Pettynyt

Olen erittäin pettynyt suomi24:n treffipalveluun. Viesteihini ei vastata ja sitten jos vastataankin niin ei sanota mikä on vikana vaan lopetetaan kirjoittelu aivan yks kaks ja kadotaan, eli en ymmärrä mikä minussa on vikana?
Olen kohtuullisen hyvässä kunnossa oleva 26v mies ja olemuksessani ja ulkonäössänikään ei kuulemani mukaan pitäisi olla mitään vikaa. Tai sitten jotain on vialla todella paljon, mutta en ymmärrä mitä? Sen takia teinkin profiilin tänne kun en notku baareissa enkä käy juhlimassa vaan nautin omasta rauhasta tälleen vapaa-aikana.
19484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei se ole varmaan pelkästään S24 treffipalvelu, vaan ymmärtääkseni samaa ilmiötä on joka paikassa muuallakin. Mun mielestä vaan monilta nykyihmisiltä
puuttuu joko empatiaa, vuorovaikutustaitoja tai alkeellisimmatkin käytöstavat.
Jos ihmiset edes vähänkin ajattelis, että voisiko muita ihmisiä kohdella niinkuin haluaisi itseäänkin kohdeltavan, niin ehkä se kohtelu olisi vähän erilaista...
Olen jonkun verran nettideittaillut S24 kautta ja yhden kerran olen joutunut lopettamaan kirjoittelun erään miehen kanssa, koska odotuksemme olivat aivan erilaiset. Kerroin perusteluni niin nätisti ja asiallisesti kuin osasin.
Kaikki muut kokemukset (useita) on sellaisia, että miehet on vaan yhtäkkiä kadonneet hiljaisuuteen. Ja kuitenkin, muutaman rivin kirjoittaminen ei olis kauheasti aikaa eikä vaivaa vaatinut.

Äänestä
  • Just! Ihan samoilla linjoilla olen kanssasi tossa. Mut itelle kävi niin et yhden naisen kanssa olisin halunnut vaan lenkille ja pyysin vaan et pääsenkö seuraksi ja siihen jäi.

    Äänestä

Syy ei ole Suomi24:n treffipalvelussa vaan nettideittailussa.

Yleisesti treffipalstoilla on paljon enemmän miehiä kuin naisia. Tämä asettaa jo deittailun epätasapainoon. Tästä muun muassa aiheutuu se, että miehet lähestyvät paljon enemmän naisia kuin naiset miehiä. Naisen on helpompaa jättää miehelle vastaamatta, koska viestejä ja lähestyjiä on kaiken aikaa paljon.

Miehet monesti kirjoittavat itsestään asioita profiiliinsa, mutta miehiä huomattavasti useampi nainen jättää profiilinsa tyhjäksi. Nämä naiset laittavat kuitenkin kuvan itsestään ja sen perusteella moni mies heitä lähestyykin. Monelle naiselle tämä riittää.

Mies jolla on vain kuva, mutta ei mitään muuta tietoa profiilissaan tuskin saa sellaista viestimäärää kuin vastaavasti toiminut nainen.

Moni nainen saa myös paljon ns. asiattomia viestejä miehiltä ja siksi kynnys vastata ylipäätään on joskus korkea. Tähän voi sanoa, että vastaamatta jättäminen ei ole henkilökohtaista eikä siitä siksi kannata loukkaantua. Toki naisetkin lähettävät miehille erilaisia ehdotuksia, mutta yleensä vasta hetken keskustelun jälkeen.

Syy miksi moni nainen, ja ehkä myös mies vain lopettaa kirjoittelunsa, on se että henkilö ei ole kiinnostunut vastapuolesta enempää. Valinnanvaraa on hyvin paljon ja sama periaate pätee oikeassakin elämässä syynä sille, miksi lyhyitä suhteita on niin paljon. Aina etsitään uutta ja parempaa ja odotetaan jotain "jalat alta" -tunnetta.

Syy ei siis ole sinussa, vaan parisuhdekulttuurissa. Mitä tapahtuisi jos miehet lopettaisivat naisten lähestymisen kokonaan?

Äänestä
  • Juu, en vain ymmärrä sitä et tuomitaan jo ennen kuin tutustutaan. Etsisin juuri naisia joilta löytyisi empatiaa ja niitä vuorovaikutustaitoja!

    Äänestä

  • Pettynyt3 kirjoitti:

    Juu, en vain ymmärrä sitä et tuomitaan jo ennen kuin tutustutaan. Etsisin juuri naisia joilta löytyisi empatiaa ja niitä vuorovaikutustaitoja!

    Miksi ajattelet naisen tuomitsevan sinut?

    Ymmärrän kuitenkin pointtisi. Kohteliasta on vastata toiselle, etenkin jos viestistä on havaittavissa, että toinen on kirjoittanut sen tosissaan ja naisesta kiinnostuneena. Miehet ihastuvat yleensä aika helposti ja naisten tulisikin muistaa tämä. Siinä tarvitaan sitä mainitsemaasi empatiaa.

