Olipa kerran laskettelurinne.

ja miks

Mitä siellä on nykyään?

19

670

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kultainen 80s

      hyvän kokosta tukkimehtää alkaa olemaan.kenen lie,sitä en tiiä

    • voe, voe

      voe voe sitäkin aikaa.

    • Siis olihan selvää ettei sinne riitä laskijoita, muuta kuin sen verran jotta alkeet kävivät oppimassa, sitten oikeisiin rinteisiin, ei ole väestöpohjaa.
      Sama kuin noissa pökköpallohalleissa joita on nyt kahdessa naapurissa ja Salmessa myös, ei riitä väestöpohja, nutkin on halli todella vajaalla käytöllä, kaupungeissa on käytössä yötä-päivää.

      Mutta eikös rinne kuitenkin toiminut omillaan, vai toimiko, en muista koska olin silloin muualla.

      • moni muukin nurin.

        nurin meni,kulut isommat kuin tulot.


    • vai mite se ol

      Mie vähän muistelen ,että sen sen ympärillä loppuaikoina kävi samantapainen kähinä kuin nyt tuon jäähallin.

    • Hiihto-ope

      Osaisiko joku kertoa entisen laskettelurinteen sijaintia tarkemmin? Haluaisin käydä katselemassa sen raunioita/jäänteitä. Harrastuksena siis hylättyjä paikkoja eritoten laskettelukeslkuksia kuvailen. Tuli käytyä siellä joskus junnuna 30vuotta sitten laskemassa ja nyt hiihdonopettajana toimin joten jotain hyvää jäänyt paikasta mieleen. Sen verran muistan että haapajärveltä päin tullessa käännyttiin oikealle jyrkähköön mäkeen, mutta mites siitä etiäpäin? Kiitokset jo etukäteen.

    • mennäänbussilla

      Leppiksen velkoja kuitattiin kaupungin varoista ainakin silloista 150 000 markkaa.??
      ???

      • mundimalek

        Niin Esko Leppäharjun velkakupruja ne oli.


    • maksumieheksi

      voi voi niitä.

      • Paukkuarpa

        Mitenkäs hissit, ravintola ja suksivuokraamotilat??


    • Hiihto-ope

      Niin siitä sijainnista tarkempaa infoa kaipailisin....

      • infotaansitten

        tuollaisen hiihto-open voisi ohjata vaikka meidän kuuluisalle lentokentälle.
        sieltä saa nopeimmat kyydit vaikkapa helsinkiin.
        Tuskin tuo hiihto-ope tietää onko alla sukset vai lentokone.


      • Hiihto-ope

        Kiitokset erittäin informatiivisesta vastauksesta.


    • enluottaisituollaiseen

      Olit siis hiihto-opena etkä muista suuntaakaan.

      • Hiihto-ope

        Kävin junnuna jne....jos vaikka lukisit vähän tarkemmin.


    • Ohiajanuy

      Hiihto-opelle tiedoksi ettei sitä pikku pulkkamäkeä enään erota edes kun siellä kasvaa tuuheaa kuusimetsää.

      • Hiihto-ope

        Näin vähän arvelinkin🤔 lähinnä olisi tosiaan kiinnostanut valokuvata sinne ehkä jääneitä rakennuksia hissirakenteita jne. Vaikeaa on näköjään täällä saada vastausta...


    • yritysalaisuuksia

      Ei toisen omaisuutta saa kuvata ilman omistajan lupaa.

      • Hiihto-ope

        Perustuen mihin lakiin?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19687
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      76
      6690
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6336
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      99
      6105
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5969
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      101
      5851
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5275
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      45
      4990
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4320
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      3930
    Aihe