Kalke & Malila Autohuolto Oy

Pettynyt asiakas

Haluan varoittaa ketään käyttämästä Kalke & Malila Autohoultoa Kivenlahden Teollisuusalueelta. Vein itse ko. paikkaan autoni korjaukseen, ei siinä mitään auto tuli kuntoon, mutta tämän jälkeen olen saanut kuulla, että Kalke & Malilan yrittäjät puhuvat minusta asiakkaana nimellä ja kertovat eteenpäin mitä autolleni tehtiin ja mihin korjauksiin minulla oli rahaa ja mihin ei.
Pienillä tuloillani en ole pystynyt varautumaan suuriin äkillisiin menoihin, joten korjauksessa huomatut, ei niin pakolliset heti kuntoon laitettavat asiat jätin korjaamatta, koska rahani eivät kaikkeen riittäneet, kun pakolliset korjaukset maksoivat 800 euroa. Ja tästä olen kuullut tuttaviltani, että ympäri Espoota puhutaan minusta nimeltä ja kerrotaan ettei minulla ollut varaa kaikkiin korjauksiin. Onhan tämä hieman noloa, että asiaa levitellään ympäri kyliä.
Olen keskustellut tästä asiasta tuttavapiirissäni, enkä kuulemma ole ainoa, jolle näin on tapahtunut vietyään auton korjattavaksi / huoltoon ko. paikkaan.
Joten teille, jotka ette halua yksityisiä asioitanne kerrottavan kaikille, suosittelen valitsemaan toisen korjaamon.

11

4105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • imartelet itseäsi??

      Ei susta kukaan ole kiinnostunut, mitätön peraukinen ja epäluuloinen dorka.

    • pattynyt asiakas

      Näin voisi kuvitella, ettei ole, mutta toisinpa kävi...

    • Cuuca

      Hyvää palvelua hyvin hinnoin! Jäbät osaa asiansa. Suosittelen 10 !

      • K&M Kivenlahdessa

        K&M on oikeasti hyvä ja asiallinen korjaamo. Suosittelen.


    • PessijaIlluusiton

      Todella luotettavia kavereita, arviot ja korjausaika aina kohdallaan. Niiden kanssa pystyy jutteleen jos fyrkat ei riitä kaikkeen. Perustamisestaan asti olen käyttänyt omaa ja äitini Volvoa heillä. Paranoia-skitsofrenia on myös hoidettavissa oleva sairaus ja kansanedustajien määrä puoleen.

    • varmatieto

      kyllä tiedän asentaja malilan ja koskaan en veisi hänelle autoani huoltoon!! Täydellisesti ammatti taidoton tuholainen.

    • paljonautoakäyttävä

      Me olemme aina saaneet asiallista, ammattitaitoista ja edullista ja nopeaa apua ja huoltoa kaikkien autojemme kohdilla. Suosittelen kaikille kyseistä huoltamoa. Viisainta olisi aina keskustella asiallisesti asianomaisten kanssa ja antaa palaute niille, joille se mahdollisesti kuuluu. Meillä jokaisella pitää olla mahdollisuus kehittyä.

    • miksiostinromun

      En tiedä sinun tapauksestasi, mutta itse olen käyttänyt vanhaa rakkinetta tuolla huollettavana jo kolme vuotta ja olen ollut todella tyytyväinen. Pojat eivät veloita turhasta ja selittävät tyhmälle huolellisesti, mistä vika voisi johtua ja mitä sille kannattaisi tehdä. Vanhan auton kohdalla kertovat myös rehellisesti, mitä kannattaa korjata ja mitä ei. Olen aina saanut täältä nopeaa ja luotettavaa palvelua ja aion viedä nämä käytetyt romuni tänne jatkossakin.

    • Eikoskaanuudestaan

      huonoa palvelua.

    • Tunkkivolvo

      Minäkin vältän tätä paikkaa.

    • Anonyymi

      Nykyisin venäläisten omistama paikka. Ei jatkoon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2896
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2450
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2220
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      19
      2049
    5. 171
      1862
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1856
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1746
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      134
      1546
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe