Otetta elämään

täällä kellutaan. Mun erosta on aikaa kulunut 16kk ja nyt voi alkaa sanomaan että enään ei satu niin s.......ti. Mun liitto kesti 17v ja päättyi ex vaimoni uskottomuuteen. Samoin "luulin" ettei mikään voisi liittoamme kaataa, nyt tiedän että voi. Samat kuviot kuin teillä, lapset isoja, paljon matkustelua, talot maksettu, kaikki siten mihin monet nuoremmat tähtäävät.
Tää pohjan lähteminen elämältä ja se tunne et voiko tää muka sattua mulle. Joudunko mä vielä kerran rakentamaan elämäni uudestaan, kaivertaa, tuntuu epäoikeudenmukaiselta, v.....aa, satuttaa, katkeroittaa ja kaikkea tältä väliltä. Tää on se mikä vie aikaa...näitten omien, täysin sekaisin olevien omien tunteiden selvittäminen. Toisillä se vie vähemmän aikaa ja toiset ei pääse siitä koskaan yli. Mulla auttoi puhuminen puhuminen puhuminen ja onneks mulla oli pari hyvää kamua jotka ymmärsi mitä tartten, kuuntelijan. Kamut ei mua neuvonu et tee näin, ne vaan kuunteli kun mä kävin outoa yksinpuheluani ja vuodatin sitä pahaa oloani pois. Mulla kesti n. vuoden ennen kun huomasin et hei, eilen mä en ajatellut ex:ää kertaakaan. Tunne oli vapauttava..
Ajan mittaan kiinnostus asioihin palailee, pikkuhiljaa ja vähän kerrallaan. Tässä kuviossa onnistumiset ruokkivat itseään.

tulee voimalla päähän, kun eteen isketään yllättäen puolison petollisuus tai avioero tai molemmat. Sigmund Freudin mukaan ihmisen mieli saa silloin enemmän ärsykkeitä kuin mieli pystyy sietämään. Seuraa mielen kaaostila, joka vie kaikki voimavarat.
Minä käsitän tuon kaaostilan niin, että aivoni kyllä käsittelevät sen, mutta vain pala kerrallaan. Kuin norsun syönti haarukkapaloina. Ja siihen kuluu väkisin aikaa, jopa vuosia. Ja olen huomannut, että samalla muita asioita jää kokonaan sivuun. Aivot pistävät ne jonnekin sivuraiteelle odottamaan vuoroaan. Haluan sanoa, että olkaa kärsivällisiä. Ei kannata odottaa hopealuotia, joka räjäyttäisi kerralla kaaoksen taivaan tuuliin. Mutta se selkeä olo tulee vielä. Keskustelu, liikunta, mikä tahansa mukava puuhastelu tai arkinen askare auttavat. Jaksamista.

Kiitti ja niinkuin "samoilla vesillä" oleva sanoi, että huomaat ettet ole ajatellut puolisoa kertaakaan, olevan vapauttava tunne...sitä todella odotan, koska se on niin raskasta, kun päässä pyörii sama asia päivästä toiseen...ja sitten kun olen ymmärtänyt, ettei kaikki pääse koskaan siitä, niin en missään nimessä halua kuulua tuohon porukkaan, mutta minkäs teet?
Hyvin myös sanottu tuo, että tässä asiassa onnistumiset ruokkivat itseään...ja kiitos myös "hyökyaallolle" sanoistasi...
nimimerkillä alkuperäinen eli down...

Kerrot ettet halua kuulua tuohon porukkaan joka jää kiinni menneisiin,kertoo sinusta että haluat päästä elämässä eteenpäin. Tuosta tilasta ja tunteesta on hyvä lähteä rakentamaan SUN elämää eteenpäin. Pikku hiljaa ja pala kerrallaan.....ei ole mitään muuta tietä kun sun OMA tiesi. Se miten joku ystävä tai muu tuttu on selvinnyt tai ei, on hänen tarinansa. Sun tarinas on jollain tavalla valmis, joskus tulevaisuudessa. Kaikki jättää aina jälkensä, sä et oo enää samanlainen ihminen kuin vuos sitten. Kaikki kriisit voi ottaa myöskin rakentavana kokemuksena. Pelkistetysti, mikä ei tapa se vahvistaa. Toki silloin kun kriisi on syvimmillään ja pimeimmillään, tällaiset sanat usein tuntuvat loukkaavilta tai tyhjänpäiväisiltä. Mulla tie rupes aukenemaan kun mä jossain vaiheessa tajusin että katkeruus pitää saada pois. Niin kauan kun mä olin katkera tapahtuneesta ja siitä miten mua kohdeltiin sikamaisesti ja ala-arvoisesti, esti mua näkemästä eteen päin. Olen omalla tavallani antanut anteeksi ex-puolisolleni, antanut anteeksi mutten unohtanut. Anteeksianto ja unohtaminen on kuitenkin eri asioita. Vieläkin tulee hetkiä jolloin katkeruus ja vihakin pääsevät valloilleen, nämä tunteet kuitenkin vähenevät jatkuvasti. Mä pääsen näistä vihatunteista eroon vaan yksinkertaisesti ravistamalla ne ajatukset pois päältäni. Se on kerta kerran jälkeen helpompaa ja helpompaa.

Ihmiselämä on kuin aalloilla kellumista, ylö ja alas. Välillä on tyynempää ja välillä tyrskyää kunnolla. Välillä meri heittää päällesi kaikkea pask.. mitä meri vaan voi kuljettaa mukanaan ja seuraavassa hetkessä lempeä aalto pyyhkii sut puhtaaksi. Koskaan ei voi olla varma mitä seuraava aalto tuo tullessaan. Yhtä varmasti kun aurinko nousee, aalto heittelee ihmistä ylös ja alas. Sä oot nyt aallonpohjassa ja mä oon menossa jossain kohtaa ylös. Ja kun katselet ympärillesi, jokaisessa aallossa on joku muu ihminen joko menossa ylös tai vinhasti alas. Moikkaillaan kun joskus ollaan samoilla korkeuksilla. Mut tunnistaa siitä että hymyilen :) jos oon menossa alaspäin, hymyilen siksi kun tiedän että, mulla on voimia tulla sieltä myös ylöspäin. Jos oon menossa ylöspäin, hymyilen siksi...... no kun oon menossa ylöspäin :)

Uskomattoman ihanasti kirjoitat, kyyneleet silmissä luen...oot muo 7 kuukautta edellä,ja kyllä muokin aalllot vielä nostaa. Katkeruus pitää saada pois, sen tiedän, sehän rumentaakin ihmistä. Uusien asioiden opettelu tai uudesti eläminen ottaa koville, varsinkin kun on joutunut tilanteesen matot jalkojen alta vedettyinä, yllättäen.

erosta 6-7 kuukautta, nainen halusi etsiä elää omaa elämää tai vastaava selitys miksei halua olla suhteessa koska ei ole tulevaisuutta. eroon oli syynsä molemmissa, se on totta. mutta kuinka se jätetty aina tuntee olevansa se v*ttuuntunut, onko se laissa määritelty vastuu. tämä oli toinen eroni ja molemmat suhteet kesti sen maagisen n. 6 vuotta. ensimmäisestä erosta eroon pääseminen kesti vuosia ja vuosia. nyt ei enää tosiaankaan jaksaisi samaa uudestaan, ja oma ikäkin alkaa olla sitä luokkaa että kuinka uutta suhdetta kerkeää muodostaa naisen kanssa. aallot joo heittelee ylos ja alas, aikaa menee ja pitää jutella muiden kanssa. blaa blaa, silti tunnen itseni luuseriksi vaikkei siihen olisi mitään syytä. ja tosiaankin haluaisin antaa toiselle anteeksi tai siis itselleni etten jäisi vanhaan kiinni. mutta silti tunnen että jään kiinni, mutta kuinka kauan ja mihin. en enää kaipaa exää paitsi näin jouluna ja viikonluppuisin ja iltaisin kun menen nukkumaan.

Niin, nää pyhät on kamalat...ja tosiaan uuden suhteen muodostamista ei oikein jaksais, kun itse oli tyytyväinen jo olleeseen, arvostin suhteen pitkä-ikäisyyttä, hyvine ja huonoine päivineen...siis ylä -ja alamäessä. Eniten ketuttaa se, ettei ole oikein elämää, paitsi aikuiset lapset, joilla luonnollisesti jo oma elämä. Yksin oleminen on hirveetä, eikä koko ajan voi tunkea sosiaalisesti vaan jonnekkin, pakoon....miestä sinällään en niin ikävöi, mutta sitä elämää kylläkkin, musrrosikäisine tyttärineen, koirineen, ystävineen, ja yhdessä tekemisineen..

Olin juuri lähdössä käymään hautausmaalla kun tuli mieleeni kurkata tänne ja katsoa mitä sulle (down) mahtaa kuulua, onko tullut uusia mietteitä ja tuntemuksia. Oikeastaan on hyvä että odotan vielä hieman pimeämpää ja meen vasta sitten hautausmaalle. Käytän tämän ajan oikein mielelläni kirjoittamalle sinulle taas muutaman rivin.
Koitan kirjoittaa niin ettei niitä voisi tulkita "neuvoiksi" ehkä paras tulkinta olisi että näin ne muutkin tuntevat ja napsia sieltä ja täältä itselle sopivia juttuja. Jos sulla on jonkinkaanlainen sosiaalinen verkosto ympärillä, sen tehtävä on nyt pitää sua pinnalla. Sä et oikein sais potea siitä huonoa omatuntoa koska joku sun ystävistäs saattaa olla huomenna samassa tilanteessa kun sä. Nää kyllä pidemmän päälle tasaantuu, yks tarttee yhtä apua ja toinen toista. Autetaan kukin omien voimavarojen mukaan ja pidetään toisiamme pinnalla kunnes avun tarvitsijalla on riittävästi voimia kannatella itseään. Kyllä ystävät ymmärtävät mistä on kysymys :) siksihän ne on olemassa...
"nää pyhät on kamalat" sanojia on maassamme pilvin pimein tälläkin hetkellä, kenelle mistäkin syystä. Mä viime jouluna, rikoin kaikki traditiot ja vietin niin erillaisen joulun kuin vaan voi viettää, se auttoi mua. Olin joulun pyhät eräässä pienessä euroopan kaupungissa..... oli siellä maalaispoika ihmeissään :) mut eipä paljoakan ehtinyt joulujutut mietitytämään. Nyt vietän joulua yksin ja kirjoittelen tätä sulle, ei paha vaihtoehto. En lähde muualle kuin sinne hautausmaalle, en sukulaisiin katsomaan toisten joulu juttuja, otan tän itselleni sellaisena siedätyshoitona. Koin samoja tunteita kun sä, tuntui hirveän pahalta kun joutuu laittamaan kaikki tutut jutut uusiksi. Tuntui että elämiseltä meni tarkoitus. Kuten ed. kirjoitit, et halua jäädä tähän vaan mennä eteenpäin, tästä se lähtee. Nyt sattuu niin saa....sti, mutta ens jouluna paljon vähemmän.
Mä rikon taas tammikuussa yhden rajan. Olen ex:n kanssa, kuten kerroin, matkustellut paljon. Nyt lähden kauas lämpimään ihan yksinään. Meinaan levätä, oleilla ja katsella uusia juttuja nyt tästä näkökulmasta. Samalla aion toteutta yhden pitkäaikaisen unelmani, mennä sukelluskurssille :) :) arvannet jo suunnan mihin olen menossa. Huonosti kieliä taitavana tää on taas yhden rajan ylimenemistä ja katsomista mitä mun siivet kantaa.
Uudet ihmissuhteet on aina haasteellisia tällaisessa tilanteessa. Luottamus on hukassa pitkän aikaa. Toinen, joka ei ole ollut tällaisessa tilanteessa ei oikein voi tuntea mitä on se täydellinen luottamuksen romahdus ja millaista tuhoa se saa ihmisessä aikaiseksi. Samoin kun on ollut pitkässä parisuhteessa niin ihan oikeasti, mä ainakin olin unohtanut miten naisten kanssa aloitetaan jutustelu :) muutamia niin koomisia mokia oon matkan varrella tehnyt että itseäkin oikein nolottaa. Nyt kyllä sujuu jo vähän paremmin ;) Mulla oli lyhyt laastari aika alkuvaiheessa ja täytyy sanoa et se vai ainakin mua hyvin eteenpäin. Molemmat tiesivät mikä on homman nimi ja hyväksyivät sen. Olimme kumpikin samassa tilanteessa ja tää järjestely sopi kummallekin.
Olen monasti miettinyt samoja juttuja mitä säkin pohdit, löytyykö mistään ihmistä joka haluaisi vielä jakaa mun kanssani loppuelämänsä, en tiedä. En kyllä oikein ole etsinytkään, oon vaan kellunut aalloilla ja ihmetellyt ketä tulee vastaan.
Niin sinullekin kun minulle jo monille muillekin on olemassa ihminen jonka sydämessä on meidän nimet.
Nyt alkaa hämärtää lupaavasti ja matka hautausmaalle voi kohta alkaa.
Sitten kun palaan kotiin, katson muutaman leffan ja menen nukkumaan. Tällainen on yhden "kellujan" joulu 2012.

-Rajoja rikkomalla kasvattaa omaa elinpiiriään-

Kiitti taas,
Ollaan siis niin samoilla vesillä..sä vaan oot selvästi pidemmällä, hyvä niin.
Kirjoitit, että alussa sulla oli lyhyt laastari ja että se hiukan auttoi...noita ja näitä oon miettinyt, vaikka ajatus ei sinällään houkuta, niin oishan se muuta kun saman asian pyörittämistä. En vaan oikeen kekkaa mistä niitä tulee, kun en jaksais ravintololoissa kauheesti keikkua, tosin kesällä muutamat terassit tuli koluttua ja seuraakin olisin saanut, mutta mutta, se tuntui niin epätodelliselta ja pinnalliselta suorastaan juoksin karkuun...deittisivustoja haukutaan ja varsinkin kaverit....enkä osaa mainostaa itseäni sellasessa, enkä oikein usko niihin.
Hienoa, että toteutat itseäs nyt ja uskallat, sukelluskurssi kuulostaa upeelta. Ehkä toi aalloilla kelluminen on se asia, pitää vaan antaa mennä...päästää irti!
Hyviä hämärähetkiä hautausmaalle :)

Hyvää joulupäivän huomenta, down ja muutkin :)
Elokuvatäyteinen jouluaatto ja hyvin nukuttu yö on takana. Mites teillä muilla on mennyt?
Kirjoitit muutaman rivin mun laastaristani ja sun omista ajatuksista. Eihän laastarissa oikeastaan mistään muusta ole kun oman itsetunnon kokeilusta ja kohottamisesta. Niistä tulee tunne, on vielä olemassa ihminen joka tuntee jotain minua kohtaan, ainakin hetken. Monille pitkässä liitossa oleville on jäänyt alitajuntaan pelko, suhteen loppumisen aiheuttamasta tuskasta. Se on usein melkoinen este uuden suhteen aloittamiselle, ei haluta aloittaa ettei jouduta kokemaan luopumisen tuskaa. Samoin ns. yhden yön jutut ja eri tyyppiset säädöt aiheuttavat monenelaisia, joskus melko voimakkaitakin reaktioita. En mitenkään kehota tai suosittele lähtemään tälle tielle jos se ei itsestä tunnu hyvältä. On vaan niin että ihminen kaipaa ihailua, tunnetta, kosketusta, läheisyyttä, hyväksyntää toisilta ihmisiltä. Samoin ihminen haluaa tuntea että hänessä on vielä vetovoimaa muiden ihmisten silmissä. Valitettavan usein nää kyllä mene kännisäädöiksi, mut siihen voi jokainen itse omilla valinnoillaan vaikuttaa. Mä henkilökohtaisesti laitoin korkin kiinni heti kun mulle valkeni mikä katastrofi ja muutos mun elämääni on saapunut. Tätä on nyt kestänyt tuo 16kk ja tuntuu ihan hyvältä :)
Tää mun laastarini löyty ihan sattumalta, ei nyt lähipiiristä mut melko läheltä kuitenkin. Ihan vaan yksinkertainen kysymys, lähdetkö joskus kahville mun kanssani. Tuosta se alkoi. Juteltiin niitä näitä ja huomattiin että meillä oli melkoisesti yhteisiä olotiloja (vitut...sia, ahdistuksia ym) yks asia johti toiseen ja toinen kolmanteen jne jne. Tää kesti pari kuukautta ja kuten aiemmin kirjoitin, kantoi mua todella pitkälle. No näin keski-ikäisenä miehenä tietysti huomasin eron jälkeen että mun itsetunto oli lyöty niin maahan että mulla katosi kaikki seksuaaliset halut, siis aivan täydellisesti. Tää suhde auttoi meitä molempia löytämään uudelleen meiltä kummaltakin kadoksissa olleet seksuaaliset halut. Tunne ja fiilis oli aika hemmetinmoinen kun usean kuukauden jälkeen tulee olo et haluais "syödä toisen elävältä" Molemmat tiesimme että meillä on asioiden käsittely ja prosessointi pahasti kesken, joten emme juurikaan käyneet läpi tulevaisuutta. Keskityimme vaan tähän hetkeen ja nauteimme olostamme.
Nykyisessä tilanteessani ole juurikaan "etsinyt" kumppania tulevaisuutta ajatellen, sen aika vaan ei mun osalta ole nyt. Olen kyllä aina silloin tällöin käynyt "näytillä" ja saanut ilokseni huomata etten mä mitenkään ole poissa kuvioista.
Muistan menneisuudestä omia ajatuksiani ja sellaisia lyijynharmaita hetkiä kun katkeruus oli voimakkaimmillaan. Mietteet olivat aina vaan tulevaisuudessa ja uudessa parisuhteessa ja siinä, huoliiko mua kukaan. Ajattelin ja elin menneisyyttä ja tulevaisuutta mutta unohdin nykyisen hetken. Tässäkin aika ja pienet onnistumiset tekivät tehtävänsa. Ihan sellainen pieni asia kun tuntemattoman ihmisen hymy, tuntuu uskomattoman hyvältä. Näin ne asiat vaan menee :)
Nyt tämä poika menee aamupalalle ja jatkaa joulupäivän viettoa. Käyn pienellä lenkillä, ehkä lämmitän saunan ja katson taas muutaman elokuvan :D teen siis kaiken täysin erilailla kuin ennen, teen tästä joulusta mun näköisen joulun ja sä "down", olet osa mun joulua 2012 :)

Oikein hyvää joulupäivän jatkoa sulle "down" kyllä se tästä paremmaksi muuttuu. Huomasitko muuten että talvipäivän seisaus oli 21.12 perjantaina, tänään on siis hieman valoisampi päivä kuin eilen, kevättä kohden ollaan menossa :) :)

Kiitti taas sanoista ja ajatuksista ja ihanaa että voin olla osa sun ja ehkä muidenkin ajatuksia....huomasin kyllä ja olen odottanutkin tulevia päivien pidennyksiä, kevättä jne...jotenkin tuntuu siltä, että kun vuosi vaihtuu, siinä on mahdollisuus...

Itsetunto kyllä on ollut matalalla, mutta pienetkin asiat tuntuu kyllä kivalta, jos ne huomaa..tosin kuljen kyllä, kun peura ajovaloissa hieman säikähtäneenä.

Aatto eli eilinen meni ystävän kanssa terapioiden, ne osaa jotka tietää ja yllättävää kyllä, meitä eronneita ja jätettyjä on paljon..."joulu aatto yksin" kirjoittajalle kerron, että keväällä kävin sen eroseminaarin ja se oli hyvä...siitä sain vertaistukea.
Tosta korkin kiii laittamisesta,; alkolla on normaali suhde muhun, mutta sen olen huomannut, että krapulat pahentaa oloa, myöskin väsymys, joten ihan hirveästi en sen kanssa viitsi läträtä...
Siitä, että huoliiko kukaan, sen ajatuksen kanssa tietty painii, koska on väkipakolla joutunut tähän tilanteeseen, mielestäni ja varmasti yhden illan suhteita sais, mutta ne ei ole edes käyny mielessä ja pitempi suhdekin tuntuu ihmeelliseltä, koska tähän ikään on jo ihmisensä oppinut tuntemaan,...voih että, en osaa edes pukea sanoiksi kaikkea...
Noh...sulla on sitten ollut megaelokuvienkatselupyhät....ei huono sekään

Meille kaikille jaksamisia

Huomenta!

Itse erosin toukokuussa suuresta rakkaudestani, kulttuuri ym liian suuret eroavaisuudet johtivat eroon. Kesä meni sairauslomalla, menin huonoon kuntoon niin psyykkisesti kuin fyysisestikin.

Loppukesästä elämä alkoi pikkuhiljaa voittaa..mm. "laastareiden" avulla, käyttäydyin kuin sekopäinen välillä. Silti suren eroani ja ikävöin eksääni välillä kovastikin, vaikka ymmärrän, ettei meillä ollut mahdollisuuksia pysyvään onneen.

Tuntuu pahalta katsoa onnellisia, käsikädessä kulkevia pariskuntia jne...Varsinkin iltaisin ikävä ja yksinäisyys tuntuvat pahalta. Onneksi lapseni, tosin ovat jo isoja, auttavat pitämään arjessa kiinni. Moni sanoo, että kestää ainakin vuosi ennenkuin pahin suru alkaa hellittää. Jokainen vuodenaika on käytävä läpi. Avioero on pieni kuolema.

Olen kuullut esim Fisherin eroseminaarista, mutta minua ahdistaa ajatuskin sinne menemisestä, en halua puida asiaa. Rakkaat ystäväni ovat jaksaneet kuunnella samaa stooriani yllin kyllin, puhuminen auttaa todellakin.

Tämä vuosi on ollut elämäni pahin. Toivon jotenkin lapsenomaisesti, että uusi vuosi on parempi jne. Jaksamista meille kaikille ja oikein hyvää ja ihanaa vuotta 2013!

Parisuhteet vaativat omien tapojen, halujen muuttamista molemmilta osapuolilta. Joskus muutos tapahtuu molemmissa osapuolissa luonnollisesti, joskus taas riitojen kautta henkisen kehityksen kautta. Suomessa ihmiset ovat yleensä itsekkäitä eikä muutosta tapahdu ja suhde ajautuu kriisiin. Vaaditaan enemmän toiselta osapuolelta kuin itseltä.

Erosin 8 vuotta sitten. Alussa ero tuntui kuolemalta ja sitähän se olikin. Toisesta luopuminen pitkään jatkuneen yhdessäolon jälkeen on omalla tavallaan kuolemaan verrattavissa oleva tunnemyrsky. Välillä toivoo kaiken palaavan ennalleen ja välillä on huojentunut suhteen loppumisesta.

Tuollaista tunnemyrskyä kestää aikansa. Minulla sitä kesti noin 4 vuotta ennen kuin palauduin lähes normaaliksi jos sitä nyt koskaan voin edes olla. Jokainen ero varmasti jättää omanlaisensa jäljet ihmisten tunnepuoleen ja käyttäytymiseen.

Alussa en halunut ajatella uutta parisuhdetta, pelkäsin jotain mitä en voisi hallita. Irtosuhteita tuli ja ne olivat pinnallisen helppoja. Nautin seksielämästä kymmenien eri naisten seurassa tuntematta oikein mitään muuta kuin seksuaalisen nautinnon tuottaman tyydytyksen. Aikaa kului, elämässä tulee ehkä käydä pohjan kautta ymmärtääkseen ettei itseään kannata syyttää..eikä ainakaan sitä johon oli ollut rakastunut vuosikausia. Muutumme ihmisinä elämän muutosten myötä. Erot kuuluvat elämään, ikävä kyllä.

Löysin uuden rakkauden vasta vuosien kuluttua erosta. Tunsin olevani edes hiukan ehjä aloittaakseni uuden parisuhteen. Nyt nautin parisuhteesta niin kauan kuin luoja suo. En omista puolisoani vaan toivon hänen viihtyvän rinnallani mahdollisimman pitkään. Muuta en voi enkä muuhun kykene.

Elämää ei kannata pelätä vaikka siihen kuuluukin pettymyksiä. Puolisoaan ei koskaan opi tuntemaan, muutumme ihmisinä vaikka emme sitä tahtoisikaan.
Nauttikaa ja arvostakaa sitä aikaa elämässänne joka on ollut ns. onnellista aikaa, arvostakaa myös niitä ihmisiä jotka ovat tuohon aikaan kuuluneet ja onnen antaneet. Erot ja ihastumiset kuuluvat elämään, ei ihmiset tunteilleen mitään voi.

Erot kuuluvat elämään, ikävä kyllä ja tähän pohjakuiluun olen joutunut sekä myöskin muuttumaan. Onnellisten aikojen miettimisestä tulee vaan pitkä ja katkera itku...vielä.
Tällä hetkellä usko siihen, että voisi löytää noin tasapainoisen ja eheän suhteen, tuntuu mahdottomalta ja itseasiassa yritän vaan valmistella kautta kouluttaa mieltäni, että yksinkin on hyvä olla.
Kiitos sanoistasi, niillä etenen....

down,

Lähtökohtaisesti uskomme ettemme voi löytää yhtä ehjää suhdetta, ihmistä joka ymmärtäisi meitä yhtähyvin mitä eron yhteydessä "menetetty" puoliso.

Maailmassa on lähes 7 miljardia ihmistä. Jokainen ajattelee samoin jossain vaiheessa elämäänsä. Uskotko todella että puolisosi oli maailman paras aviomies? Kyllä varmaan uskot koska noin tekisi ainakin hetken ne 2 miljardia muutakin naista jos heille tulisi ero omasta aviomiehestään.

Tulevaisuuden pelko, kaipuu toisen ihmisen läheisyyteen henkisesti kuin myös fyysisesti ovat ensisijaisia eroprosessissa tulevia henkisesti vaikeita kysymyksiä.
Ihmisen ominaisuuksiin kuuluu myös se että me muistamme ne mukavat asiat pidempään mitä parisuhteeseen kuuluneet ikävät asiat.

Eron jälkeen kannattaa kuulostella itseään, löytää oma sisin uudelleen. Pidä mielessäsi se ettet ole yhtään sen huonompi tai epäonnistuneempi kuin muutkaan ihmiset. Kokemuksesi jälkeen olet vahvempi kuin useat kokemattomammat ihmiset. Parisuhteeseen tulee aivan uusia ulottuvuuksia kun kokee ettei oikeasti voi toista ihmistä omistaa. Eroprosessin käyneet osaavat arvostaa itsenäistä ihmistä paremmin mitä teinirakkaudesta alkaen yhdessä olleet.

Vie aikansa mutta uskon että tiellesi vielä ilmestyy mies joka sinua kiinnostaa ilman että tunnet painetta siihen kuka itse olet ja miten käyttäydyt:)

Se on totta, että muistaa vaan ne hyvät ja mukavat asiat, oikein pakotin itseni muistelemaan huonoja ja olihan niitä, todella.
Enkä mitenkään pidä miestäni tai exääni parhaimpana, mutta olin valmis elämään myötä ja vastoinkäymisiä. Suhdehan on kuin bisnes, päätetään toimia yhteisen hyvän vuoksi, no se ei sitten ihan mennyt niikö strömssöössä. Ja toinen voi siis sanoa sopimuksen irti...mutta vahvemmaksi pyritään...
Viimeinen lauseesi on ihana...uskon siihen :)

mulla on todella vaikea vieläkin, positiivisesti suhtautua exään. oikeasti se viha on syvällä ja pitää toista sopimuksen rikkojana. vaikka tajuan että rakkaus on paljon muuta kuin sopimus ja se voi tosiaankin loppua ja paljon ennen itse eroa.

En tiedä, miksi vasta nyt kun erosta on kulunut jo 9 kuukautta tuntuu jär--kyttävän pahalta, ehkä totuus on paljastunut vasta, ettei yhteistä enää ole eikä tule...ja toisaalta, koska miehellä oli jo uusi suhde ja käyttäytyminen kotiin sen mukaista, eli ärsyyntynyt hermostunut eikä kestänyt mitään negatiivista minulta, tilanne oli hermostunut, niin olihan se suorastaan helpotus myös mulle , sen lähtö.....mutta siis, koska nyt olen saanut jo rauhoittua , niin surutyö, tuska ja ahdistus, tulee viiveellä.

Hei "down" ja muutkin :)
Kuinka teillä on tammikuu lähtenyt käyntiin, näyttäytyykö aurinko yhtään teidän arjessa. Mulla on alkuvuosi ollut aika tasaista, ei mitään dramatiikkaa suuntaan eikä toiseen. Maanantaina olin vielä töissä ja eilen oli pakkauspäivä, tänään illalla lähtee lento lämpimään :D Olen nyt, ja olen ollut aikamoisen matkakuumeen kourissa koko alkuvuoden. Tänään vihdoin koittaa se päivä jolloin katsotaan kuinka "äijän" käy tällä sektorilla.
Voikaa kaikki oikein hyvin ja palataan ehkä asiaan kuun lopulla :)

Ihanaa matkaa...sydämmellä toivotan...elämä omassa olotilassa, hiukan sekava, koska viimeaikoina on jostain syystä apeus painanut....mutta kun palaat, niin ehkä munkin asiat ovat valoisammin.

Pitkästä aikaa, hei down ja muutkin
On kulunut 4 kk kun tähän ketjuun on tehty viimeinen merkintä. Kevät vetelee viimeisiään ja kesä on aivan oven takana, ilmassa on uuden, toivon ja kasvun tuntua, ainakin mulla. Miltä teidän elämä näyttää nyt kesän kynnyksellä ?
Mulla reissu lämpimään sujui paremmin kuin hyvin. Sain levätä, olla omissa oloissani, tuumailla, elää vaan itselleni, tuntui todella hyvältä ja seesteiseltä. Sukelluskorttikin sujahti lakkariin ja nyt on uusi reissu suunnitteilla samoille vesille :D ajankohta on vielä vähän avoin mut tämän vuoden puolella toteutunee. Reissulla tein itsestäni havainnon, tai oikeastaan vahvistui jo ennestään tunne, mun pitää jatkossa olla monissa asioissa hyvinkin itserakas. Pitkässä liitossa joka minulta päättyi, huomasin jälkikäteen että ehkä aloin liikaa elää toisen osapuolen ehdoilla. Nyt kun katson aikaa n 2-3 v taaksepäin, huomaan olleeni sellainen kiltti spanieli, en ole ollut oma itseni. Olen osaltani pahoillani että huomaan tämän ns. liian myöhään mutta hyvä näinkin :) Tämä kulunut 4 kk on ollut minulle hyvin rakentava ja eheyttävä aikaa. Olen opiskellut sosiaalialaa ihan omaehtoisesti ja löytänyt sieltä monia uusia rakennuspalikoita mun elämääni. Oikeastaan vasta nyt kun on vähän avautunut ihmisen minuuden aakkosia, olen huomannut kuinka suunnattoman tärkeää on että ihminen on sinut itsensä kanssa. Ihminen joka edes jollain tavoin on sinut itsensä kanssa, saavuttaa elämässään paremmin tasapainon ja täten on tulevaisuudessa myöskin tasapainoisempi kumppani ehkä joskus alkavassa uudessa suhteessa.
Ei nyt enempää mutta kuulisin mielelläni mitä teidän muiden elämään kuuluu ja etenkin sinun -down-

On todella vaikea ymmärtää, miten ihminen, joka on itse kokenut kaiken sen tuskan, mitä pitkässä suhteessa petetyksi ja jätetyksi tulemiseen liittyy, noin vain osallistuu itse samaan.