Olen ollut n. 2,5 vuotta parisuhteessa minua toistakymmentä vuotta vanhemman miehen kanssa. Suhteen alussa hän hehkutti kuinka paljon hän luottaa minuun, ja kuinka voinkaan olla niin ihana ja uskollinen ihminen. Pikkuhiljaa kaikki muuttui... Aluksi alkoi perään soittelu, kun olin ystävieni kanssa ulkona. Sitten puhelimen tutkiminen, facebook-tilin tutkiminen jne. Näitä asioita en pitänyt välttämättä vielä kovin pahana, oli ehkä vähän ylpeäkin olo, että mies oli niin mustasukkainen minusta.
Nykyään asiat ovat toisin... Miesystäväni epäilee kaikkea mitä teen. Kaiken lisäksi miehellä on alkoholiongelma ja alkoholi kärjistää tilanteet usein siihen pisteeseen, että saan hysteerisiä kohtauksia, itken, tärisen, huudan. Olen miettinyt myös useasti itsemurhaa, mutta niitä ajatuksia tulee vain kaikkein heikoimpina hetkinä, ja tiedän, että en koskaan pystyisi siihen. Mutta ajatus itsemurhasta rauhoittaa pahimmalla hetkellä, kun voi ajatella, että tästä kaikesta voi päästä helposti pois.
Tiedän, että ihmiset jotka kenties lukevat tämän, ajattelevat, että miksen vain jätä miestä. Niin ajattelin joskus itsekin kun luin tekstejä alkoholistien tai narsistien puolisoista. Että mikseivät vain lähde menemään? Ajatus tuntuu helpolta ratkaisulta, mutta se on kaikkea muuta. Jostain täysin käsittämättömästä, itsellenikin tuntemattomasta syystä rakastan miestä edelleen. Ja hän rakastaa minua. Suhteessamme on hyviä hetkiä, hyviä jaksoja. Mies osaa olla todella kultainen, ja hän tekisi kaiken puolestani. Hyvät jaksot kestävät yleensä niin kauan kunnes hän tarttuu pulloon. Ehkä pohjimmainen ongelma onkin alkoholismi. Ehkä alkoholi on laukaiseva tekijä mustasukkaisuudelle. Tosin selvinäkin kausina sitä esiintyy.
On mahdonta kuvailla sitä miltä tuntuu, kun ei osaa elää normaalia elämää, kun miettii jatkuvasti miten pitäisi käyttäytyä, ettei anna mitään aihetta epäilykseen. Ja kun kaiken sen kovan yrittämisen jälkeen, alkaa taas kerran syyttely. Tuntuu kuin joka kerta murtuisi tuhansiksi pieniksi palasiksi, joita sitten taas kasailee hyvän kauden aikana yhteen.
En kirjoita tätä saadakseni neuvoja tai sympatiaa. Tiedän, että tästä suhteesta lähteminen olisi paras vaihtoehto, mutta täytyisi löytää voimaa tehdä asian eteen jotaib. Kirjoitan tätä ehkä siksi, etten osaa puhua näistä asioista kenellekään. Pakko saada jotenki nämä fiilikset ulos. Kukaan lähipiiristäni ei tiedä, kuinka paha olo mulla on. Eikä kukaan tiedä miehen alkholinkäytöstä, tai mustasukkaisuudesta. Ahdistaa pitää kaikki sisällään.
Nykyään asiat ovat toisin... Miesystäväni epäilee kaikkea mitä teen. Kaiken lisäksi miehellä on alkoholiongelma ja alkoholi kärjistää tilanteet usein siihen pisteeseen, että saan hysteerisiä kohtauksia, itken, tärisen, huudan. Olen miettinyt myös useasti itsemurhaa, mutta niitä ajatuksia tulee vain kaikkein heikoimpina hetkinä, ja tiedän, että en koskaan pystyisi siihen. Mutta ajatus itsemurhasta rauhoittaa pahimmalla hetkellä, kun voi ajatella, että tästä kaikesta voi päästä helposti pois.
Tiedän, että ihmiset jotka kenties lukevat tämän, ajattelevat, että miksen vain jätä miestä. Niin ajattelin joskus itsekin kun luin tekstejä alkoholistien tai narsistien puolisoista. Että mikseivät vain lähde menemään? Ajatus tuntuu helpolta ratkaisulta, mutta se on kaikkea muuta. Jostain täysin käsittämättömästä, itsellenikin tuntemattomasta syystä rakastan miestä edelleen. Ja hän rakastaa minua. Suhteessamme on hyviä hetkiä, hyviä jaksoja. Mies osaa olla todella kultainen, ja hän tekisi kaiken puolestani. Hyvät jaksot kestävät yleensä niin kauan kunnes hän tarttuu pulloon. Ehkä pohjimmainen ongelma onkin alkoholismi. Ehkä alkoholi on laukaiseva tekijä mustasukkaisuudelle. Tosin selvinäkin kausina sitä esiintyy.
On mahdonta kuvailla sitä miltä tuntuu, kun ei osaa elää normaalia elämää, kun miettii jatkuvasti miten pitäisi käyttäytyä, ettei anna mitään aihetta epäilykseen. Ja kun kaiken sen kovan yrittämisen jälkeen, alkaa taas kerran syyttely. Tuntuu kuin joka kerta murtuisi tuhansiksi pieniksi palasiksi, joita sitten taas kasailee hyvän kauden aikana yhteen.
En kirjoita tätä saadakseni neuvoja tai sympatiaa. Tiedän, että tästä suhteesta lähteminen olisi paras vaihtoehto, mutta täytyisi löytää voimaa tehdä asian eteen jotaib. Kirjoitan tätä ehkä siksi, etten osaa puhua näistä asioista kenellekään. Pakko saada jotenki nämä fiilikset ulos. Kukaan lähipiiristäni ei tiedä, kuinka paha olo mulla on. Eikä kukaan tiedä miehen alkholinkäytöstä, tai mustasukkaisuudesta. Ahdistaa pitää kaikki sisällään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Älä enää pidä yksin raskasta taakkaa! Eikä ero ole ainoa vaihtoehto, tosin ne muut voivat olla vielä raskaampia. Jotain sun nyt kuitenkin on tehtävä, vaikka olet uupunut etkä jaksa paljon. Se toinen vaihtoehto on kissojen nosto pöydälle kuten tiedät. Mikään ei muutu ellei mies näe ongelmiaan. Elleivät muut tiedä, sun on avattava hänen silmänsä. "Rakas, en kestä kohta enää tätä. Sulla on alkoholin kanssa ongelma ja myös mustasukkaisuuden. Jos jatkan kanssasi, tämän on muututtava. Muuten lähden, vaikka oletkin rakas." Tms.Jos mies on väkivaltainen, ota joku muu tueksesi. Jos ei herää, keräät kimpsusi. Et saa antaa hänen tuskansa tuhota sinuakin! Se on vain väärin. Rakastaako mies sinua? Sekin on oleellista.