pettynyt

Täytyy sitten uskoa ettei, deittinetissä ole muita kuin tunnevammaisia miehiä. Minä tunnustan olevani tyhmä, kun luulen toisen olevan rehellinen ja olevan tosissaan. Ja se, että vaikka hälytyskellot alkaa kilkattaa,en halua uskoa ja annan anteeksi toisen viat.

Nyt minut on jätetty, MUKA kiireitten takia ja kuitenkin on laitettu uusi profiili e-kontaktiin, josta tunnistin kyseisen henkllön. Heti alussa toinen vuolaasti tunnusti rakkauttaan ja suunnitteli yhteistä elämää, ajattelin mielessäni että hetkonen nyt mennään liian nopeesti. Rupesin pääsemään perille toisesta ja ehkä se sai toiselle paniikin aikaan.
Nyt kun pääsisin tästä ikävästä ja pettymyksestä myöskin loukkaantumisesta olisin tyytyväinen. Ja sitä ihmetellään miksi naiset ovat ranttuja, just tämän takia. Toivottavasti itse en sorru leikkimään toisen tunteilla.
Mua saa sanoa hölmöksi ihan vapaasti, sitähän mä oon. Mutta kyllä tämä nainen oppii, varmasti oppii..en lyö enää päätäni seinään.
10278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No, jos aletaan heti puhumaan yhteisestä elämästä ja rakkaudesta, on
se kyllä arveluttavaa. En sano sinua "hölmöksi", vaan halusit uskoa ja
petyit.

Netissä tämä suhaaminen siellä ja täällä, sekä helppous valehdella,
on tuttua touhua monelle kanssasisarelle ja veljelle.

Äänestä

Pelimanneja on melkein kaikki. Seksi seuraa ne etsii ja et vissiin ollut sit niin helppo sille nii se perääntyi.

Äänestä
  • Niin sitä vissiin on niin helppo, että kolme kuukauden seurustelun jälkeen yhtä-äkkiä tunteet viilenee. Ei kai siinä auta, kun ruveta pihtaamaan. Ja muutenkin vaikeaksi.

    Äänestä

  • sitä saa mitä tilaa kirjoitti:

    Niin sitä vissiin on niin helppo, että kolme kuukauden seurustelun jälkeen yhtä-äkkiä tunteet viilenee. Ei kai siinä auta, kun ruveta pihtaamaan. Ja muutenkin vaikeaksi.

    Ei tarvitse alkaa pihtaamaan eikä vaikeaksi. Ei ole sinun syysi jos toinen on pelimies jolla ei alunperinkään ollut mitään tunteita.

    Pysyt edelleen vain omana itsenäsi mutta ymmärrät että nettideiteissä kaikki ei useinkaan ole sitä miltä näyttää.. eli pidä varasi ja järki päässä. Voit aivan hyvin törmätä myös oikeasti mukavaan mieheenkin.

    Äänestä

  • Sun mielestä kaikki muut miehet on pelimiehiä ja seksinvonkaajia paitsi sinä joka olet hyveellinen mutta liian ruma kenellekään, niinkö?

    Jos vaan lopetat toisten miesten dissaamisen..

    Äänestä

  • miesvm67 kirjoitti:

    Ei tarvitse alkaa pihtaamaan eikä vaikeaksi. Ei ole sinun syysi jos toinen on pelimies jolla ei alunperinkään ollut mitään tunteita.

    Pysyt edelleen vain omana itsenäsi mutta ymmärrät että nettideiteissä kaikki ei useinkaan ole sitä miltä näyttää.. eli pidä varasi ja järki päässä. Voit aivan hyvin törmätä myös oikeasti mukavaan mieheenkin.

    Juuri näin. Avoimin mielin eteenpäin, mutta aina pieni varovaisuus kuitenkin mielessä pitäen.

    Toisaalta aivan yhtä hyvin niitä ongelmatapauksia voi tavata muuallakin kuin netissä. Alkuperäinen tapaamispaikka ei siis ole ihmistä määrittävä tekijä. Kyllä ne arviot toisesta ihmisestä on aina tehtävä kuitenkin, oli tapaamispaikka sitten mikä tahansa.

    Äänestä

Naiset tekee ihan samaa.... eiköhän se ole ihan ihmisestä kiinni.

Äänestä

minun kokemukseni nettideiteistä on, että naiset huomaavat olevansa karkkikaupassa jossa on monipuolinen tarjonta ja sortuvat nopeimpaan ja makeimpaan patukkaan ja paha olohan siitä tulee.

Äänestä
  • Ihan ajattelemisen arvoinen pointti tässäkin. Tosin patukkahan ei ollutkaan makein vaan eniten keinotekoisesti makeutettu, siinäkin on vissi ero :)

    Äänestä

  • miesvm67 kirjoitti:

    Ihan ajattelemisen arvoinen pointti tässäkin. Tosin patukkahan ei ollutkaan makein vaan eniten keinotekoisesti makeutettu, siinäkin on vissi ero :)

    Olen huomannut, että kovaksi on mennyt peli...raa alla kädellä hutkitaan ihmisiä ja voin sanoa, että minäkin sorrun siihen...Ja vaikka aikuinen ihminen olenkin ,niin liian hyväuskoinen ja sinisilmäinen vieläkin. Uskon ihmisistä liian hyvää, mutta eihän oppi hukkaan mene. Ja katkeraksi en rupea, vaikka tällä hetkellä vielä kirvelee niin penteleesti. Kyllä miehet ovat minusta ihania, ei tietenkään kaikki, mutta kuitenkin. Maailma muuttuu ja me sen myötä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sitä saa mitä tilaa kirjoitti:

Täytyy sitten uskoa ettei, deittinetissä ole muita kuin tunnevammaisia miehiä. Minä tunnustan olevani tyhmä, kun luulen toisen olevan rehellinen ja olevan tosissaan. Ja se, että vaikka hälytyskellot alkaa kilkattaa,en halua uskoa ja annan anteeksi toisen viat.

Nyt minut on jätetty, MUKA kiireitten takia ja kuitenkin on laitettu uusi profiili e-kontaktiin, josta tunnistin kyseisen henkllön. Heti alussa toinen vuolaasti tunnusti rakkauttaan ja suunnitteli yhteistä elämää, ajattelin mielessäni että hetkonen nyt mennään liian nopeesti. Rupesin pääsemään perille toisesta ja ehkä se sai toiselle paniikin aikaan.
Nyt kun pääsisin tästä ikävästä ja pettymyksestä myöskin loukkaantumisesta olisin tyytyväinen. Ja sitä ihmetellään miksi naiset ovat ranttuja, just tämän takia. Toivottavasti itse en sorru leikkimään toisen tunteilla.
Mua saa sanoa hölmöksi ihan vapaasti, sitähän mä oon. Mutta kyllä tämä nainen oppii, varmasti oppii..en lyö enää päätäni seinään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu