Olen ollut 14 vuotta yhdessä kumppanini kanssa. Suhde syö minua sisältä, haluaisin joskus halauksen, suukon, hipaisun kulkiessaan ohitse, meidän suhteessa ei ole kosketuksia, läheisyyttä, jos mies koskee minuun, se tapahtuu hänen halutessaan heti seksiä, ja koskeminen tapahtuu vain siihen yhteen paikkaan. Olen vuosia yrittänyt puhua että keskustelisimme tai hakisimme ulkopuolista apua, hänen mielestä asiat voisivat olla paremmin, mutta siihen toteamukseen se jää. Terapeutti on hänestä liian kallista, ja keskustelu päättyy hänen lähtiessään katsomaan tv:tä. Emme harrasta yhdessä mitään tai käy yhdessä missään (paitsi kaupassa ruokaostoksilla), olen ehdottanut harrasteita yhdessä tai vaikka ravintolaan tapaamaan tuttuja. Hän työpäivän jälkeen menee katsomaan tv:tä ja on omissa oloissaan koko illan, tätä jatkuu päivittäin. En koe olevani edes nainen enää. Yhteisen kotimme puhtaana pitoon hän ei osallistu, siivoan aina yksin, olen pyytänyt apua tähän, jolloin hän vaihtoi palovaroittimen pattarin, minun imuroidessani kaikki huoneet ja hoitaessani tiskauksen, pyykit ym. Olen väsynyt tähän yksinäisyyteen parisuhteessa, henkistä kontaktia en saa ja fyysinen tuntuu jo pahalta, välttelen sitä niin paljon kuin voin, ja se tuntuu raiskaamiselta enemmän kuin rakastelemiselta. En jaksa tätä enää, auttakaa, onko vika minussa että haluan enemmän henkistä kontaktia, yhdessätekemistä ja kosketuksia ilman pakottavaa seksiin ryhtymistä. Onko ero ainoa ratkaisu? :(
Välinpitämätön kumppani, neuvoja?
Yksin parisuhteessa
22566
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Voimia sulle! Kuulostaa kurjalta. Onko miehesi aina karttanut läheisyyttä vai onko tää uus juttu? Mielestäni esim.seurakunnan tai kriisikeskuksen kautta on mahdollista saada ilmaista pariterapiaa. Katso netistä.
Jos sä oot 14 vuotta kattellut tota menoa niin kyllä sä jaksat loppuunkin asti. Eli ei sulla oo ongelmia.
halauksia ja suukkoja on ollut aina vähän, enemmän vain suora fyysinen toiminta, mutta olen yrittänyt olla tyytyväinen alkuaikoina muutamiin suukkoihin, jotka liittyivät kyllä aina ennen rakastelua, eivät muutoin. Ongelma on siinä että mieheni ei ole enää halukas edes pariterapiaan koska se oli ensin rahan haaskausta mutta nykyisin turhaa kun terapeutit eivät osaa kuitenkaan auttaa, eli hän tietää asioiden olevan huonosti, mutta ei ole innokas selvittämään näitä. Käpertyy vain tv:n ääreen, ja minä itken aina itseni uneen. Tuntuu pahalta, mietin erotako vai jaksaa vain koska hän ei ole väkivaltainen/alkoholisti tms isompi ongelmainen.
Onko lapsia? Jos on, unohda itsesi ja hoida työsi äitinä.
Jos ei ole lapsia etkä viihdy suhteessa, sen kuin lähdet omille teillesi.
Odotat naiselliseen tapaan, että mies muuttuu paremmaksi. Miehet eivät ajan kanssa muutu paremmiksi.
Miten ne lapset tähän vaikuttavat? Jos on huono olla suhteessa niin se on huono lapsillekin, kyllä ne sen huomaavat että kaikki ei ole hyvin. Jos voit paremmin ilman miestäsi niin olet parempi äitikin ilman häntä. Se on viimeinen virhe että väkisin kitkuttaa suhteessa lasten takia, se tekee hallaa vain heillekin.
"Jos on huono olla suhteessa niin se on huono lapsillekin"
Voin sanoa henkilökohtaisesta kokemuksesta, että olet väärässä. Lapsillamme menee upeasti, mutta ero saattaisi järkyttää heidän onneaan syvästi.
Tietysti jos on viinaa, raivoamista, pahoinpitelyä tms, pitää ottaa ero pienemmän pahan periaatteella. Mutta jos hoidetaan asiat ammattimaisella asiallisuudella, lapset voivat paremmin ehjässä perheessä.
"Jos voit paremmin ilman miestäsi niin olet parempi äitikin ilman häntä."
Vaikka puolison kanssa eläminen olisi synkkää, eron jälkeen voi olla vielä synkempää. Nähty on.
