Ajatukset on vähän soppaa ja vaikka soitin kriisipuhelimeenkin, niin en pääse tästä ajatusten sekavuudesta nyt eroon.
Olen ollut tässä parisuhteessa, jossa ongelmia on roppakaupalla, mutta jostain ihmeellisestä syystä tässä ollaan kärvistelty.
Mutta tänään nyt tapahtui jotain, enkä tiedä syyllistyäkö vaiko ei.
Eli Olimme sopineet, että menemme erääseen museoon tänään, kun liput oli enää tämän päivän voimassa. Olin ilmoittanut miehelle museon aukioloajat. Hän oli kuitenkin eilen juhlimassa ystävänsä kanssa ja oli sitten mennyt pitkäksi. Koska hän on tässä viime aikoina rikkonut lupauksiaan todella paljon, eikä ole ollut siitä edes pahoillaan, ajattelin, että en soita hänelle vaan hän saa kerrankin soittaa itse ja osoittaa jonkunlaista kiinnostusta asiaa kohtaan mitä on luvannut tehdä. Vähän tyhmää ehkä, mutta on ollut niin loukattu olo näistä asioista, että olisin vain halunnut että häntä kiinnostaisi.
Kun kello oli kolme ja museo enää 2h auki, niin laitoin hänelle sähköpostia, jossa oli lainaus eräästä tekstistä mitä lupaukset ovat ja mitä niiden pettäminen aiheuttaa toiselle osapuolelle. En kuitenkaan soittanut hänelle vieläkään, koska odotin että hän itse huolehtisi siitä, että täyttää lupauksensa. Lähdimme sitten ilman häntä museoon.
No häneltä tuli sitten sähköpostia noin reilun tunnin päästä, kun olimme museossa. En edes lukenut, kun arvasin että lisää loukkauksia tulossa. Luin sitten kotona ja hän syytti minua, kun en ollut soittanut ja pitänyt huolen siitä, että hän herää ajoissa. Oli loukkaantunut siitä, että olimme menneet ilman häntä! Ettei ole tietoinen aikatauluista, vaikka varmasti tiesi, että museo menee kiinni viideltä, joten mielestäni olisi ollut ihan asialllista häneltä varautua että ehtii siihen mennessä, muuta aikataulua ei ollut. Että hänellä on muka päävastuu siitä, että retki onnistuu (käsittääkseni ainoa vastuu mikä hänellä oli, oli herätä ajoissa ja tulla paikalle). Mielestäni en ole velvollinen huolehtimaan siitä, että aikuinen ihminen herää ajoissa. Minä olin hoitanut liput, ottanut selvää aukioloajoista ym. Hänen ei ollut tarvinnut tehdä YHTÄÄN MITÄÄN asian eteen. Mutta koska hänen olisi pitänyt herätä itse, niin hänellä on päävastuu asiasta....
Hän haukkui sähköpostini ylipitkäksi angstiksi, vaikka oli täysin asiallinen ja parin kappaleen pituinen. Hän ei ollut kuulemma edes lukenut sitä loppuun.
Ei kuulemma kestä enää tällaista syyllistämistä. Että saan jäädä rannalle ruikuttamaan. Viesti oli hyvin vihainen ja tyly, suorastaan ilkeä ja tuntui kuin veitsellä olisi isketty kun sitä luin, vaikka omani oli kuten sanoin asiallinen.
Ja viestistä kävi myös ilmi, että tämä nyt oli sitten kai tässä.
Itkuksi on mennyt. Nyt en tiedä, onko se syy sitten tosiaan minun, kun en häntä herättänyt ja pyytänyt mukaan ja sain ansioni mukaan...
Mainittakoon tähän vielä se lisäksi, että hän on aina odottanut minun huolehtivan jopa omista asioistaan. Kerran hän suuttui minulle aivan käsittämättömällä tavalla, kun en ollut herättänyt häntä ajoissa töihin. Hänellä oli kuitenkin tapana hyvin usein nukkua pitkään, koska hänellä oli liukuva työaika, mutta minun olisi pitänyt osata lukea hänen ajatuksensa, että tuona aamuna oli jotain tärkeää töissä. Syy ei ollut suinkaan siinä, että hän itse hakkasi torkkunappia puhki sinä aamuna, vaan siinä että minä en herättänyt. Ja itsekin olin herännyt vain noin 20min aiemmin kuin hän.
