Ajatus sinänsä on varmaan ihan hyvä, mutta itse köyhänä perillisenä koen häpeää jos otan raha-avustusta vastaan. Joskus vuosien varrella olen jonkun summan saanut, mutta en ole enää nuori ihminen ja haluaisin tulla toimeen omillani.
Muistan kun kauan sitten eräs sukulaisnainen lainasi pienen summan rahaa äidiltäni. Hän halusi lainata vähän lisää ennen kuin oli maksanut sen pikkusumman takaisin ja äitini sanoi tälle ihmiselle että ensin pitää maksaa takaisin se entinen velka. Minulle äiti kuitenkin tuputtaa rahojaan. Koen että sitten hän yrittää velvoittaa ja kiristää näillä rahoillaan enkä ole vapaa elämään omaa elämääni siten kuin haluaisin.
Onko joku ollut vastaavanlaisessa tilanteessa? Itse koen että en halua ottaa enää rahaa vastaan vaan yritän jotenkin tulla toimeen. Kiusaus ottaa rahaa vastaan olisi, mutta en halua että joudun elämään kiitollisuudenvelassa.
Muistan kun kauan sitten eräs sukulaisnainen lainasi pienen summan rahaa äidiltäni. Hän halusi lainata vähän lisää ennen kuin oli maksanut sen pikkusumman takaisin ja äitini sanoi tälle ihmiselle että ensin pitää maksaa takaisin se entinen velka. Minulle äiti kuitenkin tuputtaa rahojaan. Koen että sitten hän yrittää velvoittaa ja kiristää näillä rahoillaan enkä ole vapaa elämään omaa elämääni siten kuin haluaisin.
Onko joku ollut vastaavanlaisessa tilanteessa? Itse koen että en halua ottaa enää rahaa vastaan vaan yritän jotenkin tulla toimeen. Kiusaus ottaa rahaa vastaan olisi, mutta en halua että joudun elämään kiitollisuudenvelassa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En usko, että joudut kiitollisuudenvelkaan. Se on vain äidin rakkautta. Äiti voi hyvin, kun hänen lapsensa voi hyvin.
Itse annan rahaa opiskelevalle lapselleni, aina kun minulla on mahdollisuus. Tiedän, ettei hän voi sitä minulle rahallisesti korvata, mutta hän siivoaa oma-aloitteisesti luonani aina kun on kylässä ja auttaa muutenkin tarvittaessa. Ikinä en ole sitä häneltä pyytänyt, mutta hänkin sanoo, että on kiusallista kun ei pärjää taloudellisesti niin hyvin, että pärjäisi ilman apua.
Joskus se tuntuu tuputtamiselta kun on pelko, ettei nuori pärjää.
Olen varmankin siinä äitisi elämän tilanteessa. Ajattelen hänen näkökulmastaan. Todennäköisesti äitisi toimeentulo on ok, asunto maksettu jne. Itse ainakin ajattelen niin, että avustan lapsiani kohtuudella elinaikanani, koska jäljelle jäävä omaisuus kuitenkin päätyy heille aikanaan. Parempi jakaa sitä vähitellen heille, kuin että he saavat perintnä joskus keski-iässä.
Itse mainitse mielestäni oleellisen asian... köyhä perillinen.. paino sanalla perillinen. Sinulle ne rahat kuitenkin päätyy, kun äidistäsi aika jättää. Tunnet olevasi vaivaantunut. Kenelle näytät tai kuka havaitsee vaivaantuneisuutesi? Ihan sinun tarvi kenellekkään selittää, jos äiti lahjoittaa sinulle jotain tai maksaa jonkun hankinnan.
Onpa erittäin outo sanavalinta, jos ajattelet suhdettasi äitiin "köyhänä perillisenä"?? Mistä moinen?
Kiitollisuudenvelka sulla on jo nyt ilman rahojakin.
Mutta ei sitä aina niin kauhean tarkkaan tule joka sanaa ajatelleeksi. Jokainenhan on jonkinlainen "perillinen" niin hyvässä kuin pahassakin.... Luonteessa, tavoissa, ulkomuodossa, kodin tunneilmastokin tahtoo periytyä jne. jne.
Ajatelkaapas itse te arvostelijat vaikka omia puheitanne - miten monta kertaa suustanne livahtaa joku sana joka ei ole niin täysin loppuun asti punnittu? Miten usein teidät ymmärretään väärin ja ehkä syystäkin.
Kiitollisuudenvelkaankin voidaan kasvattaa kun koko ajan ääni väristen puhutaan miten se Oma Äiti on uhrautunut. Minun äitini on kertonut miten hän on juuri minua synnyttäessään saanut erinäisiä vaivoja (vaikka olen nuorin lapsi!) - jotenkin itse kuvittelen että eikö niistä aiemmistakin lapsista ole voinut jotain koitua?
Siinähän on minulla kiitollisuudenvelkaa kun olen tuhonnut äidin terveyden.