Minä voin sanoa omasta henkilökohtaisesta kokemuksesta, että kyllä lapsetkin voi huonosti, jos suhde voi huonosti.
Vanhempien parisuhde on esikuva lapsille siitä millainen parisuhde on. Jos parisuhteessa ei ole mitään rakkautta tai intohimoa toisiinsa, tulee samanlainen käyttäytyminen näkymään myös lapsien parisuhteissa ja todennäköisesti pilaavat ne suhteet.
Tämä Time-lehden artikkeli käsittelee asiaa kummaltakin kantilta:
http://www.time.com/time/magazine/article/0,9171,998008,00.html
Olen paljolti tämän lainauksen kannalla: "Kotiväkivaltaa, päihderiippuvuutta ja muita vakavia epäterveitä ilmiöitä ei pidä sietää yhdessäkään kodissa. Mutta muuten Wallerstein on järkähtämätön: ainakin lasten hyvinvoinnin kannalta kehno avioliitto voittaa parhaankin avioeron."
Kuulostaa todella surkealta... :'( Enkä suoraan sanoen tiedä mikä auttaisi.
Miehen pitäisi ymmärtää, että hän antaa paljon vähemmän kuin sinä! Hänen mielestään asiat ovat luultavasti ihan suht ok, koska hän saa suhteesta mitä haluaa. Sinä et saa, lähimainkaan. Ymmärtäisikö mies loogista selostusta? Kerrot paperille ylös laittaen, mitä kaikkea sinä teet. Esim. pyykit, tiskit, seksiä kun mies tahtoo, töitä jne. Sitten lista siitä mitä mies tekee. Kysyt meneekö hänen mielestään tasan. Jos mies alkaa vähätellä sun tekemiä asioita, sanot että jatkossa mies tekee sitten sen, koska on kerran niin pikkujuttu. Jossain välissä sanot, että on helppo ja vaivaton keino pitää sut iloisena pyykkien keskellä. Seksi! Hyväilyt! Kauniit sanat ja suudelmat! Jos vieläkään mies ei ymmärrä, anna kodin alkaa näyttää sikolätiltä ja lähde tuhlaamaan rahaa kampaajaan ja teatteriin. ;) Älä siis itse vain anna vastikkeetta. Ymmärrät kyllä mun pointin. :) Toivottavasti saat vielä hellyyttä.
Meillä just tollaista mut vaan 10 vuotta. Ja että mies ei käpertynyt tvtä katselemaan vaan kaverin luokse, mä yksin kotona odottaen toista kotiin...
Erottu 4 kk sitten, nyt alan tajuamaan mitä sen olisi kuulunut olla.
Noita samoja asioita kaipailin, mutta ukko teki just niinkuin ap ukkokin:( ei auttanu vihjailut tai puhumiset.
Olin niin lyöty henkisesti ja masiksessa etten olisi ite jaksanut lähtee, onneks ukko teki yhden virheen...ja avot! Kämppä tyhjeni päivässä!
Voimia sinulle. Olen itse samankaltaisessa tilanteessa ja yrittänyt parhaani mukaan sopeutua. Mutta nyt on seinä vastassa. En minä tälläiseen suostunut kun vihille astelin. En vain tiedä miten edetä... puhuminen ei auta - se johtaa aina riitelyyn ja väittelyyn siitä mitä kukin on suhteessa tehnyt ja jättänyt tekemättä. Se tunne kun odottaa toista kotiin ja sitten silti jää yksin on musertava. Varsinkin pitemmän päälle. Kyllä se syö sisältä kun sitä tärkeintä elämäsi ihmistä ei tunnu kiinnostavan olemassaolosi paskan vertaa. En osaa auttaa sinua kun en osaa auttaa itseänikään. Ehkä ero helpottaisi. Mene ja tiedä.
"En minä tälläiseen suostunut kun vihille astelin."
Sinunko vihkikaavassasi ei mainittu niitä vastoinkäymisiä ollenkaan?
Vastoinkäyminen on eri asia kuin se ettei puolisoa enää kiinnosta panostaa avioliittoon vaikka mitä tekisi.
Meillä samanlainen suhde mutta vaimo aika kylmä.
Kuulostaako tutulta. Rakastelua ehkä kerran kuussa. Suukkoja vielä harvemmin.
Kerran romantiikkaa ehdottaessani vaimo tokaisi äkkiä sit.
Yritin lämmittää tunteita laittamalla kynttilät suihkuun ja sammuttamalla valot no tunteet lämpisi kun vaimo astui paikalle. Laittoi valot päälle kiroen että ei näe mitään.
Mikä saa ihmisen olemaan HUONOSSA suhteessa???
Tyhmä pitää olla, jos suhde on huono eikä tajua lähteä ELÄMÄÄN elämäänsä.
Ei tyhmä, vaan ei vaan ehkä pysty, pelottaa jne.
Olisispa mulla joku nainen jota sais halata. Mut ei vaan ole kun kukaan ei tykkää minusta. Sun olis pitänyt jo aikoja sitten hommata uus mies. Varmaan tuolla jossain on joku joka haluais halaa ja pussata sua.
Itsekkin haaveilen sellasesta naisesta joka halaa, mut jos jollekkin naiselle kirjoitan niin vastausta ei kuulu ikinä.
Mies ei näe niitä asioita itsessään mitä pitäisi korjata, silloin ei myöskään tapahdu muutosta. Mies voi itse ainoastaan nähdä ne jutut, toinen osapuoli ei välttämättä auta asian etenemiseen. Voi olla että olet vain valinnut väärin, ei ole sussa mitään vikaa. Saatat olla sellainen ihmistyyppi joka tarvitsee valtavasti romantiikkaa, eikä sitä tarvitse sivuuttaa. Susta on tullut onneton, miksi elää onnetonta elämää kun se voisi olla kivaa jonkun samanhenkisen miehen kanssa joka arvostaa tuota henkistä puolta.
Mä olin tuollaisesa suhteesa 16 vuotta. Yritin erota monesti, mutta mies ei antanut eroa. Onneksi mies kerran kännäsi ja mokaili yhden nuoren mimmin kanssa, sain voimaa erota. Olen niin onnellinen erosta vaikka siitä on jo monta vuotta.
niinku lukisi omasta elämästä. oon katellu tällaista kymmenen vuotta. kestihän se, ennenku tajus ettei tarvi kaikkea kestää. sitä nöyryyksen tunnetta, kun menee halaamaan toista, ja toinen on vaan niinku puupökkelö. sitä, kun haluaisi illalla, että toinen vähän silittelisi tms. mutta ei, väsyttää. ei voi edes nukkua lähekkäin kun tulee kuuma. selityksiä löytyy. seksiä ehkä kerran kahdessa kuussa. ja joo, siitä toitotetaan aina, että naiset ei halua!!!! niinpä niin.. sitä oli niin sokea ja ajatteli että kaikilla on tällaista. nyt kun siitä on rohjennut puhua, ymmärtää, että ei ole aivan normaalia ollut miehen käytös. kyllä tässä itsetunto on ollu nollissa vuosikausia kun on miettinyt mitä vikaa itsessä.. ja yrittänyt yrittämällä muuttaa itseään, vaikka nyt tajuan että se vika löytyykin ihan muualta. ihailua ja kauniita sanoja on minullekin tullut, mutta vähän vääristä osoitteista, eikä siltä tärkeimmältä ihmiseltä. se, jos mikä on myös pistänyt ajattelemaan.
ero edessä, paperia vailla valmis. ahdistaa ja suututtaa. tämän piti kestää loppuelämän. mutta jos oma elämä on vain mustaa ankeutta päivästä toiseen, ja lapset alkaa jo reagoida kireään tunnelmaan kotona, on se ero vaan ainoa vaihtoehto. jos jostakin saisi voimia aloittaa alusta lasten kanssa. ehkä se päivä vielä paistaa ja ne itsetunnon rippeet saisi kerättyä jostakin vielä takaisin. hope so!
Miksi sä olet tuhlannut 14 vuotta tollaseen luuseriin joka ei koska tai halaa sua edes. On paljon miehiä yksinäisiä olemassa jotka haluais naisen joka halaa, kuten minä. Tykkäisin jos olis joku joka halaa ja joku jota sais halata ja olla vieressä. Oot vuosia yrittänyt puhua mut miehes ei halua puhua tai tehdä mitään. Ei se sua enään rakasta. Rakkaus on loppu joten silloin pitää mennä eteenpäin ja etsiä ehkä uusi mies jos ei yksin halua olla.
Todella kurjalta kuulostaa :I Olen pahoillani puolestasi. Omalle miehelleni olen joskus kans huomauttanut, että miksi hän ei halaa takaisin tai tee aloitetta. Kerran sitten keskustelu meni siihen, että mies tunnusti pitävänsä itseä jotenkin "inhottavana" eli paljastui tunne, ettei pidä itseään koskemisen/hellyyden arvoisena. Meillä oli taustalla riitaista aikaa, jolloin terävä kieleni oli lennättänyt vaikka mitä solvauksia, jotka olivat sitten ihan tosissaan toista loukannut. Kyllä sydäntäni kylmäsi. Siinä oli ajattelemattomuuteni tulos!
Nyt olen vain sinnikkäästi jakanut sitä hellyyttä ja pikkuhiljaa alan saamaan sitä itsekin takaisinpäin. Eilen illalla, kun menimme nukkumaan, miten hyvältä tuntuikaan, kun tämä oma juro ottikin kädestä kiinni peiton alla