Meitäkin aikana, jolloin lapsilla ei ollut turvavöitä vaan roikuttiin takapenkillä etupenkkien välissä, varoiteltiin joskus noista luolan tapaan rakennetuista lumilinnoista. Päällä isosti massaa, ja kyllähän ne romahtavat aina viimeistään kevättalvella, ja toisinaan aiemmin. Varoittakaa lapsianne ja oppilaitanne.
Lumiluolat/linnat hengenvaarallisia lapsille
Surkeuksien surkeus
26241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Tuurilla ne laivatkin seilaa. Aina tuollaisia on tehty ja nyt ensimmäistä kertaa kuulen että joku on kuollut. Ei pidä yksin leikkiä vaan muiden kanssa. Yksi soittaa apua, muut kaivaa kaverin esiin.
Tuollaiset lumiluolat ja linnat pitää lailla kieltää!
oikein kunnon lakilaki. Semmoinen että jos vanhemmat antavat lasten leikkiä lumikasassa, niin sitten lankeaa sadan euron sakko ihaheti.
Hyvä laki. Jos semmoista ei saada niin sitten lasten toivotaankin kuolevan.
Mikrosiru olisi pelastanut artun hengen.
Nyt vielä puuttuu että joku hyysäri haluaa kieltää lasten leikkimisen. Lumilinnojen teko oli lapsena todella hauskaa puuhaa. Kuolla voi missä vaan ja milloin vaan.
Olet oikeassa. Lasten leikkiminen pitää kieltää ja tilalle suvaitsevaisuuskasvatusta.
Lumi estää tehokkaasti kännykkäsignaaleja!
kieltävä laki säädetään, niin se on sitten laki. Ja lakia on saadana toteltava. Se joka ei tottele lakia ja varmista etteivät lapset kaiva lumiluolia, niin semmoinen on rikollinen ja pitää tuomita lain mukaan. Sakkoa oikein kunnolla ja lapset on huostaanotettava. Se joka lakia vastustaa on rikollinen kanssa ja tuomittava kuritushuoneeseen missä kuritetaan joka päivä hakkaamalla vasaralla päähän oikein kunnonpamauksilla niin että ei tee enää rikollisia touhuja.
Jaa eivätkö ole vaarallisia?
http://murobbs.plaza.fi/yleista-keskustelua/566564-teineja-katoilee-111.html
Joku paikannus-systeemi olis hyvä kehittää. pieni satelliittinavigointinn perustuva lähetin ei varmaan paljon maksaisi esim. navigaattorien valmistajille. Ehkä muutaman kympin laite olis tässäkin tapauksessa varmaan pelastanut hengen..
Sitä kutsutaan älypuhelimeksi ja se on jo keksitty. Siihen etäpaikannuksen salliva ohjelmisto, kuten prey. Käyttäjätunnus ja salasana suljettuun kirjekuoreen talteen ja hätätilanteessa ne saa siitä, mutta lapsi itse huomaa teon. Näin estetään mahdollinen turha kyttääminen.
Niin ja tässä tapauksesssahan se ei olisi auttanut muuta kuin että vainaja löytyy nopeammin. Lumen alle kuolee todella äkkiä.
Älypuhelin on vaan turhan kallis laite lapselle mukaan pihaleikkeihin..
Tulitikkuaskin kokoinen laite jonka voi kiinnittä vaikka lapsen toppahaalariin olisi kätevämpi.. eihän siinä tarvi olla muuta ominaisuutta kuin se paikannus vastaanotin. johon saa yhteyttä vaikka sillä isän tai äidin älypuhelimella.
kyllä noita varmaan on olemassakin. nykyäänhän koirapannatkin toimii gps:llä ja sitten älypuhelimella tai tietokoneella voi katsoa sijainnin ja jopa kuunnella sitä.
http://www.google.com/search?client=opera&rls=en&q=gps panta
se on vain että siltihän lapsi sen puhelimen tarvitsee, joten miksei osta satasen älypuhelinta, niin yksi laite riittää. turha hommaa on liian vaikeaksi tehdä ja laittaa lasta kantamaan montaa eri laitetta.
Tässä tapauksessa lapselta on lähtenyt tajunta nopeasti, kuolema on minuuteissa korjannut kun hengitys estynyt. Ei olisi mikään vempain auttanut!
30 vuotta sitten vanhemmat noista varoitteli. Ja silti niitä tehtiin. Pojat nyt vain on poikia. En usko että massapsykoosin vallassa olevien ruotsalaisten linjakaan pidemmän päälle hyvä on. Siellähän viranomaiset ovat purkaneet pikkupoikien majoja, kun ne ei ole olleet ce-hyväksyttyjä.
Elämä on vaarallista jos jotain tekee. Ja jos vain on passiivisena sohvalla, nii se se vasta vaarallista onkin.
Jokainen voi muistella mitä kaikkea teki lapsena/nuorena, kyllä sitä kaikenlaista tuli tehtyä, henki olisi hyvinkin helposti lähteä. Pojat on poikia, joskus käy näin. Onneksi aika harvoin kuitenkin.
EU saisi valmistella heti jonkin direktiivin lumilinnoille!
Ja ennen syötiin muksuna jopa lunta! Menepä tänä päivänä syömään...huonosti käy!
Meille aina opetettiin, että keltaista lunta ei saa syödä. Ehkä ei olis kannattanu. Meinaan, että siitähän tuli oikein muotivillitys lähiön muksujen keskuudessa! Rohkeimmat tais maistaa jotain tummempaakin, mutta ei siitä nyt sen enempää.
Nykyajan äidit lämmittää eineksiä, isät rakentaa hometaloja ja lapset sortuvia lumilinnoja.
Pitää rakentaa kunnalliset lumitunnelivarastot isoimpiin kaupunkeihin. Niihin sijoitetaan lumitunnelit joissa saa ryömiä virkamiehen valvonnassa.
Pienemmillä paikkakunnilla ei tarvita lumitunneleita ollenkaan.
Riittää että säädetään laki jonka nojalla ne ovat laittomia.
Kun on jo nämä työturvakortit, tulityökortti, hygieniapassi ja muut..
Niin kyllä ehdotomasti on saatava pakolliseksi lumityökortti..
Minä voin alkaa vetää sellaista kurssia.
Hinta on tunnin lumityökurssista 1000 euroa ja se kortti on voimassa viikon, sen jälkeen se pitää uusia, muuten ei ole mitään asiaa lumitöihin.
Lumityökurssilla harjoitellaan lumen kolausta,lapiointia, tiivistystä ja jäädytystä..
Romahtamisen estämiseksi linnan katto pitäisi kunnolla jäädyttää vedellä. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että se pitäisi kaivaa kotipihaan, jotta tarpeeksi vettä olisi saatavilla.
Niinpä, monet lumiluolat kakarana tehneenä, voin sanoa, ettei ne romahda, ennenkun keväällä suojasäillä ja sittenkin hitaasti painuen. Voisi epäillä että kone tai toiset lapset on lytänneet luolan, muuten se ei romahda!
Eihän ne romahda, kun ne suojakelillä tehdään, mutta tollaiseen ajettuun kasaan ei todellakaan saisi lähteä varsinkaan pakkaskeleillä, mitään luolia tekemään, vaikka jokainen normaali kahdeksanvuotias pikkupoika tuntee suurta mielenkiintoa asiaa kohtaan, sanoi äiti tai iskä mitä hyvänsä.
Vielä selvennykseksi, että tällaisissa kasoissa saattaa päällä olla kuution kokoisia jäisiä klönttejä, jotka painaa pakkaslumen alleen aina.