Luin nimittäin nyt jouluna Elias Kalmiston (salanimi) esikoisromaanin Pihtari ja olen varma että kirjoittaja kuuluu tämän palstan vakiokirjoittajiin tai on ainakin viettänut paljon aikaa palstalla
Lainaus kirjasta:
"Läski, vitun läski. Voi vittu miten vihaan läskejä. Kohta kolmikymppinen impotentti ja minulla on vara kieltäytyä. Aina toreilla ja turuilla kulkee vastaan näitä typerän ja leuhkannäköiusiä tuulipukurovia, joille Virossa asti nauretaan, kun ei muut vaatteet mahdu päälle. Jos maha ja perse kasvaa niin väljempää kahisevaa vain ostamaan saatana. Lihava äiti on tyttärelleen läskin malli: läskitkin saavat miehen, läskit ovat leppoisia, läski on okei. Minä en perkele huoli läskiä naista.
Mikä idia tässä oli? Olin epätoivoinen, mutta mieluummin ilman kuin ruman naisen kanssa. Jos pohtii tarkkaan ihmisen luontoa, ymmärtää kyllä, miksi kauniita ihmisiä on niin vähän. Kaikkia panetttaa niin paljon, että väkisinkin syntyy kerosja, joiden ei olisti pitänyt, ja ulkonäkönsä vuoksi syrjitty lapsi syyttää vanhempiaan, että oliko pakko nussia. Väkivalta ja päihdeongelmat johtuvat rumuudesta..."
Kirjan päähenkilö on kolmikymppinen veltto, ruma, pienimunainen, köyhä ja pilluasaamaton kirjastonvirkailija, joka kelpuuttaisi vain kauniit naiset, koska rumalla naisella ei tee mitään.
Varsinainen ATM-romaani siis.
Lainaus kirjasta:
"Läski, vitun läski. Voi vittu miten vihaan läskejä. Kohta kolmikymppinen impotentti ja minulla on vara kieltäytyä. Aina toreilla ja turuilla kulkee vastaan näitä typerän ja leuhkannäköiusiä tuulipukurovia, joille Virossa asti nauretaan, kun ei muut vaatteet mahdu päälle. Jos maha ja perse kasvaa niin väljempää kahisevaa vain ostamaan saatana. Lihava äiti on tyttärelleen läskin malli: läskitkin saavat miehen, läskit ovat leppoisia, läski on okei. Minä en perkele huoli läskiä naista.
Mikä idia tässä oli? Olin epätoivoinen, mutta mieluummin ilman kuin ruman naisen kanssa. Jos pohtii tarkkaan ihmisen luontoa, ymmärtää kyllä, miksi kauniita ihmisiä on niin vähän. Kaikkia panetttaa niin paljon, että väkisinkin syntyy kerosja, joiden ei olisti pitänyt, ja ulkonäkönsä vuoksi syrjitty lapsi syyttää vanhempiaan, että oliko pakko nussia. Väkivalta ja päihdeongelmat johtuvat rumuudesta..."
Kirjan päähenkilö on kolmikymppinen veltto, ruma, pienimunainen, köyhä ja pilluasaamaton kirjastonvirkailija, joka kelpuuttaisi vain kauniit naiset, koska rumalla naisella ei tee mitään.
Varsinainen ATM-romaani siis.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Onko se todella noin täynnä kirjoitusvirheitä myös?
nyt myös tuo kirja. Kovaa kamaa. Ehta ATM-odysseia!
Onko kirjassa myös mies joka haaveilee risteilystä ja muita palsta klassikkoja?
Onko siinä onnellinen loppu? Päättyykö siihen että kauniin teinineitsyen immenkalvo pamahtaa päähenkilön lopultakin vaikeuksien jälkeen päästyä ähkimään?
Tämähän se oli se kirja, josta kauan sitten oli palstalla puhetta, mutta jonka nimen unohdin ja turhaan sitä kirjastosta olen viimeisen vuoden yrittänyt etsiä. Eilen pyöräilin suoraan töistä kirjastoon ja siinähän se oli, piilossa näkyvällä paikalla.
On paljon mahdollista, että "Elias Kalmisto" on vähintäänkin seurannut Sinkut-palstaa, vaikkakin toisaalta pahimmat palstavibat tulevat heti kirjan alussa, josta tuo aloitusviestin lainauskin on. Kirjan päähenkilö, jonka nimi myös on Elias Kalmisto, on kotoisin maaseudulta, ja vähän kirjassa puhutaankin kotiseudun tyypeistä. Lisäksi päähenkilö on YH-äidin äpärälapsi (sekin viittaus periaatteen-mieheen), ja mainitaanpa kirjassa aisankannattajatkin.
Kirjan alun lohduttomuus, hirsipuuhuumori ja ATM-tunnelmointi tempaa mukaansa, ja kirjan lukeekin helposti yhdeltä istumalta. Valitettavasti uskottavuus karisee pitkin matkaa kun huomaa, miten helposti päähenkilö saa kuitenkin (huonoja) naiskontakteja. ATM-kirjallisuudessa minua on aina häirinnyt se, miten elämä tuntuu jotenkin järjestyvän kuin taikaiskusta. Vähän niin kuin se Lars Ramslien typerä ATM-romaani Fatso, jonka juoni perustuu uskomattomiin yhteensattumiin, jollaisia ei oikeasti tapahdu. Toisin kuin Fatsossa, Pihtarissa päähenkilöllä on sentään keskimääräistä lyhyempi ja ohuempi.
Toinen vieraannuttava tekijä minulla ATM-romaaneissa usein on päähenkilön tupakointi. Houellebecq'n kirjoissa - etenkin Halujen Taistelukentässä - päähenkilö on korsteeni. Pihtarissa päähenkilö on korsteeni. Minun tuntemani ATM:t eivät polta eivätkä ole koskaan polttaneetkaan, ja tupakoimattomuus onkin aina ollut osatekijä ylijäämämieheksi pääsemisessä. Outoa, että kirjoissa ylempitasoisten elkeitä esittävillä on muka niin huono naistuuri.
Kai minä silti suosittelen Pihtaria. Kuten jo totesin, sen lukee yhdeltä istumalta, vaikka sivuja on 200. Teksti on kuitenkin helppoa ja nopeaa, ja palstaan vihkiytyneille sen huumori kuitenkin luultavasti avautuu helposti. Tarina ei kanna ihan loppuun saakka hokkuspokkusratkaisuineen, mutta se ei pilaa kirjaa.
Houellebecq on ranskalainen, siellä kuuluu asiaan polttaa kuin korsteeni. Ehkei enää tällä vuosituhannella.
kuvailisi, kuinka iso muna on ATM:lle tie autuuteen, voisi olla varma, että kirjailijalla itsellään on pieni pilli. Isolla munalla nimittäin ei tee mitään, jos on ATM.
Houellebecq ei ole ATM eikä varsinkaan mikään ATM-kirjailija.
En niin yrittänytkään väittää, mutta Houellebecq'n esikoisromaani kertoo kyllä miehistä, joista voisi käyttää lyhennettä ATM.
" ATM-kirjallisuudessa minua on aina häirinnyt se, miten elämä tuntuu jotenkin järjestyvän kuin taikaiskusta. "
Koska ätmit ovat passiivisia flegmaatikkoja ja he eivät voi kuvitellakaan, että elämä muuttuisi muuten kuin taikaiskusta.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288438630521.html
Tässä ilmeisesti puhutaan siitä teoksesta. OHHOH :0.
Onko Henry Miller sitten sitä "YTM" -kirjallisuutta. Opus Pistorum etunenässä.
Palstan puutteisinkaan "ATM" ei kyllä jaksa sitä tulitusta lukea viittäkymmentä sivua enempää. Eikä kirjaa kyllä Suomen kirjastoista saanekaan reippaan puoleisen sisällön vuoksi. Noh netistä tuokin löytyy txt -tiedostona ihan ilmaiseksi.
Pitipä tarkistaa ja kyllähän tuota löytyy parikin kappaletta oman kyläni kirjastosta. Et taida paljon kirjastoissa viihtyä. Millerhän ei muuten ole tunnustanut tuota omaksi teoksekseen vaikka yleisesti pidetään hänen rahapulassaan kirjoittamana. Suosittelen kuitenkin lukemaan niitä muita Millerin kirjoja, Kääntöpiirit ja Sexus, Nexus, Plexus -trilogia. Reipasta ja häpeilemätöntä nussimista niissäkin on, jos sitä kaipaat, mutta myös vähän muutakin. Miller oli kyllä ehdottomasti YTM ja kova panomies.
Oho. Enpä ole koittanut ko. kirjaa hakeakaan. Oletin vain, ettei löydy. Se nyt on kuitenkin ihan eri kamaa kuin esimerkiksi nexus, sexus, tropic of capricorn tai cancer.
Ihan viihdyttäviä kirjoja äijällä ei siinä mitään.
Tai ehken niistä enää paljoa irti saisi, koska kirjojen aihepiiri ei oikein kiinnosta, mutta aikanaan olivat ihan viihdyttäviä.
Helmet-kirjastoista niitä löytyi 5 kappaletta suomennettuna, kaksi tosin Pasilan kirjavarastossa. Samaisessa kirjavarastossa ilmeisesti myös alkuperäiskielinen.
kääpiönunnien nussimisesta.....
Katsoin nyt itsekin. Onhan niitä näemmä vaikka kuinka pirusti. Vaikea kyllä ymmärtää miksi. Mikä on kohderyhmä?
Heh. Tulipa mieleen, että olisi oikeastaan ihan hauska silmäillä tuota suomennosta. Jo englanninkielinen oli niin kornia luettavaa, että vaikea edes arvella millaista myötähäpeää suomennos synnyttää.
Eiköhän iso osa noista jutuista ja termeistä ole laajemminkin käytössä, eivätkä mitenkään erityisesti tämän palstan synnyttämiä ajatuksia. Moni vaan törmää noihin termeihin ensimmäistä kertaa täällä jos ei ole aiemmin tuntenut "suorapuheista" miestä.
Mielenkiintoista tämä että meille on uutena genrenä kirjallisuuteen tullut tällainen ATM-kirjallisuus.
En ole perehtynyt tämän lajin kirjallisuuteen lainkaan ja vähän epäilen josko niitä jaksaisin lukea. Se on näissä AT-miehissä ja niiden kuvauksissa, että yhden lajin AT-miehet ovat luonteenpiirteiltään ja muutenkin joiltakin osin jopa ihan vastakkaisiakin kuin mitä taas toisen lajin AT-miehet ovat. Mä luulen että nämä kirjailijat kertovat sen tyypin AT-miehistä mikä taasen ei minua niinkään kiinnostaisi. Uskon myös näiden kirjailijoiden sortuvan turhan kliseemäisiinkin AT- miestyyppeihin ja korostavan aivan liikaa jotain hulluja piirteitä. Näin ei suinkaan olisi tarpeen tehdä, sillä kyllä se vähempikin näissä jutuissa jo hyvinkin riittää miehestä ATM:n tekemään.
AT-miehistä oet kiinnostunut
ATM-kirjallisuushan nyt on vain yksi genre, johon voidaan lukea muiden genrejen teoksia, jos haluaa tehdä lajittelun kirjan kuvaamien henkilöiden naisonnen perusteella. Vai päteekö tähänkin aparaattihumanismi, ettei mitään genrejä ole olemassa, on vain kirjoja, jotka ovat kaikki yksilöitä eikä niistä voi sanoa mitään? Dan Brown on ihan yhtä hyvä kuin Jorge Luis Borges?
ATM-scifiä?
Kuulostaa hyvältä. Pitänee hankkia kirja
Seuraavan kirjan nimi on Pikku Pihtarin piha.