ajamisen ihanuus

Urquell

Kuinka on mahdollista, että liikenteessä voi joskus olla niin kovin hankalaa, vaikka 90% ihmisistä pitää itseään keskivertoa parempana kuljettajana?

Ja kuinka yksi ainoa kuljettaja voi tekemisillään ärsyttää niin uskomattoman paljon. Oma ärtymykseni lisääntyi eilen töistä palatessani.

Ajelin kotiin päin nopeudella 110km/h maantietä, jolla 100km/h rajoitus. Saavutin VW Polon, joka ajeli osapuilleen 90km/h. Kilometrin päässä kohtaamispaikasta alkoi ohituskaista, joten en lähtenyt ohittamaan heti vaan jäin odottelemaan ohituskaistaa. Kaistan alkaessa nostin nopeuden taas tuohon 110km/h ja nopeasti olinkin rinnalla ja ohitse. Alkaessani palata omalle kaistalle, oli yllätykseni suuri kun Polo vielä roikkuu rinnalla siinä takapyörän kohdalla. Lopulta jouduin nostamaan nopeuden yli 120km/h, jolloin ohituskaistan loppuvaiheessa pääsin palaamaan omalle kaistalle. Polo oli kuitenkin siinä vaiheessa osapuilleen kahden metrin päässä takapuskurista ja kuski tuntui olevan kovin tuohtunut ohituksestani. Kiva siinä sitten oli ajella 30km maantietä kun roikkuu idiootti takapuskurissa vaikka vauhtia oli sellaiset 110km/h.

Yllätyin myös, kun kuskina oli vanha harmaantunut mies. Luulisi, että vanhemmalla iällä olisi sen verran kokemusta liikenteestä ja sen verran itsetuntoa, ettei tarvitse alkaa uhoamaan ja osoittamaan mieltään turhan takia..

7

761

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rane

      ...syitä:

      1. Suomalaisuus
      2. Oman elämän hukkaaminen
      3. Kateus
      4. Omanapaisuus
      5. Alhainen itsetunto
      6. V-mäinen luonne l. kieroontuneisuus
      7. Väärä asenne liikenteeseen
      8. Muija ei anna enää
      9. Ei nähdä omia virheitä
      10. Kostonhimo
      11. Pettymys oman ajoneuvon valintaan

      Lukiessasi tätä palstaa huomaat että näitä löytyy täältä satoja ja taas satoja, nämä tapaukset eivät lopu koskaan. Olemmehan sentään armoitettua tuulipukukansaa, PRKL!

    • ELÄIN!

      Ihminen nisäkäs, ja polveutuu luolamiesajoista, eli agressiota ja kisailua elämä on. Koska nykyajan immeinen ei saa tapella ja agressioida muualla oikeastaan kuin autonsa kuorten sisällä, on tilanne tämä.

      Tekisi hyvää järjestää joka työpaikalle ja asuinkortteliin pakolliset nyrkkeily/tappelutunnit. Vähenisi liikenneagressiot kun sais mättää turpaan niin että veri lentää.

    • Jupe

      En ole enää vuosiin yrittänyt ohittaa ainoastaan ohituskaistoilla. Painan ohi siellä missä pääsee ja annan muiden ajella rinnakkain ohituskaistat tukkien.

      Ja arvaa montako kertaa iäkkäämmänpuoleinen "herrasmies" on katsonut hyvällä kun joku menee hänen ohitseen? Vaikka miten varovasti ja pitkillä turvaväleillä pyrkii ohittamaan niin sekin on joillekin liikaa.

    • Jupe

      Kerran aivan tavallisella tieosuudella kävi samoin. Pappa suuttui ohittamisestaan niin että alkoi takoa räikkää ja puida nyrkkiä. Sen jälkeen "herrasmies" kiihdytti niin että mutkaan mentiin rinta rinnan. Siinä vaiheessa ajattelin että selvä, hyvä herra. Leikitään sitten. Laitoin vilkun päälle ja aloin hivuttaa autoani omalle kaistalleen. Pappa antoi periksi mutta pari nitroa napattuaan painoi taas kaasun pohjaan ja saavutti minut todella nopeasti, nopeus oli papalla ainakin 140km/h. Itse ajoin 110km/h, ja pappa jäi sitten puskuriin roikkumaan. Ilmeisesti kuitenkin infarkti vei voiton sillä pappa alkoi kohtapuoliin ajella taas sitä samaa seitsemääkymppiä mitä ohittamaan lähtiessänikin. Ja rajoitus oli koko ajan 100.

    • Seppo Susi

      "90% ihmisistä pitää itseään keskivertoa parempana kuljettajana?"

      Tilastollisesti mahdollista, kyllä. Laskepa esim ka kouluarvosanoista 9 kpl nelosia ja yksi 10.
      4*9 10=46 eli ka=4,6 eli 5 on ka:n yli ;)
      Itseasiassa 99,99% suomikuskeista saa arvosanan 4-5...

      • noin

        eli 90%:lla on arvosana 5 ja 10%:lla arvosana 4, jolloin ne vitosen kuskit ovat keskiarvoa parempia... ;-D


    • eppu

      se johtuu siitä,että vain me kymmenen prosenttia olemme liikenteessä,niitä keskivertoa parempia kuskeja en ole vielä kertaakaan nähnyt sen 21 vuoden aikana liikenteessä,kun minulla on kortti ollut,vaikka niitä kai ihan oikeasti on olemassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe