Tarina on tollaset 4 vuotta vanha, mutta siltikkin.
Luulin olevani onnelisessa avioliitossa, pari muksua, kiva talo ja hyvät ammatit molemmilla.
Yks kaunis päivä eteeni pölähti kakkonen syytöksineen.. Monttu auki kuuntelin ties millasta sontaa. Roikuin kuulema miehessä,kiristin ties millä, ja kuulemma kaikenlaista lääkitystäkin vetelin, itse vaan en siitä tiennyt mitään... No, eipä siinä mitään, ilmoitin tällä kakkoselle että ukon saa samantien mukaansa, enhän minä ketään vankina pidä. Samana iltana sai mies pakata tavaransa ja lähteä menemään, vaikkei olis halunnut. Useamman kerran se on tossa kännipäiten soitellut ja ruikutellut eroa, viime vuosina vähemmän, kuinka on ollut ikävä kotiin, ikävä lapsia.. Näiden 4 vuoden aikana tietty tarina on muuttunut että minä olen se kamala noita-akka joka hajotti perheen... mutta hän ei sitä tajua että sen hän teki ihan itse.. en oo muuta sanonu kun että koita nyt vaan kestää ja terve.
Kelataan eteenpäin, ostin tosiaan miehen ulos talosta (tai siis vanhempani ostivat), jäin lasten kanssa taloon asumaan. Miehen kanssa sovittiin tapaamisviikonloput ja jaettiin lomat, halki poikki pinoon ja elämässä eteenpäin. Yhdessä sovittiin että yhdessä sovituista säännöistä pidetään kiinni puolin ja toisin, paskaa ei toisistamme lapsille puhuta... koitettas tehdä asia lapsille mahdollisen kivuttomaksi... no eipä ole mennyt ihan niin...
Kaikkea mahdollista on ollut.... exän nyxä ei lapsia edelleenkään siedä, todella ikävää lasten kannalta, ja aikamoisella tappelulla toisinaan olen lapset isälleen saanut, mutta kun lapset kiukuttelevat isälleen, niin arvatkaapas kuka siitä sitten paskat niskaan aina saa? Minua syytetään koko ajan siitä että lapset eivät isällään viihdy, ja kaikenlaista kiukuttelua siellä kuulema on jatkuvasti, nyxä ei puhu lapsille, mies äyskii lapsille ja lapset kiukuttelevat, kuvio on valmis. Mutta aina minä olen tähän syyllinen, vaikken edes ole paikalla. En kuulemma osaa lapsia kasvattaa.
Mies olisi halunnut alunalkaen pitää meidät molemmat, ensin pitää salasuhteensa pääasiallisena suhteena ja hallita mitä tämän talon katon alla tapahtuu, ja että hän voisi "salaa käydä" kotona, ja voitaisiin katella mitä siitä seurais.. hänen ikäväkseen, kieltäydyin kohteliaasti.
Minun olisi kuitenkin pitänyt elää kun nunna edelleen hänelle uskollisena, kun olen kuulemma etupäässä äiti, niin en mitään suhteita olisi saanut luoda, vasta kuulemma sitten kun lapset muuttavat pois kotoa, siksi kuulemma antoi minun pitää lapset =) Huorahan minä sitten olin kun reilu puoli vuotta eron jälkeen kävin muutamilla treffeillä. Näilläkin treffeillä olin silloin kun lapset oli isällään. En kiellä etteikö "omilla viikonlopuilla" hauskaa tullut pidettyä, mutta se on minun oma asiani. (lasten isä on saanut kuulla menoistani joko lapsilta ja yhteisiltä tutuilta, suuttui sitten syötävästi siitäkin kun pyysin että lakkaa kyttäämästä minua, ja keskittyy vaan omaan elämäänsä... mutta hänellä on kuulemma oikeus sanoa, koska olen hänen lastensa äiti, ja minun kuuluu käyttäytyä sen mukaan että olen äiti...
Joten en voi edes lapsille sanoa jos olen suunnitellut jotain "omalle" viikonlopulle... jos entinen saa jostain menemisestäni vihiä, hän peruu heti oman viikonloppunsa, ja räyhää ties mistä. *huokaus*
Kaikenlaisia ihme haukkumis tekstareita tulee myös miehen nyxältä, niihin en ole enää moneen vuoteen edes vastannut, itse en kyllä alennu sellasita kieltä käyttämään, ja olenkin moneen kertaan ilmoittanut kasvotusten etten harkitse edes keskustelua ennenkun äänensävy ja törkeydet vaihtuvat aikuisten ihmisten keskusteluun. Aina saan kuulla kunniani jos jollakin lapsella on paha päivä. Olen monta kertaa yrittänyt exälle sanoa että vois auttaa jos vaikka keskustee lapsen kanssa hänen pahasta olosta, eikä käy riitelemään lapsen kanssa.. (riitatilanteessa heti tulee puheluita tai tekstaria kun lapset tappelevat isänsä kanssa, minä tietenkin olen se paska kun en ole osannut lapsia kasvattaa)
jatkuu.....
Luulin olevani onnelisessa avioliitossa, pari muksua, kiva talo ja hyvät ammatit molemmilla.
Yks kaunis päivä eteeni pölähti kakkonen syytöksineen.. Monttu auki kuuntelin ties millasta sontaa. Roikuin kuulema miehessä,kiristin ties millä, ja kuulemma kaikenlaista lääkitystäkin vetelin, itse vaan en siitä tiennyt mitään... No, eipä siinä mitään, ilmoitin tällä kakkoselle että ukon saa samantien mukaansa, enhän minä ketään vankina pidä. Samana iltana sai mies pakata tavaransa ja lähteä menemään, vaikkei olis halunnut. Useamman kerran se on tossa kännipäiten soitellut ja ruikutellut eroa, viime vuosina vähemmän, kuinka on ollut ikävä kotiin, ikävä lapsia.. Näiden 4 vuoden aikana tietty tarina on muuttunut että minä olen se kamala noita-akka joka hajotti perheen... mutta hän ei sitä tajua että sen hän teki ihan itse.. en oo muuta sanonu kun että koita nyt vaan kestää ja terve.
Kelataan eteenpäin, ostin tosiaan miehen ulos talosta (tai siis vanhempani ostivat), jäin lasten kanssa taloon asumaan. Miehen kanssa sovittiin tapaamisviikonloput ja jaettiin lomat, halki poikki pinoon ja elämässä eteenpäin. Yhdessä sovittiin että yhdessä sovituista säännöistä pidetään kiinni puolin ja toisin, paskaa ei toisistamme lapsille puhuta... koitettas tehdä asia lapsille mahdollisen kivuttomaksi... no eipä ole mennyt ihan niin...
Kaikkea mahdollista on ollut.... exän nyxä ei lapsia edelleenkään siedä, todella ikävää lasten kannalta, ja aikamoisella tappelulla toisinaan olen lapset isälleen saanut, mutta kun lapset kiukuttelevat isälleen, niin arvatkaapas kuka siitä sitten paskat niskaan aina saa? Minua syytetään koko ajan siitä että lapset eivät isällään viihdy, ja kaikenlaista kiukuttelua siellä kuulema on jatkuvasti, nyxä ei puhu lapsille, mies äyskii lapsille ja lapset kiukuttelevat, kuvio on valmis. Mutta aina minä olen tähän syyllinen, vaikken edes ole paikalla. En kuulemma osaa lapsia kasvattaa.
Mies olisi halunnut alunalkaen pitää meidät molemmat, ensin pitää salasuhteensa pääasiallisena suhteena ja hallita mitä tämän talon katon alla tapahtuu, ja että hän voisi "salaa käydä" kotona, ja voitaisiin katella mitä siitä seurais.. hänen ikäväkseen, kieltäydyin kohteliaasti.
Minun olisi kuitenkin pitänyt elää kun nunna edelleen hänelle uskollisena, kun olen kuulemma etupäässä äiti, niin en mitään suhteita olisi saanut luoda, vasta kuulemma sitten kun lapset muuttavat pois kotoa, siksi kuulemma antoi minun pitää lapset =) Huorahan minä sitten olin kun reilu puoli vuotta eron jälkeen kävin muutamilla treffeillä. Näilläkin treffeillä olin silloin kun lapset oli isällään. En kiellä etteikö "omilla viikonlopuilla" hauskaa tullut pidettyä, mutta se on minun oma asiani. (lasten isä on saanut kuulla menoistani joko lapsilta ja yhteisiltä tutuilta, suuttui sitten syötävästi siitäkin kun pyysin että lakkaa kyttäämästä minua, ja keskittyy vaan omaan elämäänsä... mutta hänellä on kuulemma oikeus sanoa, koska olen hänen lastensa äiti, ja minun kuuluu käyttäytyä sen mukaan että olen äiti...
Joten en voi edes lapsille sanoa jos olen suunnitellut jotain "omalle" viikonlopulle... jos entinen saa jostain menemisestäni vihiä, hän peruu heti oman viikonloppunsa, ja räyhää ties mistä. *huokaus*
Kaikenlaisia ihme haukkumis tekstareita tulee myös miehen nyxältä, niihin en ole enää moneen vuoteen edes vastannut, itse en kyllä alennu sellasita kieltä käyttämään, ja olenkin moneen kertaan ilmoittanut kasvotusten etten harkitse edes keskustelua ennenkun äänensävy ja törkeydet vaihtuvat aikuisten ihmisten keskusteluun. Aina saan kuulla kunniani jos jollakin lapsella on paha päivä. Olen monta kertaa yrittänyt exälle sanoa että vois auttaa jos vaikka keskustee lapsen kanssa hänen pahasta olosta, eikä käy riitelemään lapsen kanssa.. (riitatilanteessa heti tulee puheluita tai tekstaria kun lapset tappelevat isänsä kanssa, minä tietenkin olen se paska kun en ole osannut lapsia kasvattaa)
jatkuu.....
Vastaukset 8
Vanhimmat
No, mennän taas eteenpäin... tossa pari vuotta sitten tapasin uuden miehen... ja vuoden seurustelun jälkeen muutimme yhteen, siitäkös tässä on kunnon riemu revennyt. Sen jälkeen on entinen mies ollut kimpussa entistä ärhäkämpänä, hän kuvittelee entistä vahvemmin että hänellä on tässä talossa sananvaltaa, hänellä kun kuulemma oli oikeus kieltää uutta miestäni muuttamasta entiseen kotiinsa.. Nyt olen sitten häpäissyt kotimme *huokaus* avomieheni mukanaan tuomasta koirastakin olen saanut kuulla räyhäämistä. Hän itse kun on allerginen ja karvaa tulee lasten mukana, ja kuulemma senkin olen ihan tahallani tehnyt, ihan häntä vaan kiustakseni (useampi tekstari tästäkin tallella) tässä talossa eletään meidän säännöillä, en minäkään mene heidän kotiinsa riehumaan ja vaatimaan ties vaikka mitä. Mies on koko ajan entistä mustasukkaisempi entisestä perheestään. Viime kesälomalla olimme uusioperheemme kanssa omalla reissuilla (mökki vuokrattuna), niin koko ajan piti kaikenlaista törkyviestiä lähtettää, suoraan tekstasi monta kertaa ettei tykkää pätkääkään että uusi mieheni viettää aikaa lasten kanssa. Voi huokaus sentään, mitä tohonkin nyt sitten olis pitänyt vastata, kun en tiennyt, niin en vastannut mitään, niinkun useimmiten en vastaakkaan. Ymmärtäisin täysin jos avomieheni olis joku alkkis tai väkivaltainen, ja sen takia isä olisi huolissaan,( ja sillon isän pitäskin puuttua) mutta kun kyse on pelkästä mustasukkaisuudesta, niin jatkuva kiukuttelu ja haukkuminen ei ole oikeutettua.
Ei ole minun vikani että lapset viihtyvät tällä hetkellä uuden mieheni kanssa paremmin kun jatkuvasti pahalla päällä olevan isänsä kanssa, hän kun turhautuu samantien jos asiat eivät mene hänen haluamallaa tavalla. Ihmettelen tätä luonteenpiirrettä suunnattomasti, koska meidän avioliiton aikana hän oli täysin toisenlainen.. Tiedän että hän osaa olla hyvä isä, mutta minne se rauhallinen ja rakastava isä on kadonnut???? Nyt kun lapset alkaa lähestyä murkkuikää, niin sitä entistä rakastavaa ja rauhallista isää lapset kaipaisivat.
Mutta miksi ihmeessä tämän pitää olla niin hemmetin vaikeaa?
Tässä ei ole mitään syytä tapella tai vääntää kättä. en ymmärrä yhtään miksi entinen mies käyttäytyy tolla tavalla, samoin tää entinen kakkonen... enkös sen pitäs olla minä joka kuuluis saada olla vihainen ja kostonhaluinen??? Ja kyllä vetoan lapsiin!!! Heidän ei pitäs joutua tällasta sietää.
Kun lapset alkavat olla riittävän vanhoja, he voivat hoitaa ja sopia tapaamiset isänsä kanssa itsenäisesti ilman sinun välissäoloa. Kun tuo aika on tullut, kerro jämäkästi miehelle että yhteydenpitosi häneen ja kakkoseen loppuun ja he voivat hoitaa lasten kanssa asioista sopimisen suoraan lasten kanssa, koska nämä ovat nyt siihen riittävän vanhoja. Hanki puhelin, johon voit asettaa NL. Blacklist ohjelman, jolloin miehen tai kakkosen viestit ja puhelut eivät saavu. Lapset voivat välittää sinulle tiedoksi todella oleelliset keskinäiset asiat. Kiellä mieheltä kotiisi vierailut. Koska lapset ovat tarpeeksi vanhoja, en osaa sanoa, mutta älä aliarvioi heidän kykyjään. Kyllä he osaavat, kun huolehdit, että suunnittelet etukäteen ja sitten kerrot heille ratkaisun perusteluineen. Se että ei riidellä on lastenkin parhaaksi, ja jos se ei onnistu muutoin kuin yhteydenpidon katkaisulla, se kannattaa tehdä.
Luin pikaisesti tarinan ja vastaan yhdellä sanalla: NARSISMI! Olen erehtynyt kaksi kertaa naimisiin narsistin kanssa, just ennen jälkimmäistä eroa löysin koko narsismin, perehdyin siihen ja pääsin siten irti exä 1:n 10 vuotta jatkukeensa eronjälkeisestä kyykytyksestä - aseena käytti lasta, kun muuta ei ollut. Exä 2:n kohdalla ero olikin helppo, kun olit oivaltanut mistä on kyse ja miten toimimalla tyyppi katoaa kuin pieru Saharaan. Muutamassa kuukaudessa se tosiaan "pyyhki mut pois elämästään", eikä sen koommin ole kuulunut!
Kokeilepa suhtautua KAIKKEEN mitä sen exän suunnalta tulee, täysin neutraalisti (vaikka todellisuudessa tuntuisi miltä tahansa!). Piilota ihan kaikki tunteet ja tunnereagtiot exältä & exän nyxältä, myös lapsilta sillon kun asia koskee exää. Narsistit ei voi sietää neutraaliutta, vaan "kaikkien pitää reagoida heihin aina"! Tuommosen luonnevikaisen mielestä "olet hänen omaisuuttaan", samoten talo on hänen entinen valtakuntansa ja siten kuuluu hänelle, yms. Älä ikinä yritä ymmärtää kyseisen tyypin toimintaa, siinä ei ole päätä eikä häntää. Kun lopetat ymmärtämisen yrittämisen ja reagoinnin, tuo ihmisenkuvatus tulee katoamaan sun elämästä varsi nopeasti, ehkä muutamassa kuukaudessa. Tulee ottamaan yhteyttä pari kertaa "kokeillakseen kepillä jäätä", mut jos et reagoi sillonkaan, niin luikkii samantien karkuun. Sen verran varoitan, että kun luonnevikainen kohtaa pelkkää neutraaliutta, se tulee kokeilemaan kaikki mahdolliset konstit reagointia saadakseen. Hyvää, pahaa, raivoa, lepertelyä, lahjontaa, haukkumista, mustamaalaamista, kehumista, ihan kaikkea. MUISTA VAIN YKSI ASIA: ÄLÄ REAGOI MIHINKÄÄN, vaan sivuuta kaikki olankohautuksella.
TOIMII! =)
Onnea irrottautumiseen!
Narsismi tekee lapsille todella pahaa.
Isän pitää kestää ja ymmärtää lapsen paha olo, eikä riidellä kuin narsisti, hänen pitää mennä perheneuvolaan yksin saamaan neuvoja tai ammatti-ihminen neuvoo. Hän tekee lapsista sairaita mielenterveydeltään, jos alistaa heitä että tunteita ei saa ilmaista. Hänen pitää ymmärtää tunteet oikein, eikä vaan negatiivisina.
Vaihda numero niin nyxä ei viestittele pas*aa. Anna lapsille mahdollisuus viestiä sulle heti, jos isän kanssa tulee taas ongelmia. Miksi isä pitää heitä luonaan jos siellä riitellään. Riita on lapsille haitallista. Teininä myöhemmin pitää myös saada ilmaista tunteitaan. Kuka suojelee lapsia??! Isä ei voi olla mikään hallitseva diktaattori vaikka jotain sääntöjä onkin. Alistaa ei saa tyttölapsia!
Jos kyseessä on narsisti, niin siinä ei auta sen enempää perheneuvolat, kuin sosiaalitantatkaan. Ainoa "apu" on tuo narsistin karkoitus, joka kuvataan tuolla ylempänä.
Olipa tutun tuntoinen tarina. Et todellakaan ole ainoa samanlainen expuoliso. Tsemppiä sinulle
Koska kaikessa on aina myös hyvä puolensa, niin tuossa kohtaa aloittaja saa olla onnellinen siitä, että tuo sekopää todellakin on EXÄ, eikä siis näin ollen ole edelleen siinä vieressä myrkyttämässä henkisesti & tuhoamassa läheisiään!