Missä tapaa n. 25-35-vuotiaita sinkkunaisia?

Ei se ykköstyyppi kelvannut sinulle vaan otit pelimiehen.

Tietysti yli kolmekymppiset koskaan seurustelemattomat ovat jollain lailla outoja.
Tosin aika monet seurustelevatkin ovat jollain lailla outoja. Olen ujo sellaisten naisten seurassa, jotka vaikuttavat kiinnostavilta. Vapaita oman ikäluokan naisia ei taida töissä olla yhtään. Tapaan harvoin kiinnostavilta vaikuttavia naisia ja silloin kun tapaan niin en uskalla ilmaista kiinnostustani.

En ole seurustellut, koska en ole ollut siihen valmis henkisesti. Kasvatukseni oli täysi susi, eli minut tehtiin vaan huonekaluksi kotiin. Vanhemmat eivät puhuneet minulle oikeastaan mitään, eivätkä koskaan kertoneet esim. rakastavansa minua. En tunne heitä ollenkaan. Kadotin identiteettini jotenkin täysin siinä vaiheessa, kun muutin pois kotoa opiskelemaan ja vasta viime aikona olen pystynyt rakentamaan sitä itselleni kunnolla. Ensimmäistä kertaa lukioaikojen jälkeen olen ollut nyt myös ihastunut ja tuntui aivan mahtavalta, että pystyn siihen taas. En ole ollut rakastunut koskaan.

Henkisten ongelmien vuoksi olen myös ajautunut pitkäaikaistyöttömäksi, joten päivät menevät yksin kämpillä. En kuitenkaan laiskottele, vaan minulla on projekti, jonka parissa työskentelen päivittäin ja jolla aion työllistää itseni parin vuoden sisään. Olen varsin optimistinen tulevaisuuteni suhteen.

En välttämättä kaipaa naista, jolla on kokemuksia meuhkaavista pelimiehistä... Enemmänkin kiinnostaisi harkitseva parisuhdeihminen, joka tutustuu uusiin miehiin varovasti ja ilman alkoholia.

En ole ap, mutta vastaampa kuitenkin kun tilanteeni on lähes samanlainen. En ole älyttömän ujo, mutta hieman huono tekemään tuttavuutta ennalta tuntemattomien naisten kanssa, jos tutustun koulukuvioiden tai ystäväpiirin kautta pystyn juttelemaan normaalisti. Ystäväpiirissäni ei vaan ole sattunut olemaan juurikaan vapaita naisia, joihin olisi voinut tutustua muuten kuin ystävämielessä. Työelämässä en nykyään enään tapaa juurikaan naisia, koska työskentelen hyvin miesvaltaisella alalla. Kun työskentelin kaupassa opiskelujeni aikana, en tavannut sielläkään yhtään suunnilleen ikäistäni naista, joka ei olisi seurustellu. Näistä naispuoleisista työkavereista on jäänyt minulle 3 hyvää ystävää. En kyllä koe pelkääväni naisia.

Olen ollut 20 - 25 vuotiaana ylipainoinen, joten itsetuntoni ei ole ollut hyvä ja tavallaan vihasin itseäni. Tuona aikana lähestyin muutamaa naista, mutta vastaanotto oli kaikkea muuta kuin positiivista, joten lopetin sen kokonaan. Tämä on määritellyt tämän hetkistä tilannettani mielestäni huomattavasti, en nykyäänkään pysty luonnollisesti lähestymään ennalta tuntematonta naista.

En ole täysin kokematon seurustelusta, on minullakin muutamia teinisuhteita, mutta en laskisi niitä seurusteluksi. Muutaman kuukauden tapailua vain.

En voi sanoa koskaan olleeni rakastunut, koska mielestäni rakastuminen on muutakin kuin ihastumista, se on jotain syvempää. Ihastunut olen ollut - tottakai. Nuorena minua petettiin. Vanhempana, kun olen yrittänyt lähestyä naisia minua on vain haukuttu ja käsketty painumaan vi''uun. Tämä pääasiassa tuona aikana kun olen ollut ylipainoinen. Silloin opin tukahduttamaan ihastukseni, eihän minusta kukaan voisi pitää. Nykyään tuntuu, etten enään edes ihastu, olen oppinut tappamaan tunteet liian hyvin. Tietenkin sekin on osatekijä etten enää nykyään tapaa naisia, joihin voisi ihastua. Eli vapaita naisia.

Mies, joka ei ole small talkin taitaja (ja kykenemätön tekemään aloitteita), on naisten silmissä näkymätön.

"Olen huomannut, että yli kolmekymppiset, jotka ei ole koskaan seurustelleet, ovat tavalla tai toisella outoja."

Millä lailla? Monelle on mun seurustelukokemattomuus tullut yllätyksenä.