Puheita yksinäisyydelle
Ikkunalaudalla paukkuu räystäältä tippuva vesi. Odotettavissa on liukas päivä. Tämän liukkauden takana kurkistelee kevät. Mutta ennen kuin kevät on täällä, on moni luu ihmisessä murtunut ja sielu ruumiista irti livahtanut. Tämä ei ole ennustus vaan tilastofakta.
Kun nyt katselen tästä eteenpäin, niin näen peruuttavani pois saavutetuista sieluntiloista. On hyvin harvassa ne hetket kun kokee syvästi olevansa läsnä hetkessä ja siten perillä jossain itsensä ja kaikkeuden syövereissä. Tuossa hetkessä koettu antaa sisällön koko elämälle, ajattelulle ja tuntemiselle. Ja tuon hetken sisällä on vahva yksinäisyyden tunne ilman ensimmäistäkään negaatiota.
Mies seisoo niemennokalla ja katselee itään. Aurinko on nousemassa. Kun tähän lisätään detaljeja niin paljon kuin niitä on, tai niitä voidaan keksiä, niin perusajatus ei muutu siitä miksikään. Olemme ydinajatuksen äärellä. Olemme kuin alkupisteessä, josta alkaa kaikki mahdollinen ja mahdoton. Kaikki liike tästä on kuin peruuttamista pois niemennokalta ja ääreltä nousevan valon. Kehitys ei siinä mielessä ole kehitystä – saati elämää – jos se uhkaa häivyttää tämän alkuasetelman jäljettömiin.
Nostelin Jeepistä takapenkit pois ja levitin paksun huovan takatilaan. Lastasin päälle moottorisahan ja kirkuvan oranssin bensakanisterin, teräketjuöljyä ja muutaman muun lelun. Sitten heitin viimeisillään pingottavan rinkan kitaan ja suljin luukun ja painoin takalasin kiinni.
Tämä on jo peruuttamista.
(aamuista naurua maailmojen päiville)
Ikkunalaudalla paukkuu räystäältä tippuva vesi. Odotettavissa on liukas päivä. Tämän liukkauden takana kurkistelee kevät. Mutta ennen kuin kevät on täällä, on moni luu ihmisessä murtunut ja sielu ruumiista irti livahtanut. Tämä ei ole ennustus vaan tilastofakta.
Kun nyt katselen tästä eteenpäin, niin näen peruuttavani pois saavutetuista sieluntiloista. On hyvin harvassa ne hetket kun kokee syvästi olevansa läsnä hetkessä ja siten perillä jossain itsensä ja kaikkeuden syövereissä. Tuossa hetkessä koettu antaa sisällön koko elämälle, ajattelulle ja tuntemiselle. Ja tuon hetken sisällä on vahva yksinäisyyden tunne ilman ensimmäistäkään negaatiota.
Mies seisoo niemennokalla ja katselee itään. Aurinko on nousemassa. Kun tähän lisätään detaljeja niin paljon kuin niitä on, tai niitä voidaan keksiä, niin perusajatus ei muutu siitä miksikään. Olemme ydinajatuksen äärellä. Olemme kuin alkupisteessä, josta alkaa kaikki mahdollinen ja mahdoton. Kaikki liike tästä on kuin peruuttamista pois niemennokalta ja ääreltä nousevan valon. Kehitys ei siinä mielessä ole kehitystä – saati elämää – jos se uhkaa häivyttää tämän alkuasetelman jäljettömiin.
Nostelin Jeepistä takapenkit pois ja levitin paksun huovan takatilaan. Lastasin päälle moottorisahan ja kirkuvan oranssin bensakanisterin, teräketjuöljyä ja muutaman muun lelun. Sitten heitin viimeisillään pingottavan rinkan kitaan ja suljin luukun ja painoin takalasin kiinni.
Tämä on jo peruuttamista.
(aamuista naurua maailmojen päiville)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.