Yritetäänpä selittää lyhyesti. Olen seurustellut 2v poikakaverini kanssa. Hänellä on kaveri, jonka kanssa olen aina tullut hyvin juttuun kaverina. Nyt viikonloppuna oltiin baarissa ja tuli siinä molemmin puolin puhuttua kuinka ollaan aina tunnettu että ajatellaan samoin jne. helppo ymmärtää toista, tiedetään aina ensimmäisenä mitä toinen tarkoittaa tai ajattelee. Ei meidän välillä oikeastaan mitään tapahtunut, matkalla kotiin jatkettiin juttelua ja pientä käsipeliä oli. Poikkikseni oli samassa autossa mutta ei nähnyt ja meidän baarissa halailu ym. oli hänelle ok kun kavereita kerran ollaan.
Jatkui viestin laittelu, sovittiin ettei tapahtuneesta hankaluuksien välttämiseksi. Viesteissä on kuitenkin pientä flirttiä jatkuvasti ja pelkkä hänen kasvojensa muistelu tai näkeminen lämmittää ja saa hymyn huulille. Välitän kuitenkin poikakaveristani ja he ovat hyviä kavereita. Koko elämä menisi useammalla sekaisin, jos jotakin vakavaa tapahtuisi. Ollaan soiteltu moneen kertaan päivittäin ja laitettu viestiä, nähtykin mutta ei siis kahdenkesken! Hän on vapaa.
Puhuttu on että ei voida jatkaa näin, mutta tiedetään että kumpikin haluaisi enemmän ja jos en seurustelisi, oltaisiin varmasti yhdessä. Pää on sekaisin ja poikakaveri kyselee mikä vaivaa. Huomenna nähdään ja pelottaa ihan mitä tapahtuu, sillä välitän poikakaveristani enkä haluaisi satuttaa häntä. Ehkä täytyy vain antaa aikaa ja ajatella järjellä, eihän tässä kannata alkaa monen ihmisen elämää sotkemaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Varmaa on , että jos menet antamaan ystävälle pesääsi niin suhteet menee poikki,
niin poikakaverillasi kuin hänen kaverillaan ja sinä saat JAKORASIAN maineen.
vaali edes suhteita.
Naiset on aina valmiita pettämään jos tilaisuus tulee. Tiedät että nait vielä sen poikakaveris kaverin kanssa. Se vaan tapahtuu ja sä tuskin voit vastustaa. Poikakaveris kaveri tietää että annat sille pimppiä ja mies yleensä on valmis pimpin takia tuhoamaan ystävyys suhteet.
yhtä hyvin se kaverimies syyllistyy pettämiseen myös ja puukottaa tuota poikakaveria selkään kun tietää että hän ja ap seurustelevat. Pettäminen on aina kahden kauppa. Tai useammankin. Toivottavasti ei ole niin moraaliton ja selkärangaton jätkä että kunnioittaa kaveriaan ja heidän parisuhdetta.
Minulle on juuri lähiaikoina tehty tällä tavalla; pitkäaikainen exä alkanut seurustelemaan pitkäaikaisen ystäväni kanssa. Voin sanoa, että käsitys kummastakin ihmisestä on muuttunut lähinnä negatiivisen suuntaan. Välejä en ole katkaissut, koska se ei ole tietyistä seikoista johtuen mahdollistakaan. Tekee todella pahaa kuvitella heitä yhdessä ja mielestäni tällainen on moraalisesti väärin, eräänlainen kirjoittamaton sääntö, että exä ei koske kavereihin ja kaverit taas ei koske exiin - VAIKKA suhde onkin katkennut. Tietty nämä ovat mielipiteitä ja monet ajattelevat toisin kuin minä tästä asiasta. Joka tapauksessa voin sanoa, että pahalta tuntuu, mutta toivon silti säilyttäväni välit heihin ystävänä ja pääseväni yli asiasta. Aikamoisena shokkina vaan tuli asia ja mun mielestä edelleenkään tällainen ei ole kovin hyväksyttävää. Itse en voisi kuvitellakaan seurustelevani kaverin exän kanssa, en vaikka kuinka hän tuntuisi oikealta itselle ja synkkaisi. Sitten jos (pessimisti sanoisi kun) suhde muutaman vuoden kuluttua katkeaisi tämän kaverin exän kanssa niin olet mahdollisesti hävinnyt siinä samalla hyvän ystävyyden (hyvät ystävät ovat oikeasti aika harvassa) että särkenyt sydämesi.
Alkuperäiselle postaajalle ehkä pointtina on se, että haluatko vahingoittaa ja satuttaa (ex-)poikaystävääsi tälla tavalla? Mieti, että oletko kuitenkaan varma tunteistasi hänen kaveriansa kohtaan. Otat suuren riskin menettämällä heidät kummatkin elämästäsi, jos tämän poikaystäväsi kaverin kanssa juttu ei toimisikaan. Suosittelen siis, että otat _tarkoin_ selvää tunteistasi. Jos olet VARMA niin puhu poikaystäväsi kanssa avoimesti tunteistasi hänen kaveriansa kohtaan. Selän takana toimiminen satuttaa eniten, (ex-)poikaystäväsi on mielestäni ansainnut tietää asianlaita ENNEN kuin mitään tapahtuu tämän hänen kaverinsa kanssa.
Sinuna laittaisin välit poikki poikaystäväsi kaverin kanssa,jos oikeasti poikaystävääsi rakastat ja siinä ei ole mitään ongelmia. Tuo on jo henkistä pettämistä,kun soittelet ja laittelet viestiä tuolle kaverillesi flirtin muodossa. Entäs, jos saisit tietää että sinun poikaystäväsi soittelee ja laittelee viestiä sinun kaverillesi ja ehdottelee seksiä hänelle. Varmasti se satuttaisi sinua kovasti ja et voisi toiseen enää luottaa. Tuo vain pahentaa tilannetta,kun hänelle viestiä laitat ja ruokit ihastumista vain lisää.