    Osa naisista vaikuttaa jopa vihaiselta profiilinsa perusteella, ja on helppoa kuvitella että lähtökohtaisesti moniin viesteihin jätetään vastaamatta, osaan tosin varmasti ihan syystä.

    Toisaalta, empatiaa odottava ja myös itse tunteva mies ymmärtää olla lähettämättä tällaisille naisille viestejä;-)

    Äänestä

  • jkhkhh kirjoitti:

    Miksi ajattelet naisen tuomitsevan sinut?

    Ymmärrän kuitenkin pointtisi. Kohteliasta on vastata toiselle, etenkin jos viestistä on havaittavissa, että toinen on kirjoittanut sen tosissaan ja naisesta kiinnostuneena. Miehet ihastuvat yleensä aika helposti ja naisten tulisikin muistaa tämä. Siinä tarvitaan sitä mainitsemaasi empatiaa.

    Osa naisista vaikuttaa jopa vihaiselta profiilinsa perusteella, ja on helppoa kuvitella että lähtökohtaisesti moniin viesteihin jätetään vastaamatta, osaan tosin varmasti ihan syystä.

    Toisaalta, empatiaa odottava ja myös itse tunteva mies ymmärtää olla lähettämättä tällaisille naisille viestejä;-)

    Juu, ehkä on vain parempi jättää kirjoittamatta/kysymättä mitään ja odottaa vain itse viestejä naisilta, jota siis vähän pelkään etten niitä koskaan saa. Todella surullista ja masentavaa, on vain tyydyttävä kohtalooni vaikka en enää halua tätä yksinoloa. Monet naiset eivät vain yksinkertaisesti tunnu älyävän miten luotettavan kumppanin minusta saisi, eikä haluta edes tutustua. Olen miettinytkin sitä päivät pitkät että missä vika? Ilmeisesti minussa itsessäni.

    Äänestä

Miten he voisivat sen älytä jos eivät ole tutustuneet sinuun?

Yksi vaihtoehto on antaa naisten tehdä aloite. Silloin kannattaa panostaa siihen, että profiili on kiinnostusta herättävä ja jollain tavalla erilainen kuin muut.

Toinen vaihtoehto on se, että otat yhteyttä vain naisiin, jotka ihan oikeasti vastaavat ihannetyyppiäsi. Nainen kyllä huomaa onko mies tosissaan vai ei.

Odotuksesi tuntuvat olevan aika korkealla. Voisitko odottaa vähän vähemmän? Muista, että mitä vähemmän on odotuksia, sitä harvemmin pettyy. Tämä ei tarkoita pessimismiä, eikä epätoivokaan ole koskaan auttanut ketään naisten kanssa.

Vikojen, ongelmien tai virheiden etsiminen varmasti aiheuttaa sen, että löydät niitä. Arvostatko itseäsi niin, että uskot naisen oikeasti haluavan sinut? Jos etsit omia hyviä ominaisuuksiasi, löydät niitä. Kyse on ajattelusta ja itsenä arvostamisesta. Uskotko että naisten kanssa menestyvät miehet säälivät itseään?

Muista että elämäsi tulisi olla onnellista ja tyydyttävää, sekä naisen kanssa että ilman naista. Arvostatko omaa aikaasi ja vapauttasi, vai haluatko naisen täyttämään jonkin osan elämässäsi? Kaikki tämä näkyy ulospäin ja naiset näkevät sen.

Äänestä

Mul on heikko itsetunto monistakin eri syistä, se näkyy musta ehkä ulospäin. Odotuksia pitää laskea, en vaan osaa tehdä tarpeeksi kiinnostusta herättävää profiilia. Tarvitsisin senkin tekemiseen ilmeisesti jonkun jelppiä.
Siis joskus pitkään epäröin jo ylipäätään profiilin tekemistä tänne mutta siis näin nettideittailun mahdollisuutena kun tosielämässä mahdollisuudet ovat todella vähissä joka johtuu omasta ujoudestani ja epäonnistumisen pelosta.

Äänestä

Jos uskot että mahdollisuutesi oikeassa elämässä ovat vähissä noista mainitsemistasi syistä, niin miksi tilanne olisi erilainen netissä?

Naiset huomaavat huonon itsetunnon ja erilaiset pelot aina. Myös netissä. Se mitä päässäsi liikkuu, näkyy kaiken aikaa ulospäin ja naiset ovat mestareita havaitsemaan sen. Jos itsetunto on joskus huono, se näkyy käytöksessäsi ja todennäköisesti edelleen profiilissasi ja viesteissäsi joita lähetät.

Olisiko aika alkaa uskomaan itseesi? Oletko ihan varma että itsetuntosi on huono, vai onko sinulle vain sanottu niin? Oletko vastaavasti varma ujoudestasi, vai onko sinun sanottu olevan ujo? Jos pelkäät epäonnistuvasi, niin mitä silloin todellisuudessa pelkäät tapahtuvan? Voisitko tehdä asioita joissa olet hyvä niin että itsetuntosi kohoaisi? Voisitko uskoa että saat naisen itsellesi kun vain uskot saavasi?

