Olen siis sitoutumiskammoinen sekä suhderajoitteinen. Tapasin kivan miehen reilu kuukausi sitten ja jälleen kerran tämä ominaisuus nostaa päätään. Mies on oikein mukava, komea ja huomaavainen, joten jos olisin täysissä järjissäni, niin heittäytyisin mukaan, mutta en vain pysty. Hän on ilmaissut hyvin suoraan tunteensa ja halunsa seurustella jossain vaiheessa, kunhan minä olen siihen valmis. Minulle taas tulee se sama tunne kuin aina ennenkin; tyyppi ei voi olla tosissaan. Haluan eroon tästä ahdistuksesta! Olen seurustellut vain kerran, eikä sitäkään voi älyttömän vakavasti otettavaksi suhteeksi sanoa, silloinkin ajoin miehen tiehensä sulkeutumalla kuoreeni. Sen suhteen jälkeen minulla on ollut irtosuhteita sekä kaksi rennompaa suhdetta, jossa pääosissa olivat seksi ja muu huvittelu. Nämä suhteet toisaalta kestivät kauan, toinen kolmisen vuotta ja toinen kaksi, jolloin tulin jälleen tieni päähän ja lopetin nämä kyllästyttyäni ja miesten alettua tavallaan ällöttämään.
Minulle ei oikeastaan tule fyysisestä oleskelusta ahdistusta, voin istuskella söpösti kainalossa ja pussailla julkisellakin paikalla. Seksiin olen nykyään ottanut vähän pidemmän kaavan; tarvitsen paljon enemmän aikaa ennen kuin lähden siihen, toisin kuin ennen, tämä toisaalta on minusta ihan hyvä asia. Ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun pitäisi olla jollain lailla yhteydessä henkisellä
tasolla. Olen puhelias ja huumorintajuinen ollessani ystävieni tai perheeni seurassa, mutta jostain syystä sulkeudun kiinnostusta osoittavien miesten seurassa. Vastailen kysymyksiin muutamilla sanoilla, enkä heitä laisinkaan läppää samalla innolla kuin muille. En halua keskustella elämääni koskevista asioista, pintapuolisista asioista kyllä voin. En myöskään monesti kysele miehiltä juurikaan heidän asioistaan.
Perhetaustani on onnellinen, olen erittäin läheinen molempien vanhempieni kanssa, etenkin äidin. Isäni tosin petti äitiäni muutamia vuosia ja kun heidän avioliittonsa viimeinkin johti eroon helpotuksekseni, äiti murtui täysin ja minä jouduin olemaan se lohduttaja ja sirpaleiden kerääjä, vaikka olin vasta 17 vuotias. Nykyään vanhemmillani kuitenkin on hyvät välit toistensa kanssa. En tiedä onko tämä isäni petturuus sitten minullakin syynä, että epäilen vahvasti,
että mies valehtelee kertoessaan tunteistaan tai kehuessaan. Ja vaikka en juuri epäilisikään, niin joudun silti pakokauhun valtaan, mikäli suhdetta pitäisi syventää.
Olemme päivittäin useita kertoja yhteydessä tämän uuden tuttavuuteni kanssa, mutta yhteyttä en kuitenkaan ota minä ensimmäisenä. Koskaan. En, vaikka kuinka haluankin olla
yhteydessä ja pidän siitä, kun hän tekstaa tai soittaa. Hän pyytelee usein kanssaan syömään, hänen luokseen kylään tai ehdottaa että hän tulisi minun luokseni.
Tässäkin vaiheessa ahdistus nostaa päätään. En pysty menemään, kun ahdistaa niin paljon, ilmeisesti aivoni kuvittelevat että joudun heti naimisiin, jos nyt lähden pizzalle.
Kerran olen hänet päästänyt luokseni, katsoimme leffaa ja kaikki meni aivan täydellisesti, mutta en tiedä onko minusta uusintaan ja jos on niin milloin. Pelkään, että jos en pian ala avautua ja näyttämään tykkäämistäni kunnolla, niin hän kyllästyy ja ottaa jalat alleen.
Lauantaina suostuin menemään hänen kanssaan istumaan iltaa baariin pariksi tunniksi ja tadaa; sulkeuduin taas. Tiedostin vaikuttavani todella etäiseltä, kylmältä ja
kyllästyneeltäkin, mutta en voinut asialle mitään. Pahimpia tilanteita olivat ne pari hetkeä, kun huomasin, että hänen pari ystäväänsä olivat tulossa tervehtimään ja minä kylmänä ämmänä otin kännykän räplättäväksi, etten vain joudu esiteltäväksi. Kyllähän tuosta saa kaikki jo täyden mulkun kuvan.
En todellakaan tahdo olla tällainen. Haluan pystyä näyttämään tunteeni, osoittamaan hellyyttä ja olemaan yhtä mukava ja ystävällinen hänen tuttavilleen, kuin olen omillenikin ja ennen kaikkea sitoutua ilman paniikin omaista tunnetta. Pidän miehestä kovasti ja hänessä on paljon sellaisia piirteitä, mitä todella arvostan ja hän on ollut aivan uskomattoman kärsivällinen ja kertonut, että minun tahdissani edetään, enkä todellakaan taas halua ajaa yhtä pois vain sen takia, että olen jotenkin tunnevammainen. Haluan pystyä heittäytymään suhteeseen, kuten normaalit ihmiset tekevät.
Naurettavinta koko jutussa on, että minä itse iskin tämän miehen. Mahtaa olla tyypillä mukavat oltavat, kun ensin osoitan kiinnostusta ja sitten yht'äkkiä vetäydyn ja kylmäilen.
Olen vielä nuori ja luottavainen, että saan tämän ongelman korjattua, mutta tarvitsisin vinkkejä viisaammilta kanssaihmisiltä!
Minulle ei oikeastaan tule fyysisestä oleskelusta ahdistusta, voin istuskella söpösti kainalossa ja pussailla julkisellakin paikalla. Seksiin olen nykyään ottanut vähän pidemmän kaavan; tarvitsen paljon enemmän aikaa ennen kuin lähden siihen, toisin kuin ennen, tämä toisaalta on minusta ihan hyvä asia. Ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun pitäisi olla jollain lailla yhteydessä henkisellä
tasolla. Olen puhelias ja huumorintajuinen ollessani ystävieni tai perheeni seurassa, mutta jostain syystä sulkeudun kiinnostusta osoittavien miesten seurassa. Vastailen kysymyksiin muutamilla sanoilla, enkä heitä laisinkaan läppää samalla innolla kuin muille. En halua keskustella elämääni koskevista asioista, pintapuolisista asioista kyllä voin. En myöskään monesti kysele miehiltä juurikaan heidän asioistaan.
Perhetaustani on onnellinen, olen erittäin läheinen molempien vanhempieni kanssa, etenkin äidin. Isäni tosin petti äitiäni muutamia vuosia ja kun heidän avioliittonsa viimeinkin johti eroon helpotuksekseni, äiti murtui täysin ja minä jouduin olemaan se lohduttaja ja sirpaleiden kerääjä, vaikka olin vasta 17 vuotias. Nykyään vanhemmillani kuitenkin on hyvät välit toistensa kanssa. En tiedä onko tämä isäni petturuus sitten minullakin syynä, että epäilen vahvasti,
että mies valehtelee kertoessaan tunteistaan tai kehuessaan. Ja vaikka en juuri epäilisikään, niin joudun silti pakokauhun valtaan, mikäli suhdetta pitäisi syventää.
Olemme päivittäin useita kertoja yhteydessä tämän uuden tuttavuuteni kanssa, mutta yhteyttä en kuitenkaan ota minä ensimmäisenä. Koskaan. En, vaikka kuinka haluankin olla
yhteydessä ja pidän siitä, kun hän tekstaa tai soittaa. Hän pyytelee usein kanssaan syömään, hänen luokseen kylään tai ehdottaa että hän tulisi minun luokseni.
Tässäkin vaiheessa ahdistus nostaa päätään. En pysty menemään, kun ahdistaa niin paljon, ilmeisesti aivoni kuvittelevat että joudun heti naimisiin, jos nyt lähden pizzalle.
Kerran olen hänet päästänyt luokseni, katsoimme leffaa ja kaikki meni aivan täydellisesti, mutta en tiedä onko minusta uusintaan ja jos on niin milloin. Pelkään, että jos en pian ala avautua ja näyttämään tykkäämistäni kunnolla, niin hän kyllästyy ja ottaa jalat alleen.
Lauantaina suostuin menemään hänen kanssaan istumaan iltaa baariin pariksi tunniksi ja tadaa; sulkeuduin taas. Tiedostin vaikuttavani todella etäiseltä, kylmältä ja
kyllästyneeltäkin, mutta en voinut asialle mitään. Pahimpia tilanteita olivat ne pari hetkeä, kun huomasin, että hänen pari ystäväänsä olivat tulossa tervehtimään ja minä kylmänä ämmänä otin kännykän räplättäväksi, etten vain joudu esiteltäväksi. Kyllähän tuosta saa kaikki jo täyden mulkun kuvan.
En todellakaan tahdo olla tällainen. Haluan pystyä näyttämään tunteeni, osoittamaan hellyyttä ja olemaan yhtä mukava ja ystävällinen hänen tuttavilleen, kuin olen omillenikin ja ennen kaikkea sitoutua ilman paniikin omaista tunnetta. Pidän miehestä kovasti ja hänessä on paljon sellaisia piirteitä, mitä todella arvostan ja hän on ollut aivan uskomattoman kärsivällinen ja kertonut, että minun tahdissani edetään, enkä todellakaan taas halua ajaa yhtä pois vain sen takia, että olen jotenkin tunnevammainen. Haluan pystyä heittäytymään suhteeseen, kuten normaalit ihmiset tekevät.
Naurettavinta koko jutussa on, että minä itse iskin tämän miehen. Mahtaa olla tyypillä mukavat oltavat, kun ensin osoitan kiinnostusta ja sitten yht'äkkiä vetäydyn ja kylmäilen.
Olen vielä nuori ja luottavainen, että saan tämän ongelman korjattua, mutta tarvitsisin vinkkejä viisaammilta kanssaihmisiltä!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.