Ainiin ja en suinkaan odottanut edes, että tulisi mukaan, kun tiesin että hän on varmasti krapulassa. Kaipasin vain, että ilmoittaa itsestään jotain. Vaikka pahoittelunsa, että ei krapulan vuoksi pääse paikalle. Hän ei ikinä nuku iltaan asti krapulassa, joten en odottanut tämän päivän olevan poikkeus siitä. Ja hän aina heräilee ja katsoo kelloa, varmasti on ollut tietoinen ajankulusta.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Tästä tulee nyt aikamoista avautumista, mutta pitää vielä sanoa, että tulee selväksi se miksi odotin hänen olevan yhteydessä.
Eli siis hän tosiaan ei ikinä oma-aloitteisesti pidä lupauksiaan, eikä aina muutenkaan. Minua ärsyttää suunnattomasti se, että minun pitää häntä aina muistuttaa kaikesta. Olisi ihan kiva, kun joskus vaikka kun on luvannut katsoa lapsia, niin tulisi ihan itse ja sanoisi, että munhan piti nyt tehdä tämä. Minun pitää AINA huolehtia siitä, että hän pitää lupauksensa, jopa kun on kyse lapsista! Ja joka ikinen kerta, kun jostain lupauksesta tulee puhe, niin hän yrittää kiemurrella siitä ulos ja tuntuu olevan äärettömän vastenmielistä tehdä sitä mitä lupaa. Silloin todella harvoin, kun itse olen joutunut jotain perumaan, niin siitä saa kyllä kuulla kunniansa, siksi pyrinkin nykyään pitämään lupaukset minimissä, edes sairastuminen ei ole syy olla tekemättä sitä mistä on sovittu ja minä olen kyllä hyvin tunnollinen ja erittäin pahoillani jos joskus en onnistu lupaustani pitämään.
Olen tuntenut itseni asian tiimoilta erittäin loukatuksi ja sähköpostini koskikin kaikkia niitä lukemattomia kertoja, kun hän on jättänyt tekemättä tai hampaita kiristellen jotain suostuu tekemään. Tämä vain oli jäävuoren huippu. Onko se nyt liikaa vaadittu, että joskus edes tuntisi olevansa lupauksen pitämisen arvoinen, etenkin kun aihe on ollut tässä tapetilla muutenkin meillä nyt. Mikä siinä on niin vaikeaa ja miksi on edes vaikea ymmärtää miten asia sattuu toiseen? Minä olen häntä auttanut ja tukenut, kun hänellä on ollut vaikeaa. Oman jaksamisen kustannuksellakin. Kun näistä tulee puhe, hän ei muista niistä lukemattomista kerroista mitään! Mutta varmasti kaivaa jostain muistinsa syövereistä ne harvat kerrat kun itse on jotain tehnyt.
Sorry vaan... Mutta miksi ihmeessä olet edes seurustellut itsellesi täysin sopimattoman ihmisen kanssa?!
Tekstistäsi päätellen teillä on ollut kaiken aikaa joku ihmeen juupas-eipäs-valtataistelu meneillään, kummallakin osapuolella hirveä vimma olla se oikeassa oleva osapuoli... Kirjoitat, että olet oman jaksamisesi kustannuksella auttanut ja tukenut ja ollut olemassa - miksi, kun suhde ei kerran tunnu antavan sinulle mitään muuta kuin pahaa mieltä?
Ylihuomenna on uuden vuoden ensimmäinen päivä. Mitäs jos jättäisit tämän soosin nyt kerta laakista taaksesi ja aloittaisit vuotesi sinkkuna?! Miksi tosiaankaan tuhlaisit enää yhtään tekstaria, sähköpostia, puhelinsoittoa ihmiseen, jonka kanssa sinulla ei ole tiedossa sopusointuista, rakkauden täyttämää tulevaisuutta?
"Onko se nyt liikaa vaadittu, että joskus edes tuntisi olevansa lupauksen pitämisen arvoinen, etenkin kun aihe on ollut tässä tapetilla muutenkin meillä nyt."
Ei.
Teitä näyttä nyt olevan siinä kaksi, joilla on vaikeuksia löytää omat rajansa. Yksi vastuunkantaja ja toinen, joka vierittää vastuun muille. Kuulut ilmeisesti näihin liian lojaaleihin, kiltteihin ja tunnollisiin, jotka kantavat vastuuta silloinkin, kun kyse ei ole vastuusta joka sinulle kuuluu. Etsit ensimmäisenä syytä itsestäsi ja koet, että jos sinussa jotain syytä on, et saisi olla vihainen, vaikka se olisikin oikeutettua. Lopeta itsesi syyllistäminen asioista, joita joku toinen tekee. Sinun turhautumisesi ja kiukkusi on aivan ymmärrettävää silloin, kun sinua kohdellaan huonosti. Opettele hyväksymään tunteesi ilman syyllisyyttä.
Sinun pitää nyt opetella löytämään omat rajasi Sinä et ole vastuussa miehen heräämisestä, työssäkäynnistä tai siitä, pitääkö hän lupauksensa. Nuo asiat ovat hänen vastuullaan. Keskity kantamaan vastuuta itsestäsi. Älä ota kannattavaksesi asioita, jotka eivät sinun kannettavaksesi kuulu. Sinä olet tuossa tilanteessa vastuussa vain omasta toiminnastasi. Olet vastuussa siitä, että otat kontollesi toiselle ihmiselle kuuluvia velvollisuuksia ja lisäksi suostut syyllistymään, kun "kehtaat" ilmaista omat turhautumisen tunteesi, vaikka syytä olisikin. Opettele siitä pois. Muuten saat kiviriipaksesi noita vastuunvierittäjiä kerta toisensa jälkeen.
Jostain ihmeellisestä syystä todellakin olet jäänyt siihen kärvistelemään. Koita selvittää itsellesi miksi ja opettele päästämään irti. Kuulostaa siltä, että omat tunteesi ovat saaneet sinut sellaiseen myllerrykseen, että olet jumiutunut tuohon hommaan. Koita lopettaa sen miettiminen, miksi tuo mies on tuollainen ja miksi hän kohtelee sinua noin. Siihen tuskin vastausta saat. Mieti mieluummin sitä, miksi sinä suostut tuollaiseen. Miestä et voi muuttaa, mutta itseäsi kyllä. Ymmärrä itseäsi ja opettele hyväksymään itsesi vikoineen kaikkineen. Ei meistä kukaan ole täydellinen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitää jäädä kenenkään huonoa käytöstä kestämään.
Jos tuo suhde tuohon kosahtaa, voi hyvinkin olla, että olet saanut ansaitsemasi. Olet saanut mahdollisuuden kasvattaa itsellesi terveen itsetunnon ja sitä kautta myös mahdollisuuden uuteen, terveempään suhteeseen jonkun toisen kanssa. Mutta se vaatii todellakin sitä, että opit ensin arvostamaan itseäsi. Ota se seuraavaksi projektiksesi ja unohda tuon miehen kasvattaminen. Se kun ei ole sinun vastuullasi.
Keskity siis itseesi. Se ei ole ilkeää ja itsekästä vaan tervettä. Jotta voisit saada onnea elämääsi, pitää sinun ensin hyväksyä itsesi. Sen jälkeen voit jopa löytää suhteen jonkun sellaisen kanssa, jota sinä arvostat ja joka arvostaa sinua takaisin. Siihen sinulla ei ole mahdollisuutta niin kauan, kun jatkat tuota kärvistelyä.
Kiitos näistä sanoista.
Kun erosimme, olin jo aloittanut tuon työn. Ja huomasin lähes heti, kun jatkoimme yhdessä, että mies repi minua takaisin alas. Silti ei vaan ole osannut päästää irti vaikka järki sitä koko ajan on toitottanut. Olen ollut niin häpeissäni suhteen uudelleen aloittamisesta, että aluksi en kertonut siitä edes terapeutille, enkä oikein muillekaan. Väistelin kysymyksiä, koska tiesin olevani tyhmä. Miksi haluan itselleni pahaa? En oikein tiedä...
Välillä haluan itselleni suhteen missä toinen pitäisi hyvänä, mutta sitten tuntuu, että en ikinä pysty siihen.
Ehkä yksi syy on se, että en usko löytäväni mitään. Koska olen niin satutettu, muidenkin kuin miehen osalta, että uskon sortuvani taas samaan tyhmyyteen. Välillä tuntuu, että en edes kykene olemaan sellaisessa ihmissuhteessa (ystävä/parisuhde) missä välitetään toisesta, koska en ole oikein sellaisessa ikinä ollut. Tuntuu, että en kykene tarjoamaan sitä mitä pitäisi, koska en osaa.
Ennen en nähnyt syitä, enkä ymmärtänyt elämääni, mutta vaikka nyt tiedostan hyvin paljon siitä miksi toimin miten toimin ja miksi olen kantanut näitä riippakiviä mukanani, en silti osaa muuttaa käytöstäni. Tai osasin, minä asetin rajoja, osasin keskustella järkevästi, mutta koska toinen on aivan mahdoton, ja vetää mukanaan sinne sairaaseen maailmaan, vaikka kuinka yrittää itse pysyä pinnalla. Taistelua tuulimyllyä vastaan, miksi sitten teen sitä?
En osaa olla ihmisten kanssa. Se on yksi isoimpia ongelmia miksi ehkä olen jäänyt. Kun olen niin äärettömän yksinäinen. Minulla ei ole yhtään ystävää ja pelkästään lasten kanssa oleminen tuntuu välillä siltä että seinät kaatuvat päälle. Olen yrittänyt luoda uusia ihmissuhteita, mutta pakokauhu iskee ja pakenen. En vain pysty siihen. Ja sitten olen taas yksin ajatusteni kanssa ja mies näkee heikon kohdan mihin iskeä.
Sepä se. Oltiin jo erossa reilu vuosi sitten muutama kuukausi. Mies halusi sitten jatkaa, aluksi olin vastaan, mutta koska elän sosiaalisessa tyhjiössä, niin sitä kaipasi toista aikuista elämään. Tyhmäähän se oli, mutta jotenkin sitä eli toivossa että kun olin itse muuttunut todella paljon siitä mitä olin aiemmin siinä suhteessa niin ajatteli että jos se olisi vaikuttanut myös toiseen.
Matkanjohtaja ystäväni kertoi seuraavaa: Usealla ryhmämatkalla oli aina joku jota kaikkien piti odottaa. Oli sovittu kaupunkikierroksen jälkeen tapaamisesta bussilla tiettyyn aikaan. No, eka päivänä yksi tuli 30min myohässä. Seuraavana päivänä sama. Kolmantena päivänä bussi lähti ajallaan - ilman Matti Myohäläistä. Loppuviikon aikana Matti Myohäläinen saapui AINA ajallaan.
Ystäväni teki tuon joka kerran kun ryhmässä ilmeni Matti Myohäläisiä.
Se toimi aina. Ei mitään selityksiä, ei anteeksipyyntojä, vain kaikki tuli ja meni sovittuun aikaan.
Puhe heille olisi ollut yhtä tyhjän kanssa. Teoistaan mies tunnetaan.
Sinä voit täysin hyvällä omallatunnolla pitää tuota miestä "ystävänäsi" mutta älä enää koskaan luota häneen missään asioissa.
Hän on vuorenvarmasti hionut jokaisen tuntemansa ihmisen aivomolekyyliin " Minä en ole luotettava!!!"
En tiedä kuinka tuo mies voisi sen enää selvemmin sinulle ilmoittaa. Kenties maalaamalla sen taivaalle? Takomalla kuminuijalla sinun päähäsi?
On parempi keksiä muuta tekemistä kuin tuhlata aikaansa , sitä kalleinta lahjaa joka meille on annettu, vittämällä tuon tason ihmisen kanssa.
Tuollainen ystävyys on helmien heittämistä sioille!
En jaksa haukkua puolisoasi kummemin. Aika idiootti se on ja on ihme jos et sitä huomaa. Tuollaista miestä kukaan nainen ei ansaitse.
Nyt sitten selvisi, että hän oli jättänyt minut jo viikko sitten. Ei vaan vaivautunut tätä minulle kertomaan.
Aika omistuista jos oli mukama lähdössä museoon 30.12.12 ja kun et herättänyt niin älämölö.
ja 1-1.13 onkin hän jättänyt sinut. Kumpi teistä käy puolella teholla ??
Mies halusi olla omissa oloissaan, sanoi että tarvitsee vain lepoa, kun on ollut kipeänä ja rankkaa töissä. Mutta olikin siis tekosyy, kun oikea syy oli se että jätti minut.
Ja siis nyt ymmärrän älämölön, siinä sai "hyvällä" syyllä purkaa sitä mitä ei ole saanut muuten sanotuksi.
Kerroit, että käyt terapiassa. Käsittele suhde siellä ja yritä päästä nyt kärryille siitä, miksi ajattelet, ettet ansaitse hyvää suhdetta. Mitä tarvetta itsessäsi täytät kun jatkat suhteessa, joka ei ole tasa-arvoinen ja siitä puuttuu luottamus tyystin?
Sosiaalisen tyhjiön takia huonokin suhde on tyhjää parempi, vai? Ei ainakaan lapsillesi, jotka rakentavat käsitystään parisuhteesta sinun mallistasi. Ota vastuu itsestäsi ja lapsistasi.
Käsitin kirjoituksistasi, että miehen viesti museopäivänä kertoi jo siitä, ettei halua enää jatkaa kanssasi... Ehkä näin onkin parempi. Teidän suhteenne kuvio vaikutti hyvin rankalta ja jotain roolipelaamista / valtataistelua jatkuvasti. Ota hyöty terapiasta irti. Tutustu työpaikkasi ihmisiin ja keskity etsimään ratkaisua elämäsi ongelmiin, sosiaaliseen tyhjiöön jne... ilman miestä.
Toivotan parempaa vuotta 2013 sinulle.
Ja hän on siis aiemminkin tehnyt tälläisen katoamistempun vedoten väsymykseen. Oli tuolloin 3 viikkoa pois, ei pitänyt yhteyttä kunnes sitten vihdoin sain nyhdettyä hänestä ulos, että suhde onkin loppunut. Mutta jostain syystä sitten halusikin jatkaa hiukan tämän keskustelun jälkeen. Oli kai liian rankkaa kun käskin viemään kamansa täältä pois? Huono omatunto, kuten itse sanoi kerran mutta perui sitten?
Kai hän nyt sitten ajatteli, että taas feidaa itsensä pois, mutta nyt pitääkin yhteyttä, tehdään yhdessä asioita, jotta en huomaa, että jotain on vialla?
Nyttenkin viestien vaihto oli aika omituista. En kyllä tiedä mitä hemmettiä tässä edes tapahtuu. Kun ei se mies suoraan sano mitään, mutta ei kielläkään kun kysyn. No sanoin sitten, että mä nyt haluan pitää yhteydenpidon minimissä, koska en tästä muuten ikinä eteenpäin pääse ja että en tarkoita sitä pahalla vaan että en turhia toiveita sitten elättele enää.
Toiveesta huolimatta viestejä sieltä on nyt tullut. En halua edes lukea, jottei mieli sekoitu enempää, kun en nyt tajua tästä yhtään mitään.
Eli minä tässä puolella teholla kai käyn?
Niin siis hän pyysi museopäivän viestiään seuraavana päivänä anteeksi ja sanoi että ei itsekään tiedä mistä tunteenpurkaus johtui. Tästä siis käsitin, että viesti oli ikään kuin mitätöity.
Mieshän manipuloi sua.
Jos et halua niitä viestejä niin sano se suoraan. Pyydä kuukauden tauko, jolloin saat miettiä asiaa ja työstää sitä myös lastesi kannalta. Ja sitten toimi sen mukaan. Älä vastaa viesteihin, älä lue niitä. Jos hän soittaa, niin punaista päälle.
Puhu terapiassa tunteista, joita hän herättää. Kirjoita tunnepäiväkirjaa.
En edelleenkään ymmärrä, miksi haluat suhdetta, jossa luottamusta ei ole, mies katoilee omille teilleen ja on hyvin ilkeä kun sille päälle sattuu. Ja anteeksipyynnön pitäisi sitten lakaista kaikki sanat pois?? Missä on sinun vastuusi itsestäsi ja lapsistasi...? Antaa nyt epäkypsän, vastuuttoman ja epäluotettavan miehen hääriä sun ja lasten elämässä... Ai rakkauden takia? Tuskin.
Oon pahoillani sun ja lastesi puolesta.
narsisti tuli heti mun mieleen sun miehestä.
hae kirjastosta tai netistä luettavaa narsismista ja narsisteista. silmiä avaavaa.
olin itsekin yli 14v suhteessa narsistin kanssa - huh huh. kaikki oli mun hoidettava, ja jos jotain meni pieleen olin siitä vastuussa.
http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi/tietoa/kirjallisuutta/
itse luin sattumalta pian eron jälkeen tämän ja silät aukes lopullisesti
http://www.booky.fi/tuote/valipakka_tuija/sata_tapaa_tappaa_sielu_narsismin_uhrit/9789512075324
voimia ja pidä huolta itsestäsi.
No nyt se on siis loppu. Vaikka tietää, että näin on parasta kaikille, niin kyllä se sattuu silti ;'(( Mieskin haki nyt heti tavaransa pois, ei ole aiemmin niin pitkälle mennyt. Lapsetkin menivät nyt vuorostaan hänelle ja yksin tyhjässä asunnossa...
Ei se eroajatus ollut hänellä vielä selvänä ollut, mutta oli koko viime yön valvonut ja tullut nyt sitten varmaan päätökseen.
Ja vaikka itsekin tätä haluan, niin silti tämä eron tuska on kova :'(
Olisipa edes ystäviä joihin turvautua, mutta yksin pitää kohdata.