Haluan nyt kertoa tämän teille koska tämä ja monet muut asiat mitä kerron ovat ahdistaneet ja tuntuu etten saa henkeä. En pääse joulupyhien takia hakeutumaan mihinkään puhumaan asioista joten toivon että tämä "purkautuminen" täällä auttaisi edes hiukan.
Olin menossa äidin luokse yöksi (emme siis asu samassa kaupungissa enään) ja tarkoitus oli ottaa olutta hiukan äidin työjakson loppumisen johdosta. Kaikki meni niin kauan hyvin kunnes pääsimme äidin luokse (olimme tässä välissä käyneet parilla ja poikkesimme yhteisen kaverin luona viettämässä iltaa.) Muistan hämärästi että äitini olisi minulle suunallisesti v*ttuillut ja käskenyt lähtemään takaisin sinne mistä tulin. En ottanut näihin sanomisiin mitään kantaa koska äitini alkaa yleensä tiettyyn kännipisteeseen tultuaan aukomaan päätään milloin mistäkin asiasta. Sisälle päästyämme ehdin istumaan tuolille ajatuksena ottaa kengät pois ja painua nukkumaan kuten olimme matkalla sopineet (äitini oli ilmeisesti hiukan rauhoittunut bussimatkan aikana.) Käänsin pääni ja seuraava minkä näin oli äidin hurjistunut ilme ja puukon terä. Nousin vaistomaisesti ylös ja suojasin käsilläni kun äiti huitoi puukolla holtittomasti puolelta toiselle kauhea vihan vääristämä ilme kasvoillaan. Kiersin tv tason taakse ja nostin telkkarin (litteä) eteeni kilveksi ettei äiti löisi. Muistan kuinka (tuntuu niin kamalalta muistella tätä) sanoin äidille että "älä äiti lyö enään.."
Tilanne eteni tämän jälkeen melko nopeasti. Äiti lopetti huitomisen ja minä kumarruin siivoamaan (ajatella tuossa tilanteessa..) verijälkiä lattialta ja kysyin vielä äidiltäni ettei hän kai aijo enään lyödä jos käännän selkäni hetkeksi. Äitini vain tuijotti minua edelleenkin tuo hurjistunut vihan vääristämä ilme kasvoillaan. Samalla kun pyyhin verta sanoin ettei meidän tarvi soittaa poliiseja et ainoastaan ambulanssa että kerron menneeni vaikka lasin läpi tai jotain. Olen kovin kiltti luonteeltani jopa tälläisessä tilanteessa (ilmeisesti) enkä halunnut äidilleni mitään hankaluuksia. No äitini aloitti jälleen suun aukomisen tyyliin "soita poliisit.. ihan sama.." tätä hän hoki vaikka koitin sanoa ettei tarvitse joten soitin poliisit ja niin hänet vietiin putkaan ja minut sairaalaan. Ambulanssi miehet kauhistelivat kuinka lähelle (2cm päähän) silmää isku oli osunut. 6 tikkiä, jumalattoman kokonen puudutuspiikki (ei tuntunut kovin kivalta..) ja todella näkyvä arpi.
Kaksi viikkoa tuon jälkeen meni ihan shokissa. Olin vain enkä tehnyt mitään. Edelleenkin asia vaivaa vaikka siitä on puhuttu äidin kanssa ja olen sen antanut anteeksi .. ainakin jotenkin. Tai jollakin tasolla. Nyttemmin äitini ei pidä minuun yhteyttä sen takia että satuimme (nykyisin entinen mies) mieheni kanssa hempeilemään ollessamme hänellä yötä. Sai jonkun raivarin ja sen jälkeen ei ole kuulunut.
On joulu mutta minulle se on enemmänkin surun kuin juhlan ja perheen päivä. Isäni ampui itsensä ollessani vain 13 vanha ja osuvasti 22.12. päivänä. Tiedon tapahtuneesta saimme vasta 26.12. yritettyämme jo parin viikon ajan turhaan soittaa ja ottaa yhteyttä. Meillä on nytkin joulukuusi ja koristeet mutta minä en tunne mitään. Olen itkenyt ja kuunnellut musaa mikä muistuttaa isästä. Tuntuu että suru vain kasvaa eikä lähde pois vaikka sen kuuluisi. Tai sitten se on sitä että itse en uskalla irroittaa koska pelkään että jos irrotan unohdan mutta eihän se pidä paikkaansa. En unohda vaikka päästäisinkin surun menemään. Kai näin pidän osan isääni itselläni.. tavallaan.
Mies jätti minut samana päivänä kun isäni kuolemasta tuli 11 vuotta! Eli juuri kaksi päivää takaperin. Syykin oli niin järkyttävä kuin se että hän kuorsaa niin kovaa etten minä voi nukkua samassa huoneessa. Otti hirveät herneet nenään aiheesta ja sanoi (monennenkohan kerran jo tämän 7kk yhdessä olon aikana) ettei tästä tule mitään jos ei voida nukkua samassa huoneessa. Asumme hänen luonaan ja hänellä on 2 makuuhuonetta asunnossaan. Olisi helppoa sopia että hän nukkuu toisessa huoneessa ja minä toisessa mutta kun tämähän ei käy ei sitten millään. Mieluummin erotaan. Olemme eronneet miehen halusta jo monta kertaa. Siis puhutaan ainakin sadoista kerroista koko tämän 7kk aikana. Yleensä syyt ovat juuri näin mitättömiä kuten kuorsaus.
Olen henkisesti niin rikki näiden asioiden takia. Olen väsynyt tähän ainaiseen erotaan-ollaan-erotaan-ollaan touhuun. Muutin miehen luokse toisesta kaupungista ja irtisanoin asuntoni joten sen takia olen ollut hänen armoillaan. Tottakai koska välitän hänestä edelleen (tai ainakin välitin..) olen halunnut jatkaa suhdetta. Myös toisekseen pelosta koska uhannut monta kertaa heittää minut pihalle ja ilman omaa kotia tai sukulaisia (asuvat 300km päässä) mihin menen. Nyt asioihin on tulossa muutos. Olen saanut entiseltä kotipaikkakunnaltani asunnon ja muutan sinne pian. Saa tämä mies jäädä tänne yksinään kerta minä en kelpaa. Meillä on ikäeroa eli mies on minua huomattavasti vanhempi. Itse olen 24 vuotias.
Hyvää joulua kaikille!
Surusilmäinen tyttö -88
Olin menossa äidin luokse yöksi (emme siis asu samassa kaupungissa enään) ja tarkoitus oli ottaa olutta hiukan äidin työjakson loppumisen johdosta. Kaikki meni niin kauan hyvin kunnes pääsimme äidin luokse (olimme tässä välissä käyneet parilla ja poikkesimme yhteisen kaverin luona viettämässä iltaa.) Muistan hämärästi että äitini olisi minulle suunallisesti v*ttuillut ja käskenyt lähtemään takaisin sinne mistä tulin. En ottanut näihin sanomisiin mitään kantaa koska äitini alkaa yleensä tiettyyn kännipisteeseen tultuaan aukomaan päätään milloin mistäkin asiasta. Sisälle päästyämme ehdin istumaan tuolille ajatuksena ottaa kengät pois ja painua nukkumaan kuten olimme matkalla sopineet (äitini oli ilmeisesti hiukan rauhoittunut bussimatkan aikana.) Käänsin pääni ja seuraava minkä näin oli äidin hurjistunut ilme ja puukon terä. Nousin vaistomaisesti ylös ja suojasin käsilläni kun äiti huitoi puukolla holtittomasti puolelta toiselle kauhea vihan vääristämä ilme kasvoillaan. Kiersin tv tason taakse ja nostin telkkarin (litteä) eteeni kilveksi ettei äiti löisi. Muistan kuinka (tuntuu niin kamalalta muistella tätä) sanoin äidille että "älä äiti lyö enään.."
Tilanne eteni tämän jälkeen melko nopeasti. Äiti lopetti huitomisen ja minä kumarruin siivoamaan (ajatella tuossa tilanteessa..) verijälkiä lattialta ja kysyin vielä äidiltäni ettei hän kai aijo enään lyödä jos käännän selkäni hetkeksi. Äitini vain tuijotti minua edelleenkin tuo hurjistunut vihan vääristämä ilme kasvoillaan. Samalla kun pyyhin verta sanoin ettei meidän tarvi soittaa poliiseja et ainoastaan ambulanssa että kerron menneeni vaikka lasin läpi tai jotain. Olen kovin kiltti luonteeltani jopa tälläisessä tilanteessa (ilmeisesti) enkä halunnut äidilleni mitään hankaluuksia. No äitini aloitti jälleen suun aukomisen tyyliin "soita poliisit.. ihan sama.." tätä hän hoki vaikka koitin sanoa ettei tarvitse joten soitin poliisit ja niin hänet vietiin putkaan ja minut sairaalaan. Ambulanssi miehet kauhistelivat kuinka lähelle (2cm päähän) silmää isku oli osunut. 6 tikkiä, jumalattoman kokonen puudutuspiikki (ei tuntunut kovin kivalta..) ja todella näkyvä arpi.
Kaksi viikkoa tuon jälkeen meni ihan shokissa. Olin vain enkä tehnyt mitään. Edelleenkin asia vaivaa vaikka siitä on puhuttu äidin kanssa ja olen sen antanut anteeksi .. ainakin jotenkin. Tai jollakin tasolla. Nyttemmin äitini ei pidä minuun yhteyttä sen takia että satuimme (nykyisin entinen mies) mieheni kanssa hempeilemään ollessamme hänellä yötä. Sai jonkun raivarin ja sen jälkeen ei ole kuulunut.
On joulu mutta minulle se on enemmänkin surun kuin juhlan ja perheen päivä. Isäni ampui itsensä ollessani vain 13 vanha ja osuvasti 22.12. päivänä. Tiedon tapahtuneesta saimme vasta 26.12. yritettyämme jo parin viikon ajan turhaan soittaa ja ottaa yhteyttä. Meillä on nytkin joulukuusi ja koristeet mutta minä en tunne mitään. Olen itkenyt ja kuunnellut musaa mikä muistuttaa isästä. Tuntuu että suru vain kasvaa eikä lähde pois vaikka sen kuuluisi. Tai sitten se on sitä että itse en uskalla irroittaa koska pelkään että jos irrotan unohdan mutta eihän se pidä paikkaansa. En unohda vaikka päästäisinkin surun menemään. Kai näin pidän osan isääni itselläni.. tavallaan.
Mies jätti minut samana päivänä kun isäni kuolemasta tuli 11 vuotta! Eli juuri kaksi päivää takaperin. Syykin oli niin järkyttävä kuin se että hän kuorsaa niin kovaa etten minä voi nukkua samassa huoneessa. Otti hirveät herneet nenään aiheesta ja sanoi (monennenkohan kerran jo tämän 7kk yhdessä olon aikana) ettei tästä tule mitään jos ei voida nukkua samassa huoneessa. Asumme hänen luonaan ja hänellä on 2 makuuhuonetta asunnossaan. Olisi helppoa sopia että hän nukkuu toisessa huoneessa ja minä toisessa mutta kun tämähän ei käy ei sitten millään. Mieluummin erotaan. Olemme eronneet miehen halusta jo monta kertaa. Siis puhutaan ainakin sadoista kerroista koko tämän 7kk aikana. Yleensä syyt ovat juuri näin mitättömiä kuten kuorsaus.
Olen henkisesti niin rikki näiden asioiden takia. Olen väsynyt tähän ainaiseen erotaan-ollaan-erotaan-ollaan touhuun. Muutin miehen luokse toisesta kaupungista ja irtisanoin asuntoni joten sen takia olen ollut hänen armoillaan. Tottakai koska välitän hänestä edelleen (tai ainakin välitin..) olen halunnut jatkaa suhdetta. Myös toisekseen pelosta koska uhannut monta kertaa heittää minut pihalle ja ilman omaa kotia tai sukulaisia (asuvat 300km päässä) mihin menen. Nyt asioihin on tulossa muutos. Olen saanut entiseltä kotipaikkakunnaltani asunnon ja muutan sinne pian. Saa tämä mies jäädä tänne yksinään kerta minä en kelpaa. Meillä on ikäeroa eli mies on minua huomattavasti vanhempi. Itse olen 24 vuotias.
Hyvää joulua kaikille!
Surusilmäinen tyttö -88
Vastaukset 2
Vanhimmat
Lue netistä "Kuolleen tytön päiväkirja" -blogi alusta asti. Blogin kirjoittaja on kohdannut jotain niin kauheaa, että kukaan meistä ei voi ymmärtää.
Se voi auttaa sinua jäsentämään tapahtumia.
Ihan kauheaa! Älä vain ole äitisi kanssa enää missään tekemisissä! Hänhän voi vaikka tappaa sinut! Sensijaan pidä huoli, että häntä vastaan nostetaan syyte ja hän joutuu maksamaan korvauksia kivusta, henkisistä kivuista, aiheuttamistaan vammoista jne. Ihan vihaksi pistää puolestasi!
Ja muista! Mikään, mitä muut sinulle tekevät ei ole sinun syysi! Sinussa ei ole mitään vikaa! Et ole syypää muiden pahuuteen, sillä sitä kaikki tuo totisesti on! Sinä olet viaton uhri!
Mutta nyt eletään viimeisiä lopunajan päiviä ja lopunajan ihmiset ovat juuri tuollaisia! Täysin pahan riivaamia! Ota Jeesus vastaan elämääsi niin pelastut ja pääset Taivaaseen! Jumala on ainut todellinen Isäsi ja Äitisi ja Jeesus ainut todellinen ystäväsi tässä maailmassa!
Voimia sinulle! Minun tekisi mieli halata sinua ja pitää sylissä ja lohduttaa!