Äänestä
  • Olen huomannut tuon, muuttusin varmasti paljon ja piristysin jos joku nainen yllättäen syttyisikin ja haluaisi tavata oikeasti. Onko sitte siinäki et netin kautta haluan vaan mahdollisesti löytää naisystävän ja tutustua sitten kuitenkin oikeassa elämässä? En siis muuta vaatis ku kävis esim. lenkillä tai jtn.
    Koska en halua tutustua vaan netissä, en vaan luota netissä tutustumiseen koska nettiin voi kirjoittaa ihan mitä vaan mikä ei välttämättä pidä paikkaansa, ja pelkästään kirjottamalla en osaa hahmottaa millanen ihminen todella on kyseessä.

    Äänestä

Ihmiset tutustuvat oikeassa elämässä, eivät netissä.

Naiset haluvat miehen jonka kanssa heillä on hyvä olla. Siksi on tärkeää että miehellä on hyvä olla jo valmiiksi, ennen kuin nainen saapuu elämään. Onnellinen mies tekee naisenkin onnelliseksi.

Naisten kanssa menestymisellä ei ole mitään tekemistä naisten kanssa, vaan miehen oman elämän kanssa. Kun itse olet valmis, nainen tulee elämääsi.

Äänestä

En vastaa viesteihin, jos niissä on paljon kirjoitusvirheitä. Tosin eihän kirjoitusvirheet pahenna ihmistä mutta kertonee jostain. En vastaa viesteihin, jos niissä ehdotetaan seksiseuraa. Vastaan asiallisesti kirjoitettuihn viesteihin ja kerron, jos profiili ei jotain syystä kiinnosta.

Äänestä
  • Mahdollisimman asiallisesti itsekin yritän esiintyä viesteissäni ja aina totuudenmukaisesti. Ei tulisi mieleenkään ehdottaa seksiseuraa, omat ehdotukset ovat olleet että voitaisiin oikeasti nähdä jossain esim. kahvilassa tai sitten jossain leffassa jne... Eihän oikeasti voi tutustua tuntemattomaan jossain Facebookissa tai Messengerissä.

    Äänestä

On helpompaa kun luopuu odotuksista ja ottaa tarkoituksekseen vain juttelun naisten kanssa. Käytännössä siis kannattaa jättää tapaamisen ehdottaminen myöhemmäksi. Harva lähtee ulos tuntemattoman kanssa. Mitä jos vain kysyisit tai kommentoisit jotain naisen kirjoittamaa?

Keskustelun voi myös hyvin lopettaa ja palata myöhemmin asiaan jos siltä tuntuu. Tällä tavalla saat tuttuja treffipalstalle ilman että jokaista tarvitsee pyytää ulos. Näin opit myös hyvin juttelemaan naisten kanssa tavallisista asioista.

Äänestä

Oot ihan oikeessa. Pidän kuitenkin kuitenkin profiilin voimassa, jos joku kuitenkin alkaisi kirjoitella, ei se ota jos ei annakkaan. Pitää vaan yrittää olla tyytyväinen niihin asioihin mitä on.
On suomessa varmasti tuhansia muitakin yksinäisiä eikä ne valita että miksi pitäisi minunkaan.

Äänestä

Mitään ei ole löytynyt mutta älkööt unohtako. Saa antaa sähköpostia tai muuta jos täältä ylipäätään löytyy luotettavia naisia!?

Äänestä
  • Ymmärrän sinua täysin "pettynyt3". Itsekin nettideittaillut jo jotain 10v ja oma käsitykseni tällä kokemuksella nettideittailusta juuri muodostunut että täällä miehet etsivät kumppania ihan oikeasti mutta naiset hakevat vain lähinnä kavereita/lohduttajia ja täytettä FB ja Twitter jne.. kaverilistoilleen, profiilitkin tunnutaan tekevän suurimmalta osin vain vitsillä. Eli tällä nettideittailu kokemuksella voin sanoa että naiset eivät tätä tositarkoituksella käytä koska heidän on tosielämässä paljon helpompi tehdä valintoja ja löytää kumppani.
    Me yksinäiset ja hiljaiset miehet vain jäämme vanhoiksipojiksi, kun taas naisen tarvitsee olla vain kaunis käydessään viihteellä seuraa hakiessaan. Tämä on väärin mutta valitettavasti karu fakta...

    Äänestä

ongelmasi: olet mies

Äänestä
  • ainut vaan ettei minulla ole kyseisiä ongelmia ;) taidat taas puhua itsestäsi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pettynyt3 kirjoitti:

Olen erittäin pettynyt suomi24:n treffipalveluun. Viesteihini ei vastata ja sitten jos vastataankin niin ei sanota mikä on vikana vaan lopetetaan kirjoittelu aivan yks kaks ja kadotaan, eli en ymmärrä mikä minussa on vikana?
Olen kohtuullisen hyvässä kunnossa oleva 26v mies ja olemuksessani ja ulkonäössänikään ei kuulemani mukaan pitäisi olla mitään vikaa. Tai sitten jotain on vialla todella paljon, mutta en ymmärrä mitä? Sen takia teinkin profiilin tänne kun en notku baareissa enkä käy juhlimassa vaan nautin omasta rauhasta tälleen vapaa-aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu