Jeesuksen velipuoli Jaakob
kuvailee eloisasti kielen voimakasta vaikutusta ja sitä,
miten tärkeää kristityn on pitää huolta siitä, että hän käyttää kieltään oikein.
Hän osoittaa, että jos ihminen ei pidä kieltään kurissa,
hänen palvontansa saattaa olla turhaa. (Ja 1:26.)
Jaakob vertaa kieltä tuleen, joka voi tuhota metsän.
Hillitsemättömään kieleen voivat vaikuttaa tuhoisat voimat,
ja se voi saada aikaan niin paljon ja niin suurta epävanhurskautta, että se saastuttaa koko ihmisen elämän.
Kieli voi olla hengellisesti myrkyllinen sekä ihmiselle itselleen että toisille.
Ihminen ei pysty omin voimin kesyttämään sitä,
eikä kukaan epätäydellinen ihminen voi olla täysin ’kompastumatta sanassa’.
(Ja 3:2–8.)
Tämän epätäydellisen ihmislihan kurittoman elimen kesyttäminen ei ole kuitenkaan mahdotonta kristitylle, sillä sen ansaitsemattoman hyvyyden avulla,
jota Jehova osoittaa Kristuksen kautta, ihminen voi pitää kielensä kurissa ja uudistaa persoonallisuutensa :D
(Ja 3:10–18; 1Pi 3:10; Kol 3:9, 10; vrt. Ps 34:13; 39:1).
Kieltä koskevan Jaakobin kuvauksen mukaisesti Sananlaskujen kirjoittaja sanoo, että kielen tyyneys voi olla ”elämän puu”.
Toisaalta sen käyttäminen väärin voi merkitä ”hengen romahdusta”;
sen vallassa ovat elämä ja kuolema. (San 15:4; 18:21.)
”Lempeä kieli voi murtaa luun” siinä mielessä, että lempeä vastaus voi pehmentää luunkovan ihmisen ja murtaa hänen kovuutensa ja vastustuksensa (San 25:15).
Kieli voi jopa parantaa hengellisesti, jos se puhuu Jumalan sanoja
(San 12:18).
”Jehovalta on kielen vastaus”,
sillä vain hän voi antaa hengellisesti oikeita sanoja,
jotka johtavat parantumiseen (San 16:1).
Raamatussa ennustettiin se hengellinen parantuminen, joka koitui Jeesuksen palveluksesta, kun hän puhui Jumalan sanoja,
’sitoi niitä, joiden sydän oli särkynyt’ (Jes 61:1).
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/1200002680?q=kieli&p=par

Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä, kielen hillitseminen voi parantaa ihmissuhteitakin huomattavasti.
Jeesuksen velipuoli Jaakob kirjoitti asiasta hyvin.
Kannattaisi nykyihmistenkin kirjeensä lukea
ja ottaa opikseen...
Moni julkkis/kuuluisuus on päässyt kuitenkin pitkälle , dysleksian tuomista vaikeuksista huolimatta.
Mooseskin jäi historian lehdille :) ****
Onhan näitä,.... paljonkin......
Lukutaito on tarpeellinen Raamattua tutkiessa.
Äänitteinäkin se on saatavissa:
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/
"Raamattua tutkiessa"
Mitä se tutkiminen on? Vartiotornin selitysten ulkolukua?
9 81.1.2013 01:180 SULJE
"Raamattua tutkiessa"
Mitä se tutkiminen on? Vartiotornin selitysten ulkolukua?****
Lukutaito on tarpeellinen Raamattua tutkiessa.
Äänitteinäkin se on saatavissa:
http://www.jw.org/fi/julkaisut/raamattu/
Linkissähän on Raamttu.
Ei Vartiotornista sanaakaan
Kysyjä on siis lukutaidoton?
Eikä osannut kuunnellakaan?
Raamattu luettuna,
onpa vaikeaa ...no huhhuh, aiaka toivoton tapaus....
>>
Linkissähän on Raamttu. Ei Vartiotornista sanaakaan
Onko Raamattua lupa ymmärtää muulla tavoin kuin järjestö määrää ymmärtämään?
Kohti tavoitteita lukihäiriöstä huolimatta
Kertonut Michael Henborg
Minulla on lukihäiriö eli dysleksia,
samoin isällä, äidillä ja kolmella nuoremmalla veljelläni. Minun on vaikea lukea äidinkieltäni tanskaa, ja kouluaika oli todellista kamppailua.
Olen kuitenkin saanut paljon apua ja kannustusta, varsinkin perheeltäni.
SUKUUMME kuuluu Jehovan todistajia neljässä polvessa, ja lukeminen, etenkin Raamatun ja sen tutkimiseen tarkoitettujen julkaisujen lukeminen, on aina ollut tärkeällä sijalla elämässämme. Lisäksi pikkuveljeni Flemming ja minä kävimme isän kanssa säännöllisesti sananpalveluksessa, mikä auttoi meitä tajuamaan selvästi hyvän luku- ja kirjoitustaidon merkityksen.
Luin jo lapsena jokaisen Vartiotorni- ja Herätkää!-lehden,
vaikka yhden lehden lukemiseen saattoi kulua jopa 15 tuntia.
Lisäksi otin tavoitteekseni lukea koko Raamatun
. Liityin myös teokraattiseen palveluskouluun, jota pidetään Jehovan todistajien seurakunnissa kautta maailman. Se valmentaa oppilaitaan lukemaan ja puhumaan hyvin ja pitämään puheita yleisön edessä. Kaikesta tästä on ollut minulle äärettömän paljon apua kamppaillessani lukihäiriön kanssa.
En kuitenkaan osannut aavistaakaan,
että kohtaisin vielä monia muitakin haasteita.
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102009052
LUKIHÄIRIÖ LYHYESTI
Määritelmä.
Lukihäiriön vierasperäinen nimi dysleksia
tulee kreikan kielestä ja tarkoittaa ’puutteellista puhetta’
. Häiriö on luonteeltaan pysyvä.
Sillä tarkoitetaan kieleen liittyviä vaikeuksia, erityisesti lukemisen vaikeutta. Lukihäiriöstä kärsivillä on usein vaikeuksia ymmärtää kirjainten ja niitä vastaavien äänteiden välisiä suhteita. Häiriö voi kuitenkin ilmetä eri ihmisillä eri tavoin.
Syy.
Lukihäiriön pohjimmainen syy on hämärän peitossa, vaikkakin perintötekijöillä tiedetään olevan osuutta asiaan. Tutkimuksissa on saatu viitteitä aivojen kehityksen ja toiminnan poikkeavuudesta,
mutta lukihäiriö ei liity älykkyyteen eikä johdu siitä,
että ihminen olisi haluton oppimaan.
Lukihäiriöiset ovat usein lahjakkaita ei-kielellisiä taitoja vaativilla alueilla.
Hoito.
Lukihäiriön varhainen toteaminen on tärkeää.
Kielellisiä taitoja voidaan kehittää tehokkaasti käyttämällä useita aisteja,
etenkin kuulo-, näkö- ja kosketusaistia.
Monet lukihäiriöiset oppilaat tarvitsevat henkilökohtaista apua voidakseen edetä omaan tahtiinsa, ja he saattavat kaivata myös
henkistä tukea kouluvaikeuksien vuoksi.
Hyvän erityisopetuksen ja oman uutteruuden ansiosta
he voivat oppia lukemaan ja kirjoittamaan hyvin.*
[Alaviite]
Tiedot perustuvat International Dyslexia Associationin antamiin tietoihin. Ks. myös kirjoitus ”Apua oppimishäiriöistä kärsiville lapsille”, Herätkää! 1/2009.
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102009052
Tuo rohkaiseva tarina
lukihäiriöisestä todistajasta
on koskettava
ja kannustaa kaikkia
kohtaamaan omia vaikeuksiaan arjessa
Jumalan apuun luottaen.
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102009052
Läheisten tuki ja rohkaisu on kullan arvoista,
ja ammattiauttajiakin tarvitaan joskus.
On se siunaus tuo lukutaito !
Kehitysmaissakin opettavat lähetyssaarnaajat ne köyhät
ensin lukemaan ennenkuin mitään muuta opettavat.
naiset oppivat lukutaidon myötä siellä pitämään hyvää huolta hygieniasta
ja torjumaan tarttuvia sairauksia .
hengenpelastava taitohan se onkin.
"On se siunaus tuo lukutaito !"
Ei ole. se opetellaan ihan tässä maailmassa, koulussa ja kotona.. suuren babylonin voimin. siinä ei ole kukaan sen suvereenimpi siunailemassa tai opettamassa.
Kuunteleminen ja näkeminen
...-ovat maailman vaikeimpia asioita.
Me emme halua nähdä – me emme halua katsoa,
-- koska me saatamme muuttua.
Herääminen ei vaadi energiaa, voimaa tai nuorekkuutta, ei edes paljon älyä.
Kaikkein eniten tarvitaan valmiutta oppia uutta.
Emme me pelkää tuntematonta,
---- vaan tunnetun menettämistä.
*** sen ansaitsemattoman hyvyyden avulla,
jota Jehova osoittaa Kristuksen kautta,
ihminen voi pitää kielensä kurissa ja uudistaa persoonallisuutensa**
kovaa työtä se vaatii
ja jokapäiväistä
Raamatun ahkeraa tutkimista :)
Kieli voi olla hengellisesti myrkyllinen
sekä ihmiselle itselleen että toisille.
Ihminen ei pysty omin voimin kesyttämään sitä,
eikä kukaan epätäydellinen ihminen voi olla täysin ’kompastumatta sanassa’.
(Ja 3:2–8.)