Vapaa valinta(ko)?

Käsitykseni mukaan meillä oikeus hankkia työ ja elinkeino valitsemallamme ammatilla ja työllä. Minä en ole oikeastaan koskaan saanut aivan riittävästi miettiä sitä mitä oikeastaan haluan ja uskon menettäneeni sen mitä olisin ollut hakemassa. Toisaalta olen tehnyt jo yli 12-vuotta sitten päätöksen hankkia työtä muualta kuin perinteisiltä aloilta. Miksi en sitä siis saisi tehdä?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et voi tehdä jotain sellaista mitä et osaa. Ei riitä että menee töihin tai tekee töitä, vaan täytyy myös OSATA se työ! Muuten tulee pelkkää sutta ja työnantaja tuskin kovin kiitollinen on moisesta!

Äänestä
  • Olen 13v lähtien työskennellyt 6-7 eri alalla ja monesti "ammateissa" joihinka ei ole tutkintoa olemassakaan. Oletko sinä joka alan ammattilainen jos olet käynyt lukion? Jossain tehtaissa jossa olen ollut työssä, niin esimiehenä on ollut hädin tuskin 6-vuotisen kansakoulun läpäissyt ja minunkin työtovereina on ollut yo-merkonoomeja ja kaikki samaisella osastolla. Ymmärrän toki jos hakee ydinvoimalan valvomoon töihin, niin pitää osata muutakin kuin kirjoittaa väärin, mutta ihan kaikki työt ja ammatit kun sitä ei vaadi. Onhan se jäänyt edeltävissä työpaikoissa harmittaaan, ettei työnantaja osapuolelta löydy ketään joka niitä käytännön töit osaisi ja sitten kun mennään siihen esimiestyöskentelyyn, niin yleinen suomalainen propagandamainen asenne on, että armeija aliupseeriura antaa riittävät kyvyt jopa siviilijohtamiseen joskaan siviliimaiilmassa ei päde armeijan lainalaisuudet ja moni minunkin entisistä esimiehistä on ollut täysin pihalla työehtosopimuksista taikka palkkausjärjestelmistä samalla kun eivät käytännön töistä tiedä yhtään mitään. Varmasti vanhan kansan aikana ollut sen osaamisen kanssa ongelmia. Joissain minunkin vanhoissa työpaikoissa on ollut näitä mummeleita jotka eivät osaa edes henkilöautoa käynnistää. Eikös se tämänkaltaiselle tavalliselle ihmiselle, joka on joskus jopa taskupysäköinyt auton, niin ala jokin numeroa verran vaativampikin alkaa sujumaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Free soul kirjoitti:

Käsitykseni mukaan meillä oikeus hankkia työ ja elinkeino valitsemallamme ammatilla ja työllä. Minä en ole oikeastaan koskaan saanut aivan riittävästi miettiä sitä mitä oikeastaan haluan ja uskon menettäneeni sen mitä olisin ollut hakemassa. Toisaalta olen tehnyt jo yli 12-vuotta sitten päätöksen hankkia työtä muualta kuin perinteisiltä aloilta. Miksi en sitä siis saisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu