Kerran annan anteeksi..

Antaisitko sinä?
Mieheni oli viime talven suhteessa toiseen naiseen, tarkemmin kaiketi noin 6kk. Pidemmän välimatkat vuoksi näkivät suhteellisen harvoin, mutta olivat yhteydessä erittäin tiiviisti. Nainen jätti oman aviomiehensä suhteen aikana ja mieheni riiteli kanssani mitä kummallisimmilla asioista. Itse olin pihalla kuin lumiukko näissä parisuhteeseen "ongelmissa". Lopulta mies päätti, ettei oikein tiedä onko elämämme sitä mitä hän haluaa ja pyysi mietintäaikaa. Ennen kuin asia puitiin hän jäi kiinni suhteestaan. Vaikeaa oli asioiden selvittely kun hän valehteli ja salaili kaikkea.
Muutaman kuukauden päästä oli kuulemma miettinyt asioita ja minun kanssani halusi jatkaa ja perheensä pitää, vaikka kovasti oli suuren virheen tehnyt. Itsekin halusin yrittää, mutten mitään määräämänä aikaa. Niinpä sovin itseni kanssa, että haen avioeroa ja puolen vuoden mietin asiaa.
Nyt on aika täynnä. Tavallaan luottamus on hiukan kasvanut ja mies tekee paljon sen eteen. Ihana perhejouku vietetty ja tuntuu hyvältä.
Toisaalta toivoisin itselleni toista mahdollisuutta jos noin suuresti mokaisin. Toisaalta mietin onko sitä ihan ryhmä luottaa pettäjämieheen ikinä enää.
23298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Vaikka kaiketi suurin osa tällä palstalla käyvistä on eri mieltä, niin pakkohan aina on löytyä sekin poikkeus, joka vahvistaa säännön... Eli kyllä niitäkin ihmisiä on, jotka kerran rankasti mokattuaan oppivat läksynsä ja pysyvät uskollisina jatkossa. Ehkä olen sinisilmäinen, mutta mielestäni tuo, että mies mietittyään halusi jatkaa sinun kanssasi on kuitenkin paljon. Moni sanoo haluavansa jatkaa paniikin iskiessä käryn käytyä, mutta todellisuudessa on ajatuksissaan niin sekaisin, että touhuaa todellisuudessa aivan mitä sattuu.
Jos sinusta tuntuu, että sinusta on jatkamaan suhdettanne, jatka. Jos sinusta tuntuu, että mies on nyt vilpitön sinua kohtaan ja tekee tosissaan töistä suhteenne eteen, jatka.

Äänestä
  • Jos haluat, että pääsette asian yli, teidän pitää mennä pariterapiaan. Muuten onnistumismahdollisuus on pienempi.

    Nyt kun tiedät totuuden, älä enää ole sinisilmäinen. Munkin exällä oli pitkä suhde, josta kärysi. Kun tokenin ja aloin miettimään menneitä asioita, ja vertasin miehen köytöstä käryssä aiempiin epäselvyyksiin, jouduin myöntämään itselleni, että ei ollut elä kerta kun petti, vaikka niin tietty väittää. Kun seurailin miehen käytöstä köryn jälkeen, jouduin toteamaan että sain yhä epärehellisyyttä ja valheita osakseni. Ole rohkea nyt, ajattelemaan, tutkimaan, kysymään ja keskittymään kuuntelemaan vastauksia. Jotta selviää, onko miehen katumus ja halu muuttua vilpitöntä.

    Äänestä

  • Onnea ja rohkeutta kirjoitti:

    Jos haluat, että pääsette asian yli, teidän pitää mennä pariterapiaan. Muuten onnistumismahdollisuus on pienempi.

    Nyt kun tiedät totuuden, älä enää ole sinisilmäinen. Munkin exällä oli pitkä suhde, josta kärysi. Kun tokenin ja aloin miettimään menneitä asioita, ja vertasin miehen köytöstä käryssä aiempiin epäselvyyksiin, jouduin myöntämään itselleni, että ei ollut elä kerta kun petti, vaikka niin tietty väittää. Kun seurailin miehen käytöstä köryn jälkeen, jouduin toteamaan että sain yhä epärehellisyyttä ja valheita osakseni. Ole rohkea nyt, ajattelemaan, tutkimaan, kysymään ja keskittymään kuuntelemaan vastauksia. Jotta selviää, onko miehen katumus ja halu muuttua vilpitöntä.

    Olemme käyneetpariterapiassa jo huhtikuusta lähtien, alkuun parin viikon välein ja sittemmin kuukauden välein. Mies alkuun valehteli sielläkin, ilmeisesti hän ei tiennyt lähteekö tuon uuden naisen kanssa elämään vai jääkö kotiin ja siksi kaikki valheet.
    Terapeuttimme mielestä mieheni ei ole tapapettäjä vaan kerran hairahtunut. Hänen mielestään meillä on avaimet selvitä tästä.
    Mies tuntuu vilpittömältä, on kuin uudestaan minuun rakastunut jne.
    Sinisilmäisyyteni kyllä karisi, tarkkaan seuraan miehen mielialoja sun muita. Viime talvena hän oli kuin eri ihminen, verraten koko reilun 10 vuotuiseen suhteeseemme.

    Äänestä

  • Miten on? kirjoitti:

    Mua säälittää se toinen nainen sun lisäksesi. Hän pani peliin koko elämän, erosi miehestään. Ja mitä tekee sun mies, kun tosipaikka on edessä? Pakenee vastuutaan sun helmoihisi.

    Hienoa, jos saatte liittonne vielä toimimaan. Sun täytyy vaan ajatella nyt itseäsi. Miltä itsestäsi oikeasti tuntuu. Jos voit luottaa, niin jatka. Mutta varaudu myös siihen, että toinenkin kerta saattaa tulla. Luuletko, että mies ei ole pettänyt sua aikaisemmin? Saahan siellä terapiassa sanoa mitä vaan.

    Helppoa ei tule sun miehelläsikään olemaan, jos luottamuksesi ei ole sataprosenttista. Sä tarkkailet häntä koko ajan. Teet sitä kaiken aikaa. Eikö vaan? Mistäkö tiedän, ettei miehelläsikään ole helppoa? Mä petin miestäni. Jäin kiinni. Terapiat käytiin. Mutta luottamusta en takaisin saanut. Ero tuli lopulta vuoden yrittämisen jälkeen. Ja hyvä niin.

    Äänestä

  • jos sä tahdot niin kirjoitti:

    Tuo toinen nainen, jonka kanssa mies petti, teki aikuisena valintansa, väärät valinnat, ja vastaa niistä itse itselleen ja omalle perheelleen. Sääliä voi tuntea, mutta säälin vuoksi ei petetty voi mennä kakkosen avuksi, sillä hän ei ei ole tuon ihmisen ystävä eikä lähimmäinen, ja aiheuttaisi sekaantumisellaan vain lisää kärsimystä kaikille osapuolille.

    Äänestä

  • jos sä tahdot niin kirjoitti:

    Mua säälittää se toinen nainen sun lisäksesi. Hän pani peliin koko elämän, erosi miehestään. Ja mitä tekee sun mies, kun tosipaikka on edessä? Pakenee vastuutaan sun helmoihisi.

    Hienoa, jos saatte liittonne vielä toimimaan. Sun täytyy vaan ajatella nyt itseäsi. Miltä itsestäsi oikeasti tuntuu. Jos voit luottaa, niin jatka. Mutta varaudu myös siihen, että toinenkin kerta saattaa tulla. Luuletko, että mies ei ole pettänyt sua aikaisemmin? Saahan siellä terapiassa sanoa mitä vaan.

    Helppoa ei tule sun miehelläsikään olemaan, jos luottamuksesi ei ole sataprosenttista. Sä tarkkailet häntä koko ajan. Teet sitä kaiken aikaa. Eikö vaan? Mistäkö tiedän, ettei miehelläsikään ole helppoa? Mä petin miestäni. Jäin kiinni. Terapiat käytiin. Mutta luottamusta en takaisin saanut. Ero tuli lopulta vuoden yrittämisen jälkeen. Ja hyvä niin.

    Se toinen nainen.. Olen ollut häneen yhteydessä muutaman kerran. Ihan vain saadakseni varmuuden oliko aikomus yhteiseen elämään. Mies vakuuttelee, ettei mitään tälle naiselle luvannut, oli kuulemma ennemminkin ihastunut siihen intohimoon ja huomioon jota sai. Tämä nainen taas vakuutteli, ettei suhde ollut syy hänen eroonsa, lähinnä antoi voimaa toteuttaa pidempi aikainen mietintö huonosta suhteesta pois pääsyyn.
    En tietysti usko tätä sinisilmäisesti, mutta onhan se voinut näin olla.
    Melko varma olen, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, ihan miehen käytöksen perusteella. Varma en tietysti voi olla. Toisaalta miksi hän olisi halunnut jatkaa, kun kerran portti poiskin oli täysin avoin.
    Itse olen aina kokenut elämämme hyväksi, rakastan miestä edelleen ja luottamuksen on alkanut rakentua pikku hiljaa. Anteeksi en kai kuitenkaan ole antanut, ainakaan miehelle sanonut. En vahdi miestä. Kaikki on nyt mulle avoinna, puhelin, tietokone yms. En ole koskenut. Ei se vahtimalla muutu. Toista mahdollisuutta en haluaisi itsellenikään!

    Äänestä

  • Niinhän jokainen nainen haluaa uskotella itselleen, että on se mies niin muuttunut. Kuitenkin kerran jo teki pahaa naiselle tempuillaan ja seläntakana. Mitäs jos ei olisi paljastunut ja olisi jatkanut uuden naisen kanssa elämää. Kaksoiselämään pystyi olemalla kahden naisen kanssa yhtäaikaa! Hyi. Minä hän naisia oikein pitää???

    Mies on tuonut toisen naisen limaa vehkeessään kotiin. Kosketellut käsillään eri pintoja. Ällöttävää. Vilpiön?! Älä nyt naurata. Eihän tuo ole nähnytkään vilpittömyyttä jos vieraissa käy, kun menee muka "huonosti" kotona. Seksiä pelkästään tai paljon muuta, kyllä seksi aina miehelle maistuu ja naiset. Syyttää vielä varaksi vaimoa tai toista naista...hah.

    Äänestä

  • jos sä tahdot niin kirjoitti:

    Mua säälittää se toinen nainen sun lisäksesi. Hän pani peliin koko elämän, erosi miehestään. Ja mitä tekee sun mies, kun tosipaikka on edessä? Pakenee vastuutaan sun helmoihisi.

    Hienoa, jos saatte liittonne vielä toimimaan. Sun täytyy vaan ajatella nyt itseäsi. Miltä itsestäsi oikeasti tuntuu. Jos voit luottaa, niin jatka. Mutta varaudu myös siihen, että toinenkin kerta saattaa tulla. Luuletko, että mies ei ole pettänyt sua aikaisemmin? Saahan siellä terapiassa sanoa mitä vaan.

    Helppoa ei tule sun miehelläsikään olemaan, jos luottamuksesi ei ole sataprosenttista. Sä tarkkailet häntä koko ajan. Teet sitä kaiken aikaa. Eikö vaan? Mistäkö tiedän, ettei miehelläsikään ole helppoa? Mä petin miestäni. Jäin kiinni. Terapiat käytiin. Mutta luottamusta en takaisin saanut. Ero tuli lopulta vuoden yrittämisen jälkeen. Ja hyvä niin.

    "Mua säälittää se toinen nainen sun lisäksesi. Hän pani peliin koko elämän, erosi miehestään. Ja mitä tekee sun mies, kun tosipaikka on edessä? Pakenee vastuutaan sun helmoihisi."

    Minua ei säälitä tippaakaan. Ei pidä aloittaa sudetta naimisissa olevan kanssa. Jos oma liitto ei toimi, niin sitten pitää erota, eikä alkaa metsästä toista miestä. Eikä varsinkaan varatuista.

    Äänestä

  • sitä saa ..... kirjoitti:

    Ai nainenko se nyt metsästikin varattua miestä? Mitäs mies teki? Joutui muka väkisin naisen kelkkaan? Älä naurata. Ihan samoin ap:n miehenkin olisi ensin pitänyt erota ja vasta sitten uusi suhde. Vai eikö samat säännöt koske miehiä?

    Äänestä

  • sitä saa ..... kirjoitti:

    "Mua säälittää se toinen nainen sun lisäksesi. Hän pani peliin koko elämän, erosi miehestään. Ja mitä tekee sun mies, kun tosipaikka on edessä? Pakenee vastuutaan sun helmoihisi."

    Minua ei säälitä tippaakaan. Ei pidä aloittaa sudetta naimisissa olevan kanssa. Jos oma liitto ei toimi, niin sitten pitää erota, eikä alkaa metsästä toista miestä. Eikä varsinkaan varatuista.

    Kun oma liitto on huono tai vaikka olisi hyväkin, mutta vähän tylsä, niin tietenkin juuri varattujen keskenään kannattaa etsiä toisistaan lohtua ja vaihtelua . Kummallakin on suuret panokset pelissä ja suut pysyy kiinni. Kummallakaan ei ole varaa kannella. Sitten jompikumpi saattaa rakastua niin paljon, että tyhmyyttään eroa omasta puolisosta. Sitä ei ikinä kannattaisi tehdä. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin olla naimisissa turvallisesti, ja siitä pettää puolisoa! Se on mahtavaa ja piristää tylsää avioelämää. On turvallinen koti, ja romanttisia seikkailuja.

    Äänestä

Käy hiv testissä varaksi, missä kaikessa mies on mun**nsa uittanut. Sinä et ole mokannut, vaan mies. Tuo mies ei voi olla luotettava. Mies pelaa teillä naisilla mennen tullen ja syyllistää vielä muut, ja sinä vielä uskot tehneesi jotain väärin... Kyllä moni mies selvittäisi ensin asiat kotona, sitten ero ja sitten muuta...

Äänestä

näin se on et pettäjä syyttää lopulta naisia, eli kakkosta tai ykköstä, kumman luo saa lopulta jäädä, ei ne muutu miksikään, mutta ei nyt yhdestä kerrasta kannata erota, eri juttu jos on tapapettäjä, ne ei muutu koskaan..

Äänestä

"Olen ollut häneen yhteydessä muutaman kerran. Ihan vain saadakseni varmuuden .."

Älä luota kakkosen sanaan, hän voi valehdella. Tämä kakkonen on jo todistanut osaavansa valehdella, kun hän on sitä tehnyt peräti 6kk omalle aviomiehelleen, erittäin tärkeälle ihmiselle elämässään. Joten sinulle, tuntemattomalle ihmiselle, valehtelu käy häneltä varmasti ihan tosta vaan, täysin tunnontuskitta.

Äänestä

Itseäni petettiin ja lemppasin samantien. Takaisin ei ole enää tulemista, uittakoot m*naansa kenen reijässä huvittaa. Miksi ottaa pettäjä kun voi saada paremman. Parempi yksin kuin yhdessä pettäjän kanssa.

Äänestä

Tottakai kakkosen pitää valehdella kun mies painostaa. Vaimolle täytyy vakuuttaa suhteen olevan platoninen jne. muutenhan syttyisi kolmas maailmansota.

Äänestä
  • Niinhän tää kakkonen tosiaan valehteli mulle monesta asiasta alkuun. Miehen pyynnöstä!
    Oli tosiaan tunne, että sinne mies oli menossa kovaa vauhtia. Minä en häntä takaisin kerjännyt, oli itseassa upea juttu huomata, että itsekseen pärjää vallan hienosti. Vaikka kyllä minä rakastin ja toivoin asioiden kuntoon saamista, lapsille ehjää perhettä jne. En tiedä mikä tosiasiassa miehen mielen muutti, eikö tuo toinen nainen sitten huolinut.. Mies itse sanoo, että ymmärsi monen asian merkityksen ja halusi hänkin saada parisuhteen kuntoon.
    Vilpittömällä tarkoitan tämän hetken tunnetta, tuntuu että mies on nyt rehellinen ja juuri tämän yhden mahdollisuuden arvoinen.
    Miksi hän ei lähtenyt? Sanoin, etten hänen onnellisuutensa tiellä halua olla!

    Äänestä

  • Kakkonen ei saa sanoa sanaakaan asioiden todellisesta laidasta, tai mies jättää hänet. Kakkoselta on sen vuoksi turha kysyä mitään.

    Äänestä

  • Miten on? kirjoitti:

    Niinhän tää kakkonen tosiaan valehteli mulle monesta asiasta alkuun. Miehen pyynnöstä!
    Oli tosiaan tunne, että sinne mies oli menossa kovaa vauhtia. Minä en häntä takaisin kerjännyt, oli itseassa upea juttu huomata, että itsekseen pärjää vallan hienosti. Vaikka kyllä minä rakastin ja toivoin asioiden kuntoon saamista, lapsille ehjää perhettä jne. En tiedä mikä tosiasiassa miehen mielen muutti, eikö tuo toinen nainen sitten huolinut.. Mies itse sanoo, että ymmärsi monen asian merkityksen ja halusi hänkin saada parisuhteen kuntoon.
    Vilpittömällä tarkoitan tämän hetken tunnetta, tuntuu että mies on nyt rehellinen ja juuri tämän yhden mahdollisuuden arvoinen.
    Miksi hän ei lähtenyt? Sanoin, etten hänen onnellisuutensa tiellä halua olla!

    Sitä kannattaa vakavasti miettiä, että miksi mies ei lähtenyt kakkosen mukaan? Olisiko miehen elämä kakkosen kanssa muuttunut taloudellisesti huonommaksi? Jos mies sanoo suhteen kestäneen vuoden, se on melko varmasti kestänyt ainakin kaksi vuotta. Kaikki miehen jutut näissä asioissa voi kertoa kahdella. Ei kakkonen vuodessa olisi ehtinyt erota omasta miehestään. Tai miten ihmeellisen ihana se miehesi oikein on? Jospa mies on saanut hoidettua tilanteen niin, että hän voi edelleen jatkaa suhdetta sinuun ja toiseen naiseen? Sehän on yleensä miehelle ihanne tilanne.

    Äänestä

Näin on. Kakkonen ei voi kertoa totuutta vaan valehtelee miehen puolesta.

Äänestä

Ap, jos et vieläkään tiedä mitä sinä itswe todella haluat, anna itsellesi lisää aikaa. Harkinta-ajan jälkeen on vuosi aikaa hakea lopullista eroa, joten sinulla ei ole kiire mihinkään.

Äänestä
  • Tavallaan tiedän, olen varma että haluan jatkaa miehen kanssa. Siltikin välillä iskee epäusko, miksi minä annoin itseäni näin kohdella, voiko kaikki hyvä nyt olla totta ollenkaan..

    Niin miksi mies ei sitten lähtenyt.. Taloudellisesti elämä tuskin olisi toisen naisen kanssa muuttunut ainakaan huonompaan, todennäköisesti parempaan. Isot elarit olisi toki kahdesta lapsesta joutunut maksamaan.

    Suhteen kesto on melko tarkkaan tiedossa. Eivät ole tunteneet kuin muutaman kuukauden pidempään kun suhde on kerrottu alkaneen. Miehen käytöksen muutos oli myös niin ilmeinen, että siitäkin on helppo päätellä.. Sähköpostin salasana oli muutettu juuri tuolloin jne.

    Äänestä

  • Miten on? kirjoitti:

    Tavallaan tiedän, olen varma että haluan jatkaa miehen kanssa. Siltikin välillä iskee epäusko, miksi minä annoin itseäni näin kohdella, voiko kaikki hyvä nyt olla totta ollenkaan..

    Niin miksi mies ei sitten lähtenyt.. Taloudellisesti elämä tuskin olisi toisen naisen kanssa muuttunut ainakaan huonompaan, todennäköisesti parempaan. Isot elarit olisi toki kahdesta lapsesta joutunut maksamaan.

    Suhteen kesto on melko tarkkaan tiedossa. Eivät ole tunteneet kuin muutaman kuukauden pidempään kun suhde on kerrottu alkaneen. Miehen käytöksen muutos oli myös niin ilmeinen, että siitäkin on helppo päätellä.. Sähköpostin salasana oli muutettu juuri tuolloin jne.

    Tyypillinen roikkuva vaimo, jota ei totuus kiinnosta.. Miehesi todennäköisesti jatkaa suhdettaan entistä tarkemmin salassa pitäen ja katoaa kakkosen luo kun aika on sopiva!

    Äänestä

  • Näin... kirjoitti:

    Tyypillinen roikkuva vaimo, jota ei totuus kiinnosta.. Miehesi todennäköisesti jatkaa suhdettaan entistä tarkemmin salassa pitäen ja katoaa kakkosen luo kun aika on sopiva!

    Näin..., mielipiteesi kertoo vain itsestäsi, mutta ei mitään ap:sta.

    AP, luota itseesi ja jatka valitsemallasi tavalla. Sinulla on naisen vaisto ymmärtää lopullinen totuus, kun vain pidät silmäsi auki tosiasioille ja miehen käytökselle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miten on? kirjoitti:

Antaisitko sinä?
Mieheni oli viime talven suhteessa toiseen naiseen, tarkemmin kaiketi noin 6kk. Pidemmän välimatkat vuoksi näkivät suhteellisen harvoin, mutta olivat yhteydessä erittäin tiiviisti. Nainen jätti oman aviomiehensä suhteen aikana ja mieheni riiteli kanssani mitä kummallisimmilla asioista. Itse olin pihalla kuin lumiukko näissä parisuhteeseen "ongelmissa". Lopulta mies päätti, ettei oikein tiedä onko elämämme sitä mitä hän haluaa ja pyysi mietintäaikaa. Ennen kuin asia puitiin hän jäi kiinni suhteestaan. Vaikeaa oli asioiden selvittely kun hän valehteli ja salaili kaikkea.
Muutaman kuukauden päästä oli kuulemma miettinyt asioita ja minun kanssani halusi jatkaa ja perheensä pitää, vaikka kovasti oli suuren virheen tehnyt. Itsekin halusin yrittää, mutten mitään määräämänä aikaa. Niinpä sovin itseni kanssa, että haen avioeroa ja puolen vuoden mietin asiaa.
Nyt on aika täynnä. Tavallaan luottamus on hiukan kasvanut ja mies tekee paljon sen eteen. Ihana perhejouku vietetty ja tuntuu hyvältä.
Toisaalta toivoisin itselleni toista mahdollisuutta jos noin suuresti mokaisin. Toisaalta mietin onko sitä ihan ryhmä luottaa pettäjämieheen ikinä enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu