Olemme n. kolmekymmpinen pariskunta ja viimeisen vuoden,parin aikana olemme olleet huomaavinamme ystäviemme kohdalle etääntymistä. Monta kertaa, kun kysymme heitä mukaan esimerkiksi viikonlopun viettoon jonnekin kivaan paikkaan, niin useimmat heistä ilmoittavat olevansa muissa menoissa. Samoin esimerkiksi omalla kohdallani minä olen se, joka soittaa kavereille ja kyselee kuulumisia eikä päinvastoin.
Tää voi kuulostaa siltä, että mitähän hirviöitä me ollaan, mutta olemme oikeasti ainakin omasta mielestämme kivoja tyyppejä. En tiedä sitten, mitä nuo vanhat ystävät (tai nykyään lähinnä tuttavat) olevat mieltä asiasta. Totta kai meillä on vielä muutama henkilö, joiden kanssa pidämme yhteyttä enemmän (tai siis jotka tuntuvat olevan aidosti kiinnostuneita ajanvietosta kanssamme).
Jotenkin alkaa tulla vainoharhaiseksi ja miettii,että mikä tässä nyt on vikana. Ei tee montaa kertaa peräkkäin kysellä samoilta tyypeiltä, että haluaisivatko he tulla jonnekin meidän kanssa, jos joka kerta tulee vastaus että ”eipä nyt oikein kiinnosta, kun pitäisi siivotakin”. Arvostaisin kovasti, jos he sanoisivat suoraan, jos joku mättää.
Mietin myös sitä, että ovatko esim. omalla kohdallani minun vanhat kaverit etäännyttäneet itsensä sen takia, että seurustelen. Tämäkin tuntuu oudolta, koska olemme jo vuosikausia olleet yhdessä avovaimoni kanssa. Toki olen huomannut sen, että sinkkuna tuli enemmän aikaa vietettyä tuon vanhan jengin kanssa. Nyt niistä ei kuulu juuri mitään, jos ei itse ota yhteyttä. Muistaakseni joku taisi jopa joskus sanoa, että ei halua ”häiritä” meitä esim. soittamalla tai käymällä kylässä. Da-haa! Siis en voi uskoa tuota todeksi…
Tuntuu vaan siltä, että jos ei itse koko ajan ponnistele noiden ihmisten kanssa, niin kohta tapahtuu täydellinen erakoituminen kohdallemme. Uusia ihmisiä olemme jonkin verran tavanneet, mutta ventovieraiden suomalaisten kanssa ystävystyminen tuntuu välillä olevan todella vaikeaa.
Onkohan kellään ollut vastaavanlaisia kokemuksia? Olisi kiva kuulla ja rupatella näistä asioista.
Tää voi kuulostaa siltä, että mitähän hirviöitä me ollaan, mutta olemme oikeasti ainakin omasta mielestämme kivoja tyyppejä. En tiedä sitten, mitä nuo vanhat ystävät (tai nykyään lähinnä tuttavat) olevat mieltä asiasta. Totta kai meillä on vielä muutama henkilö, joiden kanssa pidämme yhteyttä enemmän (tai siis jotka tuntuvat olevan aidosti kiinnostuneita ajanvietosta kanssamme).
Jotenkin alkaa tulla vainoharhaiseksi ja miettii,että mikä tässä nyt on vikana. Ei tee montaa kertaa peräkkäin kysellä samoilta tyypeiltä, että haluaisivatko he tulla jonnekin meidän kanssa, jos joka kerta tulee vastaus että ”eipä nyt oikein kiinnosta, kun pitäisi siivotakin”. Arvostaisin kovasti, jos he sanoisivat suoraan, jos joku mättää.
Mietin myös sitä, että ovatko esim. omalla kohdallani minun vanhat kaverit etäännyttäneet itsensä sen takia, että seurustelen. Tämäkin tuntuu oudolta, koska olemme jo vuosikausia olleet yhdessä avovaimoni kanssa. Toki olen huomannut sen, että sinkkuna tuli enemmän aikaa vietettyä tuon vanhan jengin kanssa. Nyt niistä ei kuulu juuri mitään, jos ei itse ota yhteyttä. Muistaakseni joku taisi jopa joskus sanoa, että ei halua ”häiritä” meitä esim. soittamalla tai käymällä kylässä. Da-haa! Siis en voi uskoa tuota todeksi…
Tuntuu vaan siltä, että jos ei itse koko ajan ponnistele noiden ihmisten kanssa, niin kohta tapahtuu täydellinen erakoituminen kohdallemme. Uusia ihmisiä olemme jonkin verran tavanneet, mutta ventovieraiden suomalaisten kanssa ystävystyminen tuntuu välillä olevan todella vaikeaa.
Onkohan kellään ollut vastaavanlaisia kokemuksia? Olisi kiva kuulla ja rupatella näistä asioista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä on käynyt mieheni kanssa ihan sama juttu. Olen yrittänyt pohtia mistä alkaen olen se olisi kääntynyt näin, mutta en millään keksi. Nykyään olen itse ainakin niin kyllästynyt olemaan aina se, joka soittelee ystävilleni, heillä ei kun tunnu koskaan olevan tarvetta kysellä omia kuulumisiani.
Meillä onkin yleinen vitsi se, etten ainakaan minä osaa reagoida puhelimeni soittoon, kun se soi niin harvoin. Sitten kun se joskus sattuu soimaan, etsimme sitä joukolla jostakin laukkuni syvyyksistä.
Kun lapset olivat pieniä, silloin samassa tilanteessa olevat ystävämme pitivät kyllä yhteyttä, mutta nyt ovat hekin kuulemma niin kiireisiä, etteivät ehdi soittaa saati sitten nähdä.
Tiedän kyllä, että meidän pitäisi vain sitkeästi olla aktiivisia ja yrittää yhteisiä hetkiä järjestää, mutta alkaa vähän tympimään nämä jatkuvat "kootut selitykset" miksi he eivät voi tulla käymään.
juu kovin on tutun kuuloista hommaa ; (
Tutulta kuulostaa.
Olisi kiva vaikka tutustua teihin. Meidänkin kaverit tuntuvat olevan kovin "kiireisiä".
Laitappa sähköpostiosoitteesi tänne, niin ruvetaan vaihtamaan meilejä.