Suomen löydettä uusi suuta Israel suhteissa!!!

Miksi tietotaso Israelista on niin heikkoa nimenomaan Suomen päättäjillä?Ovatkohan he YMMÄTÄNEET mitä ovat tehneet!? Tässä on luettavaa joka antaa ajattelemisen aihetta! En hyväksy sitä, ETTEI Suomi ollut yhdessä Tsekin tasavallan kanssa puoltamassa Israelia! Tsekit ovat viisaita, miksi me olemme tyhmiä? Puollamme rikollisia, rettelöitsijöitä ja terroristeja, jotka kutsuvat iseään palestiinalaisiksi?! Palestiinalaise olivat ja menivät....he eivät kuuluneet seemiläisiin kansoihin he olivat indoeurooppalainen sukukunta Kreetan suunnasta.. Juutalaiset ja arabit kuuluvat seemiläisiin kansoihin! Tämä palestiinajuttu on täysvalhe, mutta valhe näytetään uskottavan mieluummin kuin totuus! Miksi ihmiset haluavat uskoa valheen?

Muslimit haluavat tuhota Israelin

Israelilaisten ja palestiinalaisten konfliktin ja ongelman ydin ei ole Israelin maa-alueiden luovuttaminen palestiinalaisten haltuun ja Palestiinan valtion syntyminen Lähi-itään, vaan se että muslimit haluavat tuhota Israelin kokonaan ja lopullisesti. Vuosina 1948-1967 Gaza, Itä-Jerusalem, Golan ja Länsiranta olivat arabien hallinnassa. Gaza oli Egyptin hallinnassa, Golan oli Syyrian hallinnassa ja Itä-Jerusalem ja Länsiranta oli Jordanian hallinnassa. Arabeilla oli hallussaan ne alueet, joiden olisi pitänyt saada aikaan rauha Lähi-idässä. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä arabit eivät tunnustaneet Israelin valtion olemassaoloa ja heidän päämääränsä on tuhota Israel kokonaan ja lopullisesti.

Marraskuun 29 päivä 1947 YK julkisti lausunnon, jossa Israelin maa jaettaisiin kahteen valtioon juutalaisille ja arabeille. Arabit olisivat saaneet haltuunsa mm. pysyvästi Jerusalemin. Arabit olisivat saaneet haltuunsa myös Nasaretin kaupungin sekä laajan osan Pohjois-Israelia. Egypti, Irak, Iran, Libanon, Saudi Arabia, Syyria, Jemen, Pakistan, Turkki, Kuuba, Afganistan, ja Kreikka äänestivät tätä maan jakoa vastaan hyläten tämän suunnitelman. On siten todella selvää ettei arabeilla ollut alunperin halua perustaa Palestiinan valtiota, koska heidän päämääränsä on tuhota Israel.

Vuosien 1948-1967 välisenä aikana ei puhuttu Palestiinan valtion perustamisesta, joka olisi silloin ollut varsin helposti toteuttavissa. Arabien päämäärä oli tuhota Israelin valtio, siksi he eivät puhuneet mitään Palestiinan valtiosta, vaan arabivaltioiden tarkoituksena oli jakaa keskenään Israelin maa-alueet. Alunperin ei siis ollut mitään suunnitelmaa Palestiinan valtion perustamisesta, koska arabit halusivat tuhota Israelin valtion.

Koska tämä suunnitelma ei onnistunut eikä arabit kyenneet tuhoamaan Israelia, niin he ovat luoneet uuden suunnitelman Israelin tuhoamiseksi, jonka he koittavat toteuttaa Palestiinan valtion kautta. Kun arabit saavat synnytettyä Lähi-itään Palestiinan valtion, niin he sen kautta koittavat luoda jännitteitä Israelin ja palestiinalaisten välille sekä suunnata maailman sympatia palestiinalaisten puolelle sekä maailman viha Israelia kohtaan.

Ikävää ja valitettavaa on että maailman valtamediat ovat eksyneet uskomaan arabien manipulaation ja valheellisen juonen, jonka tarkoituksena on Israelin valtion tuhoaminen. Palestiinan valtio on osa arabien juonta, joka on luotu Lähi-idän pelinappulaksi Israelia vastaan. Lopullinen päämäärä on Israelin tuhoaminen.
1177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

joten tupla vastaus:

Aivan kuten yhdeksän kymmenestä juutalaisestakaan ei kuuluu seemiläisiin kansoihin vaan on khasaareja eli valejuutalainen. Aitoja seemiläisä juutalaisia ei taida juuri olla muualla kuin Iranissa.

Tiesitkö hulluntailainen että Israelin vallan alla kristittyjen määrä pyhällä maalla on romahtanut, krikkoja hävitetty, pappeja syljetty ja nunnia huoriteltu. Kaikista kristityistä eniten juutalaiset kuitenkin vihaavat juuri teitä yli-innokkaita ******* lipojia kristittyjä siionistejä

Äänestä
  • Miksi mongolialaisilla kasaareilla olisi samat geenit kuin kreikkalaisilla, libanonilaisilla ja italialaisilla? Ei kuulosta kovin loogiselta teorialta.

    Äänestä

  • Miksi arabit kutsuvat itseään palestiinalaisiksi?! Kuten kerroin jo palestiinalaista kansaa ja hallintoa ei ole koskaan ollutkaan! Palestiina on roomalaisten tuolle alueelle pilanpäiten antama nimitys, tarkoituksenaan nöyryyttää juutalaisia! Arabit huijaavat ihmisiä ja useat suomalaisistakin ovat niin flegmaattisia etteivät jaksa vaivat "päätään" monellakaan asialla!? Silloinhan tälläinen valehtelu onnistuu ja vääryys Israelia kontaa pääsee valtaan!
    Öljy liukastaa jopa kielenkannat!

    Äänestä

  • Haplot kirjoitti:

    Miksi mongolialaisilla kasaareilla olisi samat geenit kuin kreikkalaisilla, libanonilaisilla ja italialaisilla? Ei kuulosta kovin loogiselta teorialta.

    Mistäs ne mongolit keksit ? Hunnien (turkkilais peräinen kaukasuksenheimo) peruja olevaa seka kansaa (niitä hunnien orjaheimoja) Dacian alueelta, joihin sekoittui pakostakin bysanttilaista ja latinalaista verta. Näitähän palloiteltiin alueelta toiselle sillä kuka nyt sekarotuisia mamuja mailleen huolii. Jäivät vähässä aasiassa bysantin ja islamin puristukseen ja päättivät ruveta juutalaisiksi.

    Äänestä

  • öljyä joka puolella kirjoitti:

    Miksi arabit kutsuvat itseään palestiinalaisiksi?! Kuten kerroin jo palestiinalaista kansaa ja hallintoa ei ole koskaan ollutkaan! Palestiina on roomalaisten tuolle alueelle pilanpäiten antama nimitys, tarkoituksenaan nöyryyttää juutalaisia! Arabit huijaavat ihmisiä ja useat suomalaisistakin ovat niin flegmaattisia etteivät jaksa vaivat "päätään" monellakaan asialla!? Silloinhan tälläinen valehtelu onnistuu ja vääryys Israelia kontaa pääsee valtaan!
    Öljy liukastaa jopa kielenkannat!

    No sinullekko ei kelpaa suurimma kristityn imperiumin antama nimitys tuole alueelle, jossa asui vain uskonkiihkoilevia Juudean heimoja. Ai niin maailma tarvitsee pikkaisen enemmän öljyä kuin se tarvitsee appelsiineja

    Äänestä

  • jaffat biojätettä kirjoitti:

    No sinullekko ei kelpaa suurimma kristityn imperiumin antama nimitys tuole alueelle, jossa asui vain uskonkiihkoilevia Juudean heimoja. Ai niin maailma tarvitsee pikkaisen enemmän öljyä kuin se tarvitsee appelsiineja

    Eiväthän roomalaiset olleet kristittyjä, eräs roomalainen sotilas tuli uskoon katsellessaan Jeesuksen kärsimystä ristillä, mutta yleisesti ottaen roomalaisilla oli omat jumalansa....Paavali opetti heille myöhemmin pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa!

    Tiedät varmaan, että Israelin alue on tunnustettu jo ennen ottomaanien valtaa 1516-1917. Ottomaanit eivät milloinkaan kiistäneet Israelin 12 sukukunnan omistusoikeutta, kiistäminen on myöhäisempää!
    Israelin alue on tunnustettu laajemmin myös islamilaisessa maailmassa jo ennen kuin varsinainen muuttoliike alkoi 1850-luvulla, kartat osoittavat että alue kuuluu 12 heimolle!

    Yritä mitä yrität sepustella noita "tarinoitasi" juutalaisista, mutta paina mieleesi se, että Jumaala tulee juutalaisen kansan kautta näyttämään pakanakansoille oman valtansa ja suuruutensa! Israel on tullut jäädäkseen tuolle alueelle, ja Jumalan suunnitelmaa eivät ihmiset voi tyhjäksi tehdä!

    Todellakin siltä näyttää että "maailma" tarvitsee enemmä öljyä kuin totuutta!

    Äänestä

  • Jaffat on maukkaita kirjoitti:

    No se miksi sinäkin olet tuollainen hihhuli on roomalaisten ei juutalaisten ansiota, sillä roomalaiset sen kristinuskon levittivät, muutenhän sinä kumartaisit käpyä metsässä. Vaan eipä tuo juutalaisten peräreiän lipominen sitä paljon kummempaa ole.

    Kuningas Salomonin ja Daavidin kuningas kunnat olivat (ehkä) olmassa, mutta ne vallattiin ja tuhoutuivat yli 2500 vuotta sitten. Noilla mailla oli asukkeja jo ennen 12 heimoa. Jeesuksen tuleminen mitätöi juutalaisten maa vaateet. Kenelläkään ei ollut tarvetta kieltää satuja ja päivä unelmia ennen kuin moderni keinotekoinen Israelin valtio keksittiin ja alueelle alkoi lappa sekarotuista khasaari sakkia (vähän kuin somalit täällä Suomessa).

    Äänestä

  • paljon myrkkyjä kirjoitti:

    Ketä sinä kumarrat? Oikeastaan se että evankeliumi on julistettu pakankansoille, on juutalaisten ansioita! Lue raamattusi ja kiitä juutalaisia kaikesta!

    Äänestä

  • ylistystä lisää kirjoitti:

    Ketä sinä kumarrat? Oikeastaan se että evankeliumi on julistettu pakankansoille, on juutalaisten ansioita! Lue raamattusi ja kiitä juutalaisia kaikesta!

    Kuten bolsevismista, kiitos ei. On täysin absurdi ajatus että suurempi kosminen voima olisi valinnut juuri juutalaiset omiksi valituikseen, kansan joka oli vain viiden karvan päässä paviaaneista. Te pentecostali paskiaiset todellakin luette kuin piru raamattua, luette vain väärää versiota. Te olette vahvin todiste siitä että ero katollisesta kirkosta oli virhe. Evegelistissä protestantti liikkeissä on enemmän korruptiota ja uskon perversiota kuin katolilaisuudessa pahimmillaankaan Lutherin aikana

    Äänestä

  • kerettiläiset kirjoitti:

    Katoliset ovat pyytäneet anteeksi juutalaisiin kohdistuvia vainoja ihan viime vuosina!
    Mitäs mieltä olet ylipäätään eurooppalaisesta älykkyydestä.....vai onko sitä ollenkaan! Olemme hirviöitä ja raukkoja, kun muistaa että ihan vähän aikaa sitten Euroopasta löytyi hitler??! Eikä meidän toimintamme Euroopassa ole ollut koskaan mitenkään ihmismäistä...lueppa tuosta 1300-luvun inhottavuuksia!

    Musta surman nimellä kulkeva ruttoepidemia oli lähtölaukaus eräälle historian verisimmistä ja järjettömimmistä juutalaisvainoista. Kyseinen epidemia riehui Euroopassa vuosien 1347-1350 välisenä aikana, joka oli todennäköisesti kulkeutunut Aasiasta rottien välituyksellä.
    Tauti tappoi maanosan väestöstä lähes kolmanneksen, ja vaati todella kekseliäisyyttä saada sekin juutalaisten aikaan saannokseksi, mutta niin vain siinä kuitenkin kävi
    Huhu siitä että juutalaiset olisivat olleet ruttoepidemian takana sai alkunsa pienestä ranskalaisesat Chamberyn kylästä. Paikallista juutalaissyntyistä lääkäriä kidutettiin hirvittävästi, ja lopulta hänestä saatiin puristettua ulos tunnustus. Sen mukaan juutalaiset olivat tehneet yksissä tuumin suunnitelman kristittyjen tuhoamisesta.
    Lääräsi, nimeltä Balagvinus, "tunnusti" ennen kuolemaansa kidutuspenkillä,että juutalaiset olivat myrkyttäneet suuret Thononin vesilähteet joista kylä sai juomavetensä, heittämällä niihin mustaa ja punaista myrkkyjauhoa, ja niin kaikki vettä juoneet sairastuivat ruttoon

    .Viestiä lähetettiin kaikkialle ympäröiviin kaupunkeihin, ja samalla varoitettiin että koko myrkytysoperaatioiden tarkoituksena oli juutalainen salaliitto, tavoitteenaan maailmanherruus!
    Hirvittävät vainot saivat alkunsa näistä valheista. Strasbougin juutalaisella hautausmaalla poltettiin kaikki kaupungin juutalaiset elävänä roviolla helmikuussa 1349, ja lähes kaikki kaupunkilaiset olivat kerääntyneet todistamaan tapahtumaa.

    Huolimatta siitä että silloinen Rooman paavi oli vedonnut vainojen pysäyttämiseksi, niitä toteutettiin jatkuvasti. Paavillinen viesti olo hyvin looginen, ja siinä todettiin ruton riehuvan myös niillä seusuilla joilla ei asunut ainuttakaan juutalaista.
    Freiburgin kaupungissa kidutettiin erästä hiljakkoin Jerusalemista palanutta juutalaista niin hirvittävästi, että hän kumosi paavillisen väittämän ja "myönsi" tuoneensa mukanaan erityista myrkkyjauhoa, joka tappaa kristittyjä mutta ei tehoa juutalaisiin!

    Vieraillessaan Rooman synagogassa paavi Johannes Paavali II kutsuikin juutalaisia "vanhemmiksi veljiksemme uskossa".[86]

    Äänestä

Todella vainoharhaista syyttää juutalaisia WTC tornien räjäyttämisestä, kun syyllisiksi on jo todettu muslimit. Kannattaa sulkea netti ja lukea Raamatusta Herran viisautta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ei terroristeille kirjoitti:

Miksi tietotaso Israelista on niin heikkoa nimenomaan Suomen päättäjillä?Ovatkohan he YMMÄTÄNEET mitä ovat tehneet!? Tässä on luettavaa joka antaa ajattelemisen aihetta! En hyväksy sitä, ETTEI Suomi ollut yhdessä Tsekin tasavallan kanssa puoltamassa Israelia! Tsekit ovat viisaita, miksi me olemme tyhmiä? Puollamme rikollisia, rettelöitsijöitä ja terroristeja, jotka kutsuvat iseään palestiinalaisiksi?! Palestiinalaise olivat ja menivät....he eivät kuuluneet seemiläisiin kansoihin he olivat indoeurooppalainen sukukunta Kreetan suunnasta.. Juutalaiset ja arabit kuuluvat seemiläisiin kansoihin! Tämä palestiinajuttu on täysvalhe, mutta valhe näytetään uskottavan mieluummin kuin totuus! Miksi ihmiset haluavat uskoa valheen?

Muslimit haluavat tuhota Israelin

Israelilaisten ja palestiinalaisten konfliktin ja ongelman ydin ei ole Israelin maa-alueiden luovuttaminen palestiinalaisten haltuun ja Palestiinan valtion syntyminen Lähi-itään, vaan se että muslimit haluavat tuhota Israelin kokonaan ja lopullisesti. Vuosina 1948-1967 Gaza, Itä-Jerusalem, Golan ja Länsiranta olivat arabien hallinnassa. Gaza oli Egyptin hallinnassa, Golan oli Syyrian hallinnassa ja Itä-Jerusalem ja Länsiranta oli Jordanian hallinnassa. Arabeilla oli hallussaan ne alueet, joiden olisi pitänyt saada aikaan rauha Lähi-idässä. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä arabit eivät tunnustaneet Israelin valtion olemassaoloa ja heidän päämääränsä on tuhota Israel kokonaan ja lopullisesti.

Marraskuun 29 päivä 1947 YK julkisti lausunnon, jossa Israelin maa jaettaisiin kahteen valtioon juutalaisille ja arabeille. Arabit olisivat saaneet haltuunsa mm. pysyvästi Jerusalemin. Arabit olisivat saaneet haltuunsa myös Nasaretin kaupungin sekä laajan osan Pohjois-Israelia. Egypti, Irak, Iran, Libanon, Saudi Arabia, Syyria, Jemen, Pakistan, Turkki, Kuuba, Afganistan, ja Kreikka äänestivät tätä maan jakoa vastaan hyläten tämän suunnitelman. On siten todella selvää ettei arabeilla ollut alunperin halua perustaa Palestiinan valtiota, koska heidän päämääränsä on tuhota Israel.

Vuosien 1948-1967 välisenä aikana ei puhuttu Palestiinan valtion perustamisesta, joka olisi silloin ollut varsin helposti toteuttavissa. Arabien päämäärä oli tuhota Israelin valtio, siksi he eivät puhuneet mitään Palestiinan valtiosta, vaan arabivaltioiden tarkoituksena oli jakaa keskenään Israelin maa-alueet. Alunperin ei siis ollut mitään suunnitelmaa Palestiinan valtion perustamisesta, koska arabit halusivat tuhota Israelin valtion.

Koska tämä suunnitelma ei onnistunut eikä arabit kyenneet tuhoamaan Israelia, niin he ovat luoneet uuden suunnitelman Israelin tuhoamiseksi, jonka he koittavat toteuttaa Palestiinan valtion kautta. Kun arabit saavat synnytettyä Lähi-itään Palestiinan valtion, niin he sen kautta koittavat luoda jännitteitä Israelin ja palestiinalaisten välille sekä suunnata maailman sympatia palestiinalaisten puolelle sekä maailman viha Israelia kohtaan.

Ikävää ja valitettavaa on että maailman valtamediat ovat eksyneet uskomaan arabien manipulaation ja valheellisen juonen, jonka tarkoituksena on Israelin valtion tuhoaminen. Palestiinan valtio on osa arabien juonta, joka on luotu Lähi-idän pelinappulaksi Israelia vastaan. Lopullinen päämäärä on Israelin tuhoaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu