Mitä ihmettä voin tehdä? Olen varsin uusi (töissä n.3kk) tyttö töissä naisvaltaisella työpaikalla ja eräs työkaverini on aivan käsittämätön! Tuntuu, että kävelen näkymättömässä miinakentässä, jossa mikä tahansa teko tai sana ystävällisesti ilmaistuna aiheuttaa "miinan laukeamisen" ja saan takaisin kaameaa piilovittuilua, mykkäkoulua tai vihan puuskan.
Esimerkiksi avun tarjoaminen voi aiheuttaa tälläisen reaktion, mutta toisaalta se ettei auta voi myös johtaa tähän. Muita "miinan" aiheuttajia ovat viime aikoina olleet se, etten ole kysynyt häneltä heti töihin tullessani mitä hän tänään haluaisi tehdä ja että olen halunnut pitää lainmukaisen 30min ruokataukoni.
Olen kyllästynyt jatkuvaan arvailuun, mutta en oikein uskalla kysyä suoraankaan, sillä hän on ollut töissä firmassa vuosia ja käyttäytyy näin ilmeisesti muitakin kohtaan. Lisäksi hänen käyttäytymisensä on riittävän hienovaraista, joten hän pystyisi kiistämään sen.
Onko kellään kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta? Olisi kiva kuulla miten olette selviytyneet hermojanne menettämättä=)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuulostaa siltä, etä työkaverisi on käsittänyt väärin kuinka opastetaan työtehtäviin. Huono tuuri että sulle on sattunut juuri tällainen kaveri. Työkavereita ei aina voi valita.
Älä ota liian henkilökohtaisesti kaikkea ja turha miellyttäminen eri tilanteissa ei auta koska mikä tahansa asia voi olla miina työkaverisi mielestä. Minusta sinä voisit pyytää selviä ohjeita, joita sitten noudatetaan ettei tule epäselvyyksiä mitä tehdä. Ja kysyä suoraan että mikä jossakin asiassa vaivaa, silloin voi selvitä ihme juttuja. Jos ei selvitä niin asiat vaivaavat aina. Ja välit menee ihan ruosteeseen. Ja työpaikanko menetät siitä että on epäselvää mitä työkaverisi tarkoittaa, silloin ei todellakaan ole sinusta kaikki kiinni. Mutta voit yrittää selvittää mitä kaverisi oikein tarkoittaa.
ja verbaalinen lahjakkuus auttaa tällaisissa tapauksissa myös, mutta en minäkään ole sellainen. Nuorempana saatoin niellä aikansa ja esitin itse takaisin mykkäkoulua, otin itseeni että on minun vika ja teen kaikki väärin, mutta ei ota niin tosissaan ja huomasin että toiset ovat vaan sellaisia. Jotkut eivät kertakaikkiaan osaa ajatella laajemmin ja haluavat hallita. Ei vaan mikään kelpaa. Se vaan on sellainen. Ikävä juttu on se, etteivät nämä hankalat ihmiset muutu toisenlaisiksi. Mutta sulla on oikeus pyytää siltä selvää käytöstä!!! Jos ei ymmärrä niin se on sen omaa tyhmyyttä.