Olipa harvinaisen hyvin kirjoitettu Raamatusta.

Näin kirjoitti eräs vakiokirjoittaja-->
itse olen ihmetellyt sitä että todella harva enää joka on ollut kauemmin uskossa on enää aralla tunnolla?

taitaa vaan monella uskovalla käynyt niin että kun ollaan tarpeeksi kauan uskossa ni ei enää ollakkaan aralla tunnolla vaan on käynyt niin että on jollaina osaalueella tullut paaduttua ja tullu penseäksi tai ylpeäksi ja tämä sitten leviää ihmiseen kuin syöpä huomaamatta ja aiheuttaa paljon "sivuilmiöitä"

niin kuin hebrealais kirjeessä sanotaan että jos kuulette hänen äänenne niin älkää paaduttako itseänne.
793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

että asiani on hyvin ei mitään hätää.

Moni lykkää parannuksen tekoaan aina vain tuonnemmaksi ja tuonnemmaksi ajatellen että onhan tässä aikaa vielä.
elämä edessä, mikäs kiiru tässä on, moni ajattelee.

Mutta kun sitä ei koskaan tiedä koska on päivä viimeinen. Ei kannata turvautua tähän hetkeen ja ajatella onhan tässä aikaa. Voi joutua johonkin onnettomuuteen tai jotain muuta odottamatonta sattua, jossa lähtö tästä maallisesta vaelluksesta päättyy äkkiarvaamatta.

Silloin on myöhäistä katua ettei tehnyt parannusta ja ottanut vaaria varotuksista ja nuhteista. Ei sitä ollutkaan suorallla polulla vaikka niin luuli.

kun ei mennyt itseesnä ja tarkastellut että onko asiani kunnossa?

On parempi tehdä parannus heti kun siihen on vielä mahdollisuus ja tuntee ettei kaikki ei ole kunnossa? ja tulee noottia.

Huomisesta ei kukaan tiedä mitään, se voi olla huomenna liian myöhäistä?

Äänestä
  • Aivan. Ilman parannuxen teko ei kukaan ole näkevä Herra eikä päästä perille.
    Vakava asia ,,, sanoisin vakavin meidän elämässä..

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    Aivan. Ilman parannuxen teko ei kukaan ole näkevä Herra eikä päästä perille.
    Vakava asia ,,, sanoisin vakavin meidän elämässä..

    Kuka osais tehdä syljestä ja savesta tahtaan, sivellä sen sokean silmään, ja kehoittaa sokeaa menemään lammikkoon puhdistautumaan ( kaste) ..jos joku näin tekee hän palaa näkevänä!

    "Ellen minä (Jeesus) sinua pese, ei sinulla ole osuutta kanssani!..kertoi Jeesus Pietarille, ja Pietari kertoi sen teille.

    sokeahan on sairas..." Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä kenen kautta hän on parantunut,

    Niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä että
    Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti,
    hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne" Apost 4: 9, 10

    Näin on antakaamme pestä pois syntimme, ja haparoikaamme kastealtaaseen savi ja sylki tahdas silmillämme, niin saamme näkömme! terv. benedi

    Äänestä

  • Parannus tulee tehdä laittomuudesta, eli Jumalan lain rikkomisesta, eikä oman mielensä mukaan!

    Opiskele Jumalan 10 käskyä ulkoa, ja sano Kristukselle.." Ilman sinua minä en voimitään näistä laista tehdä!

    Parannusta tehtäessä ei saa kuulla pastoria vaan Jumalaa!

    Pastorihan esim. sanoo , älä tee parannusta sunnuntai n pyhittämisestä, tai sianlihan syönnistä tai älä ryhdy ehtoollisella pesemään kenenkään haisevia jalkoja.

    Joku siis vartioi mielesi ovella, että teet vaan parannuksen sen mukaan, kunhan se ei ole seurakuntasi oppia vastaan, vaikka se olisikin apostolien ja Jeesuksen oppia vastaan!

    On tärkeää ettei suututa seurakuntaa liiallisella parannuksen teolla, Jumalan voi suututtaa, koska pahan rankaistus ei tule heti.. seuakunta erottaa sapatin pitäjät heti!

    terv. benedi

    Äänestä

naara savis naara.. joskus tuo vakavana olo aiheuttaa skitsoa

Äänestä

Pastorihan esim. sanoo , älä tee parannusta sunnuntai n pyhittämisestä, tai sianlihan syönnistä tai älä ryhdy ehtoollisella pesemään kenenkään haisevia jalkoja.//

miksi possua ei saisi pistellä poskeen?

ja monenko haisevat jalat SINä olet pessyt?

Äänestä

Muuten se on vapaa joka on kuollut !!

6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
7 sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


savonarola kirjoitti:

Näin kirjoitti eräs vakiokirjoittaja-->
itse olen ihmetellyt sitä että todella harva enää joka on ollut kauemmin uskossa on enää aralla tunnolla?

taitaa vaan monella uskovalla käynyt niin että kun ollaan tarpeeksi kauan uskossa ni ei enää ollakkaan aralla tunnolla vaan on käynyt niin että on jollaina osaalueella tullut paaduttua ja tullu penseäksi tai ylpeäksi ja tämä sitten leviää ihmiseen kuin syöpä huomaamatta ja aiheuttaa paljon "sivuilmiöitä"

niin kuin hebrealais kirjeessä sanotaan että jos kuulette hänen äänenne niin älkää paaduttako itseänne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu