Joulunvietto on pedon merkin ottaminen

Katolinen kirkko keksi joulunvieton 300 luvulla. Se on saanut sen leviämään kautta maailman. Joulu on hittituote.
Markkinatalous yhdistettynä jouluuun. Ajattele sitä Ilm. 13 luvun mukaan. Ajattele joulupukkia, kuusta, lahjoja,. tonttuja.
Kaikki joulunviettäjät ovat ottaneet merkin.
1675
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Vai on joulunviettokin nyt pedonmerkki.
Kuinkas se nyt silleen, kun sunnuntain olette jo asettaneet pedonmerkiksi.

Koettakaas adventistit nyt vihdoinkin päättää, mikä se todellinen pedonmerkki on, ettette nyt aivan kaikenlaista huuhaata ja löperöpuhetta jostain ajankohdasta pedonmerkkinä esitelisi.

Pas_kanpuhujasakkia kaikki adventistit.

Äänestä
  • Hei !


    Pedonmerkkiä ei ole tänään kun kukaan ei tee sellaisia tekoja.
    Katso Ilm 13 luku. Siellä peto on duunissaan. Sitten on pedon merkki.

    On ihmisiä jotka tutkivat historiaa ja muodostavat omantunnon kysymyksiä senkin perusteella itselleen. Niitä ei saa asettaa muille kuitenkaan vaan jokainen ymmärryksensä mukaan. Jos joku kirjoittaa jotakin jossakin kuten on kirjoja ja kansia miljoonittain se arvostellaan jokainen itse 1 Tess 5:20-23 mukaan. Se tarkoittaa että pidä minkä näet itse hyväksi henkilökohtaisesti ja anna muun olla.

    Kysymys ei voi avautua yhtäkkiä noin vain vaan vaatii viitseliäisyyttä ja aikaa Raamatun parissa. Petoasia ei ole ollenkaan sellainen millä voisi ja pitää avata keskustelua uskosta. On olemassa niin vaikeita asioita että ne tarvitsevat alle pohjaa että voisivat mitenkään avautua. Pitää alkaa hissunkissun tulla uskoon ja alakaa tutkimaan mutta ei pidä aloittaa tuollaisista. Vilpitön uskovainen haluaa tietää lisää. Ei ikävillä asioilla pelottelu luo mitään suotuisaa pohjaa. Helvettikysymys on sama asia. Kuka piru Jumalaa rakastaisi jos toinen alkaa heti uhkaamaan helvetin ikuisesta piinasta ?
    Väkisinkö pelolla johtaa ? Pelolla johtajia on olemassa, olen sen verran johtamisen psykoligiaa lukenut, ei se rakkauteen johda kun toinen paskat housuissa koko ajan ensin pelotellaan maailmanlopulla, sitten helvetillä ja vielä petomerkeillä heti kättelyssä. Muistan itse kuinka nuori ihminen jolla elämä edessä masentuu jos koko ajan joutuu elämään ympäristössä missä maailmanloppu mielessä jatkuvasti?!
    Jos maailmaan ei olisi keksitty niin kauheaa oppia kuin elvetti-oppi ikuisesta piinasta Jumalan palvelijoita olisi paljon enemmän. Jumala on rakkaus, 1 Joh 4:8. - Moni asia vaatii aikaa ja viitseliäisyyttä selvitäkseen, vilpitöntä uskoa ja kriittisyyttäkin.

    Ei ne nyt aivan kaikki paskaa jauha adventistitkaan, yksilöitä jokainen aina on, se pitää muistaa kun ihmisten kanssa takkuaa. Ei täällä kukaan koskaan anna kirkon lausuntoja.

    pedonmerkillä ei voi mätkyttää eikä hutkuttaa kun ei kukaan tee sellaisia tekoja mistä voisi mätkytäää ja hutkuttaa eikä mahdollisista tulevista tapahtumista voi lausua tuomioita eikä syyttää ketään. Kuka piru niistä tietää. Joka porukka mäläjää petospekulaatioita.

    Kyse kuitenkin on aina aivan varmasti Jeesuksen Kristuksen korvaamisesta jollakin muulla keinolla ja konstilla ja sama tapahtuu Jumalan laille.
    Niille kun ei löydy Raamatusta korviketta. Joku muu taho siis tahtoo ko. kunnian ja itse päättää mikä on syntiä.
    Mistään muusta ei ole petokysymyksessä kysymys koskaan ollut 6000 aikana ja niin on ajan loppuun asti ja saakka, Ilm 14:12, 12:17.

    Jeesus Kristus on ainoa pelastuksen ansio ja jolle kuuluu kunnia ja Jumalan laki opettaa ajan loppuun asti mikä on syntiä. Room 3:20, Luuk 16:17, Jaak 2:8-13, 1 Joh 5:3, Matt 5:17-18. > Ef 2.

    yst. t. jari

    Äänestä

  • Aloittaja ei ole adventisti. Kunhan pieksee suutaan.

    Äänestä

  • pyh! kirjoitti:

    Aloittaja ei ole adventisti. Kunhan pieksee suutaan.

    Eipä ole sinunkaan pyh! kommenttisi adventismiin liittyviä millään tavalla. Ja kuinkas ne voisivatkaan olla, kun et ole adventisti.

    Äänestä

Hei !

Heliumin valojuhlia on vietetty historiassa. Kristityt tahtoivat siitä erottua ja tekivät omat juhlansa joulun erotukseksi pakanajuhlista. Uskovaisten ihmisten tarkoitus oli hyvä siis erottua pakanajuhlista omalla juhlallaan siihen aikaan.
Näin minä ymmärrän tapahtuneen aikoinaan.

Joulu on hittituote, sitä vietetään monin tavoin. Kaikki mikä hiukankin muistuttaa Kristusta on ihan hyvä asia, rippikoulukin vaikka se ei johtaisi nuorta uskoon.
Minäkään en varmaan olisi koskaan uskoon tullut ellen olisi jotakin kuullut uskosta ympäristöstä jo varhain ja lapsuudessa nuoruudessa.
Jeesus ei mieleen prätkähtäisi koskaan jos ei olisi koskaan kuullut.

Petomerkeissä on Ilm 13 luku kyseessä. En minä näe sellaisia tapahtumia äkkiä ainakaan joulussa ja Ilm 13 luvussa.

Markkinatalous ei ole joulu. Markkinatalous on kaikkea sitä millä me pidämme yhteiskuntaa pystyssä ja tyydytämme tarpeita. Merkitsee työpaikkoja ja hyödykkeitä kansantaloutta.
Aina itämailla vihreää tuotiin juhlissa sisään. Ei puuta kukaan jumalaksi luule, se on koriste. Ei sitä palvota Jumalana. Pitkä matka hakemaan itämaan lehviä sisään että pitää tyytyä kuuseen. Lahjoja vähävaraisille kannattaa antaa. Timattisormuksia sen sijaan ei niinkään tarvita.

Kyllä kristillisissä juhlissa on maailman menoa, tonttuja ja pääsiäisnoitia, mutta hengellinen kristitty viettää juhlansa siten ettei se loukkaa pyhiä arvoja. Ei tilaa noitia virpomaan eikä varpomaan eikä tonttuja sisään eikä juovuksissa olevia joulupukkeja, mässäilyjä sikoineen ja juominkeja.

Raamattu velvoittaa uuden liiton uskovaisia ainoastaan viikottaiseen lepopäivään, kasteeseen ja ehtoolliseen. Näihin löytyy asetus.

Joulu ei ole Adventtikirkossa virallinen juhla ja tuskin edes pääsiäinenkään, sillä vain noihin kolmeen ensimmäiseen löytyy raamatullinen velvoite.
Kuitenkin joulua vietetään seutakunnissa ja perheissä kodeissa yksilölliseen tapaan. Samoin pääsiäistä. Ehtoollista vietetään monta kertaa vuodessa ja lepopäivää joka viikko ja kastejuhlia silloin aina kun joku tekee uskonratkaisuja.

Joulua hengelliset uskovaiset viettävät kiitollisena Kristuksesta.
Samoin pääsiäistä kiitollisena uhrista joka mahdollistaa syntisen elämän.
Tällaisia tapoja ja asenteita olen Adventtikirkossa nähnyt.

Kaikkia muitakin juhlia mitä allakassa on voi jokainen viettää sopivalla asenteella, vaikka kissanristiäisiä ja työväenkin juhlaa, ei kukaan kiellä, mutta kirkon virallisia juhlia liputuspäivät ei sinänsä ole tavallisesti.
Kesäinen juhannuskin on kesän juhla sen kummemmin syntyjä syviä miettimättä. Tarkoitus pyhittää keinot ja päinvastoin.
Uuden liiton uskovallahan on Jumala mielessä joka päivä ja Jeesus ja Jumalan laki. Pyhä Henki pomona eikä kukaan voi kaikkea käskytää ja pykäliä asettaa mitä saa ja mitä ei saa tehdä. On tarkoitus että ihminen on Jumalan kanssa itse. Se on uuden liiton uskovaisen etuoikeus. Hebr 8 luku.
Ei kukaan aina käskytä ja pomota vaan ihmisellä on omatunto Pyhässä Hengessä itsellä. Niin on tarkoitus ja vastaa itse tietonsa määrästä suhteessa omaantuntoon, sitä Jumala katsoo. Kauhalla annetaan tai saadaan tai lusikoilla-


Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta

yst. jari

Äänestä

Joulu on Paholaisen eksytystä. Siksi erosin adventtikirkosta ja vaihdoin Jehovan todistajiin. Jehovan todistajat ovat paljon raamatullisempia kuin mihin adventtikirkko koskaan pystyy. Joulu erottaa Jumalan omat Paholaisen omista. Joulu on vain Paholaisen keksintöä jolla ihmiset saadaan materialismin pauloihin.

Äänestä
  • Ja jehovalaisten kanssa heitit sapatin suohon.

    Äänestä

  • ja hylkäsit Jeesuksen. Niinpä niin.

    Äänestä

Ei se nyt aivan suoraan noinkaan ole. Täytyy Jumalan antaa tieto ja tiedon perusteella asiat käsitellään, vai mitä aloittaja- benkku?

Äänestä
  • linkissä oli maininta.

    Alkuseurakunta ei tuntenut
    - kirkkoa
    - uskontunnustusta, kirkkokäsikirjaa katekismusta
    ... - jumalanpalvelusta (ns. kirkonmeno)
    - virkapappeutta
    - papinpukua lipereineen
    - joulua tai muitakaan kerran vuodessa toistuvia kirkkovuoden aiheita
    - päiväntunnussanaa
    - sunnuntailepopäivän viettoa
    - lapsikastetta
    - hautaansiunaamista jne. jne. jne.

    Ei varmaankaan, koska alkuseurakunta oli vasta lähtenyt liikkeelle.
    Oliko Egyptistä lähdön jälkeen heti rakennettu tämä Tabernaakkeli, ei ollut.

