Toisia sitä vain onnistaa. Kaverini työskentelee paljon ulkomailla ja on tuonut mm. nykyisen vaimonsa Venäjältä. Aivan todella miellyttävä ja kaunis nainen. Saamme katsoa aivan rauhassa porukalla lätkämatsia. Tämä nainen vain laittaa meille ruokaa ja käy välissä kysymässä, että maistuuko. Siinä sivussa tipsuttelee korkokengät jalassa ja tuo olutta jengille. Lisäksi tämä nainen on aina todella kaunis ja hymyilee.
Mitä sitten kotona odottaa? Vihainen muija, jolta saa seksiä kerran kolmessa kuukaudessa. Ruoka on pahaa, ja yleensä eineksiä. Vaimoni on lihava eikä panosta itseensä. Ei kyllä pistä rikkaa ristiin miellyttääkseen meikäläistä millään tavalla.
Kyllä toisia miehiä vain lykästää. Kaverini on onnenpekka.
Mitä sitten kotona odottaa? Vihainen muija, jolta saa seksiä kerran kolmessa kuukaudessa. Ruoka on pahaa, ja yleensä eineksiä. Vaimoni on lihava eikä panosta itseensä. Ei kyllä pistä rikkaa ristiin miellyttääkseen meikäläistä millään tavalla.
Kyllä toisia miehiä vain lykästää. Kaverini on onnenpekka.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Onko kaverisi kenties varakas?
Keskituloinen kuten mäkin, muttei erityisen varakas tietääkseni.
Sehän on fantastista!
Odotellaan lisätietoja, kun rahah loppuvat...
Venäläiset naiset ovat upeita. Itsekin tunnen yhden kaverin, jolla on venäläinen vaimo. Vaikuttaa todella välittävältä ja hellältä naiselta. Tukee miestään, ja on mitä ilmeisemmin myöskin hyvää seuraa sängyssä, ainakin pariskunnan yhteisistä katseista ja kosketuksista päätellen. Jotenkin tyttömäisen viaton myös samaan aikaan. Ei käytä korkokenkiä eikä muutenkaan pukeudu huomiotaherättävästi, mutta on olemukseltaan kuitenkin valloittava. Käy itsekin töissä ja hyvin samanpalkkaisissa kuin miehensä, mutta ei tee siitä mitään haloota.
Mitään näin upeaa pakettia en ole ainakaan itse suomalaisista naisista löytänyt.
Suomalaiset naiset harvoin arvostavat suomalaisia miehiä. Suomalainen nainen ei kykene kunnioittavaan suhteeseen, vaan haluaa rikollisen tai ulkomaalaisen gigolon, joka alistaa häntä. Tämä on suomalaisen feminismin pimeä kääntöpuoli.
pitkäsäärista ja pitkähiuksista naista on ihana panna. Ihan toista kuin suomalaiset lyhythiuksiset persjalat
Palvelia/orjahan tuo lähinnä on?
Miksi nainen joka viihtyy hyvin miehensä kanssa ja on miellyttävä miehelle olisi orja?
Täytyypä itsekin lopettaa puolison vieraiden passaaminen, ettei vaan orjana pidettäisi..
Suomalainen nainen ei kunnioita miestä, eikä halua tehdä tälle rakkaudenosoituksia, mutta vaatii niitä itse miehiltä. Se on sitä tasa-arvoa.
Monenko miehen käyttämä oli ennen kaveriasi ?
Kyllä suomalaiset naiset käytetympiä yleensä ovat kuin venäläiset. Venäjälle ei ole levinnyt niin paljoa tuo sinkkukulttuuri, jossa naiset harrastavat kaveriseksiä ja hoitoja ja lomaromansseja ja muuta vastaavaa.
Ainakin joidenkin huhujen mukaan itäblokissa on seksuaalinen vapautuminen kommunismin myötä ollut paljon varhaisempaa ja villimpää kuin länsimaissa. Ei ole katsos tarvinnut välittää synnin pelosta.
Joo mutta tämä oli Neuvosto-Venäjällä/Neuvostoliitossa 20-luvulla. Stalinin aikaan tuli kovat arvot ja tässäkin asiassa palattiin vanhaan yhteiskuntamalliin. Eikä sen jälkeen mitään erityisempää vapautumista ole tapahtunut. Paitsi tietysti prostituution räjähdysmäinen yleistyminen 90-luvun alussa kommunismin kaaduttua. Jos sitä minään vapautumisena voi ottaa. Ei ainakaan ihmiskaupan uhrien osalta.
Kuulemani perustuu NL:n jälkeiseen aikaan, jolloin myös totalitaristisesta paineesta vapauduttiin, mutta ainakaan kristinuskon luoma paine ei astunut tilalle.
Eikä ollut kyse prostituutiosta. Muistaakseni City-lehdessäkin joskus ainakin 10v sitten oli juttua anteliaista ex-komukoista, joita toimittajasetä kävi jyystämässä.
Tää on musta oikeasti mielenkiintoista.
Venäjällä on tyypillistä että vaimo saa jäädä hoitamaan kotia, mies käy töissä ja antaa rouvalle rahaa jotta nainen pitäisi itsensä kauniina, hoikkana ja naisellisena. Ja vaikka nainen kävisikin töissä, mies usein silti kustantaa naisen ulkonäön hoitamisen - vaatteet, kampaajat ymv, ja nainen käyttää omat rahansa miten lystää (yleensä myös ulkonäköönsä). Vastineeksi nainen sitten hoitaa kotia, tekee sapuskat ja juuri aloittajan kertoman mukaan tarjoilee vaikka miehen koko kaveriporukallekin.
Musta tää on hyvä systeemi, molemmat saa mitä haluaa.
Mut suostuisko suomalainen mies kustantamaan (suomalaisen) naisensa ulkonäön hoidon? Jos siis oletetaan että nainen olis hoikka ja naisellinen alun alkaenkin. Eli mikäli nainen hoitais kodin, tekis hyvää sapuskaa ja tarjoilis sen mukisematta vaikka niissä korkkareissa sipsuttaen - sitten olisi OK olla ns "gold digger"?
Meinaan monesti näissäkin keskusteluissa mainitaan siitä, että kauniit naiset haluaa vaan varakkaan miehen pitämään huolta itsestään ja maksamaan kulunsa. Jos siitä rahanmenosta sais siis kodinhoitoa vastineeksi, se ei enää haittaisikaan? Nainen saisi käyttää omat ja miehen rahat ulkonäköönsä mukisematta?
Vai saako vain ulkomailta tuodut vaimot käyttää miehensä rahoja ulkonäkönsä ylläpitämiseen?
Vähän vaan hämmentää, kun itse olisin mieluusti kotivaimo, mutta eipä moni mies halua naista jonka työ olisi se kodinhoito ja jonka kulut pitäisi omasta palkasta maksella. Musta olisi kiva pitää miehestä huolta ja pyörittää taloutta, mut ei tätä missään voi sanoa ku saisin heti gold digger leiman otsaan.
Se minun tuntemani kaverin venäläinen vaimo käy keskituloisissa töissä kuten miehensä, eikä tietääkseni vaadi mieheltä rahaa mitenkään poikkeuksellisesti. Ei se nainen edes tykkää shoppailusta. Eikä käytä korkokenkiä eikä tekokynsiä. On vain yksinkertaisesti luonteeltaan ja toiminnaltaan niin kiltti ja tyttömäinen ja naisellinen että kovempikin mies heltyy.
Kyllä suurimmassa osasta maailmaa, missä tällainen huolehtimisen kulttuuri on, naiset käyvät töissä jos heillä sellainen on. Ei se ole mikään joko-tai kauppa.
Mutuni mukaan suomalainen mies arvostaa itsestaan huolehtivaa naista - niin kauan kun ei ole naisen kanssa naimisissa. Oman vaimon jokainen kauneudenhoitoon ja ulkoasuun pistetty euro on hukkaan tuhlattu euro mista parhaassa tapauksessa viela kehdataan urputtaa.
Venalainen Suomessa asuva tuttavani on kaunis, hoikka, alykas seka itsestaan ja kodistaan huoltapitava tyossakayva nainen, siis klassinen unelmavaimo. Han ei arvosta suomalaisia miehia kovinkaan korkealle ja onkin valinnut bosnialaisen itselleen.
Tuo bosnialainen mies on kyllä onnenpekka. Puhumattakaan siitä että hän ei joutunut jonkun suomalaiskurpan kynsiin.
Venäläinen nainen= klassinen nainen.
Pitääkö nainen räjähtäviä minihameita?
Ei, mutta minihameen alla on kyllä jotain jonka koskettaminen räjäyttää miehen munan ja sieltä tursuaa vaalean haaleaa nestettä.
Mitä vaalean haaleaa nestettä tursuaa minihameen alta?
Ähkijäkarjun lemmenliemiä.
Hyvä esimerkki kulttuurieroista. Suurimmassa osassa maailmaa naisille on kunniakysymys pitää kodista ja miehestä huolta.
Täällä taas on tämä miks mun pitäisi asenne. Tosin tiedän että on suomalaisissakin poikkeuksia mutta harvinaistahan tuo on.
Itse miehenä pidän siististä kodista ja tykkään siivota mutta jostain syystä oman ikäluokan noin 20-30v. naisille niin ne mitä olen tavannut niin siivoaminen tuottaa suuria vaikeuksia. Koti on rojua ja roskia täynnä.
Teidän suomalaisten miesten onneksi Venäjä on sentään tässä lähellä ja Suomen naapuri! Teillä ei ole siis hätäpäivää.
Minulle antoi eilen yksi venäläinen nainen autossa handjobin. Tämä on minulle henkilökohtaisesti ihan helve.tin iso asia. 20 vuotta seksiä harrastaneena, ensimmäinen kerta. Sanokaa femakot mitä sanotte, mutta eipä ollut yksikään nainen ollut tuota minulle tehnyt, tuntui ihan helve.tin hyvältä kun runkkasi minua, puristeli palleista ja pallien takaa, puri ja painoi rinnolillaan. Ja lisäksi on varakas (katkerille tiedoksi, on oikeasti). Venäjä Suomi 1-0.
Näissä kulttuureissa, joissa omasta miehestä ja kodista pidetään huolta, ei nainen ole kuitenkaan mikään alistuva, tahdoton orja, toisin kuin kateelliset suomalaisnaiset väittävät. Tällainen nainen voi olla hyvinkin määrätietoinen ja vaatii mieheltään myös huomiota ja aitoa kiintymystä.
No menkääs uskot sitte itänaapuriin niin me suomalaisakat haetaan kunnon gigolot etelästä. Ei paskempi jako.
Ja AIDS leviää eli siitä sitten vaan.
Jos tuo on totta niin onnea kaverillesi koska hän on löytänyt aidon ja kunnollisen naisen. Tuollaiset naiset ovat aika harvinaisia suomessa.
Kumpa suomessakin olis tuollaisia naisia mutta se lienee turha toivo ja vaikka oliskin niin ei sellaista minunkaltaiseni mies saa. Pitää varmaan hakea venäjältä nainen kun ei suomalaiset naiset enää arvosta kunnollisia miehiä.
Kannattaa etsiä Suomestakin. Suomessakin asuu nykyään paljon venäläisiä nuoria naisia, varsinkin pääkaupunkiseudulla.
Kaikki tuntuu Suomessa keskittyvän pääkaupunkiseudulle. Vähän huono juttu minun kannalta kun en siellä suunnalla asu enkä halua asuakaan. Luulis nyt Tampereeltakin naista löytyvän.