Entinen nyrkkeilijä Amin Asikainen !

Entinen nyrkkeilijä Amin Asikainen kiistää kiilanneensa taksijonossa, mistä seuranneesta kahakasta häntä epäillään pahoinpitelystä.

Iltalehden mukaan Asikainen olisi etuillut taksijonossa ja lyönyt kiilausta protestoinutta miestä kasvoihin Helsingin keskustassa Elielinaukion taksitolpalla 3. joulukuuta.

– Taksijonossa oli kuusi ihmistä ja siihen tuli kolme taksia yhtä aikaan. Takseja riitti hyvin kaikille, Asikainen toteaa.

Asikainen kuvaili Iltalehdelle, että yksi miehistä yritti ottaa hänestä kiinni. Kahakan yhteydessä Asikainen kertoo miehen liukastuneen maahan.

Asikainen kiistää yrittäneensä lyödä häntä vastaan tullutta miestä. Hän sanoo puolustautuneensa uhkaavassa tilanteessa.

– Kolme kaveria alkoi tulla kohti. Jos olisin mikkihiiri, niin olisin saanut turpaani.

Uhri teki asiasta rikosilmoituksen. Poliisi on vahvistanut, että tapausta tutkitaan.

– Mekot pitäisi ostaa kavereille, Asikainen kommentoi välikohtauksesta seurannutta rikosilmoitusta.

(MTV3)
Voi sinua raukkaa. Sinulle se on hame ostettava, kun kiilaat ja sitten vielä vähättelet. Tiedät helvetinHyvin, että tavallinen ihminen ei pärjää nyrkkeilijälle. Ja kasvoihin vielä. Haista sinäPitkäPaska !
6146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lättyyn vaan!!
ihan oikein niille kyläpääliköille jotka muutaman tuopin jälkeen luulevat osaavansa hanskata.

vitun pellet!

ihan oiken että amin ojensi niitä älykääpiöitä!!!
ja sit mikkishiiret heti poliisille parkumaan ku tulikin lättyyn.

Äänestä
  • Joo ja Tolppolaki oli oikeessa...

    Äänestä

En ollut paikalla.

Äänestä

Amin itsensä selitys tapahtumalle. "hiukan ohjeistin poikaa avokämmenellä", se kaatu läpsäsystä maahan.

Äänestä

Minäkin imin Asikasista! Se sanoi multa tuli!

Äänestä
  • Nanna-Liisakos se siellä...?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyt meni pisteet ! kirjoitti:

Entinen nyrkkeilijä Amin Asikainen kiistää kiilanneensa taksijonossa, mistä seuranneesta kahakasta häntä epäillään pahoinpitelystä.

Iltalehden mukaan Asikainen olisi etuillut taksijonossa ja lyönyt kiilausta protestoinutta miestä kasvoihin Helsingin keskustassa Elielinaukion taksitolpalla 3. joulukuuta.

– Taksijonossa oli kuusi ihmistä ja siihen tuli kolme taksia yhtä aikaan. Takseja riitti hyvin kaikille, Asikainen toteaa.

Asikainen kuvaili Iltalehdelle, että yksi miehistä yritti ottaa hänestä kiinni. Kahakan yhteydessä Asikainen kertoo miehen liukastuneen maahan.

Asikainen kiistää yrittäneensä lyödä häntä vastaan tullutta miestä. Hän sanoo puolustautuneensa uhkaavassa tilanteessa.

– Kolme kaveria alkoi tulla kohti. Jos olisin mikkihiiri, niin olisin saanut turpaani.

Uhri teki asiasta rikosilmoituksen. Poliisi on vahvistanut, että tapausta tutkitaan.

– Mekot pitäisi ostaa kavereille, Asikainen kommentoi välikohtauksesta seurannutta rikosilmoitusta.

(MTV3)
Voi sinua raukkaa. Sinulle se on hame ostettava, kun kiilaat ja sitten vielä vähättelet. Tiedät helvetinHyvin, että tavallinen ihminen ei pärjää nyrkkeilijälle. Ja kasvoihin vielä. Haista sinäPitkäPaska !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu