Kertokaa hyviä vinkkejä ikävän torjuntaan, lähden puoleksi vuodeksi ulkomaille töihin ja rakas jää tänne. Tiedän että tulee ihan mieletön ikävä! Ollaan kuitenkin sen verran vakavissamme, että ero ei tule kyseeseen.
Puoli vuotta
Lähtijä
31110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oma kulta lähti 4 kuukauden kesäduuniin ulkomaille. Kova ikävä on, mutta joka päivä tekstareita, aitoja kirjeitä noin viikon välein. Lisäksi kävin lomalla 3 viikkoa siellä itsekin, ja se oli mahtavaa. Nyt taas kotona ja odotan loppuajan vanhalla tutulla tekstari kirje systeemillä.
Kyllä välillä melkein itkettää mutta kun vain miettii miten päivät vähenevät koko ajan niin suru häipyy.
Tsemppiä, ei se NIIN kauheaa ole :)
Itse olen kolmatta kuukautta töissä rapakon takana ja rakas odottaa kotona. Webbikameran ostin samantien kun tänne pääsin ja messengerin kuvayhteys onkin kotiin useita tunteja päivässä. Erittäin hyväksikoettu vaihtoehto myös tämä, edellyttäen että käytössönne on tietokone ja netti.
Kerro ihmeessä lisää. Mitä kaikkea tohon yhteyteen tarvitaan ja mitä softaa. Toimiiko hyvin ?