lääkäreille lisää voita leivän päälle!

Itse olen matemaattisen informaatioteknologian professori 40 (tutkimus&opetus) - 750 (ICT-konsultointi) euron tuntipalkalla, ja teen takuuvarmasti tuhottomasti vaativampaa (mm. yli 200 tieteellistä julkaisua, n. 30 patenttia tai hakemusta, kymmenittäin konsulttiraportteja) ja vähintään yhtä hyödyllistä (mm. konkreettisesti lääketeknologiaan liittyviä tekoälykontribuutioita ja paljon muuta) kuin kukaan peruslääkäri. Minusta peruslääkärille - ei siis poikkeuksellisille neroille - pitäisi riittää yksityispuolella 50 euron tuntipalkka. Superlääkärit ansaitkoot vaikka vähintään 5000 euroa/h.

Mutta tämä ei tällä hetkellä lainkaan riitä. Nimittäin tässä tulee:

Verosuunnittelun alkeiskurssi A.0

Muun muassa lääkärit ovat siitä lahjakkaita, että heistä monet muuntavat ilmiselvät ansiotulonsa pääomatuloiksi. Tämä tapahtuu perustamalla ns. holding-yhtiö. Holding-yhtiö on yhtiö, jonka tarkoitus on toisen yhtiön tai yhtiöiden omistaminen, hallitseminen ja valvominen. Holding-yhtiö voi olla esimerkiksi jonkin konsernin emoyhtiö, eikä sillä ole omaa varsinaista liiketoimintaa.

Korkein hallinto-oikeus on aikoinaan antanut päätöksen, jonka mukaan tietynlaista tuloa voidaan verottaa helpompana eli pienempänä osinkotulona. Varsinkin lääkärit voivat vastikkeetta saada yhtiöiltä ns. vastaanotto-osakkeita, jolloin he saavat työmääränsä mukaan osinkoa.

Lääkäri voi tehdä työtä laskutuksen ohjautuessa johonkin yhtiöön. Emoyhtiössä jokaisen työntekijän varat ovat erillään toisistaan, ja ne ohjataan lääkärien osakesarjoille. Tätä kutsutaan nimellä kustannuspaikka. Sen jälkeen varat voidaan nostaa esim. palkkana, työsuhde-etuina tms, ja mahdollisen voiton jälkeen maksetaan vuotuinen osinko.

Osinkoja voi saada listaamattomasta firmasta ilman veroja 90,000 euron edestä, ja sitä voi nostaa verotta korkeintaan 9 % yhtiön nettovaroista. Tämän ylittävästä osuudesta 70 % on veronalaista ansiotuloa. Osakkuus on nykyään mahdollista ilman oman pääoman sijoittamista.

Niinpä niin: jos lääkärit saavat pienten palkkatulojensa päälle vähän lisää namurahaa, niin eikös tällainen Prof-TkT-insinöörinplanttu voisi saada samaa teknologiakonsultoinnin ja -opetuksen jne. muodossa?

Varmaankin Suomen terveystilastot paranevat pidemmällä tähtäimellä.

Toivotan kaikille läsnäolijoille: "Yritystä, onnea ja vaurautta!"
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Superlääkärit ansaitkoot vaikka vähintään 5000 euroa/h."

En ole itse vielä törmännyt superlääkäriin, vaan kaikki ovat olleet rajallisella tiedolla varustettuja kuolevaisia. Jos joku lääkäri kohottaa itsensä superlääkäriksi, niin silloin on kyseessä vakava persoonallisuushäiriö, eikä kenenkään pidä hänen palveluitaan käyttää;).

Äänestä
  • Olettaisin, että lääkäri voi olla "superlääkäri", jos omaa kemian, biokemian, farmakologian jne. tietoja sen verran, että voi luoda 100,000,000 euron arvoisen patenttikeksinnön. Mutta kuten aikaisemmin on todettu, tässä kovan tason kurinalaiset kemistit rulettavat.

    Tällöin "superlääkäri" ei varmaankaan palvelisi ketään vastaanotollaan, vaan nörttimäisesti olisi paljon kynän, paperin, tutkimusapulaisten ja supertietokoneen äärellä :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ilkka Saloko? kirjoitti:

Itse olen matemaattisen informaatioteknologian professori 40 (tutkimus&opetus) - 750 (ICT-konsultointi) euron tuntipalkalla, ja teen takuuvarmasti tuhottomasti vaativampaa (mm. yli 200 tieteellistä julkaisua, n. 30 patenttia tai hakemusta, kymmenittäin konsulttiraportteja) ja vähintään yhtä hyödyllistä (mm. konkreettisesti lääketeknologiaan liittyviä tekoälykontribuutioita ja paljon muuta) kuin kukaan peruslääkäri. Minusta peruslääkärille - ei siis poikkeuksellisille neroille - pitäisi riittää yksityispuolella 50 euron tuntipalkka. Superlääkärit ansaitkoot vaikka vähintään 5000 euroa/h.

Mutta tämä ei tällä hetkellä lainkaan riitä. Nimittäin tässä tulee:

Verosuunnittelun alkeiskurssi A.0

Muun muassa lääkärit ovat siitä lahjakkaita, että heistä monet muuntavat ilmiselvät ansiotulonsa pääomatuloiksi. Tämä tapahtuu perustamalla ns. holding-yhtiö. Holding-yhtiö on yhtiö, jonka tarkoitus on toisen yhtiön tai yhtiöiden omistaminen, hallitseminen ja valvominen. Holding-yhtiö voi olla esimerkiksi jonkin konsernin emoyhtiö, eikä sillä ole omaa varsinaista liiketoimintaa.

Korkein hallinto-oikeus on aikoinaan antanut päätöksen, jonka mukaan tietynlaista tuloa voidaan verottaa helpompana eli pienempänä osinkotulona. Varsinkin lääkärit voivat vastikkeetta saada yhtiöiltä ns. vastaanotto-osakkeita, jolloin he saavat työmääränsä mukaan osinkoa.

Lääkäri voi tehdä työtä laskutuksen ohjautuessa johonkin yhtiöön. Emoyhtiössä jokaisen työntekijän varat ovat erillään toisistaan, ja ne ohjataan lääkärien osakesarjoille. Tätä kutsutaan nimellä kustannuspaikka. Sen jälkeen varat voidaan nostaa esim. palkkana, työsuhde-etuina tms, ja mahdollisen voiton jälkeen maksetaan vuotuinen osinko.

Osinkoja voi saada listaamattomasta firmasta ilman veroja 90,000 euron edestä, ja sitä voi nostaa verotta korkeintaan 9 % yhtiön nettovaroista. Tämän ylittävästä osuudesta 70 % on veronalaista ansiotuloa. Osakkuus on nykyään mahdollista ilman oman pääoman sijoittamista.

Niinpä niin: jos lääkärit saavat pienten palkkatulojensa päälle vähän lisää namurahaa, niin eikös tällainen Prof-TkT-insinöörinplanttu voisi saada samaa teknologiakonsultoinnin ja -opetuksen jne. muodossa?

Varmaankin Suomen terveystilastot paranevat pidemmällä tähtäimellä.

Toivotan kaikille läsnäolijoille: "Yritystä, onnea ja vaurautta!"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu