Olemme mieheni kanssa avopari. Rakastan miestäni, hän on aivan ihana. Mutta olen pitänyt häntä itsestään selvyytenä, ja rajoittanut hänen menemisiään. Olen nyt parantanut tapani, antanut vapautta, kehunut. En vain tiedä korjaako se tilannetta enää. Mieheni ei ole kanssani onnellinen. Sanoo, että rakastaa, mutta en tunne sitä rakkautta. Hän on apaattinen, ei osaa sanoa, mitä tulevaisuudelta haluaa.
Olen monesti huomannut miettiväni, kuinka olisi hänelle parempaa jos eroaisimme. Nytkin tätä kirjoittaessani minusta vain tuntuu, että sydän halkeaa. Miten kestäisin sen tilanteen? En kyllä pysty katsomaan toista noin onnettomanakaan. Enkä uskalla ottaa asiaa puheeksi, jos hän pian ymmärtää asian väärin. Itse toivoisin sydämeni pohjasta, että meillä olisi vielä yhteinen tulevaisuus.
En oikeasti tiedä, miten saisin elämäni raiteille, jos jäisinkin yksin. Tässä iässä, lapsettomana.
Miten saisin taas suhteemme eheytettyä? Toinen vain ei ole enää sama ihminen kuin aikoinaan tavatessamme.. :'( Ja en voi olla syyttämättä siitä itseäni.
Olen monesti huomannut miettiväni, kuinka olisi hänelle parempaa jos eroaisimme. Nytkin tätä kirjoittaessani minusta vain tuntuu, että sydän halkeaa. Miten kestäisin sen tilanteen? En kyllä pysty katsomaan toista noin onnettomanakaan. Enkä uskalla ottaa asiaa puheeksi, jos hän pian ymmärtää asian väärin. Itse toivoisin sydämeni pohjasta, että meillä olisi vielä yhteinen tulevaisuus.
En oikeasti tiedä, miten saisin elämäni raiteille, jos jäisinkin yksin. Tässä iässä, lapsettomana.
Miten saisin taas suhteemme eheytettyä? Toinen vain ei ole enää sama ihminen kuin aikoinaan tavatessamme.. :'( Ja en voi olla syyttämättä siitä itseäni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lopeta itsesi huijaaminen. Haluat selvästi eroa itsesi takia, et miehesi takia. Haluat lapsia, eikä masentuneen kanssa lapsia pidä tehdä. Pelkäät päätöstä erosta tai jatkamisesta, koska päätös voi osoittautua vääräksi.
Minä annan sinulle luvan olla itsekäs. Eroa pois. Lähde etsimään uutta isäkandidaattia.
Sinä siis syytät itseäsi siitä, että kuvittelet miehesi olevan onneton sinun takiasi?
Mutta onhan hänen elämässään toki muutakin kuin vain sinä ja sinun päätöksesi, rajoituksesi tai kehusi häntä kohtaan. Yhtä hyvin hän voi olla "apaattinen" vaikkapa duuninsa takia, eli asian, jolla ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi.
Ei ainakaan kannata kuvitella olevansa toisen ihmisen onnen tiellä ellei hän itse sellaista väitä. Ja sittenkin on mahdollista käsitellä yhdessä niitä asioita joista toinen kokee jääneensä paitsi.
Etkä sinäkään ole enää sama ihminen kuin teidän tavatessanne, joten miksi sinun kumppanisi pitäisi olla sitä?!
Lopulliseen elämänmuutokseen tarvitaan totta kai aikaa ja toistoja, aivan niin kuin nykytilanteeseen ajautumiseenkin on mennyt aikaa.
Yhdessä tekemisellä on aivan eri merkitys kuin "vapauden antamisella" mennä ja tehdä ominnokin mitä huvittaa. Miten te vietätte yhteistä, kahdenkeskistä aikaanne, siitä on pohjimmiltaan aina kyse.
Perheellisillä lisämausteena ovat lapset, mutta te elätte toistenne viihdyttämisen varassa, kahden aikuisen elämää.
Ei luulisi olevan vaikeaa inspiroitua piristämään rakastamaansa ihmistä, jos motiivina on "sydämen pohjasta" toivottu yhteinen tulevaisuus.