Olen 38-v eronnut nainen. Työskentelen hyvin miesvaltaisella alalla, joten olen paljon tekemisissä erilaisten miesten kanssa. Nettitreffeillä olen käynyt n. 20 kertaa.
Nyt olen pari kertaa treffannut miestä, jonka kanssa ajatukset ja asenteet tuntuu sopivan käsittämättömän hyvin yksiin. Hänen kanssa on maailman helpoin jutella kaikesta mahdollisesta, tuntuu että tähän asti olen voinut olla aidommin oma itseni kuin suunnilleen kenenkään kanssa aikaisemmin. Hän on kommentoinut vastaavaa.
MUTTA: en tunne mitään fyysistä kiinnostusta tai ihastusta tätä miestä kohtaan. En myöskään vastenmielisyyttä - jos olisi niin, niin peli oisi selvä. Hän on vaan jotenkin - epäseksuaalinen. Vaikka miehekäs, vahva, pitkä jne. Mutta silti... Hän on 36 ja seurustellut vain kerran elämässään parin vuoden ajan, siitäkin 7-8 vuotta aikaa. Ei koskaan elänyt naisen kanssa.
Aiomme totta kai edelleen tavata. Varmasti haluan tutustua paremmin, mutta voiko ihan 100% platoninen tunne kääntyä ihastukseksi? Voiko fyysistäkin vetovoimaa alkaa kehittyä tyhjästä? Ja jos, niin tapahtuuko se joissain tapauksissa vasta pitkän kaveruuden jälkeen?
Johtuuko se, että on niin helppo olla miehen kanssa, nimenomaan siitä, että fyysistä kihelmöintiä ja perhosia vatsassa ei ole?
Onko jollain kokemusta, että puhdas kaveruus olisi kehittynyt kestäväksi rakkaudeksi?
Nyt olen pari kertaa treffannut miestä, jonka kanssa ajatukset ja asenteet tuntuu sopivan käsittämättömän hyvin yksiin. Hänen kanssa on maailman helpoin jutella kaikesta mahdollisesta, tuntuu että tähän asti olen voinut olla aidommin oma itseni kuin suunnilleen kenenkään kanssa aikaisemmin. Hän on kommentoinut vastaavaa.
MUTTA: en tunne mitään fyysistä kiinnostusta tai ihastusta tätä miestä kohtaan. En myöskään vastenmielisyyttä - jos olisi niin, niin peli oisi selvä. Hän on vaan jotenkin - epäseksuaalinen. Vaikka miehekäs, vahva, pitkä jne. Mutta silti... Hän on 36 ja seurustellut vain kerran elämässään parin vuoden ajan, siitäkin 7-8 vuotta aikaa. Ei koskaan elänyt naisen kanssa.
Aiomme totta kai edelleen tavata. Varmasti haluan tutustua paremmin, mutta voiko ihan 100% platoninen tunne kääntyä ihastukseksi? Voiko fyysistäkin vetovoimaa alkaa kehittyä tyhjästä? Ja jos, niin tapahtuuko se joissain tapauksissa vasta pitkän kaveruuden jälkeen?
Johtuuko se, että on niin helppo olla miehen kanssa, nimenomaan siitä, että fyysistä kihelmöintiä ja perhosia vatsassa ei ole?
Onko jollain kokemusta, että puhdas kaveruus olisi kehittynyt kestäväksi rakkaudeksi?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mies vissiin luulee, että nainen menee rikki, jos naiseen koskee... ainakin seurustelutaustojen perusteella voisin kuvitella. Mukavimmat miehet vaan ovat tätä sorttia, kuuntelevat, ymmärtävät, auttavat, huolehtivat, tukevat, jne... mutta ne eivät osaa laittaa naisen päätä pyörälle, koska ovat liian avoimia, rehellisiä, hyväkäytöksisiä, jne... Toki voisit opettaa miestä??
Opiskelin aikoinani lukiossa, samaan kaveripiiriin kuului yksi poika. Tuolloin opiskellessa olimme puhtaasti kavereita, molemmat seurustelivat tahoillaan, suhde oli platoninen. Pystyimme keskustelemaan aivan mistä tahansa ja viihdyimme paljon toistemme seurassa, mutta silti olimme pelkästään kavereita. Jatko-opiskelujen aikoina asuimme eri paikkakunnilla ja yhteydenpito katkesi useiksi vuosiksi.
Tapasimme sitten sattuman kautta erään yhteisen ystävämme juhlissa, jonne molemmat toisistamme tietämättä oli päättänyt lähteä pitkän harkinnan jälkeen. Noissa juhlissa vietimme paljon aikaa jutellen ja tuntui, että olisimme vasta eilen tavanneet - olimme edelleen samalla aaltopituudella.
Noista juhlista on jo aikaa... mutta niiden jälkimaininkeina olemme tällä hetkellä kaukosuhteessa, molemmat asumme "omilla" paikkakunnillani. Itse olen täysin pihkassa, umpi-ihastunut ja jotenkin minulla on kutina, että niin on hänkin ;)
Eli ainakin oman kokemukseni mukaan kaveruussuhde voi muuttua parisuhteeksi :)