Moi kaikille!
Tarvitsisin neuvoja naisilta. Itse olen pari kymppinen nuori nainen, jolla on SUURi ongelma. Nimittäin vaaleat karvat kasvoissa huulen yläpuolella (ns.viikset).
Olen jo ainakin puolitoistavuotta nyppinyt ja poistanut vahalla karvoja huuleni yläpuolelta ja tottakai, karvan kasvu on kiihtynyt älyttömäksi ja niiden määrä on lisääntynyt. Nyt niitä on aivan häiritsevän liikaa ja kadun että olen koskaan edes koskenut niihin. Kamalaa olla auringossa kun nenän alla on miljoona pientä viiksikarvaa!!!
Jos joku tietää mitä voin tehdä näille elämäävaikeuttaville typerille karvoille, niin olkaa kilttejä ja kertokaa. Asia vaivaa todella ja haluan niistä eroonlopullisesti.
Toivottavasti joku osaa autaa ja kiitos kaikille todella paljon jo etukäteen!
Apua tarvitaan todella!
5
1358
Vastaukset
- avustaja
Käytännössä ainut tapa päästä niistä karvoista lopullisesti on neulaepilaatio, eli elektrolyysi (vanha ja hidas), diatermia (nopea ja epävarma) tai blend (tehokas mutta kivulias). Kaikki nämä perustuvat siihen, että karvantuppeen ujutetaan karvaa ohuempi tylppäpäinen "neula" jota kautta johdetaan karvan juurta kurittava sähkövirta, joka parhaassa tapauksessa polttaa sen kerralla hengiltä. Omia ylähuulen karvojani on poltettu blendillä, ja voin sanoa, että vaikkakin oikein tehtynä se ei olekaan sietämätöntä, ei se ole myöskään kivaa. Eikä nopeaa, eikä halpaa. Kauan nypitty karva kun on niin villiintynyt, että sitä saa polttaa useamman kerran ennen kuin se rauhoittuu edes normaalitasolle, ja vasta sen jälkeen sitä voi alkaa tappamaan pois. Kannattaa siis varautua siihen, että karvojen poistoon neulaepilaatiossa menee kauan, eikä se ole ihan helppoa. MUTTA se on pysyvää, mitä mistään muusta värittömän karvan poistomenetelmästä ei voi varmuudella sanoa.
Jos asut Helsingissä, voin suositella yhtä kosmetologia joka on aika nopea, kohtuuhintainen ja taidokas...- apua
Hei,
ja kiitos paljon asiantuntevasta vastauksesta. Olen valmis käyttämään aikaa ja rahaa, kunhan vain pääsen tästä ongelmasta eroon =)
Asun kyllä Helsingissä ja jos vain tiedät jonkin/joitakin paikkoja niin olisin todella kiitollinen vinkistä. Vielä kerran kiitos oikein paljon neuvoista! - avustaja
apua kirjoitti:
Hei,
ja kiitos paljon asiantuntevasta vastauksesta. Olen valmis käyttämään aikaa ja rahaa, kunhan vain pääsen tästä ongelmasta eroon =)
Asun kyllä Helsingissä ja jos vain tiedät jonkin/joitakin paikkoja niin olisin todella kiitollinen vinkistä. Vielä kerran kiitos oikein paljon neuvoista!on yksi ihan äskettäin oman hoitolan pystyyn laittanut kosmetologi, joka tekee hyvää neulaepilaatiota blend-metodilla todella kohtuuhintaan. Muistaakseni hoitolan nimi on Soul Mates Beauty Clinic, ja se on kakkoskerroksessa, joten sitä ei löydä heti jos ei etsi nimeä ovipuhelimista. Kalliimpi mutta tunnetumpi vaihtoehto on Simonkadulta löytyvä EL-salonki, jossa tehdään myös blendiä. Muistaakseni molemmilla on myös mahdollisuudet diatermian (thermolyysin) tekoon.
- vastauksista
avustaja kirjoitti:
on yksi ihan äskettäin oman hoitolan pystyyn laittanut kosmetologi, joka tekee hyvää neulaepilaatiota blend-metodilla todella kohtuuhintaan. Muistaakseni hoitolan nimi on Soul Mates Beauty Clinic, ja se on kakkoskerroksessa, joten sitä ei löydä heti jos ei etsi nimeä ovipuhelimista. Kalliimpi mutta tunnetumpi vaihtoehto on Simonkadulta löytyvä EL-salonki, jossa tehdään myös blendiä. Muistaakseni molemmilla on myös mahdollisuudet diatermian (thermolyysin) tekoon.
Kiitos paljon avusta ja kun viitsit nähdä vaivaa vastaamisessa ja auttamisessa. Täytyy tutkia nita kahta ja vertailla hintoja. On yksi huono kokemus, kävin kerran jossakin hoitolassa jossa sain todella huonoa palvelua eikä ongelmaani otettu todesta ym...toivottavasti näissä on erillailla =)
Kiitos! - avustaja
vastauksista kirjoitti:
Kiitos paljon avusta ja kun viitsit nähdä vaivaa vastaamisessa ja auttamisessa. Täytyy tutkia nita kahta ja vertailla hintoja. On yksi huono kokemus, kävin kerran jossakin hoitolassa jossa sain todella huonoa palvelua eikä ongelmaani otettu todesta ym...toivottavasti näissä on erillailla =)
Kiitos!En minäkään olisi löytänyt noita epilaatiopaikkoja jos joku muu ei olisi aikoinaan avustanut. :)
Molemmissa paikoissa kyllä otetaan varmasti ongelmasi tosissaan, mutta EL-salonki on ihan oikeasti kalliimpi, varsinkin työn nopeuteen verrattuna. Mutta kysele toki ensin, ja kokeile vaikka molempia (minä tein niin). Epilaatiohoitoja joutuu joka tapauksessa ottamaan enemmän kuin kaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389