Onko teille käynyt näin?

TIPI

Erosimme kahden vuoden seurustelun jälkeen. Syynä oli yksinkertaisesti se, että jokin vain puuttuu mitä meillä ennen oli. Olemme hyvissä väleissä ja haluamme olla edelleen hyvät ystävät. Seurustellessa oli vain niin paljon muuta aivan arkista mikä vei aikaa ja aiheutti turhanpäiväistä riitelyä. Nyt olen suhteellisen tyytyväinen tilanteeseen kuten hänkin, sillä olemme liian nuoria. Mutta toivon että jonakin päivänä muutamien vuosien päästä voisimme taas olla yhdessä. Hän on ihminen jonka kanssa haluaisin perustaa perheen. ONKO KENELLEKÄÄN TAPAHTUNUT NÄIN? Eli olette eronneet, menneet vaikkapa opiskelemaan ja joskus myöhemmin palanneet yhteen? Jaksan vain ajatella optimistisesti. Tietysti voi käydä niin että minä tai hän löydämme uuden, mutta siihenkin voi kulua niin paljon aikaa ettei enää muutenkaan huvittaisi palata yhteen...

5

1555

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fidel

      oo käynyt. mä ajattelin alussa niin. mut nyt ku olen tavannut muita naisia olen huomannut että exäni oli loppujen lopuksi kylmä ja itsekeskeinen narttu.

      • TIPI

        Minä en ollut kylmä itsekeskeinen narttu.


    • mmm

      Sama suunnitelma tuntui ihan hyvältä erotessa "ystävinä" 3vuoden kihlauksen jälkeen. Sitä oli vaan itse niin naiivi ettei pitänyt ex-kumppanin rakastumista toiseen mahdollisena, eihän hän nyt loppujen lopuksi voi ilman minua elää. Pah! Sitä sattuu ja tapahtuu, ja nyt kumppani on jo vuosi eron jälkeen uudestaan kihloissa. Ei tunnu todellakaan enää unelmien prinssiltä.

    • gddfg

      juuri eilen erottiin..rakastan häntä mutta jotenkin ei vaan tunnu siltä että pitäisi seurustella..olemme niin nuoria ja tyhmiä vielä ja kaiken lisäksi olen todellakin itsekäs ja egoistinen. mutta silti toivon että kun aika on kulunut ja molemmat kasvettu voisimme taas olla yhdessä

      • TIPI

        vaan että onko ketään joka on jo palannut yhteen vuosien päästä, alussahan varmaan kaikki toivoo palaavansa yhteen jonakin päivänä...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe