole parisuhde orientoitunut ja mä en ole kaverisuhde orientoitunut. Kontrasti korostui. :)
.
Yllättävän monilla ihmisillä ei kerta kaikkiaan ole mitään annettavaa kenellekään
Mutta syövät toisten energioita sitäkin enemmän
Har!
.
No, minä olen mies, jolla on vain naispuolisia kavereita ja voin vain sanoa, että onneksi sinä et lukeudu tuttaviini. Oli nimittäin harvinaisen matalamielistä tekstiä. Ei minulta ole kukaan ystävistäni munaa, rahaa tai hyötyä kärkkymässä ja nimenomaan tulen toimeen kaltaisteni kanssa, siksi heidän kaverinsa olenkin.
Miksi ajattelet, että joku ihminen olisi minun kaltaiseni vain siksi, että hänellä roikkuu kivekset jalkojen välissä? Minusta miehet ovat rasittavaa, uhoavaa, möykkäävää seuraa, eikä heidän kanssaan voi puhua mistään oikeista asioista, koska kaikki pitää vetää huumoriksi ja peittää machon kuoren alle. Naisten kanssa voi keskustella, puhua kipeistäkin asioista ja käydä vaikka syömässä, kun taas miesten kanssa voi kokemukseni mukaan lähinnä juoda kaljaa ja puhua pillusta.
Tietenkään kaikki naiset eivät ole fiksuja, kuten sinun esimerkkisi osoittaa.
yksinäinen susi, sillä ei ole sosiaalista elämää, kavereita.
Tunnen vain ja ainoastaan sellaisia henkilöitä, jotka ottavat yhteyttä vain niissä tapauksissa, kun työapua tarvitaan. Muuten on hiljaisempaa.
Se on normaalia suomessa että ei ole kavereita, koska täällä on liikaa kuppikuntia jotka eivät hyväksy enempää väkeä joukkoonsa. Se on monilla sama juttu..naisillakin.
Mä en näkisi kavereita kahlitsevana tai rajoittavana asiana. En myöskään koe, että tarvitsisin tässä iässä heiltä hyväksyntää tai samoja mielipiteita tukemaan omia mielipiteitäni. En myöskään tunne kuuluvani ystävieni kanssa mihinkään yhteisöön, joka voisi alkaa hyljeksimään tai jonka hyväksyntää kaipaisimme. Ne muutamat ystävät, jos nyt puhutaan naispuolisista, ovat kaikki eri elämänvaiheessa ystäviksi tulleet, eri yhteyksistä, eikä heistä kuin pari tunne toisiaan. Emme ole mikään kaveriporukka. Meillä ei ole samankaltaista työ- tai koulutustaustaa keskenämme, jokainen on yksilö. Joku/jotkut yhdistävät asiat, kokemukset ovat meitä aikoinaan yhdistäneet ja se side on pitänyt.Kavereista saa erilaista iloa, apua, mielipiteitä, kuin vaikka elämänkumppanilta, jonka kanssa taas jakaa arjen, yhteiset tutut, sukulaiset, kodin, elämän.. Ystävät voivat olla tuulahdus aivan erilaisesta maailmasta ja heillä voi olla ihan erilaisia, tuoreita näkemyksiä, eikä niitä tarvitse rukata yhteensopiviksi, koska ei tarvitse elää yhdessä. Itse, nykyään maalaisena olen huonosti yhteydessä kavereihin, näen vain kerran vuodessa nenätysten, muuten ollaan lähinnä puhelimitse tai netin kautta yhteysissä. Ei se silti haittaa, juttua voi jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin, vaikka viime tapaamisesta olisi vuosia.
Millaisena näen sinut?Hyvin vahvana ihmisenä. Itse kaipaan ystävien seuraa, välillä vähemmän, välillä enemmän. Heidän kauttaan näkee oman elämänsäkin eri valossa. Joku murhe ei ollutkaan niin suuri, kuin luuli, verrattuna toisen murheisiin, maapallo ei pyörikään oman elämän ja navan ympärillä..
Kaveriton on luuseri.
Voisit olla vaikka erakko ja metsien mies. Sellaiset eivät kaipaa seuraa vaan lähinnä karttavat sitä. Mutta pidätkä sinä palstan seurasta? :)