20v parisuhde takana josta 18v naimisissa. Erottu kesällä ja itsenäisen elämän alottelu alkaa olla nyt hippusen jo voiton puolella. Ero ei ollut hetken ratkaisu vaan sitä pohdittiin ja pyöriteltiin varmaan viitisen vuotta. Kaiken kaikkiaan hyvinkin perusteellisesti mietitty.
Nyt olen alkanut varovasti katsella ulkomaailmaa ja olisi ihana tutustua uusiin ystäviin ja ehkä seurustellakin jos oikein sopiva sattuisi kohdalle.
Pariin potentialiseen ihmiseen olen tutustunutkin, mutta heti kun alan tuntea jotain lämpöä tai mukavia tunteita, sen pilaa aina hyvän olon päälle kasautuva hirveä ahdistus ja pelko. Menen ihan halvaatuneeseen tilaan ja pakokauhuissani en pysty jatkamaan ystävyyttä eteenpäin.
Erityisesti mukavat ja lempeät ihmiset saavat minun ihan paniikkiin, mikä on hyvin ristiriitasta.
Onko samoin kokeneita vai onko ahdistus merkki siitä ettei ole valmis vielä uuteen ystävyyteen ?
Nyt olen alkanut varovasti katsella ulkomaailmaa ja olisi ihana tutustua uusiin ystäviin ja ehkä seurustellakin jos oikein sopiva sattuisi kohdalle.
Pariin potentialiseen ihmiseen olen tutustunutkin, mutta heti kun alan tuntea jotain lämpöä tai mukavia tunteita, sen pilaa aina hyvän olon päälle kasautuva hirveä ahdistus ja pelko. Menen ihan halvaatuneeseen tilaan ja pakokauhuissani en pysty jatkamaan ystävyyttä eteenpäin.
Erityisesti mukavat ja lempeät ihmiset saavat minun ihan paniikkiin, mikä on hyvin ristiriitasta.
Onko samoin kokeneita vai onko ahdistus merkki siitä ettei ole valmis vielä uuteen ystävyyteen ?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi ollakin ettet ole vielä valmis.Kerro toki heille keneen tutustut tilanteesi ja tuntemuksesi...jos vaikka pystysivät auttamaan eteenpäin.
Olen myös huomannut että jotkut jollain lailla aiheuttaa vähän samanlaista tunnetta...tai ikäänkuin jonkinlaista ärsyyntymistä,kun kuullostaa että kaikki olisi niin helppoa ja yksinkertaista...unohtaa vaan yhtäkkiä menneet ja jatkaa....se joskus ahdistaa..
joku kerto että n.kaksi vuotta menee ennenkuin pääsee lopullisesti yli...
oottele vaan ..kyllä se joku päivä vielä..:D
Hei,,,, Erosin 4 vuotta sitten 20 vuotisesta suhteesta ja nyt elänyt uutta ihanaa omaa elämääni... Kaikista huolimatta...
Eropäätös ei ollu helppo ,mutta oli pelastettava itseni .
Uusia ihmisiä on tullut vastaan mutta huomaan että ympärilläni on sujamuuri jota on vaikee läpästä..
Olen jo 46 v... ja joskus tulee ahdistus että onko mut tarkoitetukin viettämään loppu elämäni yksin ..Muutama hyvä ystävä nais ja miespuolisia... Mutta ei vielä sitä joka olisi vienyt jalat altani...Tuleenko sellasta enään....Päästänkö ketää liian lähelle itseeni...
Ajatuksia tulee ja asit askarruttaa...Mutta pitäskö todeta että jos se tulee niin se on tullakseen ja yrittää nauttia tästä ajasta ja sen tuomista asioista,,,
Minä jo...tai vasta 51..:) samalla tavalla sain pelastettua itseni lopullisesti viime kesänä...vaikka uusi suhde onkin ,niin kuitenkin jonkinlainen muuri myös minulla on...voi olla että näin kypsemmässä iässä ja elämää kokeneena ei niitä jalkoja ehkä alta viedäkään niinkuin teini-iässä tai joskus kauan sitten....)..
päivä kerrallaan ....ulkomaailmaa vaan rohkeasti kattelemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin....
asiat vaan tuppaa järjestymään..:) vaikka välillä ahdistaakin......
Onni tulee ihmisen sisältä, ei toisesta ihmisestä. Anna itsellesi eron jälkeen aikaa, niin paljon yksinäistä aikaa kuin tarvitset, kyllä tunteesi kertovat. Sitten vasta kun osaat olla onnellinen yksin, vasta sitten osaat olla onnellinen myös toisen ihmisen kanssa. Onneksi ero tapahtui, onneksi eron jälkeen saa olla yksin, sillä muutoin tämä elämän yksinkertainen viisaus voi jäädä ymmärtämättä. Vuosi, kaksi - kymmenen -aivan sama. Sillä ilman todelliista onnea ei kannata rynnätä mihinkään suhteeseen.