Onkohan normaalia?

Olen 24-vuotias nainen ja minua on alkanut vaan enemmän kiinnostaa huomattavasti nuorempien elämä. Siis puhun noin itseäni 10v nuoremmista, teineistä. Oikeastaan olen kiinnostunut vain tyttöjen elämästä, joskus mietin että olisi mukavaa saada vaikka nuorempi ystävä ja olen kuullut jostain ns. isosisko-palvelusta, jossa nuorelle etsitään kuin "kummia" joka on samalla ystävä, mutta auttaa ja tukee elämässä. Tuo olisi mielenkiintoista, mutta kun mietityttää miksi kiinnostukseni kohdistuu juuri tähän ja mikä on tarkoitukseni. Tänään esimerkiksi bussissa minua huomattavasti nuorempi tyttö tuli viereeni istumaan kun oli niin täyttä ja huomasin että hermostuin paljon, kuin olisin halunnut tehdä jonkun vaikutuksen. Silti minusta tuntuu, ettei kiinnostukseni ole mitenkään seksuaalista.

Tietty ikävaihe oli minulle todella vaikeaa ja minulta jäi ns. elämää elämättä teininä, kun jouduin elämään jatkuvassa stressissä. Ehkä alitajuisesti yritän elää tuota vaihetta uudestaan ja etsin henkilöä kenen kautta sitä elää...? Onko teidän mielestä tässä jotain mistä olla huolissaan?
067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


mietinvaan... kirjoitti:

Olen 24-vuotias nainen ja minua on alkanut vaan enemmän kiinnostaa huomattavasti nuorempien elämä. Siis puhun noin itseäni 10v nuoremmista, teineistä. Oikeastaan olen kiinnostunut vain tyttöjen elämästä, joskus mietin että olisi mukavaa saada vaikka nuorempi ystävä ja olen kuullut jostain ns. isosisko-palvelusta, jossa nuorelle etsitään kuin "kummia" joka on samalla ystävä, mutta auttaa ja tukee elämässä. Tuo olisi mielenkiintoista, mutta kun mietityttää miksi kiinnostukseni kohdistuu juuri tähän ja mikä on tarkoitukseni. Tänään esimerkiksi bussissa minua huomattavasti nuorempi tyttö tuli viereeni istumaan kun oli niin täyttä ja huomasin että hermostuin paljon, kuin olisin halunnut tehdä jonkun vaikutuksen. Silti minusta tuntuu, ettei kiinnostukseni ole mitenkään seksuaalista.

Tietty ikävaihe oli minulle todella vaikeaa ja minulta jäi ns. elämää elämättä teininä, kun jouduin elämään jatkuvassa stressissä. Ehkä alitajuisesti yritän elää tuota vaihetta uudestaan ja etsin henkilöä kenen kautta sitä elää...? Onko teidän mielestä tässä jotain mistä olla huolissaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu