En tiedä onko sopiva lähetysaika, itse en ainakaan halua katsoa porvarisikojen riistämistä ja lahtausta, en tahdo tuntea raivoa jouluna. Suosittelen että ihmiset ottavat nauhalle ja katsovat vaikka ensi vuoden luppoaikoina kuinka oikeutettu torpparien taistelu orjuuttajia vastaan oli. Ja on yhä.
Täällä Pohjantähden Alla joulupyhinä
Punainen Kiväärimies
451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Nauhalle otetaan ja kelataan edes takas lasten ja sukulaiden ja yhdistykseen kuuluvien kesken. Satavuotis kansalaissodan muistoksi aloitamme uuden vallanpalautus operaation joka ei tällä kertaa kuse
Kyllä on väärä aika lähettää televisiossa historiasta kertova ohjelma.
Nuo kakarathan karkailee muutenkin turuille oppimaa pahantekoa....
Uudessa versiossa Laurilan Anttoon häätö on paljon parempi kuin vanhassa. Siihen on otettu mukaan vähämielinen aikamiespoika, joka aiheuttaa shokkiefektin katsojissa mongoillessaan lumihangessa lehmien perässä.
Olen katsonut tuon aiemman version parikin kertaa, minusta se on niin hyvä
että aion katsoa joka jakson, meidän historiamme kiinnostaa minua erityisesti,
ja tuossa filmissä tulee hyvin esille se miksi veljessotaan jouduttiin.
Olen myös lukenut valtavan määrän tuosta ajasta kertovaa kirjallisuutta, ja
kaikki ne kertovat mitä tapahtuu kun köyhälistö ajetaan liian ahtaalle.
Tilanne sopii hyvin myös tähän aikaan, nyt ruuvia kiristetään vuoden alusta
oikein kunnolla, ja vain todella isopalkkaiset tulevat pärjäämään, keskituloiset
joten kuten, köyhät näkevät nälkää ja vilua.
Nouseeko kansa kapinaan, vai mitä tapahtuu, se jää nähtäväksi.
Edustajiemme olisi syytä miettiä m,iten kauan kansalaiset hyväksyy tuon
rahojemme antamisen muualle kun omat joutuvat sen seurauksena
kärsimään.
Olisi aika kääntä suunta, ja ottaa itsemääräämisoikeus takaisin.