    Kirkko, seurakunta jne. on uloskutsuttujen joukko, aivankuin Egyptistä lähtö.
    Osa ok. osa napisijoita.
    Uskontunnustuksesta voidaan olla monta mieltä, mutta tavallaan uskonajatuksen tiivistelmä, erottamaan kansa maailmasta.
    Jumalanpalvelus on ok. Kyllä Herran kansa on kokoontunut aina yhteen juhlimaan ja siihenhän se kokoontuu ylösnousemuksen jälkeenkin ja siinä palveluksessahan sitten on ylistystä ja kiitosta.
    Virkapappeus, jahas, erotettu tehtävään, kyllä tehtävä on tänäänkin.
    Papinpuku on ollut olemassa jo Eedenistä lähtien, ja sillä on sanomansa.
    Verinen nahka-asu, se oli ensimmäinen papinpuku ja sen puki Jumala aadamin päälle, kutsuen kertomaan tulevan Uuden Aadamin lunastuksesta.
    Kyllähän kirkkovuoden juhlissa on löydettäväissä astianmakuisuus, mutta en tee siitä ongelmaa, jätän Pyhän Hengen työksi tehdä asille jotain ja siitäkin on merkkejä ilmassa. Sitä ennen edetään tässä.
    Sunnuntaikin on tietämättömyyden opissa kiinni, kunnes taas peräänkuulutan Pyhän Hengen valoa asiaan, että kääntymys tapahtuu. Kyllähän Lindeman myös kertoo, että viimeisetään lopussa papataan alkuperäisiin juhliin, eikä hän ole niin pikkusieluisen Jumalan kanssa tekemisessä, kuin aloittaja anteeksi vain, näyttää olettaa olevan = (
    Ja toivon, että jatkamme myös vielä vainajien hautaamista, ettei nämä kuolleet jää linnunruoaksi, maanpäälle ja petojen syötäväksi. Uskon, että alkuseurakuntakin hautasi vainajat, ainakin Ap.t. 5 luku kertoo hautaamisesta kahden henkilön kohdalla.

    Äänestä

Alkuseurakunta ei tuntenut myöskään kuolemattomuutta synnissä. Keijo on oivaltanut yhtä ja toista mutta se tärkein jäi - Keijo liittyy siihen Babylonian oppiin, että ihmisellä on kuolemattomuus "omasta takaa" oli hän sitten minkälainen tahansa. Tämän Keijon harhan ehkä voi ymärtää siltä pohjalta että Keijo oli (kertoman mukaan) helluntailainen ennen kuin alkoi tutkia Raamattua tosissaan.
Luin Keijon erittäin vajavaisen ja ontuvan selityksen sielusta jossa hän antoi sielulle kaksois merkityksen - mistä hän sellaisen käsityksen sai ? helluntaikirkosta??

Minulle on oppi syntisen sielun kuolemattomuudesta suurin erehdys mitä kukaan raaamatuntutkija voi Raamattua tutkiessaan tehdä, koska se vääntää koko Raamatun pois totuudesta. Sitten voi monikin olla oikeassa monissa asioissa, mutta se ei auta .. jos halutaan puhua Jumalasta ja siitä pelastuksesta joka on Jumalan Pojan kuolemassa.

Siitä huolimatta on hänen kirjoituksiaan kiinnostava lukea.. kunhan ei lankea siihen vanhaan "Ei, ette te kuole" - ansaan joka on levinnyt koko maailmaan.

alex

Äänestä

Tuo linkki avasi monta asiaa.
Ymmärrän nyt, että se kristinuskon muoto, joka vallitsi alkuseurakuunnassa noin vuonna 100 jKr. on minun uskoni suunta. En ole enää kirkon jäsen tästä päivästä alkaen.

Äänestä

Laatikot oli hyviä, kinkku on hyvää, itse tehty sinappi, ja ne lahjat.
Kuusi on pystyssä ja aurinko on mataamassa talvessa.
Oi tätä joulua, miksi siitä pitäisi luopua. Joulupukki ajoi kolarin, mutta hieman myöhässä kulkee. Tonttuja on maassamme omastatakaa, ei tavita jouluakaan.
Kaikki olemme ottaneet merkin, hyvää ei ole yhden yhtäkään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei pedonmerkkiä kirjoitti:

Katolinen kirkko keksi joulunvieton 300 luvulla. Se on saanut sen leviämään kautta maailman. Joulu on hittituote.
Markkinatalous yhdistettynä jouluuun. Ajattele sitä Ilm. 13 luvun mukaan. Ajattele joulupukkia, kuusta, lahjoja,. tonttuja.
Kaikki joulunviettäjät ovat ottaneet merkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu